Jos Karlovy Varysta olisi palannut suorinta tietä takaisin Prahaan, olisi jäänyt paljosta paitsi. Valitsemalla raideyhteyden Karlovy Varysta loivasti alaspäin, näki samalla kertaa sekä pienen Chebin kaupungin että yhden Tšekin suurimmista kaupungeista, Plzenin. Eikä yhteenlaskettu junassa vietetty aika edes loppujen lopuksi ollut suuresti menomatkaa pidempi.

Plzenissä tietenkin kannattaa poiketa kaupungin historiallisessa osassa. Erityisesti keskusaukiolla, jolla seisoo jylhä goottilainen katedraali, mutta myös lounastaa yhdessä keskustan moderneista ja edullisista kahvioista. Tärkeintä silti monelle Plzenin vierailijalle on olut, vaikka myös Skoda-automerkki on kaupungista kotoisin.

Pilsner Urquellin panimo sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä juna-asemasta, ja on epäilemättä kaupungin suosituin nähtävyys. Pilsner Urquellin logostakin tuttu kaksiovinen portti näkyy etäälle ja antaa ensikosketuksen valtavaan panimoaluuseen. Portin sisäpuolelle voi kävellä vapaasti, mutta itse panimoalue vaatii oppaan. Erilaisia opastettuja kierroksia järjestetäänkin pävittäin usein ja liput voi varata näppärästi netin kautta.

Pilsner Urquell

Olutta on valmistettu Plzenissäkin kauan, mutta oppaan mukaan järjestäen niin ikävän makuista, että kaupungissa päätettiin yhdistää voimat tavoitteena valmistaa yhdessä se kaikkein parhaan makuinen olut. Siitä Pilsner Urquell sai alkunsa, ja samalla pilsner-oluttyyppi syntyi 1840-luvulla. Pilsner Urquell on tšekiksi Plzeňsky prazdroj, vapaa käännös sanoista on ”pilsnerin alkulähde” – pilsner on siis saanut nimensä synnyinkaupunkinsa mukaan.

Panimoalue on laajentunut kansainvälisen kysynnän räjähdettyä ja tietysti myös valmistus modernisoitunut. Puolentoista tunnin opastetulla kierroksella saa kiinnostavan katsauksen niin panimon tiloihin kuin historiaankin. Kierros kuljettaa läpi vanhojen valmistustapojen ja -osien aina nykyaikaisen pullotuslinjastoihin, jossa valkotakkiset olutasiantuntijat seuraavat monitoreista valmistuksen etenemistä. Kiinnostavinta silti on kosteuden kuluttamat olutkellarit, joissa koleat käytävät jatkuvat maan alla kilometritolkulla.

Panimovierailu on kiinnostava katsaus historiaan oli sitten oluen ystävä tai ei. Aikaa nähneet olutkellarit ja valtavat kuparikattilat tarjoavat visuaalisia elämyksiä ja panimon tarina mustavalkoisine kuvaseinineen tarjoaa kiehtovia ajankuvia.

Matkan aikana maistelluista oluista monet tšekkiläiset olivat turhan vahvoja omaan makuuni, mutta Pilsner Urquellissa oli mukavaa pehmeyttä. Enkä kiellä, etteikö osaansa oluen hohtoon olisi tuonut koleassa kellarissa suoraan valtavasta puutynnyristä lasiin valutettu olut. Ehkä mikä vain olisi maistunut siinä pitkän päivän keskellä hyvälle! Ilahduin kokemukses jopa siinä määrin, että kierroksen päättäneestä myymälävierailusta mukaan tarttui oma jykevä olutmuki kotiin viemisiksi.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.