Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Vaakuna Helsinki

Viime viikot ovat olleet kovin kiireisiä, mieli on ollut levoton ja olen nukkunut huonosti. Viikonloppuja on odottanut kohtuuttoman paljon, vaikka huomaankin, että silloinkin ajatukset lipuu herkästi töiden pariin. Olenkin kokenut polttavaa matkakuumetta, reissuilla kun pääsee irrottautumaan arjesta ja saa väkisinkin ihan muuta ajateltavaa. Vaikka ei se oikeasti ole juuri matkat, vaan rutiineiden rikkominen, uudet ympäristöt ja toisella tavalla aktivoiva tekeminen, joka mielen saa muualle. Sen voi siis yhtä hyvin kokea lähellä siinä missä kaukanakin.

Tällä hetkellä aikataulut eivät ole antaneet mahdollisuutta yhtään kaukaisiin tai pitkiin irtiottoihin, mutta onneksi maisemanvaihdoksen voi tehdä ihan kotikaupungissakin ja kokea ilman virallisia lomapäiviä pienen irtioton. Hotellit ovat vuosikausia symbolisoineet itselle majoituksen ohella myös mahdollisuutta irtaantua arjesta, sellaista pientä luksusta. Joillekin ajatus hotelliin menemisestä omassa koti- tai lähikaupungissa tuntuu hassulle, itselle se taas on helppo tapa ottaa minibreikki arjen keskellä.

Ajatelkaapa, lähes vuorokausi siistissä ja tunnelmallisessa ympäristössä. Valmis runsas aamiaisbuffa ja ihana sänky. Siihen vielä yhdistettynä jotain pientä kivaa aktiviteettia, kuten vaikka illallinen, museovisiitti tai muuta oman maun mukaista aktiviteettia. Pienistä asioista koostuu iso elämys, joka kustannuksissa päihittää mennen tullen lyhyetkin ulkomaanreissut. Yhden yön kivassa hotellissa aamiaisen kera kun saa kahdelle ihmiselle ihan järkevään hintaan, ja kun koko viipymisajan käyttää hyödyksi, lähes vuorokaudessa ehtii vaikka mitä.

Juuri sellaisen miniloman vietin viikko sitten viikonloppuna, ja teki todella hyvää! Seuraavan viikon jaksoi ihan uudella energialla.

Pakkasin kotona laukun ja matkasin alle parin kilometrin matkan Helsingin sydämessä sijaitsevaan ikoniseen Original Sokos Hotel Vaakunaan, jota parhaillaan rempataan historiaa kunnioittaen. Kyse ei ole pienestä remontista, sillä Vaakunan kaikki huoneet, kerrokset sekä hotelliaula uudistetaan alkuperäinen henki säilyttäen, ja miten rakastankaan sisustuksellisesti kiinnostavia hotelleja! Yritän aina varata hotellin, joka tarjoaa ripauksen persoonaa, ajankuvaa tai tunnelmaa, ja sellaisia löytyy onneksi ihan jokaisesta hintaluokasta.

Suurin piirtein puolet Vaakunan hotellihuoneista ja koko yhdeksännes ovat nyt valmiit, ja koko remontti päättyy ensi vuoden alussa. Funkkishenki on onnistuttu säilyttämään kauniisti kauttalinjan. Yhdeksännen kerroken kulmahuone, tai oikeastaan minihuoneista, on ylellinen, mutta 50-luvun tyyliin sopivilla yksityiskohdilla höystetty. Pöydällä nököttää kierrenäppäimistöllä varustettu musta lankapuhelin ja jalkalamppuja huputtaa petroolit metallivarjostimet. Värimaailma on lempeä, ja huoneen harmaanbeigen sävyn voisin napata omaankin kotiin.

Näkymä Helsingin ytimeen

Olen myös parvekehullu, ainakin jos mieheltä kysytään. Maksan helposti hieman lisää saadakseni huoneen parvekkeella. Ehkä kun sellaista ei ole kotona, sille antaa niin paljon arvoa matkoilla. Pidän ajatuksesta, että huoneesta voi avata oven ulos ja haistella kunkin kohteen ilmaa heti aamulla tai viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Ja jos jossain, Vaakunassa kannattaa ehdottomasti panostaa parvekkeelliseen huoneeseen!

Kulmahuoneestamme avautui mielettömät näkymät kahteen suuntaan. Parvekkeella ristiin rastiin innostuneena poukkoillessani mietin, olenko milloinkaan nähnyt Helsinkiä niin valloittavalta etäisyydeltä. Näkymä kantoi kauas, mutta samalla tarjosi herkullisen tilaisuuden katsella ydinkeskustan ratikkaliikennettä, lauantaishoppailijoiden matkaa tai yöllä ravintoloista kotiin kulkevien hitaampia askeleita. Rakastan tarkkailla ympäristöä, ja Vaakunan parvekkeelta avautunut näkymä tarjosi sekä runsaasti yksityiskohtia että visuaalista karkkia. Kaikissa yhdeksännen kerroksen huoneissa on parveke, mutta kulmahuoneissa suurimmat.

Olimme miehen kanssa ajatelleet poiketa tällä pienellä kotikaupunkilomalla museossa tai muuten kaupungilla kun ihan ytimessä kerran olimme, mutta hotellihuone osoittautui niin miellyttäväksi, ettei sinne asetuttua tullut mieleenkään enää lähteä liikkeelle. Makoilimme sängyllä, jonka yllä lensi hotelliaulastakin tuttu rauhankyyhky ja vierestä avautui näkymä suoraan Mannerheimintien risteykseen. Joimme kuohuvaa terassilla ja napostelimme huonepalvelun tuomia herkkuja musiikkia kuunnellessa. Ja aika vain lensi, ihan liiankin nopeasti!

Vegaaninen illallinen Ravintola Loisteessa

Onnea oli, ettei illallistakaan varten tarvinnut heittää takkia päälle tai nähdä sen enempää vaivaa. Ravintola Loiste sijaitsee Vaakunan kymppikerroksessa, eli nappasimme vain huoneavaimet matkaan ja kävelimme kerrosta ylemmäksi ravintolaan illallistamaan.

Loisteen aula on varmasti tuttu monelle Vaakunassa majoittumattomallekin. Itse tulin saapuneeksi nyt ensimmäistä kertaa Loisteen kerrokseen rappusia pitkin ja havahduin siihen, kuinka kaunis patinoitunut peiliseinäinen portaikko runsaine metallisine kattovalaisiminen onkaan. Aulassa toistuu 50-luvun tyylin mukaiset laineenmuotoiset paneelit ja ravintolassa kannattaa kiinnittää huomiota kattoon kaareutuen taittuviin ikkunoihin. Loisteen sali on muutenkin viehättävä tuulahdus menneestä maailmasta. Baaritiski kaikkine valloittavine yksityiskohtineen, Paavo Tynellin alkuperäisvalaisimet ja kookkaat pyöreäkulmaiset peilit tuova kokonaisuuteen omanlaistaan eleganssia. Hauska kontrasti ajan havinaan onkin hyvin ajankohtainen menu yhdistettynä keskustan vilkkaaseen kaupunkinäkymään, joka erityisen oikeuksiinsa pääsee aamupalalla heräilevää kaupunkia katsellessa.

Ilahduttanut yllätys oli löytää listalta kokonainen vegaaninen menu, Funkkis, johon molemmat päädyimme kuin yhdestä suusta. Pikkelöityjä kanttarelleja tattimoussella, runsas juures-ohratto lisukkeilla ja jälkiruoaksi mantelimaitovanukas. Oheen vegaanista leipää punajuurilevitteellä. Herkullista ja ehdottomasti täyttävää. Ja iso plussa erikoisruokavalioiden hyvästä huomioimisesta, mikä näkyi mukavasti myös aamiaisella.

Illallisen jälkeen tuntui kivalta kävellä muutama porras takaisin kerrosta alemmaksi ja olla jo perillä huoneessa. Sellainen vaivattomuus sopi juuri näiden viikkojen olotilaan. Ihanan helppoa.

Iltakylpy ja yön pikkutuntien katselu terassilta tarjosivat kauniin paketoinnin päivään.

Rakkaudesta hotelliaamiaisiin

Merkittäviä tekijöitä, miksi mielelläni majoitun juuri hotellissa on rakkauteni brunssehin. Koen useiden hotelliaamiaisten olevan vähän kuin brunssi, joten majoittumisen kyljessä saa runsaan aamiaisen ja brunssinomaisen aamuhetken. Sellaisen rauhallisen aloituksen päivään kivassa miljöössä. Vain harvoin, jos koskaan, varaan siis majoitusta ilman aamiaista. On liian kiva nousta vastaheränneenä valmiiseen aamiaispöytään.

Koska kuitenkin pidän siitä, että saan aamulla nukkua mahdollisimman pitkään, oli ilahduttavaa huomata, että Vaakunan aamiaista tarjoiltiin viikonloppuisin aina aamuyhteentoista asti. Niinpä kömmimme Loisteen ikkunapöytään vasta joskus vähän ennen yhtätoista ja saimme nauttia miellyttävän rauhallisesta aamiaisesta. Samalla katselimme, kuinka viereisen Amos Rexin jono vain kasvoi ja kasvoi, ja saatoimme miettiä iltapäivän suunnitelmaa uusiksi.

Myönnän kyllä, että olisi ollut suuri houkutus jatkaa hotellissa köllimistä, ja viimeisen tunnin käytimmekin makoiluun ja upean näkymän hyvästelyyn. Olen onnellinen, että vierailumme ajaksi sattui niin täydelliset syyssäät. Parveke pääsi vuodenaikaan nähden kunnolla käyttöön ja kaikki näytti uskomattoman kauniilta niin iltapäivän auringossa kuin kevyessä aamu-usvassakin. Tällaisia minilomia ja maisemia toistekin, kiitos!

Vaakunan sijainti tarjoaa otolliset mahdollisuudet jatkaa moneen suuntaan. Me istahdimme lähtiessä vielä hetkeksi uniikkiin aulaan, joka on tunnettu korkeaselkäisistä nahkanojatuoleista, Tynellin valaisimista ja taiteilija Gunnar Finnen suunnittelemasta suihkulähteestä. Aulaa muuten pääsee helposti kurkkaamaan vaikkei hotellissa majoittuisikaan. Suosittelen, se kun on oman aikansa ikoni, joka tarjoaa silmänruokaa tänäkin päivänä!

Funkkistyylille vastapainoa tarjosi HAMin moderni Gilbert&George -näyttely. Museovierailu viimeisteli kivan viikonlopun, joka oli hyvä muistutus siihen, että pienikin ympäristön vaihdos voi tehdä ihmeitä ololle ja irrottaa rutinoituneista ajatuksista, tarjoten samalla myös intiimimpää yhdessäolon aikaa parisuhteeseen. Ei todellakaan tarvitse mennä kauas, mutta pienikin maisemanvaihdos voi vaikuttaa paljon!

On raukeita viikonloppuaamuja ja sitten aamuja, jolloin voisi kuvitella olevansa maanantaissa vaikkei olisikaan. Sellaisia kuin vaikka tänään. Kun kulhoon paistoa odottamaan rikotut, kaapin viimeiset kananmunat kaatuvat valuvana limaisena massana lattialle ja kaapista aamupala-astioita kurotellessa juuri se lempilautanen putoaa tiskipöydälle jääneiden lasien päälle, hajottaen sirpaleiksi sekä itsensä että kaiken tielle sattuneen lasisen. Niitä aamuja kun voimat eivät riitä edes kahvipaketin avaamiseen ja peilistä katsoo niin väsyneen näköinen olento, ettei mikään vaate tunnu sopivan. Olisi todella voinut luulla heränneensä maanantaihin, eikä vaarattomalta kuulostavaan torstaihin.

Olisi kai pitänyt ymmärtää jäädä sänkyyn, tai olisipa ollut mahdollista. Huono-onnisuus kun jatkui töissä. Sain taistella koneen kanssa kohtuuttoman pitkään, enkä ainoana. Tekninen tuki toisensa jälkeen yritti ratkaista pulmaa ja työpäivän lähennellessä loppuaan viimeinen yrittäjä lähti selvitystyöhön kaupungin toiselta puolen. Lopputuloksena pahoitteleva hymähdys: hyvä yritys.

Seisoin kelmeässä toimistovalossa ikkunaa vasten ja katselin hämärtyvää harmautta, parin vesipisaran valuessa alas ikkunaruutua. Kun ei enää muutakaan voinut, ajattelin, että on parempi vain mennä suoraan kotiin. Unohtaa ohjelmat, joihin ei olisi oikeasti edes ehtinyt ja olla vain hiljaa. Onneksi huomenna on perjantai, etäpäivä, työrauha ja edessä ihanan rauhallinen viikonloppu (ja uusien aamiaiskulhojen etsintä).

Neule: H&M / Hame: Zara / Bleiseri: Zara / Laukku: Coccinelle / Nilkkurit: Beatrice
Kuvat: Nina, Tunnetila

Kuu on puolivälissä ja ehkä juuri kiireen takia ei millään meinaa ymmärtää, että ollaan jo näin pitkällä. Toisaalta hyvä niin, sanoin jo aikaa sitten, että lokakuu tulee olemaan vuoden kiireisin kuukauteni. Väite on pitänyt erittäin täsmallisesti, joten senkin puolesta hyvä jos tämä kuu saadaan paketoitua vauhdilla! Ettei kuitenkaan ennätetä loppuun asti, niin hypätään perinteiseen menneen kuun kosmetiikkayhteenvetoon – mitä siis kului loppuun syyskuun aikana?

1 BOSS Jour* oli ihana arkituoksu! Ole vähän nirso hajuvesien suhteen, enkä muutenkaan kovin aktiivisesti käytä, joten tuoksun loppuun kuluminen on harvinaista! Tämä oli kuitenkin kiva arkituoksu. Ei liian kukkainen tai liian mausteinen, vaan raikas ja ehdottomasti elegantti. Lisäksi kauniin pelkistetty pakkaus.

2. Korres Castanea Arcadia Antiwrikle, Firming & Brightening Serum* oli miellyttävä kosteuttava seerumi, jota käytin säännöllisesti ennen yövoidetta. Hyvin imeytyvä hieman geelimäinen koostumus ja riittoisa.

3. Clarins Beauty Flash Balmille* sytyin hitaasti. Ensin en oikein ymmärtänyt tuotetta ja se jäi seisomaan avattuna kaappiin. Sitten tajusin lukea käyttöohjeet ja huomasin, että voide tulisi levittää ilman hieromista ja meikki heti perään, ja koin herätyksen. Nopeasti huomasinkin Beauty Flashin tuovan kivaa pitoa meikille ja muutenkin petraavan pohjaa. Tuote oli superriittoisa eli purkin pientä kokoa ei kannata säikähtää. Ehdottomasti voisin palata tämän pariin toistekin nyt kun osaan käyttääkin!

4. Organic Shop Body Dessert Mango Sorbet Body Scrub* oli ihana. Käytän vaihtelevasti kuorintakinnasta ja kuorintavoidetta. Kun käytän jälkimmäistä, haluan sen olevan enemmän tehokas ja vähemmän hoitava, käytän kuitenkin kosteusvoidetta aina vielä erikseen. Tämä oli mainio tuote ja lisäksi riittoisa sekä järkevän hintainen. Jos unohdan käyttää kuorintaa, säärikarvani alkavat nopeasti kasvamaan sisään, mikä on todella ikävää. Näin ollen kropan kuorinta kuuluu vakiorutiineihini muutaman kerran viikossa.

5. Nivea Refining Clear-up Stripsit ovat loistavat epäpuhtauksiin taittuvalle iholleni, eli imevät mustapäitä ihanasti itseensä ja käytän säännöllisesti. Ihan parasta olisi, jos pakkauksen isompia (nenälle tarkoitettuja) lappuja olisi enemmän, itse kun käytän niitä myös leukaan (kolmio jää turhan pieneksi leuan epäpuhdasta aluettani ajatellen). Jos siis tarjolla olisi vain isompia lappuja, ostaisin niitä. Mutta hintaansa nähden tämä molempia sisältävä on ihan kelpo.

6. Garnier MIneral UltraDry Anti-Perspirant oli toimiva perusdödö. Hinta-laatusuhde kohdillaan ja voisin ostaa toistekin, joskin nyt olen hieman kiinnostuneempi luonnonmukaisemmista dödövaihtoehdoista.

7. DS Heat Protection Spray* – aina kun käytän lämpömuotoiluvälinettä, eli useamman kerran viikossa, käytän myös lämpösuojatuotetta. Niinpä lämpösuojasuihke on vakionäky kylppärissäni. Tämä kotimaisen Sim Finlandin tuote oli kaikessa selkeydessään toimiva. Tehokas, riittoisa ja kivan pelkistetty pakkaus. Lupaa suojata jopa 220 asteen lämpötiloissa, joten hyvä myös suoristusraudan tai kihartimen kanssa (itse käytän lähinnä fööniä).

8. Vita Liberata Fabulous Self Tanning Tinted Mousse on luottotuotteita. Tosin näin talvikautta vasten sävy Dark alkaa tuntua jo turhan tummalta, joten tavoitteena on päivittää miedompaan. Joka tapauksessa huipputuote, imeytyy nopeasti, levittyy hyvin ja vaikuttaa tehokkaasti.

9. Batiste Original Dry Shampoo on edelleen ihan lemppari. Vaikka rinnalle on tullut muitakin toimivia, tämä pitää silti pintaansa suosikeissani.

10. Wella Invigo Color Brilliance Miracle BB Spray* oli vähän erilainen hiuksiin jätettävä hoitosuihke sillä sen koostumus oli hieman voidemainen, mikä on varsin epätyypillistä suihkemaisille hiustuotteille – tosin siitä ehkä BB-nimitys? Ei siis ollut sellainen hienojakoinen vesimäinen spray vaan selvästi geelimäisempi. Jos kaipaat astetta hoitavampaa suihketta, kannattaa kokeilla! Kosteuttaa hyvin, joskaan ei kovin selvittävä, eli sitä ominaisuutta olisin kaivannut enemmän.

*Saatu blogin kautta.

Kiire on pitänyt otteessaan ja se on tehnyt hajamieliseksi. Unohdan vastata viesteihin, eilen lähdin kotoa ilman lompakkoa ja töistä ilman toista kassiani. Kadulla kuljen niin ajatuksissani, että tietä ylittäessäni havahdun huomioon, etten ole yhtään katsonut ympärilleni. Ei hyvä.

Erityisesti juuri siksi tekee hyvää ajatus, että muutaman tunnin kuluttua loikoilen hotellisängyssä. Edessä siis vuorokauden mittainen miniloma. Eihän toki vuorokausi nollaa viikkojen kiirettä, mutta tuon kaltaiset irtiotot ovat silti tärkeitä. Kotona ei välttämättä pääse irti arkiajatuksista ja työläppäri on ihan liian käden ulottuvilla, mutta uudessa ympäristössä ajatusten tuulettuminen on usein helpompaa. Niinpä todella odotan tätä pientä maisemanvaihdosta kotikaupungin sisällä. Päivittelen myös IG Storiesin puolta, tai ainakin yritän, ellen nukahda heti kun pääsen pehmeään sänkyyn (olen kiireen lisäksi nukkunut hälyttävän huonosti viime aikoina). Toivottavasti ensi viikko alkaa uudelle energialla!

Nyt löhöilen vielä omassa sängyssä, vaikka oikeasti heräsinkin jo tosi aikaisin. Silti on kivaa kun ei tarvitse pitää kiirettä nousemisen suhteen.

Tämä asu on reilun viikon takaa. Harmillisesti kuvien kanssa kävi pieni vahinko ja suurin osa tarkentui minne sattuu tai ei tarkentunut ollenkaan, joten mukana vain ne harvat ruutukelpoiset. Kuvien myötä toivottelen kaikille ihanaa ja ennen kaikkea rentouttavaa viikonloppua, toivottavasti se on sitä itsellekin!

Neule: & Other Stories / Hame: Oasis / Kaulukset: ASOS / Bleiseri: H&M / Nilkkurit: Beatrice
Kuvat: Nina, Tunnetila

Viime vuosina korujen käyttötapani ovat kokeneet suuria muutoksia. Korujen käyttö on ylipäätään vähentynyt, mutta myös minimalisoitunut. Lisäksi huomio kasvojen läheltä on siirtynyt käsiin, suosin entistä enemmän rannekoruja ja toisinaan jopa sormuksia, jotka siis aikaisemmin olivat jotain, mitä en millään osannut käyttää. Ei sormukset edelleenkään ole arkikorujani, mutta silloin tällöin lähden liikkeelle useampi kerralla.

Joskus luottokoruni olivat koristetimantilla varustetut korvakorut, nyt se on ennemmin ohut yksinkertainen kaulakoru.

Korvakoruja en kovin monena päivänä ole tämän vuoden aikana käyttänyt. Se ei niinkään johdu tietoisesta päätöksestä vain yksinkertaisesti siitä, etten ole oikein löytänyt nykyisiin mieltymyksiini sopivia korvakoruja, ja siten olen ollut mieluummin ilman.

Keväällä vielä käytin Edbladin ruusukultaisia linnunmuotoisia nappikorvakoruja, mutta kadotettuani toisen nekin jäivät. Monesti kyllä kaupassa päädyn mallailemaan korviksia ja Edbladin hyllyn luona pyörähdän usein ohi kulkiessani, mutta harvemmin enää korvakoruissa mikään kolahtaa niin, että päätyisivät kassalle.

Siihen nähden yllätys olikin, kun joitain viikkoja sitten kävelin Stockan katutason läpi ja silmäni kiinnittyivät koruosaston uuteen tulokkaaseen. Pernille Corydonin korukaappi sai ottamaan askeleen takaisin ja pysähtymään. Ensin ajattelin vain katsoa, mutta ennen kuin huomasinkaan, oli myyjä esittelemässä koruja ja olinkin jo tekemässä valintaa.

Oikeasti ajattelin ensin kaulakorua, mutta jokin tanskalaisen Pernillen korvakoruissa (tai oikeastaan kaikessa viehätti). Vaikka yleensä suosin ruusukultaa, nyt kultaisetkin miellyttivät omaa silmää. Päädyin lopulta kauniisiin vesiputousmaisesti laskeutuviin ja huomattavasti isompiin sekä näkyvämpiin kuin olen enää pitkiin aikoihin käyttänyt. En tiedä onko osin sen vaikutusta, mutta niinä muutamina kertoina kun Waterfall-korvakorut olleet päällä, ne ovat keränneet kehuja.

Vitriinistä jäi vielä mieleen kummittelemaan muutama koru, erityisesti eräs kaulakoru, joten pidän todennäköisenä, että joku päivä tänä syksynä vielä palaan valikoiman äärelle. Googlailessani huomasin, että Pernille Corydonin koruja on myynnissä myös Bulevardilla sijaitsevassa Nudgessa, ihmekös siis niissä oli jotain tuttua.

Vaikka nyt taitaa olla syksyn kauneimmat viikko käsillä, ruska on hiipinyt maisemaan ja paikoin katuja päällystää kauniit moniväriset lehtikerrokset, en silti ole vieläkään oikein innostunut syksystä. Se on sääli, sillä yleensä rakastan syksyn ruskaviikkoja, ja syksyä muutenkin. Pidän syksyn estetiikasta ja tänä vuoden aikana tyypillisesti fiilistelen syksyn visuaalisuutta ja melankolian sävyä, mutta nyt en millään tavoita sitä tunnetta.

Pohdin tänään kotiin ruskan keskellä kävellessä, että johtuukohan syysihastuksen kateissa olo mielettömästä kiireestä, joka näinä kuluvina viikkoina tuntuu painavan hartioita kasaan ja sen myötä heränneestä huutavasta valoenergian kaipuusta. Sillä siinä samalla kun syksy on saapunut, myös valo on vähentynyt ja yhä useampi päivä on harmaa. Eikä siinä mitään, löydän sateestakin yleensä mielelläni kauneuden, mutta nyt valon tuomalle ryhdille ja lisäenergialle olisi todella tarve. Mutta ei auta, syksy on täällä ja valo vähenee nopeasti. Toivoisin vain, että löytäisin vielä tavan innostua näistä ihanimmista syysviikoista. Ehkä tarvitsisin viikonloppuirtioton tai muuten vain arjen ulkopuolista ohjelmaa, joka veisi rauhassa lähemmäs syysmaisemia.

Neulemekko: Oasis (Millie Wrap Dress) / Kaulahuivi: Gina Tricot / Laukku: LUMI / Nilkkurit: Unisa
Kuvat: Sanna, Inspired by Love