Armor Luxin raitapaidat

2

Luottovaatteikseni ovat muodostuneet klassiset raitapaidat. Ne ovat loistavia arkiasuja ja pelastavat päivät, jolloin tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa. Kun puhe on raitapaidoista, ei voi olla ohittamatta niistä tunnettua ranskalaista Armor Luxia.

Merkin löysin taannoin Elsan kautta. Joskus viime vuonna tuskailin, että mistä löytäisin klassisen laadukkaan raitapaidan järkevään hintaan ja Elsa kysyi, olenko tsekannut Armor Luxin valikoiman. En ollut, mutta taisi olla jopa se samainen kerta kun kävelin Beamhilliin ja sieltä kotiin ensimmäisen täydellisen raitapaitani kanssa. Tykästyin niin, että sen jälkeen niitä on kertynyt useampi, tarkalleen ottaen omistan neljä Armor Luxin raitapaitaa ja yhden ohuen yksivärinen villa-silkkipuseron. Armor Luxilla kun on paljon muutakin ihanaa kuin raitapaitoja, esimerkiksi kauniita duffelitakkeja, joita olen kuolannut pitkään, mutta kokeilematta en uskalla tilata.

Armor Lux on valmistanut vaatteita jo vuodesta 1938 ja tunnetuin brändi on juuri Breton -raitapaidoistaan, jotka ovat aikoinaan olleet Ranskan laivaston virallinen vaate. Suurin osa valikoimasta valmistetaan edelleen Ranskassa ja tuotannon lähtökohtana on kestävyys sekä hyvät työolot unohtamatta eettisyyttä – Armor Lux on tänä päivänä Ranskan suurimpia Reilun Kaupan puuvillan ostajia.

Paidoissa on kaikki ainekset luottovaatteiksi ja sellaisia ne omalla kohdalla ovat, tuskin tänä vuonna on kulunut viikkoa, ettei päälläni olisi raitaa. Hinta-laatusuhde paidoissa on erittäin kohdallaan, naisten Breton-mallien hinnat lähtevät reilusta viidestä kympistä. Ensi kesäksi hankin ehkäpä raitamekon, jollaisesta jo tänä vuonna haaveilin. Mutta ei mennä asioiden edelle, kesään nyt vielä on matkaa.

Olen tilannut Armor Luxia suoraan heidän omasta verkkokaupasta (jossa on luonnollisesti laajin valikoima) sekä Zalandolta, mutta myynnissä sitä on myös ainakin Nudgessa. Eniten käyttämäni malli on 3/4-hihainen paita, joka on kevyesti tyköistuva, mutta ihania superklassiset pitkähihaisetkin ovat, istuvina ja tarkoituksellisesti vähän ylisuurina.

Kodin neljä suosikkia

7

Ensimmäinen viikko rempan jälkeisessä kodissa on mennyt vähän takkuillen, pieniä vastoinkäymisiä ja jopa huonoja viboja. Ehkä juuri siksi on erinomainen hetki keskittyä hyviin asioihin, sellaisiin, joista olen saanut tällä viikolla yllättävänkin paljon iloa.

Kiistatonta kärkipaikkaa ilonaiheissa pitää uusi (ja myös ensimmäinen ihan oma) tehosekoittimeni. On lähestulkoon koomista, kuinka pähkinöinä siitä olen, eikä muuton jälkeen pakkauksesta revittyäni ole kulunut päivääkään, etten olisi sitä käyttänyt. Olen siis purkanut patoutunutta itsetehtyjen smoothieiden kaipuutani ja täyttänyt pakastimeni kotimaisilla marjoilla ja kaapit smoothieaineilla. Voi tätä kokeilemisen riemua!

Osan smoothieista olen tehnyt ihan heitellen kokeilemalla jääkaapin antimia sekä proteiini- ja marjajauheita kannuun, toisiin olen soveltanut reseptejä, joita olen CocoVin sivuilla kuolannut jo pitkään työn kautta. Yksi niistä on tämä vadelma-acaipurkki, joka on juuri niin herkullinen miltä kuulostaakin. Kookoksen tosin jätin pois ja välillä olen korvannut osan vadelmista mansikoilla (kyllä, olen tehnyt tätä jo useamman kerran). Ja purkin sijaan olen tehnyt siitä smoothiekulhon koristellen yhdellä CocoVi-suosikeistani, eli Super5 Siemenet&Marjat –sekoituksella. Se on niin ihana annos, että aion tarjoilla samaisen pinkin bowlin vaikka väkisin seuraavan kerran kun saan kivaa aamupalaseuraa.

Viikon aikana olen myös kehittänyt himon kurkumalatteen. Jostain blogin kautta saadusta goodiebagista paljastui Viridian Organic CurcuminLatte -jauhe, joka sisältää mm.kurkuma- ja inkiväärijuurta. Kokeilin sitä ensin varovaisesti lämmitettyyn kauramaitoon ja hullaannuin heti! Maistuu mielettömän herkulliselle ja mikä parasta, superhelppo käyttää – sekoittaa vain valitsemaansa lämpimään maitojuomaan puoli teelusikallista ja se on siinä!

Kolmas ilonaihe on asia, josta olen haaveillut jo pitkään, nimittäin valkoiset puulattiat. Oli positiivinen ylläri, että vuokra-asunnossani oli rempan yhteydessä maalattu vanha puulattia valkoiseksi. Se kompensoi kivasti sitä, että samassa yhteydessä säilytystilaa katosi sisältä runsaasti. Valkoinen lattia raikasti heti kokonaisuutta, mutta muutti myös koko asunnon henkeä ja mietteitä siihen, miten sen sisustaisin. Esimerkiksi vanha matto näyttää sen parina nyt pelkästään tunkkaiselle, joten uusi on hankittava. Kun vain tietäisi millainen.

Neljäs lemppari on uusi viherkasvi. Tiedättekin ehkä jo, että en ole viherpeukalo. Oikeastaan erityislahjani taitaa olla kasvien tahaton tappaminen. En tiedä mitä teen, mutta ne käytännössä katsoen kuolevat käsiini. Olen kastellut ja ollut kastelematta, antanut kuivua ja sumutellut. Yrittänyt tulkita tarpeita ja lukea ohjeita, mutta silti loppu on vääjäämätön. Ehkä ne eivät vain pidä minusta ja kuolevat mieluummin. Sillä perusteella on ehkä hyvä, etten omista eloisampia lemmikkejä. Silti sinnikkäästi aina hankin uuden, sillä tuovathan viherkasvit sekä asunnon ilmeeseen että huoneilmaan sitä jotain.

Tämän fiikuksen ostin ihanasta Wild Things Flower shopista. Mietin valintaa ikuisuuden, mutta kun sain sen paikoilleen vahvistui tyytyväisyys valintaan. Se on niin soma! Ei liian rehevä, vaan sopivan raikas. Ruukun hankin samalla matkalla Granitista. Pupu on pupulta saatu lahja, koska pidän pupuista.

Ps. Vielä tämä viikonloppu aikaa esittää kysymyksiä ja postaustoiveita!

Navy takki ja villapaita

2

Toivottavasti kaikilla oli ihana itsenäisyyspäivä! Omani sujui, kuten arvata saattoi, äärimmäisen rauhallisesti – illalla kuuntelin kotona villapaidassa etäistä juhlailotulituksen pauketta. On jollain tapaa huvittavaa, että vuosia sitten erilaisiin juhlapäiviin sekä pyhiin ikään kuin automaattisesti liittyneet tavat ja aktiviteetit turhauttivat. Taisin joskus jopa todeta, etten kaipaa traditioita. Se pitikin silloin paikkaansa, mutta ehkä kokemukseen vaikutti eniten se, että ne eivät tuntuneen omannäköisiltä vaan ikään kuin muiden odotusten asettamilta tilanteilta.

Sitten aikaa kului, elämäntilanteet muuttuivat ja kaikki traditiot tipahtelivat hiljalleen pois – viimeisimpänä itsenäisyyspäiviin kuulunut illallinen ystävien kesken, jota vietettiin viimeistä kertaa viime vuonna.

Tänä vuonna huomaankin ensimmäistä kertaa todella kaivanneeni sellaisia, eri pyhiin ja juhliin kuuluvia kokonaisuuksia ja ihmisiä. En jokaiseen, olisi kamalaa jos koko vuosi olisi juhlapyhiltään jo valmiiksi kirjoitettu, mutta edes joihinkin. Nykyisin pyhäpäivät ovat lähinnä pakollisia pahoja, sellaisia hiljaisia ja pitkiä päiviä. Tulevan joulunkin jättäisin ihan mielelläni välistä jos voisin.

Nykyisin huomaan ajattelevani, että ei sittenkään olisi hullumpaa, että joihinkin vuoden päiviin liittyisi jonkinlainen sopivasti sosiaalinen kohtaaminen ja tapa. Tietty yhteenkuuluvuus ja kokemus siitä, että olisi osa jotakin. Mutta niinhän se on, että jokainen elämänvaihe auttaa huomaamaan uusia yksityiskohtia. Ehkä myös ikä vaikuttaa kulloisiinkin tarpeisiin. Siksi ehkä on hyvä, että kokee erilaisia vaiheita ja ihmissuhteita, jotta oppii hiljalleen muodostamaan omannäköistään palettia. Huomaa, mistä pitää ja mistä ei, ja osaa ohjata omia valintojaan niitä tunteita kuunnellen.

Kliseistä tai ei, erilaisten kokemusten kautta saa perspektiiviä ja oppii arvostamaan aiempia itsestäänselvyyksiä, mutta myös jättämään taakse itselleen sopimatonta. Huomaa, mitä aidosti tarvitsee ja kaipaa, ja mikä on ollut vain tarpeetonta taakkaa tai tapojen tuomaa kaavaa. Tietenkään heikkona hetkenä ei jaksa ajatella epätoivottua kokemusta puhtaan kehityksen kautta, vaikka ymmärrys siihen olisikin takaraivossa. Mutta hitaatkin päivät kuluu, ja seuraavana maailma näyttää taas vähän erilaiselta.

Oikeastaan kaipuu johonkin on loistava mahdollisuus lähteä rakentamaan polkua toivetilaa kohti. Ensi vuoden toivon siis olevan pyhäpäiväkokemuksiltaan toisenlainen kuin mitä menneet pari vuotta ovat olleet.


Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Hame: H&M / Takki: Esprit / Nilkkurit: Beatrice /
Laukku: Marc Jacobs / Käsineet: Hofler

Kuvat: Antti Angeria