Kiireisten ja huonosti nukuttujen viikkojen jälkeen ajattelin, että hengähdys maaseudun rauhassa ja ystävän seurassa voisi tehdä hyvää. Joutsassa tuntui vielä enemmän syksy ja perjantaina bussimatkan aikana havahduin siihen, kuinka pitkällä ruska jo onkaan. Jotain sellaista, mitä joko arjen kiireissä tai täällä keskustan kumilla liikkuessa ei ole tullut ajatelleeksi.

Vaikka en vieläkään oikein saanut nukutuksi (mikä on poikkeuksellista, yleensä Joutsassa vieraillessa olen nukkunut syvään ja pitkään), niin maisemanvaihdos rentoutti. Teki hyvää olla ja jutella, vaihtaa kuulumisia ja sanoittaa ääneen menneitä viikkoja ja myös toiveita tulevaan vuoteen. Niin, mietin jo tulevaa vuotta vaikka tätäkin on jokunen kuukausi jäljellä. Vaikka viikon väsymys painoi sen verran että osan hetkistä vain olimme hiljaa ja söimme karkkia, sekin sopi. Parasta on, kun voi olla seurassa ilman tunnetta, että pitäisi väkisin yrittää olla sosiaalinen. Seurassa, jossa hiljaisuus ei tunnu painolle vaan rauhalliselle.

Tuulen ja koleuden keskellä aurinkokin näyttäytyi ja häikäisi ihanasti. Syysvalossa on jotain erityisen kaunista. Kun viimeksi näin nämä pellot, olivat ne tuuheina keskikesän viljasta, nyt sato oli korjattu ja maisema hehkui keltaiseen ja ruskeaan taittuvia sävyjä. Tämä samainen mekko oli muuten Joutsassa mukana vuosi sitten marraskuussakin. Silloin maahan oli ehtinyt jo ensilumi ja maisemaa hallitsi marraskuulle tyypillinen harmaus. Ehkä marraskuussa seuraavan kerran taas maaseudulle?

Mekko: Zara / Hiusdonitsi: Lindex / Nilkkurit: Unisa
Kuvat: Ilona, Torpan tyttö

Viime viikonloppuna sijoitin hetken mielijohteesta sängyn uudelleen. Isoista muutoksista ei pienessä asunnossani oikein voi puhua, ja otsikon makuuhuonemaininta on puhdasta liioittelua. Yksiössä on lähinnä alueita ja sisustukselliset muutoksetkin lähinnä vain kokonaisuuden hienosäätöä.

Joka tapauksessa, sänky siirtyi hieman, löysi uuden paikan ulkoseinän nurkasta. Olin ajatellut, ettei se sopisi siihen niin ikkunan sijainnin kuin kulman alastomuuden takia, mutta nyt viikon siinä kohtaa huonetta majoituttuani olen vakuuttunut, että nurkka on oikeastaan aika mukava. Sellainen vähän pesämäinen kohta kotona, ja pelkistetyn ilmeen täydentää ihan sopivalla tavalla ystävän tekemä unisieppari.

Muutokset kuitenkin tuovat mukanaan uusia tarpeita, kuten vaikka nyt sängyn viereen sijoitettavan maton kaipuun. Valkoinen lattia toki toimii visuaalisesti mukavasti, mutta olisipa mukava aamulla astua pehmeälle matolle hieman viileän puulattian sijaan. Lisäksi haaveilen isommasta peilistä, ja sellaisen olisin jo hankkinutkin jos olisin keksinyt keinon, miten sellaisen saan tuotua kotiini ilman autoa.

Sänky ei myöskään itsessään ole se kaikkein paras (kauniisti ilmaistuna). Tarvitsisin siis uuden sängyn ja tiedän, että sellainen olisi oikeasti todella järkevä hankinta. Mutta ne laadukkaiden sänkyjen hinnat, huh.

Niinpä olen vain viivyttänyt kausi toisensa jälkeen hankintaa ja pelannut aikaa petarikerroksilla (hankalaa) ja täyteläisillä tyynyillä sekä peitoilla (ihanaa, mutta ei auta isossa mittakaavassa). Myös se ihan täydellinen tyyny on vielä löytämättä, vaikka monta omistankin ja useaa eri tyylistä olen kokeillut. Taidan olla vähän hankala, mitä tulee nukkumiseen. Sellaista viitettä antoi myös Famillonin uniasiantuntija kun näitä asioita taannoin käytiin läpi. Ei siis toiveiden puolesta vaan kropan muotoni ja kokoni asettamien tarpeiden myötä. Pitäisi siis oikeasti valita patja tarkkuudella eikä ainakaan päätyä nykyisen kaltaiseen ratkaisuun.

Ajatus sänkyostoksille suuntaamisesta saa kuitenkin arkailemaan. Kun hankin sängyn, haluaisin sen olevan hyvä, mutta ei budjettiini todellakaan sovi ne parhaat, lähelläkään. Tarvitsisin asiantuntija-apua, mutten niin luota tusinamyymälöiden henkilökunnan sänkyasiantuntijuuteen juuri omien toiveideni kohdallani ja erikoismyymälöissä taas kauhistuttaa jo ennakolta tarjotun vaihtoehdon hintalappu. Niinpä olen jäänyt sellaisen välitilaan, arpomaan ja odottelemaan, vaikka eihän myymälöissä kiertäminen vielä olisikaan ostolupaus. Jos vaikka tänä talvena oikeasti aktivoituisin?

Istun sohvalla, syön iltapalaa, kuuntelin BBC:n radio kutosta ja koen vaikeaksi keskittää ajatuksia mihinkään hyödylliseen. Tympii, etten ole illan aikana ollut saanut aikaan suurinta osaa, mitä olin suunnitellut. Olen tiedostanut saamattomuuteni, mutta silti saanut tehtyä sille mitään. Tuollilla kohoaa viikattava vaatekasa ja keittiön tasolla samankaltaisena vuorena tiskit. Kaikkien arkirutiinien sijaan ajatukset lipuivat sinne, minne viime aikoina niin kovin usein muulloinkin, maailmalle, matkoihin.

Olen potenut viime aikoina valtavaa matkakuumetta, mikä ei toki ole lainkaan yllättävää. Nyt matkahaaveilu vain tuntuu syövän keskittymistä arjen pyörittämiseltä.

Olen viime aikoina miettinyt kaukokohteita, mutta tänään töihin kävellessä syysauringon häikäistessä silmiä ja ensimmäisten tippuneiden lehtien kahistessa jaloissa ajatukset lipuivat vuodentakaiseen Tallinnan matkaan. Miten ihana viikonloppu se olikaan! Se muistutti siitä, ettei matka tarkoita pitkää aikaa tai tuhansia kilometrejä. Lähelläkin tavoittaa syviä kokemuksia. Tunsin hyvää mieltä siitä, että kolmen viikon kuluttua hieman tuonkaltainen viikonloppu on edessä kotikaupungissa. Tällä hetkellä ylipäätään viikonloppu lieneekin ainoa realistinen matkahaave, mutta vaikka sen tiedostaa, mieli on kuin matkakatalogi, joka työntää eteen yhä uusia ja yhä pidempiä matkaideoita.

Proteiinipannukakkua haarukoidessa ajatukset lipuivat Ukrainaan ja aivan erityisesti Odessaan. Puolihuomaamatta livuin selaamaan matkakuvia ja ajattelin aloittaa niiden työstämisen blogiin, mutta havahduinkin odottamattomaan löytöön, julkaisemattomiin asukuviin! Ei siis vielä reissukertomuksia tai kunnon syysfiilistelyä, vaan menneen kesän asukuvia.

Nämä kuvat on otettu Kiovan boheemissa kaupunkinosassa Podilissa. Kävelimme pitkän kojujen täyttämän rinteen alas lähelle merta. Rauhallisista kortteleista saattoi bongata niin rouheita kahviloita kuin vegaaniravintoloita. Ulotimme reittimme aina meren äärelle ja haimme varjoja paahteessa. Miten kuuma tuolloin olikaan! Suorastaan ihme, ettei kuvissa näy iholla helmeillyt hiki.

Toppi: H&M / Korikassi: Global / Kengät: Vagabond / Hame: Minimum

Havahduin tänään kesken iltapäivän niiskuttavaan nenääni ja säikähdin, onko syysflunssa päässyt iskemään kehooni. Mies sairastui viikonloppuna ja oma vastustuskyky voi hyvinkin olla alhaalla stressanneiden viime viikkojen jälkeen, joten ei se sinällään olisi mahdotonta, mutta nyt en niin välittäisi. Työkiire ja hyvin alkanut liikuntaputki eivät todella kaipaisi sairastumista. Toisaalta, pienesti tukkoinen nenä ei vielä tarkoita flunssaa, kai vain hätäilen tartuntariskin takia. Hyvät yöunet saattavat jo tehdä ihmeitä, niitä kun ole sunnuntain jälkeen näkynyt.


Neule: H&M / Hame: Storm&Marie / Nilkkurit: Unisa

Kuten kuvasta näkyy, olen muutoin viimein antanut periksi syksylle. Arkeen ovat ilmestyneet niin sukkahousut kuin nilkkurit. Nilkkurit oikeastaan ovat ihan jees, mutta sukkisten käyttö tökkii. Taitaa viedä hetken ennen kuin tottuu niiden tuntuun.

Asukuvien kohdalla on hiljaista, harmillisesti. Tällä hetkellä arjesta ei oikein löydy asukuvaseuraa, joten niin moni päivän asu jää ikuistamatta. Toivottavasti keksin asiaan jonkin ratkaisun, jonkin muun kuin tilapäisen kodin sisäseinää vasten hätäisesti napatun ruudun.

Kuvasta näkyy myös se, että olen asteittain viimeisen viikon aikana jumpannut kotini sisustusta. Eli tehnyt jotain pientä silloin kun ehdin. Sänky sai uuden paikan, samoin vaaterekki. Päivitin hieman tekstiilejä ja vein turhaa tavaraa varastoon. Vielä tosin riittää pyöriteltävää, kuten vaikka seinät, niiden asusteisiin en tällä hetkellä ole järin tyytyväinen ja lattiat huutavat suojakseen mattoja. Mutta pienetkin aikaansaannokset ilahduttavat ja koti tuntuu taas asteen verran kivemmalta.

Ei suuruudeltaan työpaikan vaihtoon verrattava muutos, mutta muutos kuitenkin oli kuntosaliketjun vaihtaminen tänä syksynä. Olen ollut ihan teini-iästä lähtien Motivuksen asiakas. Muistan lukiopäivän päätyttyä suunnanneeni Stockan kuudenteen kerroksen jumppiin ja vaikka suhde välillä hiljeni, kesti se silti vuodesta toiseen ja niin Motivuksen salit kuin tunnit tulivat enemmän kuin tutuiksi.

Uuden rytmin pitkän hiljaiselon jälkeen löysin joskus vuosi sitten. Sain liikunnan palautettua säännölliseksi osaksi arkea ja rytmi jatkui hyvänä läpi talven. Sitten tuli toukokuu ja sairastuin. Sairastelu, leikkaus ja niitä seurannut kesä loma, jumppakortin päättyminen ja reissut. Kaikki se yhdessä sai aikaan pitkälle päälle kolmen kuukauden tauon.

Olisin toki käynyt kesälläkin, mutta jumppakortin kuluttua loppuun ja toisen tutuista saleista poistuessa ymmärsin, ettei tarjonta ehkä kuitenkaan tule tarjoamaan parhaita mahdollisuuksia uuteen arkeen. Niinpä himmailin ja yritin keksiä mitä tehdä, ostaako vielä aikaa vai vaihtaako kerrasta.

Kesän lopussa liikkumattomuus alkoi tuntua. Oma olo oli kesäelon jälkeen ärsyttävän turvonnut ja kaipasin freesiä olo. Töiden alun väsymys tympäisi ja mietin, että liikunta saattaisi auttaa siihenkin. Niinpä vajaat kolme viikkoa sitten solmin uuden sopimuksen Elixiaan ja olen yrittänyt totutella uuteen, niin uusiin tiloihin kuin eri tavoin nimettyihin ja mitoitettuihin tunteihin. Mutta tuntuupa hyvältä liikkua taas! Olen ahminut liikuntaa kesähiljaisuuden edestä, mutta tiedän, että alkuhuuma tasaantuu, se saakin.

En tavoittele huippukuntoa, itselle riittää parempi jaksaminen ja hyvä olo oman kropan kanssa. Sellainen freesi ja peruskiinteä olo. Koska koen ruokavalioni olevan ihan hyvä, tuohon itselle sopivan olon ylläpitoon riittää hyvinkin pari tehokasta liikuntatuntia viikossa arkiliikunnan rinnalla. Kahdesta kolmeen kertaa on silti tavoitteeni, mutten syyllistä itseäni jos se ei toteudukaan. Pääasia, että tavoitan hyvän olon kroppani kanssa, joka kesän kuluessa katosi. Huomaan, että parin viikon tehokas liikunta on jo auttanut, ihan jo päänsisäisesti sekä kadottanut turvonnutta oloa. Pari viikkoa tästä eteenpäin ja luulen olevani takaisin viime kevään olossa, vaikkei kunto ihan vielä olisikaan.

Ajattelin jo keväällä uusien liikuntavaatteiden hankkimista, mutta se jäi. Nyt kuitenkin uusi miljöö sai kaipaamaan entistä enemmän jumppakassin päivitystä, niinpä olen satunnaisesti eksynyt vilkuilemaan treenivaatetarjontaa, mutta vasta tänään tein hankintoja.

Viime aikoina eniten käyttämäni treenihousut ovat olleet Raiskin Ballet-malli ja persikanvärinen Casallin toppi on edelleen lemppareita, mutta kiva saada vaihtelua vaatteisiin. Kengät ostin pari vuotta sitten. Aikamoinen prosessi. En millään meinannut löytää mieleisiä ja kolusin ehkä kaikki keskustan sporttiliikkeet. Ärsytti oma jahkailu, mutta ilmeisesti se kannatti, olen ollut supertyytyväinen hankkimiini Adidaksen kevyisiin täysvalkoisiin treenitossuihin.

Tänään löysin Stadiumilta uudet urheiluliivit (SOC). Jo omistavani ovat voimakaspitoisia, nämä luokitukseltaan mediumit, joten sopivat hyvin lihaskuntotunneille. Treenihousuissa etsin mustia, mutta Niken marjapuuronsävyiset pohjepituiset vangitsivat katseeni, sovitus sinetöi ostopäätöksen. Casallin valkoista treenitoppia katselin jo aiemmin, mutta nyt yhtä hyvä vastine löytyi Nikelta. En malta odottaa, että pääsen ottamaan uudet vaatteet käytöön. Ensi viikolla varmasti jo!

Tämä postaus voisi kertoa monesta, mutta on myönnettävä, että tällä hetkellä vielä uuden työn myötä energiavarastot ovat niin vähissä, että monien postausten kaltaisille puolikevyille asioille liikenee vähemmän. Työpäivien ja arkeen palautetun säännöllisen liikunnan jälkeen tuntuu varsin kaikkensa antaneelta ja vähän turhankin helposti kotiin päästyä jää onttona katsomaan mitä HBO-sarjaa milloinkin.

Mutta on ihana huomata, että viikko viikolta sitä kuitenkin pääsee enemmän sisään töihin ja mitä enemmän niin käy, sitä paremmin viikon energiat tasoittuvat. Vielä toki on vähän matkaa sellaiseen normitilaan, jossa energiaa riittää kunnolla muihinkin asioihin. Tosin taitaa käydä niin, että kun saan otteen töistä, iskee inhottava kaamoskausi, joka tule seuraavaksi energiasyöpöksi.

Voisin siis kirjoittaa vaikka uudesta arjesta tai ihan vain siitä, että kävin kaksi tai kolme viikkoa (en enää pysy viikoissakaan kartalla) sitten Marketissa, eli Frantsilan, R/H Studion ja Papun yhteiskaupassa Espalla (kannattaa poiketa!).

Valmistin blogin kautta saadun kutsun myötä oman eteerisen tuoksun, jollaisen itse asiassa tein keväälläkin. Tuolloin tosin valitsin vähän turhan luovan kombon, mutta nyt osasin pitäytyä hillitymmissä tuoksusävyissä.

Voisin myös avautua siitä, etten harmillisesti ole vielä löytänyt luonnonkosmetiikasta sellaista hajuvettä, johon täysin ihastuisin. Toki en ylipäätäänkään ole hajuvesien hamstraaja, kun löydän hyvän, pysyn mielelläni siinä. Luonnonkosmetiikan versioista Abel on ihastuttanut kovasti. Design ja ideologia ovat hurmaavat, sen tyylikkäämmäksi tuoksu tuskin pääsee. Niin haluaisin rakastaa omistamaani Golden Nerolia, mutta harmillisesti se on jäänyt keskikivaksi, eli ne vanhat suosikit kuitenkin lopulta tarttuvat käteen useammin.

Yhtä hyvin voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen siitä, kuinka vähän vanhoja kavereita on tullut nähtyä oikeastaan jopa koko tänä vuonna.

Kesänkin aikana ehdin poiketa Joutsassa vain kerran ja Elsaakaan tuskin olen viimeisenä kolmena kuukautena nähnyt paria kertaa enempää. Täytynee hyväksyä, että arki kaikkine menoineen kulkee kaikilla vähän kausissa, ja aina se jaksot eivät limity käytännön tasolla näppärästi yhteen. Uskon kuitenkin siihen, että kun jokin asia siirtyy etäämmälle, saa toinen tilaa tulla lähemmäs. Niin on tavallaan käynyt nytkin.

Mietin kuitenkin jo alkaneessa syksyssä sitä, että päivien pimetessä olisi mukava löytää edes joihinkin arki-iltoihin jotain hieman sosiaalista puuhaa, ettei ihan vallan unohdu omiin arkirutiineihin ja ennen kaikkea ajatuksiin. Onneksi työ tarjoaa kohtaamisia ja nyt myös ainakin seuraavat pari viikonloppua tuovat mukanaan sopivasti sosiaalisuutta, joten eiköhän se tästä!