Viime aikoina olen tuntenut voimakasta kaukokaipuuta. En vain matkakaipuuta, vaan nimenoman kaukokaipuuta. Siksi tuntuu hyvältä pysähtyä hetkeksi ja miettiä, kuinka paljon mennyt vuosi antoikaan matkarintamalla. Sain kokea mielettömän upeita reissuja nähdä useita haavekohteita. Siltä(kin) osin vuosi ylitti odotuksensa!

Tämän vuoden ensimmäinen kuukausi on jo kohta ohi, mutta haluan vielä vetää yhteen menneen vuoden matkat. Toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan uusia matkakomeuksia.

Praha & Karlovy Vary

Sunnuntaiaamuna sängyssä makoillessa Facebook muistutti, että Prahan reissusta on tasan vuosi. Muistelimme miehen kanssa matkaa sen innoittamana ja totesimme yksissä tuumin, että se oli vauhdikas reissu, mutta upea. Meidän ensimmäinen yhteinen pidempi matka, ja monella tapaa tärkeä sekä antoisa. Nyt kiireisen arjen keskellä tuntuu hurjalta, että silloin kolmen päivän aikana seikkailimme niin Prahassa kuin matkasimme junalla Karlovy Varyyn. Niiden lisäksi pysähdyimme Chebiin sekä Plzeniin, jossa teimme kiehtovan Pilsner Uruquell -panimovierailun. Silloin energiaa riitti, nyt hektinen arki vie niin paljon, että matka-ajatuksissa on enemmän rentoilu kuin kellotettu eteneminen.

Toisaalta lyhyeen aikaan nähden ehdimme nähdä ja kokea paljon. Praha oli onneksi jo ennestään tuttu, joten painetta sen kiertelyyn ei ollut vaikka kattavasti ehdimmekin kaupunkia kulkea. Karlovy Varyyn ihastuin syvästi, ja tuskin tulen unohtamaan, miltä laskeutuminen juna-asemalta alas kaupunkiin näytti kevyen pehmeän lumipeitteen juuri sadettua maahan.

Minsk, Valko-Venäjä

Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä poikkeamisesta olin puhunut pitkään, joten oli ihana saada ystävä matkalle mukaan ja päästä viimein tutustumaan kaupunkiin. Kävelimme paljon, istuimme kahviloissa ja ihan vain fiilistelimme kevääseen heräävää kaupunkia. Tuntuu hassulta, miten lyhyen lentomatkan päässä on noinkin kiehtova matkakohde, mutta miten harva lopulta tuntuu sitä ajattelevan reissuja suunnitellessa. Tosin viisumisäädöllä lienee ollut osansa, mutta nykyään suoralla lennolla lyhyelle reissulle saapuessa sitäkään ei tarvitse ajatella.

Georgia, Azerbaidzan & Armenia

Jos kysyttäisiin vuoden parasta reissua, kaikista ihanista kokemuksista huolimatta sanoisin tämän. Gerorgian Tbilisi oli ollut omalla haavelistalla niin pitkään ja ehtinyt saada mielikuvissani jonkinlaisen mystisen verhon, että oli vaivisuttavaa vihdoin päästä kokemaan kaupunki. Odotin paljon ja Tbilisi ylitti odotukset, harva asia onnistuu siinä. Olisipa aikaa ollut enemmän, sillä vasta paikan päällä tajusi, kuinka paljon annettavaa maalla matkailijalle on. Toisaalta vielä näkemättömät kohteet ovat hyvä syy palata takaisin. Tbilisistä lensimme Azerbaidzanin Bakuun, jossa aukesi ihan toisenlainen maailma. Armeniaan matkasimme viimeisenä päivänä maanteitse, upea reissu sekin.

Pohjois-Viro

Aina ei tarvitse matkustaa kauas. Juhannukseen ajoittunut Pohjois-Viron kattanut road tripimme oli aivan ihana. Olin kai unohtanut, kuinka valloittavia kohteita onkaan ihan lähellä. Tuossa juhannuksessa oli taikaa ja olen varma, että se oli yksi tähänastisen elämäni parhaista juhannuksista. Lahemaan kansallispuisto oli viehättävä ja lisäksi voin suurella lämmöllä suositella paikkoja, joissa majoitumme, eli Vihula Kartanoa, Sagadi Kartanoa sekä Tallinnan Solo Estoria -hotellia.

Ukraina & Moldova

Ukraina ja Moldova kuuluivat nekin haavekohteisiin, joihin olin jo edellisenä vuonna varannut lennot ystävän kanssa, mutta ne peruuntuivat viime hetkillä. Näin jälkeenpäin ajatellen se on ehkä hyvä, sillä aikataulumme olisi ollut ihan liian tiivis näinkin hienojen kohteiden näkemiseen. Tuntui, että nytkin tuli kiire, mutta ainakin ehdimme lomalla nähdä paljon. Seikkailimme kiehtovassa Kiovassa ja poikkesimme sykähdyttävän kauniissa Odessassa Mustan meren äärellä. Moldovassa viivyimme pääkaupungissa Chisinaussa pariinkin otteeseen, nautimme olostamme upealla Et Ceteran viinitilalla. Autoreissumme aikana poikkesimme myös pikkuisissa kylissä ja valloitimme maaseutua, ja tuntuu, että saimme varsin kattavan katsauksen Moldovaan. Moldovan osuuden yksi mielenkiintoisimmista asioista oli retki Transnistriaan.

Rooma

Vuoden reissuista Rooma oli sellainen kaikkein perinteisin. Tosin hektisen syksyn jälkeen se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Tyypillisesti haalin paljon enemmän aktiviteetteja lomaan, mutta nyt kaipasin ennen kaikkea kiireetöntä irtiottoa. Niinpä keskityimme herkutteluun, maistelimme viinejä ja istuimme iltoja hyvän ruoan parissa. Tutustuimme rouheaan Testaccion alueeseen ja nuokuimme kierroksen Hopp on – hopp off -bussissa kun menneen kauden väsymys painoi kehossa. Ihana oli myös Trastevere ja viimeisen päivän sateen valloittama keskusta. Reissu oli kaunis ja ennen kaikkea tarvittu, mutta ei samalla tapaa sykähdyttävä kuin vuoden muut matkat.

Kotimaan matkat

Vuoden matkoja miettiessä ei pidä unohtaa kivoja kotimaan kohteita. Pidän ajatuksesta tehdä retkiä kotimaassa ja tutustua siten omiinkin kotikulmiin löytäen niistä uusia puolia, jollaisen ehkä näkee vain sopivan rennossa ja uteliaassa turistimoodissa. Jaksan uskoa, että mistä tahansa kohteesta voi löytää kiehtovuuden ja omanlaisen kauneuden. Keväällä kävimmekin Riihimäellä ja vuodenvaihteessa tutustuimme sekä Kouvolaan että Lappeenrantaan. Lisäksi ehdin poiketa ystävän luona Joutsassa, joskaan en yhtään niin useasti kuin olisin halunnut kesän jälkeen arjen muuttuessa aiempaa kiireisemmäksi. Syksyä onneksi sitä tauotti ihanat hotelliviikonloput lähellä, joista erityisesti Helsingin Hotelli Vaakuna oli aivan erityinen vierailu.

Matkahaaveet vuodelle 2019

Moni on jo ehtinyt kysyä, mikä on seuraava matkani, mutta olen joutunut toteamaan, etten tiedä. Mennyt vuosi antoi niin paljon, että nyt on vähän hämmentynyt olo. Janoan nähdä uusia kohteita, mutta koska nyt olen matkustanut kaikissa Euroopan maissa, tarkoittaa se automaattisesti sitä, että karttaa on laajennettava jos haluan käydä vielä käymättömissä valtioissa. Samalla kun laajentaa, on reissujen myös oltava pidempiä ja suurella todennäköisyydellä ne vaativat myös isompaa rahallista panostusta.

Haikailen siis kaukaisemmista kohteista ja pidemmästä poissaolosta. Olen miettinyt, voisiko olla realistista jo vaikka tämän vuoden syksynä lähteä vähäksi aikaa pois ja tehdä töitä reissun päältä. Tähän toki itsellä vaikuttaa paljon se, saisiko seuraa miehestä ja millainen kokonaisuus voisi taloudellisesti tulla kyseeseen. Uskon kyllä, että asiat järjestyvät jos niihin on yhteistä tahtoa. Pidempien matkojen toivossa en siis nyt ole sortunut käyttämään rahaa lähimatkoihin, vaan säästän ajatuksella, että pääsisi myöhemmin tänä vuonna kauemmaksi.

Mutta jos yksittäisiä kohteita mainitsee, niin Väli-Amerikka, Kuuba, Färsaaret, useat Afrikan maat, Mongolia, Kanada, road trip Yhdysvalloissa ja tietenkin Uzbekistan, Kirgisia, Kazakstan ja muut Keski-Aasian kolkat houkuttavat. Lähikohteista haaveilen autoreissusta pohjoiseen, aina Jäämerelle asti. Myös Murmanskissa haluaisin käydä.

Voih, niin paljon nähtävää. Pitäisi ehkä alkaa lottoamaan.

Tiedän, että tämä kuulostaa todella kummalliselta näin viikolla, jolloin talven ehkä kovimmat pakkaset ovat paukkuneet ulkona, mutta mulla on viime aikoina ollut vähän sellainen orasteleva kevätfiilis. Lämpötilasta se ei ainakaan johdu, mutta ehkä valosta – maanantaina havahduin neljän maissa ratikkaa odotellessa siihen, ettei ole enää pilkkopimeää töistä kotiin lähtiessä. Mikä ihana asia!

Ehkä kevätfiilistä on tuonut myös vähän enemmän näkyvä aurinko, tai se, että sähköpostiin alkaa jo tipahdella kaikenlaista kevätinspiraatiota. Tiedän, aikaista. Mutta jos se auttaa jaksamaan läpi kylmän ja pitkän tammikuun, niin en välitä, vaikka oikeasti ne syvimmät talvikuukaudet ovat vasta käynnissä.

Olkoon tämä maanantaina päälle iskenyt flunssakin sitten vaikka kevätflunssaa, jos se siten kuulostaisi todellisuutta paremmalle. Mies oli viikonloppuna kipeänä ja nyt minä. Normaalisti vastustuskykyni pitää ihmeen hyvin pintansa toisen oireillessa, mutta kai tammikuu sai sen luovuttamaan kuten muutenkin melkein tekisi mieli. Viimeiset pari päivää on siis mennyt villasukissa ja tukka pystyssä kotona oloa parannellen.

Tämä asu ei siis suinkaan ole näiltä päiviltä vaan viime viikonlopulta. En ehkä ole ainoa, jonka mielestä sekin on aika keväinen – vai?

Vaikka kokonaisuus on kerrostettu ja hameen alle on ujutettu talvisaappaat, värit sekä alla olevan mekon printti vihjailevat jo keväästä. Ja juuri väreihin aion taas alkaa pukeutua, kunhan säät lauhtuvat. Ei talven toki pitäisi antaa estää, mutta ihon ja mielen ollessa kalpea, tummat värit vetävät puoleensa tarpeettoman paljon. Eikä väri tarkoita kirkkautta tai räikeyttä, esimerkiksi tämän mekon pariksi sopisi kivasti myös vaalea reilu neule, ja silti jäisi värin ja raikkauden tuntu.

Printtimekko ja poolo: KappAhl Limited Edition, saatu blogin kautta / Laukku: Coccinelle / Saappaat: Unisa
Kuvat: Nina, Tunnetila

Saan silloin tällöin kyselyitä arvistani, tai ennen kaikkea siitä, miten ne ovat parantuneet ja millaisia vinkkejä minulla olisi niiden paranemiseen. En ole pro, mutta vuosien varrella olen jutellut aiheesta usean lääkärin kanssa, sillä olen melko paljon leikelty ja tämän lisäksi ihollani on keloiditaipumus. Harmillisen huono yhdistelmä, mutta terveys ajaa estetiikan ohi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten pyrkisi edistämään haavojen paranemista miten suinkin voin.

Keloidi tarkoittaa siis arpikudoksen liikakasvua, eli arpi saattaa kasvaa suhteettomasti ja voi kehittää päälleen kovan muhkuraisen arpikasvuston. Kun taipumus on tiedossa, haavan hoidolla voi olla vaikutusta keloidin kehittymiseen.

Heti leikkauksen jälkeen arpeni näyttävät hetken aikaa hämäävän siistille, mutta muutaman viikon jälkeen paljastuu, mihin suuntaan kehitys kääntyy. Kesän sappileikkauksen jälkeen kaksi alavatsan arpea ovat parantuneet ilahduttavan hyvin, mutta keskivartalon pisin arpi on alkanut kasvattaa päälleen keloidia, jota parhaillaan yritän hillitä.

Muistan erään lääkärin sanoneen, että ihoni on sellainen, että leikkauksia olisi hyvä välttää. Valitettavasti aina ei voi, joten väistämättömiä arpia pääsee terveyden ylläpidon vaatimien toimenpiteiden kautta syntymään. Toisaalta se on myös kimmoke pitää huolta ihosta. Esteettinen kirurgia tuskin on omalle ihotyypille koskaan kovin varteenotettava vaihtoehto mahdollisten arpien takia ja auringossa olon minimoin jo ihan luomien muuttumisriskin takia. Näin voi vaikuttaa ainakin johonkin.

Vuosien varrella olen huomannut, että itsellä keloidialttius on vahvimmillaan ylävartalossa (mikä on myös yleisintä). Lisäksi nykyinen sulavien tikkien käyttö myös perusleikkauksissa on täyttä kultaa, ja pienentää muutenkin herkästi näkyväksi jääväksi jälkeä. Lisäksi kun kyseessä on esimerkiksi luomen poisto, maksan mielelläni plastiikkakirugista sillä olen kokenut jäljen olevan tuolloin pääsääntöisesti siistimpi kuin yleislääkärin tekemä. Toisaalta myös melanoomahistorian takia tulen sellaiselle luomi- ja ihomuutosasioissa ohjatuksikin.

Niin, ja se tämän postauksen kannalta merkityksellisin huomio: koen, että leikkaushaavan jälkihoidolla on merkitystä.

Leikkaushaavan jälkihoito

Tietenkin jälkihoidon vaikutusta on aina vaikea arvioida kun suoraa vertailukohtaa ei ole, mutta ne arvet, joita en ole hoitanut mitenkään (kun en vielä tuolloin ollut tietoinen vaihtoehdoista) ovat kiistatta ne rumimmat.

Leikkaushaavan hoitoon pääsin sisälle ensimmäisen kerran Malesiassa reilut kymmenen vuotta sitten. Paikallinen plastiikkakirurgi ihastutti pätevyydellään ja haavojen seuranta oli huippuluokkaa – jotain, mihin en ole Suomessa tottunut. Toisaalta myös ilmasto on erilainen, mikä vaikuttaa hoitosuosituksiin. Haavoja pidettiin teipitettynä pidempään ja heti kun suojat irrotettiin, aloitettiin geelihoito arpikudoksen kasvua ehkäisevällä voiteella. Voidetta paineltiin haavoihin kahdesti päivässä seuraavan kolmen kuukauden ajan (ulkoistin tämän mukavana ihmisenä silloiselle poikaystävälleni, sillä osaan omista arvista koskeminen puistatti niin paljon). En tiedä, oliko nimenomaan voide vain todella hyvä tuuri oli kyseessä, mutta jokainen tuolloin leikatusta kohdasta on parantunut uskomattoman hyvin, vaikka sijoittuivatkin juuri ylävartalon alueelle.

Käsittääkseni tutkimusnäyttöä erilaisille kudoskasvua ehkäiseville tuotteille on melko vähäisesti, mutta itse olen todennut, että pelaan mieluummin varman päälle. Toisaalta kun hoidetut haavat näyttävät paremmalle kuin ei hoidetut, on helppo taipua uskomaan, että jonkinlaista positiivista vaikutusta tuotteilla olisi.

Silikonigeelihaavalle

Kun reilu vuosi sitten kaaduin, huulen alle jäi ikävä arpi, joka on ajan kanssa paksuuntunut ja tuntuu ikävänä muhkurana, vaikkei ulkopuolisen silmiin mainittavasti loistakaan. Kysyin Siluetista, mitä jäljelle voisi tehdä ja sain alkuun paranemista tukevan Medicalia Silico-lipid silikoniseerumin. Haava kuulemma paranee noin vuoden verran, joten vasta tämän jälkeen voidaan ajatella muunlaista hoitoa.

Sellaisiahan nykyään onneksi on. Keloideja voidaan tänä päivänä hoitaa esimerkiksi laserilla tai nestetyppikylmähoidolla. Olen kuullut näistä positiivista, joten pidän mahdollisena, että joku päivä kokeilen itsekin. Kävin taannoin Laser Genesis -hoidossa, ja sen sivutuotteena koin otsassa olleen ovea päin kävelystä aiheutuneen arven haalistuneen selvästi. Siksi ajattelen, että laser voisi toimia leuankin arpeen.

Silikoniteippihoito leikkaushaavalle

Sappileikkauksen yhteydessä lääkäri kiinnitti huomiota keloiditaipumukseeni ja sen takia yritti yhdistää uuden leikkauksen jo aiempaan todella rumaan arpeeni. Näin osa vanhasta arvesta jäi uuden alle ja siten kokonaisuus siistiytyi, mutta harmillisesti uusi haava yrittää kovasti kasvattaa keloidia päälleen.

Sain suosituksen pitää arpien päällä 3-4 kuukautta Mepiform-haavateippejä, jotka hillitsevät arpikudoksen liikakasvua. Aloitin käytön ohjeen mukaan heti teippien poiston jälkeen, mutta kesälomareissu sai aikaan aukon hoitoon. Helteissä teipit eivät pysyneet ja jatkuvassa liikkeessä hoito hankalalle, niinpä jätin sen kesken ja unohdin hetkeksi. Kunnes yhtenä päivänä havahduin siihen, että haava kutisi ja sen päälle oli alkanut kasvaa tutun näköistä palkoa.

Nappasin ensin käyttöön Siluetista ostetun geelin, mutta päivittäisen voiteen levityksen sijaan koin teipit kuitenkin helpommaksi, niitä kun ei tarvitse vaihtaa päivittäin. Niinpä teipit ovat taas käytössä. En tiedä kuinka pitkään, mutta ainakin sen käyttö on poistanut kutinan ja toivottavasti arpikudos ei kasva yhtään enempää.

Näihin kokemuksiin pohjaten ei siis epäilystäkään, että jos/kun vielä joudun leikattavaksi, aloitan heti ainakin haavan jälkihoidon ja jatkan sitä kärsivällisesti ainakin muutaman kuukauden ajan. Omakohtaisesti koen, että hoito kannattaa jos on taipumusta keloidin syntyyn.

Lisäksi tämän vuoden aikana aion selvittää, mitä leuan arvelle voisi tehdä. Hoppua ei onneksi ole, mutta on hyvä tietää, että on vaihtoehtoja jos arpi alkaa ihan liikaa itseä häiritsemään.