PR-tilaisuus: VENN Helsinki & Raflaamo

Brunssit, parasta. Ja vielä parempaa on, kun aamiaisella ja brunssilla ei ole aikarajaa. Olen sen verran hidas ja uninen aamuisin, että viikonloppuisinkin aamiaiseni ajoittuu puoleen päivään ja jos pitäisi lähteä ulos, olisin vielä myöhemmin liikkeellä. Siksi ihanaa on, kun aikarajat eivät tee asiaa hankalaksi ja vielä parempaa on, kun brunssia tarjoillaan koko päivän. Olen juuri se ihminen, jonka saattaa alkuillastakin tehdä mieli jotain aamiaisen kaltaista, niinpä Mikonkadulla sijaitsevassa VENN-ravintolassakin (löytyy myös muutamasta muusta Suomen kaupungista) käyttöön otettu All Day Brunch on paras konsepti ikinä.

Sain blogin kautta kutsun ystävän päivän etkoille brunssin merkeissä viime torstaina VENNiin, joka siis sijaitsee ihan paraatipaikalla Helsingin sydämessä. Olen joskus aiemminkin ravintolassa käynyt, mutta silti se tuppaa jotenkin liian helposti unohtumaan, vaikka tila on itse asiassa varsin kiva monenlaiseen istuskeluun, aina lasillisesta ruokailuun. Tai nyt myös brunsseiluun.

Koska brunsseja ja aamiaisia on tänä päivänä todella monessa paikassa on mielestäni äärimmäisen tärkeää, että sille löytyy jokin oma kulma. Tylsintä on sellainen hotellimainen tusinabrunssi, ellei sitten ole hotellissa, mikä on tietenkin täysin eri asia. Silloin se on ihanaa, ja sinne se nimenomaan kuuluukin. Ravintolaan lähtiessä toivoo jonkinlaista massasta erottuvaa elämystä. Lisäksi koko brunssin käsite on tänä päivänä niin lavea, että käytännössä voi pitää sisällään melkein mitä vain, joten kiva, että mahdollisuutta hyödynnetään.

VENNissä oli onnistuttu mainiosti luomaan ravintolakonseptiin erinomaisesti istuva brunssi, eli sellainen, joka sopii erityisen hyvin seurassa nautittavaksi ja loistavasti yhteen lasillisen kanssa. Brunssin pääosassa on platteri, johon on koottu muutama suolainen herkku. Juuri näppärästi sellainen, jonka voisi kuvitella syövänsä lounaan sijaan tai after workina. Eli ei liian aamiaismainen, muttei kuitenkaan tavallinen annoskaan. Mikä parasta, kokonaisuuden saa myös vegaanisena!

Oma annokseni oli vegaaninen versio (kuva yllä), ja poikkesi siis hieman tavallisesta versiosta, mutta piti sisällään samat pääelementit. Tarjoilulaudalta löytyi lämmin leipä, kasviksia, pikkuinen avokado-mansikkasalaatti, lohkoperunoita ja vegaanista majoneesia. Riittävän kokoinen viedäkseen nälän, mutta aiheuttamatta ähkyä.

Usein kritisoin brunsseja ylihinnoittelusta. Tuntuu, että kun käytetään sanaa brunssi, perusjuttuja sisältävään kokonaisuuten voidaan heti heittää lisää hintaa. VENNin All Day Brunch on mielestäni erittäin järkevästi hinnoiteltu. S-etukortilla kokonaisuuden hinta on 19,90€ (ilman 21,50€) ja se pitää sisällään brunssitarjottimen, jälkiruokalautasen (kinuskidonitsit on ihan älyttömän hyviä), kuohuviinilasillisen sekä kahvin tai teen. Pyytämällä huomioidaan erikoisruokavaliot.

Selkeästi siis omannäköisensä konsepti, joka epäilemättä sopii hyvin kaupungin keskustaan ja vaikka viinilasillisen oheen. Ja ylipäätään just siihen kellonaikaan kun jaksaa lähteä liikkeelle. Voisi siis hyvin olla myös viinittelybrunssi tai after work -brunssi.

Brunssi saatu PR-tilaisuuden yhteydessä.

Olen viime aikoina ollut todella tympääntynyt hiuksiini, enkä oikein ole tiennyt mitä niiden kanssa tehdä. Luulen, että pienikin freesaus olisi riittänyt, mutta koska en ole ammattilainen enkä vielä löytänyt luottokampaajaa, olen ollut vähän tuuliajolla. Luottokampaajani, eli paras kampaaja ikinä, muutti Jenkkeihin muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen tajusin, kuinka iso asia on kampaaja, jonka luokse menee luottavaisin mielin ja jonka luota tulee aina hyvällä fiiliksellä. Sen jälkeen vastaavaa ei ole tapahtunut. Ensimmäisen kolmen kerran kanssa ongelma oli, että maksoin itseni kipeäksi, mutta kampaajalla käyntiä hädin tuskin näki. Muutaman pesun jälkeen nekin rippeet hävisivät, ja yksinkertaisesti 300 euroa siitä on itselle ihan liikaa lopputuloksesta, joka ei näy eikä tunnu. Niinpä tuossa välissä yhden kampaajalla käynnin jälkeen päädyin yhden kerran kokeilemaan raitojen tekoa itse, ja sen jälkeen olin kaikkein tyytyväisin lopputulokseen, vaikka tiedostin, että ne olivat varsin amatöörimäinen kokeilu. Mutta ainakin näkyivät.

Nyt viimeisin kampaajallakäynti oli kolme viikkoa sitten, ja halusin mennä edullisempaan, mutta tajusin vasta jälkeenpäin, kuinka iso virhe oli mennä kampaajalle, joka ei ollut erikoistunut luonnollisiin tyyleihin saati tiennyt hiushistoriaani. Sanoin, että haluan ehdottomasti viileää ja elävää sävyä, enkä halua tuhota hyvin alkanutta kasvatustyötäni ja mitä sain, ällölämpimän ja entistä tasaisemman hiusvärin ja ilmeisesti pysyvällä värillä laitetun. Ilmeisesti, sillä tämänkin tajusin vasta jälkikäteen, kampaaja ei tullut kertoneeksi yhtään mitä teki, joten olen vasta jälkikäteen kotona yrittänyt ymmärtää, mitä niille tehtiin. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin ole ollut lähes itkun partaalla kampaajalla käynnin jälkeen. Lähinnä siksi, että on harmittanut älyttömästi se, että olen kasvattanut omaa väriä niin kauan, ja nyt siihen on tehty pysyviä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan ole sitä suuntaa, mitä toivoin. Jonkinlainen kommunikaatiosekaannus selvästi, mutta sen harmittelu ei toki auta. Tehty mikä tehty.

Olin jo varaamassa tuttua kampaajaa Qhairista, mutta sitten alkoi hirvittää ajatus siitä, että kuukauden sisään kampaaja veisi yhteensä lähes 500 euroa (200 edellisestä kerrasta plus paikkailu todennäköisesti sen liki 300), mikä on itselle niin iso raha, etten todellakaan ole valmis heittämään ilmaan ja katsomaan tuurilla mitä tulee. Toisin sanoen, hiukset ovat tärkeät, mutta en ole yhtään vakuuttunut, että kuitenkaan sen rahan arvoiset.

Sitten ajattelin, että ehkä pitäisi kokeilla taas raitoja itse, mutta koska hiusteni pituus on edellisen kampaajallakäynnin jälkeen olleet superhuonossa kunnossa (siksikin olisi mukava tietää, mitä niille tehtiin), en oikein uskalla sooloilla.

Torstaina olin niin tympääntynyt, että Tokmannilla poiketessa ostin Biozellin Color Maskin sävyssä Chocolate. Ajattelin, ettei ole mitään menetettävää, vaikka sävy vähän jämähtäisikin. Todennäköisesti kyllä peseytyy ihan hyvin pois, sillä olen ennenkin pienissä määrin muita sävyjä testannut. Niinpä eilen laitoin colormaskin hiuksiin, annoin vaikuttaa alle kymmenen minuuttia ja hups, olinkin ihan brunette! En olisi uskonut, että sävy tarttuu näin hämmästyttävän hyvin ja tasaisesti, mutta niin vain kävi. Nyt jännäksi käy, miten se peseytyy pois.

Peilikuva on tuntunut oudolle, niin kauan olen ollut vaalea tai vaaleahko. Oikeastaan tämän väriset hiukseni olivat viimeksi joskus 17-vuotiaana, eli öö, lähes 20 vuotta sitten. Koska hiuksissani on punertavuutta, ruskeakin taittaa lämpimään ja nyt alla loistaa varmasti kampaajalta jäänyt kellertävä sävy, jota inhoan syvästi.

Muutos on oikeastaan tuntunut hauskalle, ja se on ollut myös erityisen tärkeä vahvistamaan ajatusta, että kyllä, vaalea on enemmän sävyni. Ei tummempikaan ole huono, mutta vaalea tuntuu enemmän omalta.

Asian saattoi sinetöidä se, että sain koko ystävänpäivän illan kuulla mieheltä kaikenlaisia Sansa Stark -viittauksia kyllästymiseen asti, ja tänään vetäessäni päälle eläinkuosisen puseron ja nahkahameen, vaihtui Sansa Modernin Perheen Gloriaan. Kummassakaan vertauksessa toki ei ole mitään huonoa, mutta se tarkoittaa itselle oman identiteetin kadottamista. Jos muistutan jotain muuta, enkä itseäni, olen vähän hakoteilla. Lisäksi huomasin sellaisen pienen seikan, että hiusten värin vaihtuessa myös vaatevärien kanssa oli hankaluuksia, samat sävyt eivät toimineetkaan yhtä hyvin tumman tukan kanssa kuin vaaleampaa vasten. Eli liikaa vaivaa värin vaihdosta.

Niinpä tämä punertavaan taittuva ruskea on erittäin virkistävä kokeilu ja itsellä on pitkästä aikaa ollut hauskaa hiusten kanssa, mutta haluan pitäytyä luonnollisessa ja vaaleammassa. Nyt tosin en tiedä mitä teen. En pidä siitä, mitä paljastuu tämän sävyn alta, joten jos teillä on vinkata hyvää kampaajaa tiedossa, mieluusti sellaista, joka taitaa balayagen ja jonka hintataso olisi kohtuullinen, niin otan erityisen kiitollisena vinkit vastaan! Haluan jotenkin fiksata tilanteen sellaiseksi, ettei tarvitse käydä uudelleen kampaajalla ainakaan ennen syksyä. Mikä toisaalta perustelisi kalliimman valinnan..

Tämä postaus on ollut mielessä jo jonkin aikaa, erityisesti viime aikoina kun ensimmäinen puoli vuotta AMAI Median perustamisesta ja samalla myös yrittäjänä tuli täyteen tammikuun lopulla, mutta olen puolihuomaamatta vältellyt aiheeseen tarttumista. Se on tuntunut yllättävän vaikealta. Herken miettittyäni asiaa ymmärsin, että olen elämässäni tottunut purkamaan sanoiksi vastoinkäymisiä ja heikkoja hetkiä, mutta päinvastaisen kohtaaminen tuntuu oudolle. On ikään täysin irrationaalinen pelko siitä, että kun sanon jonkin olevan hyvin, tulee käänne, joka vie sen pois. Siksi hyvä on ikään kuin helpompi kätkeä ihmeteltäväksi ja tutustuttavaksi omaan mieleen julki sanomisen sijaan.

Tyypillinen vastaukseni kysymykseen, miten yrittäjyys on käynnistynyt on hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Mutta aina olen lisännyt loppuun mutan. Se mutta on, että olen vasta alussa ja asiat vielä elävät. Sen sanominen tuntuu ikään kuin turvalliselta.

Näin jälkeen päinkin katsottuna on selvää, että tein laskelmat kaikkein huonoimman mahdollisen lähtötilanteen mukaan, mikä ei sinällään ole huono asia. Näin pääsin kartalle siitä, mitä vähintään tarvitsen ja millä pärjään jos lähden nollapisteestä. Mutta kuten pian huomasin, ei lähtötilanteeni ei oikeastaan ollut ihan nolla, olinhan tehnyt vastaavia töitä jo aiemmin, enkä suinkaan aloittanut ammatilaisuuden rakentamista tyhjästä. Niinpä liikevaihdolliset tavoitteet täyttyivät jo kauan sitten. Toisaalta vasta matkan varrella olen alkanut hahmottaa todellisia menoja, liikkuvia kuluja, veroja ja alveja. Tekiessä oppii, koko ajan.

Yrittäjän talous

Siksi olenkin ollut erittäin yrittäjyysaikanani varovainen rahankäyttäjä, ja ylipäätään suhteeni rahaan on muuttunut radikaalisti lyhyessä ajassa. Yrittäjänä työn jokaisen euron hahmottaa ihan toisella tapaa kuin kuukausipalkkalaisena. Ei silloin ajatellut tunnin suoraa arvoa, eläkkeitä, veroja, epävarmuutta ja kaikkea sitä, joka jokaisessa eurossa ja työtunnissa täytyy ottaa huomioon ja itse hoitaa. Se on tehnyt itselle hyvää, todella hyvää.

Olen alkanut arvottamaan hankintojani uudella tapaa, ihan samoin kuin työpanostani. Työ on suora vastine kertyvään laskutukseen ja kertyvä laskutus taas on se, mitä itselle jää, joten haluan arvostaa käytettyä aikaa ja tehtyä työtä olemalla ansainnalle hyvä ja huolellinen. Aiemmin kuukausiansio tuli ja meni ikään kuin liukuvana, nyt mikään siinä ei ole itsestään selvää. Siksi olen viime aikoina ollut erityisen kiinnostunut yhtiömuodoista, verosuunnittelusta sekä keskustellut pankissa sijoitusvaihtoehdoista. Jotain sellaista, mitä aiemmin en tehnyt tai ajatellut yhtään.

Yrittäjänä koen aiempaa enemmän, että työlläni voin suoraan vaikuttaa tuloihini ja toisaalta pystyn vaikuttamaan itse työhön paljon enemmän. Tietoisuus siitä myös motivoi, ei ole mitään hyötyä seisottaa töitä tai viivytellä. Samalla pystyn itse työn teossa huomioimaan omaa tehokkainta työaikaani ja ottamaan aikaa itselle kun sitä tarvitsen.

Työni siis koostuu somesisällöntuotannosta, konsultoinnista, strategisesta suunnittelusta,  somekampanjoista, kevyestä somevalokuvauksesta sekä vaikuttajayhteistöiden räätälöinnistä, eli olen pystynyt pysymään juuri siinä osa-alueessa, jossa olen halunnutkin ja tärkeimpänä kaikesta, keskittymään siihen. Yrittäjyys on poistanut kaikkea sitä sälää, mitä päivätöissä kertyi ikään kuin huomaamatta omalle työpöydälle kilpailemaan ajasta, nyt olen voinut keskittyä selkeämmin omaan asiantuntijaosa-alueeseen ja itseä kiinnostaviin kokonaisuuksiin. Toki rutiineja tulee yrityksen pyörittämiseen ja asiakasraportointiin liittyen, mutta niihin suhtautuu eri tavoin kuin aiempiin työnantajayritysten byrokratiaan ja sälään.

Osaamisen hinnoittelu

Vaikeimpia asioita on ollut oman työpanoksen hinnoittelu. On täytynyt hyväksyä se, että valitussa hinnoittelussa piilee riski ja mahdollisuus, oli se sitten matala, korkea tai jotain siltä väliltä. Itsellä on alalta kokemusta ja näyttöä, joten olen päätynyt ottamaan sen huomioon hinnoittelussa. Olen valinnut olla kilpailematta hinnalla, kilpailuetuni on osaaminen.

Etuni on, että olen tehnyt työtä jo vastaavien asioiden parissa, tiedän niihin kuluvaa aikaa, yritysten tarpeita ja nähnyt lukuisia eri tarjouksia sekä yhteydenottoja. Olen siis pystynyt heijastamaan omaa osaamistani ja hinnoitteluani kaikkeen siihen, mutta silti oman osaamisen arvottaminen on hankalaa. Koska asettaessani tietyn arvon, haluan myös täysillä vastata siihen. Haluan asiakkaan kokevan, että se pieni hintaero lopulta maksaa itsensä takaisin.

Osin hinnoitteluun vaikuttaa myös se, miten ajan käyttää. Työssäni olen tehokas, mikä osin tulee kokemuksesta. Sitä kautta tiedän mitä teen ja mistä aloittaa, ja lisäksi laskutan vain aidoista työtunneista. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta paljon palveluita ostaneena tiedän, ettei se ole sitä. Luotetaan siihen, ettei asiakas aina tiedä paljonko aikaa asiat vievät ja herkästi pyöristetään ylöspäin. Lisäksi uskallan väittää, että yksin toimiessa saan paljon tehokkaammin ja joustavammin aikaan kuin moni isompi toimija, mikä on ehdottomasti etuni. Toimintaani ohjaava tekijä on, että haluan ajatella aidosti asiakkaan parasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ehdotan toista yritystä tai pienempi töistä ratkaisua jos näen sen asiakkaalle kannattavammaksi. Ei ole tärkeintä, että minut valitaan, on tärkeintä, että asiat hoidetuksi järkevästi. Haluan siis seisoa työni ja aikani takana, enkä koskaan halua, että asiakkaalleni tulee tunne, etten arvostaisi heidän aikaansa, prosessejaan tai rahojaan.

Tämä on tarkoittanut sitä, että olen joutunut kieltäytymään joistain töistä, koska ne olisivat polkeneet asettamaani hinta-arvoa työlleni tai muuten en koe olleeni niihin asiakkaan kannalta järkevin valinta. Toki yksittäisiä kuvioita on mahdollisuus tehdä edullisemmalla, jos ne tuovat mukaan jonkin toisen hyödyn tai ylipäätään tarjoavat ammatillista uutta perspektiiviä. Tiedostan, että voin olla kiitollinen tilanteesta, jossa on ollut mahdollisuus valita. Olen kieltäytynyt jostain ja panikoinut seuraavat yöt, teinkö virheen ja voiko työstä kieltäytyä, mutta tähän mennessä valinnat ovat kantaneet.

Introvertti yrittäjä sosiaalisella alalla

Suuria huolia yrittäjyyden alussa oli, miten näin introverttina pystyn kilpailemaan kentällä, jossa on paljon äänekkäitä. Kilpailutilannetta tiiviisti seuranneena olen huomannut, että oma ala on trendikäs ja tarjontaa on jos jonkinlaista, mutta se, millä pystyn erottautumaan on referenssit. Osaamisestani on konkreettisesta näyttöä, ja ymmärrän erilaisten ja eri kokoisten yritysten haasteita, resursseja ja tarpeita. Koenkin, että somepalveluiden tarjonnan räjähdys on suuri haaste sellaiselle palveluita ostavalle yritykselle, joka ei osaa kysyä oikeita kysymyksiä.

Tärkeää onkin huomioida, ymmärtääkö palveluitaan myyvä taho oikeasti kyseisen kokoluokan yrityksen prosesseja, budjetteja ja tavoitteisiin vaikuttavia asioita sekä niiden ohjautuvuutta someen ja vaikuttajayhteistöiden valintaan. Entä onko paras vaihtoehto ulkoistaa, tehdä itse tai yhdistää molempia? Seuratessani itse aktiivisesti laajasti alan tarjontaa ja erilaisia valmennuksia huomaan jatkuvasti kyseenalaistavani ja jopa kumoavani mielessäni erilaisia someväitteitä ja ohjeita vanhentuneina, yksiulotteisina tai jopa riskialttiina. On tiettyjä todennäköisyyksiä ja alati eläviä lainalaisuuksia, mutta lopullisen arvioni ja suositukseni teen vasta kun tiedän yrityksestä, tavoitteista ja resursseista enemmän.

Kun koen riittämättömyyttä siitä, etten tuo itseäni ammattilaisena tarpeeksi esiin, yritän muistuttaa siitä, että tärkeintä on, että asiakkaani saavat valokeilan. Tällä hetkellä olen siitä onnekkaassa asemassa, että olen tullut kysytyksi mukaan projekteihin. Olen tarkastellut introverttiuttani uudesta näkökulmasta. Ehkä se ei olekaan heikkous ja uhka? Yksi sanoi lähestyneensä minua juuri sen takia, etten pidä ääntä, että keskityn oleelliseen enkä itseni brändäämiseen. Mietin myös vuosien takaisen esihenkilöni sanoja, joka aikoinaan totesi, että minut on tavallaan hänen roolissaan helppo unohtaa, koska mikä tahansa tilanne on, hoidan asian ja toimin ennakoiden. Niinpä esihenkilötyön huomio tulee vähä vahingossa keskitettyä niihin, joiden työ kaipaa seurantaa, tukea ja valvontaa. Mielestäni niin ei toki pitäisi olla, mutta ymmärrän pointin. Vuosia koinkin heikkoudeksi, etten näy enkä kuulu. Nyt ajattelen, että ehkäpä se on itse asiassa se syy, miksi tulisin palkatuksi. Tekemiseeni voi aina luottaa. Mutta en voi silti kieltää, ettenkö tuntisi aika ajoin riittämättömyyttä itseni esiintuomisesta ja ylipäätään olisi itseni pahin kyseenalaistaja.

Toki aika näyttää osuuko arveluni oikeaan, matkaa on takana vielä varsin vähän ja olen jo henkisesti varautunut siihen, että jossain vaiheessa on opeteltava verkottumaan, kontaktoimaan ja omalla tavalla myymään. Se jännittää, mutta ajattelen, että moni muukin asia matkan varrella ja elämän aikana on pelottanut, mutta aina ne on jotenkin selätetty.

Vastauksena siis otsikon kysymykseen, nyt tuntuu odottavalta, yllättyneeltä ja onnekkaalta. Olen onnellinen, että uskalsin jäädä yrittäjäksi ja jo tämä lyhyt aika on kasvattanut itseä valtavasti. Koko ajan eteen tulee uusia asioita ratkaistavaksi ja selvitettäväksi, joten ymmärrän, että olen vasta matkan alussa. Tiedän myös, että olen saanut nyt olla onnekas, eikä se ole mitenkään itsestään selvää, asiat voivat muuttua, maailma muuttuu, oma ala muuttuu. Mutta haluan kyetä ennakoimaan, sopeutua muutokseen ja uskaltaa reagoida. Katsotaan, mihin alku kantaa.

Jos teillä herää teemoja ja kysymyksiä aiheeseen liittyen, niin kertokaa toki. Mieluusti kirjoitan konkreettisemmin kulmista, jotka joku kokee hyödyllisiksi tai kiinnostaviksi.