Viime viikonloppuna hotelliviikonlopulla alkanut miehen nelikymppisten juhlaviikko huipentuu viikonlopulla Lappeenrannassa. Sen myötä remontti sai odottaa pienen hetken, muuten kun olisi aloitettu kylpyhuoneen kanssa jo tänään. Mutta viikko sinne tai tänne, ensi viikolla sitten ehtii. Sitä paitsi, tämä tällä viikolla vaivannut väsymys on todella ottanut hampaisiinsa ja toivon, että ensi viikolla löydän jostain energiapiikin, sillä nyt todella pitäisi saada maalausurakkaa eteenpäin ja muutenkin kylpyhuoneen yksityiskohtia tilaukseen.

Tämän viikonlopun annan itseni olla lomalla (mitä nyt juuri äsken tilasin kattolistojen mallipaloja testiin, sillä aloin pohtimaan, josko sittenkin haluaisin sellaiset). Samalla olen myös rauhallisten hetkien tullessa katsellut remonttiohjelmia, joten ei kai mieli osaa projektista ihan täysin irtaantua vaikka maisema onkin vaihtunut ja muutenkin ympärillä tapahtuu enemmän.

Asu on, kuten valosta ja keveydestä voi päätellä, kesältä. Harvoin olen housuissa, mutta kun olen, aika suurella todennäköisyydellä korkeavyötäröisissä. Kokonaisuus on varsin simppeli, ehkä housuissa oli itselle jo niin paljon tavallisuudesta poikkeavaa, ettei muuten kaivannut mitään ekstraa. Evakkoaikana olen käyttänyt housuja ylipäätään maksimissaan pari kertaa, joten en yhtään ihmettelisi jos nämä jäisivät vuoden viimeisiksi housukuviksi.

Housut: Zara/ Sandaalit: Warehouse / Kaulakoru: Pernille Corydon/ T-paita: Zara / Laukku: Moimoi

Kellojen siirto veti pistokkeeni seinästä, ja energiatasoni tipahti ihan nollaan. Tai oikeastaan miinuksen puolella. Yhtäkkiä yli vyöryi mieletön väsymys ja tekisi vain mieli kääriytyä peiton alle torkkumaan. Peruin ja siirsin jopa vähemmän tärkeitä menoja, jotta voisin vain olla. Tavallaan ihanaa, että niin pystyi tekemään, mutta samalla ärsytti – tätäkö tämä sitten taas on seuraavat kuukaudet, ihan vajaateholla käyntiä. Joka vuosi olen sinnikkäästi yrittänyt käyttää kirkasvalolamppua, vaikka en voi sanoa, että olisin radikaalia vaikutusta huomannut. Tai huomaan silloin kun se on päällä, mutta heti kun virran katkaisee, sama tuttu horros palaa. Nyt sekin on jossain laatikoiden kätköissä, joten torkkumiseksi menee.

Remontin kun pinnistelee loppuun, voi pesiytyä ja unohtua uuteen ihan rauhassa. Olen jo visioinut itseni kakluunin äärelle ja hitaisiin aamuihin ikkunasta avautuvaa maisemaa katsellen, mutta toisaalta tuntuu oudolta palata arkeen yksin kun nyt on viettänyt pari tiivistä kuukautta miehen luona yhdessä asuen. Sitäkin suurempi tarve sitten villasukille ja kaikelle lämpimälle, mihin kääriytyä.

Tämä aamutakki, tai ehkä pikemminkin kimono, itse vain käytän sitä kotiasuna enemmän kuin kimonomaisena arkivaatteena (jollaiseksi se kyllä erittäin mainiosti kävisi) on Nest Factoryn (saatu blogin kautta) ja löytyy Weecosin valikoimasta. Ostin Nest Factorylta itselleni myös ihanan päiväpeiton, jonka ajattelin jo tässä vaiheessa olevan käytössä, mutta mitä vielä. Joka tapauksessa valikoimasta löytyy kaikkea ihanaa vähän boheemia ja ehdottoman mukavaa. Kaikki on valmistettu vastuullisuusperiaatteet huomioiden ja ostettu suoraan paikallisilta käsityöläisiltä reilua korvausta vastaan, joten jos kaipaa mukavaa ja pehmeää talvikauden kotielämään, kannattaa tutustua merkkiin tai poiketa Korkeavuorenkadun alkupäässä sijaitsevassa putiikissa.

Eilen saapui keittiön taso, ja miten odotettu se olikaan! Jännitin suurten kivilaattojen tuonnin onnistumista kapeaa portaikkoa pitkin ja tietenkin niiden istuvuutta asuntoon, jossa tuskin on suoraa linjaa. Mutta ihan suotta. Tulikiveltä käytiin paria viikkoa aiemmin mittaamassa tila, joten ei tarvinnut luottaa omiin vaihtelevan menestyksekkäisiin mittauksiin ja komposiittitaso istui juuri eikä melkein.

Eilen vajaan puolen tunnin asennuksen päättyessä oli jo niin pimeää, että tason ihastelu jäi tähän päivään. Tosin matalalla roikkuva taivas ja ikkunoita sumentavat pisarat eivät vielä tänäänkään antaneet tilan loistaa vielä lähes valonlähteettömässä asunnossa, mutta nojasin silti hiljaa ikkunalautaan ja ihastelin näkyä. Lopputulos näyttää juuri siltä, miltä toivoinkin ja vaikka taso kirpaisikin remonttibudjettia, ei tuottaa se jo nyt niin paljon iloa, etten voisi olla tyytyväisempi valintaan. Toki arki näyttää, miten se sujahtaa käyttöön, mutta ainakin visuaalisuus on kohdallaan.

Tähän Tulikiven Fior di Pesco -komposiittikiveen ihastuin ensisilmäyksellä. Itse asiassa ihastuin siihen jo ennen kuin edes tiesin remontista. Näin tämän tasomateriaalin eräässä ensimmäisistä asunnoista, mitä kävin vuoden alussa katsomassa ja tallensin kännykkään kuvan katseen vanginneesta keittiöntasosta. Kun yhtäkkiä huomasin olevani tilanteessa, jossa olen ostanut remonttikohteen, muistin tuon ihastuttavan tason ja pienellä salapoliisityöllä selvisi, että kyseinen terrazzo-taso löytyy Tulikiven valikoimasta. Sitä pyysin myös nähtäväksi ihan ensimmäisessä keittiötapaamisessa, ja vaikka silmäilin muita vaihtoehtoja, mikään ei tuntunut samalle. Niinpä päätin, että voin pihistellä sitten muissa jutuissa, mutta keittiön tasolla on niin iso merkitys visuaalisena elementtinä ja käytännön tekijänä, että nyt valitsen juuri sen, minkä haluan.

Rakastan terrazzo-pintoja ylipäätään, niiden elävyydessä on jotain vangitsevaa. Yksiväriset pinnat näyttävät helposti tylsälle, terrazzo herättää sävyt eloon. Valitsemalla maanläheisiä värejä, kevyt kuvio voi tuoda yllättävänkin paljon hyvänlaista särmää neutraalin väripaletin tilaan. Sitä myös uusi keittiöntaso tekee. Se on yhdistelmä marmoria ja hartsia, ja vaikka pääsävy on harmaa, voi sieltä löytää häivähdyksiä roosaa, beigeä, mustaa ja valkoista. Kaikkia sellaisia sävyjä, joita muodossa tai toisessa muutenkin tulee asuntoon.

Kokomarmorista tasoa en halunnut materiaalin haurauden takia, ja kokovalkoista en ajatellutkaan kliinisyyden sekä puhtaanapidettävyyden takia, joten tällainen harmaa sekoitemateriaali oli hyvä vaihtoehto itselle. Tässä ei näy leivänmurut, mutta se näyttää silti raikkaalle valkoisten kaappien parina. Kevyt korotus seinää vasten helpottaa puhtaanapitoa ja mahdollisti sen, että välitilaan jätti ihan vain pesun kestävän maalipinnan. Toki materiaalissa on marmorin haurautta, eli kovia iskuja tai pitkäksi aikaa pintaan seisomaan jääviä punaviinitahroja ei suositella. Vastapainona se taas sietää hyvin kosteutta ja ylipäätään kulutusta. Ja kyllähän se näyttää niin erilaiselta kuin menneiden vuokra-asuntojen laminaatit. Aidossa luonnon materiaalissa vain on sitä jotain!

Nämä kuvat antavat vain esimakua, sillä keittiö vaatii vielä viimeistelyä, mutta en malta odottaa, että vetimet on paikoillaan, hana asennettu ja uusiksi tilatut sokkelilevyt saapuneet ja saatu paikoilleen. Keittiö tuntuu todella omalta jo nyt, joten voin vain kuvitella, miten iso ilo on päästä käyttämään ensimmäistä ihan omaa ja omiin tarpeisiin suunniteltua tilaa!