Viimeisenä päivänä Roomassa satoi. Harmaana alkanut päivä vain tihensi sadetta iltapäivää kohden ja noustessa Villa Borghesen puistoa kohden tie lainehti vesimassasta kastellen kengät läpi sukkia myöten. Loppuiltapäivästä kastunutta oli kaikki. Ei oikein tiennyt huvittuako vai ärtyä hurjalle sateelle, joka verotti viimeistä lomapäivää. Mutta ajattelin, että sade Roomassa on kuitenkin parempi kuin pakkanen kotona, joten päätin löytää asian positiiviset puolet. Eikä se edes ollut niin vaikeaa.

Kadut olivat hiljaiset ja Rooma näytti oikeastaan kaikkein kauneimmalle sadeverhon läpi, sellaiselle romanttiselle ja raukealle. Lausuin miehelle sadehaikuja pomppiessani lätäköiden yli ja hyräilin teemaan sopivia lauluja rämpiessämme liejuksi muuttuvan puiston läpi.

Sade tuo mukanaan myös uusia mahdollisuuksia. Huonolla säällä voi hyvällä omallatunnolla viipyillä kahviloissa ja mikä olisikaan parempaa sadepäivän tekemistä kaupunkikohteessa kuin museot!

La Galleria Nazionale d’Arte Moderna

Edellisellä Rooman resulla välistä oli jäänyt La Galleria Nazionale d’Arte Moderna, modernin taiteen museo, sen hieman syrjäisen sijainnin takia. Tai ehkä se vain tuntui syrjäiseltä tuntiessaan sateenvarjon alkavan päästää sateen rajuuden myötä vettä läpi ja pisaroiden valuessa otsaa pitkin. Niinä hetkinä todella toivoi, että metrit museoon olisivat olleet vähäisemmät.

Onneksi kostea fiilis unohtui perille päästessä, sillä museo on hurmaava. Näyttelykokonaisuus on ihanan monipuolinen ja tarjoaa varmasi iloa monen visuaaliseen silmään. Lisäksi itse rakennus on huikean hieno! Istumme leveillä ikkunalaudoilla ihmetellen sisäpihaa ja kurkimme ikkunoista avautuvia maisemia. Sateisesta sunnuntaista huolimatta museo oli yllättävän rauhallinen, mikä lisäsi sen viehätystä.

Aulassa oli maksuttomat lukolliset lokerikot, jonne saattoi riisua sateen kastelemat päällysvaatteet, lisäksi korkeakattoisesta aulatilasta löytyy suloinen pieni kahvila ja trendikäs museokauppa tarjoten etenkin silmänkarkkia kiinnostavien kirjojen muodossa.

Silkkihuivi Cilla’sista

Vaikka satoi, sää oli silti yllättän lämmin. Kylmä koitti ainoastaan pysähtyessä museon jälkeen syömän vaatteet märkinä. Riisuin kengät salaa pöydän alla ja sukat jättivät märät jäljet lattiiaan. Siinä ruokaa odotellessa ikävä kylmä ujuttautui luihin ja ytimiin, ja kantoi aina siihen asti, että lopulta lentokentällä sai vaihdettua uudet kuivat matkavaatteet päälle.

Matkalle mukaan nappaamani Cilla’s -putiikista blogin kautta saatu monivärinen Becksöndergaardin Adisa Red Love -huivi sopi toki täydellisesti Roomaan, mutta myös sadepäivään. Kosteana se ei tuntunut kylmälle tai muuten ikävälle ihoa vasten. Silkkihuiveissa ihanaa on myös niiden monipuolisuus, ne taipuvat tiukasti kaulan ympäri, hiuksiin pannaksi tai miten vain rennosti kaulan ympärille kietaistuna. Tai vaikka näin, vähän partiolaishenkisesti löysällä solmulla ohuen puseron päällä.

En niin perusta pienistä silkkihuiveista, tai ylipäätään pienistä huiveista, mutta kookkaat ja ohuet ovat ihania! Talvikautena silkkihuivi toimii sisäasusteena ja mahtuu paksun kaulahuivin alle, kesällä suojaa auringolta olematta kuitenkaan kuuma. Lisäksi huivilla saa kivasti piristettyä simppeliäkin asua, ja usein sellaisten parina värikäs huivi onkin parhaimmillaan.

Omistan useita Becksöndergaardin huiveja ja ne ovat hinta-laatusuhteeltaan mainioita. Lisäksi kuosit ovat kivoja ja kestävät sekä aikaa että käyttöä. Becksöndergaardia löytyy Cilla’sin valikoimasta. ja suosittelen lämpimästi poikkeamaan kivijalkamyymälässä Hietalahdentorin kupeessa (vaikka nettikauppa toimittaakin ympäri Suomen). Se on ollut jo pari vuotta yksi lempiputiikeistani Helsingissä, ja sieltä olen ostanut niin astioita, Kure Bazaarin kynsilakkoja kuin lahjan miehellekin. Eli jos jouluun lahjainspistä kaipaa, se on hyvä paikka poiketa!

Asusteet on muuten usein mainio lahjaidea, ne kun eivät vaadi kokotietämystä ja ovat usein järkevän hintaisia. Riittää, että tietää värimieltymykset ja tietenkin sen, mitkä asusteet ovat vastaanottajan suosiossa.

*Silkkihuivi saatu blogin kautta.

Bongasin jo aikaa sitten jostain blogista satunnaisten faktojen postauksen, mutta nyt vasta näin maanantai-illan kuluksi sain täytettyä sen itse. Mutta tässä siis 32 (mikäli oikein laskin) satunnaista asiaa minusta (mutta veikkaan, että aika moni asia on jo tullut jotain kautta esille tai ainakin helposti pääteltävissä)!

Avioliittoja – Ei ole.

Lapsia – Ei ole. Ellei kolmea pientä lapsiksikin nimitettyä pehmoeläintä; Hamsu-hamsteria, Pimpi-yksisarvista ja Hamsuuu-mitä-lie-jyrsijää lasketa.

Lemmikkejä – Ei tällä hetkellä. Poden kyllä kestokoirakuumetta, joten joku päivä vielä!

Leikkauksia – Useita. Umpisuoli, kita- ja nielurisat, melanooman alku ja sappi on poistettu leikkauksissa. Lisäksi niin monia luomia on poistettu, että olen jo kauan sitten seonnut laskuissa. Huvittuneena välillä laskeskelen, mitä vielä voitaisiin poistaa ilman, että kehon normaali toimivuus kärsisi. Toivottavasti ei tarvitse testata!

Tatuointeja – Ei ole. Mietin kyllä sellaista joskus alle parikymppisenä, mutta olen niin onnellinen, etten koskaan siirtynyt ajatuksista tekoihin. En sano ehdottomasti ei tatuoinnille itsellä, mutta vielä tähän päivään mennessä en ole keksinyt mitään sellaista, mitä jaksaisin katsella vuodet tästä eteenpäinkin. Tatuoinnit voivat olla tosi kauniita muilla, mutta omasta kropasta tykkään ilman.

Lävistyksiä – Teini-iässä pidin muutaman vuoden napalävistystä, mistä on edelleen muistutuksena jälki navan päällä. Muuten vain korvista löytyy, tosin niitäkin oli joskus enemmän, mutta ovat sittemmin umpeutuneet.

Muuttoja – Monta! Joudu ihan pysähtyä laskemaan. Jos putkiremppapako lasketaan mukaan, niin 13 (toivottavasti en unohtanut mitään).

Ampunut aseella – En ole.

Ottanut lopputilin – Olen, useasti. Joka kerta siitä on seurannut hyviä asioita, enkä enää pelkää lähtöjä ja uusia alkuja.

Ollut saaressa – Useasti. Lapsena isovanhempien asunto sijaitsi järvialueiden äärellä ja lähisaarissa tuli vietettyä useita hetkiä.

Autosi – En omista, enkä liioin kaupunkiarjessani sellaista kaipaakaan.

Ollut lentokoneessa – Monia kertoja.

Onko joku itkenyt vuoksesi – Varmasti, useakin.

Ollut rakastunut – Joitain kertoja.

Ollut ambulanssissa – En onneksi.

Luistellut – Liian vähän, mutta oli ihanaa päästä viime talvena todella pitkästä aikaa kokeilemaan luistelua. Toivottavasti tänä talvena uudestaan! Ainakin hankintalistalla lukee käytetyt luistimet, en vain tiedä mistä sellaiset löytäisi.

Surffannut – En ole, mutta sitä voisi olla hauska testata!

Ollut risteilyllä – Monesti. Pidän laivalla olosta, en niinkään pelkästä merellä seilaamisesta ilman maihin välissä pääsyä, mutta sen kaltaisista risteilyistä kyllä, jossa samalla pääsee poikkeamaan jossain kivassa kohteessa, vaikka ihan vain Tallinnassa tai Tukholmassa.

Ajanut moottoripyörää – En ole. Kevyemmän mopon kyydissä olen ollut useasti Aasiassa, siellä kun se oli näppärä liikkumisväline, mutten silti itse koskaan ajanut.

Ratsastanut hevosella – Olen ollut hevosen selässä talutettavana, mutten voi väittää ratsastaneeni. Ratsastaminen ei ole koskaan vetänyt puoleensa ja vähän arastelen hevosia.

Lähes kuollut – Tiettävästi kahdesti. Ensimmäisen kerran syntyessäni ja pääsin aloittamaan elämäni tehohoidossa, toisen kerran umpisuolen puhjettua ja lopulta päästyäni sairaalaan (erinäisten syiden takia pääsin hoitoon vasta myöhään ja jo todella huonossa kunnossa), oli kehon myrkytystila kuulemma niin paha, ettei kroppa olisi kestänyt muutamaa tuntia kauempaa.

Ollut sairaalassa – Useasti, viitaten edellä lueteltuihin leikkauksiin. Pisin yhtäjaksoinen aika on reilu viikko.

Suosikkihedelmä – Pidän hedelmistä ja olisi helpompi kysyä, mistä hedelmistä en pidä. Banaania tulee syötyä paljon sen smoothiesoveltuvuuden takia, mutta maullisesti tykkään tuoreesta ananaksesta tosi paljon, samoin kuin avokadosta, satsumasta ja päärynästä.

Aamu vai ilta – Aamut ovat kauniita, mutta olen toivottoman aamu-uninen ihminen, joten pakko valita ilta, siihen luontainen rytmini selvästi enemmän painottuu.

Lempiväri – En oikein tiedä onko sellaista. Värivalinta riippuu aina niin asiayhteydestä. Suosin kuitenkin mielelläni pehmeitä ja luonnollisia sävyjä, mutta toisessa tilanteessa raikkaat ja puhtaat värit saattavat vetää puoleensa. Vähiten olen pääsiäisen värien ystävä, sellaisten kuin kevään vihreän tai tipunkeltaisen.

Viimeisin puhelu – Hmm, suurella todennäköisyydellä äidin kanssa, sillä harvemmin kenenkään muun kanssa pahemmin puhelimessa puhun (ellei työpuheluita lasketa, mutta niissäkin suosin viestejä).

Viimeisin viesti – Alkuillasta Ilonan kanssa Messengerissä, mutta sisältö jätettäköön henkilökohtaisuuksien vuoksi julkaisematta.

Nähnyt jonkun kuolevan – En fyysisesti nähnyt viimeisiä hengenvetoja, mutta sivusta seurannut elinvoiman hiipumista ennen viimeistä hetkeä.

Kahvi vai tee – Kahvi, mutta pidän kyllä molemmista. Vihreää teetä tulee juotua viikoittain (kuten juuri nyt tätä kirjoittaessa).

Paras piirakka – Apua, en tiedä! Kai jokin suolainen vege-quiche.

Kissa vai koira – Koira, ehdottomasti.

Paras vuodenaika – Pidän todella paljon alkusyksystä ja ruska-ajasta, mutta harmillisesti kaamoskausi on alkanut vuosi vuodelta tuntumaan pahemmalta, niinpä sen varjo osin verottaa iloani syksyyn. Talvi-ihminen en ole lainkaan, lämpimästä kesästä taas on mahdotonta olla pitämättä.

Yhdellä ekstravapaapäivällä tällä viikolla on ollut ihanan iso vaikutus, enkä malta odottaa, millaisia ihmeitä aikaan saa jouluviikon kolme pyhäpäivää. Itselle se tarkoittaa lepoa, mutta erittäin tervetullutta sellaista. Ehkäpä myös vähän enemmän blogijuttuja, sillä huomaan heti, että vapaapäivien nollauksen jälkeen blogiinkin alkaa löytyä uusia ideoita ja lisäenergiaa, mitä kovasti olen tänä syksynä kaivannut.

Yritän muuten tulevalla viikolla saada blogiin pienen syys-/talvivaatteiden kirppiksen, mutta sitä ennen otetaan katsaus marraskuun aikana loppuneisiin kosmetiikkoihin!

1 YSL Touche Éclat tuskin enää sanoja kaipaa. Kun tämä kului loppuun, nappasin uuden lentokentältä Roomaan lähtiessä. Yrtän ostaa reissuilta, laivoilta tai lentokentiltä, joissa valokynät pääsääntöisesti selvästi edullisempia kuin Helsingin liikkeissä.

2. LUMENE Blueberry Eyebrow Fixing Gel* oli myös tuote, joka tuli korvattua samanlaisella tämän kuluttua loppuun. Vertailin hintoja hetken Kickissä, mutta todettuani, ettei suurta hintaheittelyä värittömissä kulmageeleissä oli, päädyin tähän jo hyväksi havaittuun. Eli varsin toimiva kulmageeli ja pitää kulmat ojennuksessa.

3. Kjaer Weis -ripsiväri* oli positiivinen yllätys, ja tähän mennessä paras luonnonkosmetiikan ripsari, mitä olen testannut. Miellyttävä harja, jolla ripsiväri asettui kaunisti. Hellävarainen ja pysyvä, mutta kuitenkin vesiliukoinen. Luonnollinen lopputulos, eli ei megaripsiin, mutta eroteltuihin ja kauniisiin kyllä. Tällä ei kertaakaan tullut ikäviä paakkuja tai muuten liikaa väriä, joten jos muhkeaharjaiset ja runsasväriset ripsarit arveluttaa, tämä on tsekkaamisen arvoinen tuote! Plussaa kivasta pakkauksesta, joka on sekä ilo silmälle perinteisten ripsarihylsyjen rinnalla, sekä lisäksi kivan pienikokoinen kulkeakseen hyvin mukana. Lisäksi myös kivan riittoisa. Näihin muuten saatavilla myös täyttöpakkaukset (kuten kaikkiin Kjaer Weis-tuotteisiin), myynnissä mm. Joliessa.

4. MÁDARA SOS Hydra Recharge Cream* sopi loistavasti alkutalven iholle. Hellävaraisesti kosteuttava ja loistavasti imeytyvä voide, eli sopi erinomaisesti päivittäiseen käyttöön meikinalusvoiteeksi. Nimestä voisi odottaa paksua tai superkostuttavaa voidetta, mutta se mielestäni vähän hämää, eli kevyempi kuin pakkaus viestii. Jos siis ihosi on tosi kuiva, tämä ei välttämättä ole paras, mutta kaltaiselleni rasvaiseen taittuvalle, mutta tavikautena pintakuivalle iholle oli mainio.

5. LUMENE Gel Effect Frosted MATT Effect, sävy Pilvipouta (34)* oli ihana ja ennen kaikkea mukavan peittävä kynsilakka. Tuntuu, että etsin jatkuvasti sitä oikeaa nudelakkaa ja ärsyttävää on, että moni sellainen, joka näyttää pullossa ihanalle, osoittautuukin käytössä tosi heikkopigmenttiseksi ja vaatii liian monta levityskertaa (mihin oma aika ei ikinä riitä). Tässä sävy oli juuri oikea ja koostumus sen verran nopeasti kuivuva ja pigmenttinen, että toimi mainiosti arkilakkana. Miinusta mattapinnasta, mutta sen sai ohitettua laittamalla kiiltävän päällilakan.

6. Lacoste Pour Femme EdP on yksi kautta aikojen suosikkituoksuistani. Toimi 15 vuotta sitten lanseerattaessa ja toimii edelleen! Klassinen ja raikas tuoksu, lisäksi mukavan simppeli pullo. Sellainen tuoksu, jonka pariin tunnun aina pienten taukojen jälkeen palaavan. Lisäksi hinta on kohtuullinen (Hajuvesi.fi:ssä 30 ml näyttäisi maksavan vain 25,95€), mikä ainakin itsellä hieman ohjaa ostovalintoja hajuvesien suhteen.

7. Id Hair Mé Fiber Mousse* on niitä harvoja muotovaahtoja, johon ihastuin. Olen siis todella nirso niiden suhteen, mutta tähän tykästyin jo ensikokeilulla. Kyseessä siis ikään kuin kuituvaahto, joka tuo runsautta hiuksiin kovettamatta tai tekemättä niitä raskaiksi. Tässä (toisin kuin monessa muussa muotovaahdossa) en kokenut ylikäytön riskiä, eli en saanut hiuksiin sellaista ikävää tukkoista fiilistä. Tuote riitti ikuisuuden, sillä olen käyttänyt lähinnä rullien pohjalla tai muuten erityistilanteissa, eli ei suinkaan päivittäisessä tai edes viikoittaisessa käytössä.

8. Batiste Rose Gold Dry Shampoo on taattua batistelaatua. Näitä ostin aikoinaan muutaman varastoon, joten tämän loputtua aukesi uusi samanlainen. Toimii! Taisin myös vähän ihastua ruusukultateemaan.

9. Depend Kynsilakanpoistoainetta hehkutin jo instagramin puolella. Ehdottomasti lemppari kynsilakanpoistoaineeni, joka on ollut käytössä jo vuosia. Tuote on ympäristömerkitty, eli ympäristöä säästävä, sekä asetooniton ja mikä parasta hajuton. En voi sietää kynsilakanpoistoaineiden hajua, joten tämän kanssa on ilo poistaa lakat kun kylppäriin ei jää ikävä pistävä haju. Noihin ominaisuuksiin nähden olisin valmis maksamaan enemmänkin, mutta tuote maksaa Kicksissä 4,90€, eli hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

10. Vita Liberata Invisi Foaming Tan Water, sävy medium/dark* valloitti hitaasti, mutta varmasti. Tätä ennen vannoin opastinvärillisten Vita Liberatojen nimeen, mutta nyt en osaa sanoa kumman puoleen käännyn. Opastinvärillisen koen edelleen helpommaksi levittää tasaisesti, mutta tämä väritön ei sotke lakanoita lainkaan, mikä on iso etu. Hankalaksi käytön teki huonosti toimiva pumppu, ja ongelma näyttää toistuvan (joskaan ei niin isossa mittakaavassa vielä) juuri avaamassani vastaavassa tuotteessa, joten tiedä sitten onko pakkauksissa ollut jokin tekninen vika vai onko itselle vain sattunut pari maanantaikappaletta peräjälkeen. Joka tapauksessa, laadukas ja tehokas Vita Liberatalle tyypilliseen tapaan. Pakkaus näytti kauniimmalle käyttöön otettaessa, mutta on kylppärissä kellastunut rumasti, joten siihen nähden liputan vähän enemmän opastinvärillisten pakkausten visuaalisen ilmeen puolesta, jos sillä nyt mainittavasti väliä on.

*Saatu blogin kautta, sisältää kaupallisia linkkejä.

Toivottavasti kaikilla oli rauhallisen mukava Itsenäisyyspäivä! Itse katsoin vuosien tauon jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja linnanjuhlien pukukimaraa. Se sopi mainitosti, vaikka en ollutkaan alun perin ajatellut tänäkään vuonna istuvani tv:n ääressä. Juhlien ympäristöteeman ja tietenkin Suomen itsenäisyyspäiväjuhlan myötä on luontevaa pysähtyä puhumaan kotimaisesta muodista, ja nyt aivan erityisesti brändistä, jonka löysin ihan vasta muutama viikko sitten.

Toisaalta, onhan Vejits ylipäätään vielä tuore, ensimmäisen syysmallistonsa he lanseerasivat New Yorkin muotiviikoilla vuonna 2016 ja seuraavana keväänä malliston Pariisissa. Itse löysin Vejitsin IVALO-verkkokaupasta* ja mitä enemmän merkin vaatteita silmäilin, sitä enemmän ihastuin. Hauska sattuma on, että Vejitsin myymälä sijaitsee ihan työmatkani varrella, eli olen siitä monesti kulkenut ohi, silmäillyt näyteikkunaa ja jatkanut kiireessä matkaa, mutten koskaan poikennut sisään. Paitsi lopulta muutama viikko sitten, ja se vierailu nosti Vejitsin nopeasti omissa silmissä yhdeksi kiinnostavimmista kotimaisista brändeistä.

Oikeastaan nopeasti katsottuna en olisi ajatellut merkin olevan Helsingistä lähtöisin, sillä se näyttää hyvin kansainväliselle. Olen toisinaan turhautunut siihen, että niin monet kotimaiset vaatemerkit tekevät melko suoralinjaisia vaatteita ja käyttävät paljon trikoota, kun itse pidän tyköistuvista ja naisellisista vaatteista. Ostaisin mielelläni enemmän kotimaisia vaatteita, mutten omaan tyylisilmään istuvia brändejä löytyy vielä harmillisen vähän. Asusteissa onneksi löytyy jo useita kiinnostavia kotimaisia merkkejä.

Kuten tiedätte, olen erittäin mekko- ja hameihminen ja juuri niitä Vejitsin valikoimasta löytyy runsaasti. Visuaalinen ilme on sekä sopivalla tavalla chic että ihanan elegantti, eli viehättää vahvasti omaa silmääni.

Vaatteet ovat superlaadukkaita ja niissä hyödynnetään luonnomateriaaleja. Lisäksi kiinnitin huomiota käytettävyyteen. Hameissa on mukavasti mittaa ja mekkojen vetoketju ulottuu takana juuri siihen korkeuteen, jossa sen saa helposti itse vedettyä kiinni ja pidon viimeistelee simppeli nappi niskassa (ei siis tarpeetonta kiemurtelua saadakseen koko vetoketjun kiinni). Hameiden ja mekkojen linjat katkeavat juuri siihen imartelevimpaan kohtaan ja näyttävät vyötärön. Niissä on siis naisellisuutta ja siroutta, ollen kuitenkin erittäin käyttövaatteita.

Kokonaisuuden viimeistelee pienet hauskat yksityiskohdat, kuten brodeeraukset, napit tai esimerkiksi tämän mekon perhoskaistaleet rinnuksessa. Kaikki Vejitsin printit on heidän itsensä suunnittelemia ja painattamia, eli siten uniikkeja. Ilahduin myös siitä, miten sopivalla tavalla kokeilevia eri kausien mallistot on keskenään. Tässä kukkakuvioisessa mekossa on pientä retrohenkeä, kun vanhemmista mallistoista löytyy niin rouheaa mustaa siinä missä pehmeitä sävyjä ja romantiikkaa. Se saa odottamaan, mitä uudet mallistot tuovat tullessaan.

Tapasin myymälässä vieraillessani Vejitsin toisen suunnittelijan, Olli Turusen, mikä vahvisti tunnetta siitä, että toivon brändille todella menestystä. Takana on aitoa paloa ja mieletön työpanos, mutta toisaalta, ilman niiden kahden liittoa epäilemättä olisikin hankalaa saada jalansijaa suoraan kansainvälisille markkinoille tähtäävänä uutena tulokkaana.

Mielestäni kuitenkin kaikki yksityiskohdat näkyvät vaatteiden hintalapussa perusteltavalla tavalla. Vaatteet ovat luonnollisesti ketjumerkkejä hintavampia, mutta kuitenkin itseni kaltaisen työssäkäyvän tavoitettavissa ajattomina hankintoina. Hinnat ovat siis yksityiskohtiin, pieniin eriin ja materiaaleihin nähden mielestäni onnistuttu pitämään yllättävänkin kohtuullisina.

Jos on Kallion Fleminginkadulla liikkeellä, kannattaa poiketa Vejitsin putiikkiin (yhteisputiikki parin muun kotimaisen merkin kanssa)!

Mekko: VEJITS Floral Print Dress* / Laukku: Roomasta / Nilkkurit: Esprit / Kaulakoru: & Other Stories

*Mekko on saatu blogin myötä IVALOn kautta (myynnissä heidän verkkokaupassaan), mutta postaus kirjoitettu halusta tuoda juuri Vejitsiä esiin.

Toinen kerta Roomassa toi mukanaan kaivattuja uusia ulottuvuuksia kaupunkiin. Edelliskerran keväinen Rooma oli kaunis, mutta nyt syksyn ruskamaisemassa oli omanlaistaan taikaa. Vaikka Rooma aukesikin eteen sateisena, yltyen matkan loppua kohden, se ei oikeastaan haitannut niin paljon kuin kaupunkireissun kohdalla olisi voinut kuvitella.

Oikeastaan pidin sateisesta Roomasta. Kaduilla oli vähemmän ihmisiä ja keskustassa vallitsi suloinen rauha. Lisäksi kaikki näytti erityisen kauniille tihkusateen lähettämään sumuun kietoutuneena. Kun matkan viimeisenä päivänä nousimme ylös Espanjalaisia portaita, tuntui, että utuisuus toi kaupunkiin kaivattua tunnelmaa. Vaikka tuntuu vähän väärälle puhua tunnelman janosta Roomassa, tuossa yhdestä Euroopan historiallisista sydämistä, mutta kuten aiemmin viittasin, Rooman mahtipontisuus ei aiemmalla reissulla vienyt jalkoja altani vaan jätti kaupungin vähän etäiseksi. Ei se tosin tälläkään kertaa päässyt säväyttämään syvältä, mutta tarjosi kyllä uusia kokemuksia ja ehdottomasti etenkin Testaccion alueen kautta lempeyttä ja lähestyttävyyttä.

Rooman illat

Lisäksi Rooman illat olivat lumoavat. Ensimmäisenä iltana halusimme unohtaa matkanteon väsymyksen ja suuntasimme syömään ravintolaan, josta ystäväni oli vinkannut. Jos en olisi saanut saatesanoja, että jonosta huolimatta kannattaa odottaa, se etenee nopeasti ja illallinen on hetken odotuksen väärti, olisimme todennäköisesti kääntyneet ovelta nähtyämme edessämme pienen oloisen ravintolan ja noin viidentoista ihmisen jonon. Mutta ystäväni oli oikeassa, odotus Cantina e Cucinaan (Via del Governo Vecchio, 87) kannatti.

Ilta oli sopivan leuto ulkona odottamiseen. Oli mukava katsella kadun elämää ja aistia ensimmäisten hetkien Roomaa, arvuutella, mihin kadulle avautuvan ravintolan pöydistä pääsisimme. Lisäksi ravintola tarjoili odottajille proseccoa pienestä muovimukista, tuoden täydennystä juuri lasin hipoessa pohjia. Pieni ele, mutta toi niin paljon mukavuutta jonottamiseen. Eikä se lopulta edes niin kauaa vienyt, parikymmentä minuuttia vain.

Cantina e Cucina näyttäytyi tunnelmallisena, kotoisana ja hyvällä tavalla eläväisenä. Nautimme ensimmäisestä illasta pitkän kaavan mukaan. Roomalaista alkupalaa, eli artisokkaa sellaisessa muodossa, jossa en ole sitä koskaan syönyt. Mutta ehkä myös parhaassa. Suosittelen lämpimästi maistamaan artisokkaa kaupungissa vieraillessa. Pääruoaksi tietenkin talon pastaa ja paikallista viiniä kylkeen. Herttainen palvelu kruunasi illan ja kävely ravintolalta hotellille oli sopivan lyhyt pitkän päivän jälkeen.

Toisena iltana kävelimme lyhyen matkan sillan yli Trasteveren puolelle syömään. Sitä oikeaa paikkaa jouduimme hetken etsimään, mutta oli mukava tarkastella Trasteveren perjantai-illan vilskettä. Löysimme rauhallisen perheravintolan ja ihastuttuamme Trasteveren ravintolatarjontaa niin, että päätimme myös viimeisenä iltana Testaccion jälkeen suunnata illallistamaan alueelle. Kuljimme Ponte Sistan yli syvemmälle Trastevereen päätyen pelkästään paikallisten täyttämään Ristorante Da Augustea a Trastevereen (Viale di Trastevere, 8/14). Koska olimme jo pitkällä reissua, muttemme syöneet vielä ainuttakaan pizzaa, oli tärkeänä ravintolanvalintakriteerinä pizzat, ne kun eivät kaikkien alueen ravintoloiden tarjontaan kuulu.

Jatkoimme matkaa lasilliselle, joka vaihtuikin pulloksi ja myöhään venähtäneeksi illaksi. Mutta pikkuinen viinibaari Enoteca la Vite (Piazza di S. Cosimato, 70) oli löytö! Vasta baarin sulkeutuessa nousimme mukavilta tuoleilta, astuimme hyytävään sateeseen ja otimme suunnaksi hotellin.

Rooman vintageliikkeet

Ensimmäinen kokonainen päivämme oli se aktiivisin. Kahlasimme alkuloman energialla keskustaa ristiin rastiin ja puolihuomaamatta eksyimme kuuluisien nähtävyyksien äärelle, vaikka se ei alun perin ollutkaan tarkoitus. Mutta siinä oli omanlaisensa viehätys, bongata viime kerralta mieleen painuneita kulmia ja katsella yhdessä kuvistakin tuttua Roomaa.

Oikeastaan hyvän ruoan ja juoman ohella ainoita toiveasioita reissulta oli vintageliikkeissä poikkeaminen, sekä pari muuta putiikkivisiittiä, kuten Supergan myymälä ja Coccinellen liike. Jälkimmäiset löytyi Rooman ytimestä lukuisten muidenkin kauppojen tuntumasta, vintagetaivas taas avautui Montin alueella, jossa on myös lukuisia muita pieniä paikallisia putiikkeja. Alueella olisi voinutkin viettää kauemminkin aikaa, sisään kutsuvia liikkeitä kun avautui kortteli toisensa jälkeen. 2nd hand kauppojen valikoima oli nuorekas ja kiinnostava, mutta myös melko hinta. Ei kohtuuton, mutta korkeahko. Olin lähellä tehdä muutaman ostoksen, mutta lopulta tyydyin vain katselemaan ja poimin omat matkamuistoni mukaan muista kaupoista.

Gelato ja Rooman kahvilat

Syömiseen liittyvistä matkan tavoitteistani kärjessä oli tietenkin italialainen jäätelö, gelato. Rooma on pullollaan herkullisia jäätelökioskeja ja ennen matkaa silmäilin suosituksia saaneita paikkoja. Lopulta jäätelöhetket jäivät spontaaneiksi, ja näin jälkeen päin ajatellen turhan harvoiksi. Sitä olisi voinut ja saanut syödä enemmänkin! Onneksi viini ja muu ruoka korvasi jäätelön kohdalla menetetyt lomakalorit.

Sateisuus sai aikaan sen, että sisätiloihin tuli hakeuduttua useammin ja Rooman pienet kahvilat ja tunnelmalliset baarit ihastuttivat. Ruokien ja juomien hintataso oli runsaasti odottamaani edullisempi, mikä oli iloinen yllätys. Toisaalta emme juuri poikenneet ydinkeskustan paikoissa. Sen ainoan kerran kun kävimme turistialuuen kahvilassa, juoksimme yllättänyttä rankkasadekuuroa pakoon lähimpään vaatimattoman oloiseen kahvilaan, jossa ajattelimme sateen laantumista odotellessa juoda päiväkahvit. Sen enempää listaa katsomatta tilasimme kaksi tavallista kahvia, pienen Fantan ja kuplattoman veden, ja kun pöytään saapui sen jälkeen 35 euron lasku, ei meinannut uskoa näkemäänsä. Elämäni kalleimmat kahvit, mutta eivät suinkaan parhaat.

Se kokemus muistutti, kuinka isoja hintaeroja kaupungin sisältä löytyy ja olen onnellinen, että liikuimme pääasiassa huomattavasti huokeammilla kulmilla.

Majoituimme ihan Ponte Siston kupeessa, mikä osoittautui erinomaiseksi sijainniksi. Majapaikkamme sijaitsi hiljaisella kadulla, mikä oli onni kuumassa ja näennäisellä ilmastoinnilla varustetussa paikassa. Niinpä marraskuussa pystyi mainiosti nukkumaan ikkuna auki ja nauttimaan rauhasta, ollen kuitenkin vain lyhyen kävelymatkan päässä vilkkaammista kulmista.

Kolmen päivän miniloma teki todella hyvää hektisen syksyn jälkeen. Lyhyessä ajassa muissa maisemissa pääsee irtautumaan arjesta ihan toisella tapaa. Olikin hurmaavaa huomata, että noiden päivien aikana kykenin unohtamaan työmietteet ja keskittymään ihan vain matkailusta ja seurasta nauttimiseen.

Vaikka en vieläkään rakastunut Roomaan, koen, että kaupunki sopi täydellisesti juuri tällaiseen irtiottoon. Lisäksi oli hyvä, ettemme lopulta kuitenkaan kahmineet matkaan päiväretkeä Rooman ulkopuolella, se olisi ollut liikaa. Nyt keho ja mieli tarvitsi sopivan kiireetöntä kulkemista ja pysähtelyä viehättäviin paikkoihin, lisäksi toki sateinen sää kannusti pysymään suojaisilla kulmilla. Jos vielä Roomaan päädyn, luulen, että majoitun jossain vielä harppauksen keskustaa etäämmällä ja silloin yhdistän matkaan myös muita lähialueen kiinnostavia kohteita.

Vanha tuttava palasi tänä syksynä elämään ihan huomaamatta pitkän poissaolon jälkeen, nimittäin hiuskriisi. Tai noh, kriisi lienee tässä kohtaa vähän turhan ponnekas sana, mutta ylipäätään sellainen tyytymättömyys ja kaipuu johonkin vielä määrittelemättömään uuteen. Tänä syksynä huonoja hiuspäiviä on yhtäkkiä tipahtanut arkeen vähän turhan usein. Olin jo varaamassa kampaaja muutama viikko sitten, mutta viime kerralta tutun kampaajan kalenteri näytti niin pitkää väliä tyhjää, että luovutin ja asia jäi roikkumaan. Ja oikeastaan, en edes tiedä mitä hiuksille haluaisin.

Pidän tosi paljon luonnollisesta lookista ja ennen kaikkea vaivattomuudesta. En edelleenkään jaksa juosta kampaajalla montaa kertaa vuodessa enkä liioin ajatella juurikasvua. Mutta samaan aikaan nykyiset hiukset tuntuvat vain kamalan tylsille ja jotenkin huonolla tapaa huolittelemattomille. Heikkoina hetkinä olen miettinyt, että pitäisikö ne värjätä jopa tummempaan suuntaan, vaikka keskiruskeiksi. Toisena päivänä olen miettinyt vaaleita tai moniväriraitoja ja kolmantena ihan vain hiusten malliin leikkaamista. Sitten lopulta en kuitenkaan tiedä, ja siksi kampaajan varaaminen on vain jäänyt.

Kai ajattelen, että pitäisi ennakkoon tietää edes vähän mitä haluaa, vaikka toisaalta, kai ammattilaisella voisi olla hyviä ideoita ja muutenkin ulkopuolinen tarkastelisi asiaa uusin silmin, itse kun saattaa olla liian jumittunut peilikuvan näkemiseen tietyllä tapaa. Mutta ehkä ennen kaikkea pelkään nopeita päätöksiä ulkonäköön vaikuttavissa asioissa. Kun hiusten kasvattaminen tähän tilaan on vienyt niin hirveän kauan, en ole valmis nopeisiin radikaaleihin muutoksiin, mutta kevyt tai asteittainen päivitys olisi suotavaa.

Sattumalta viime viikolla eteen pomppasi tämä ylempi kuva kahden ja puolen vuoden takaa. Miten vaaleat hiukseni vielä tuolloin olivatkaan! Mutta vain päältä, silloin nimittäin jo pedattiin oman värin takaisin kasvua ja alta hiukset kasvoivat luonnollista sävyään takaisin. Mutta olihan tuo yleisilme ihan toista kuin nykyään. Jotenkin se tuntuu tänä päivänä vieraalle, vaikka samaan aikaan miellän itseni edelleen vaaleaksi, vaikka peilikuva kertookin muuta.

Sitten jäin katsomaan Rooman reissun kuvia. En yhtään pidä siitä, miten tylsiltä hiukseni näyttävät ja nyt oma hieman punertavaan taittuva värini on alkanut ärsyttämään. Kaipaan viileä ja kehyksiä kasvoille. Erottumista likaisesta hiekkatiestä. Nämä Rooman kuvat saivat turhautumaan niin, että viime viikolla tartuin keittiösaksiin ja nappasin latvoista palat pois. Tosi fiksua, mutta tulipahan tehtyä.

Se kyllä auttoi vähän, vaikka ammattilainen varmaan tukehtuu järkytykseen tästä tiedosta. Toki ymmärrän, että kuvien hiuksiin vaikutti jatkuva tihkusade, joka on pörhistänyt kokonaisuutta, mutta silti, ei tuo nyt niin kaukana jokapäiväisestä ilmeestäni ole. Todellinen sävy lienee lähempänä tuota alemman kuvan väriä, vaikka vaihteleekin tosi paljon valaistuksen ja hopeatuotteiden käyttöasteen mukaan – joissain kuvissa näytän edelleen yllättävän vaalealle, joissain lähes ruskeahiuksiselle.

Hiukset ovat siis erittäin ajankohtainen aihe, enkä ymmärrä, miten voin nyt olla näin ulalla siitä, mihin suuntaan niiden freesauksen kanssa oikeastaan haluaisin mennä.

Olen kysellyt läheisiltä, mutta vastaukset ovat jääneet etäisiksi. Oikein kukaan ei osaa tai halua ottaa kantaa. ”Nehän on ihan hyvät noin”, on tyypillisin vastaus. Ehkä ovatkin, mutta en silti pääse yli ja ympäri siitä, että itse kaipaan jotain pientä uutta, vähän vanhan päivittämistä parempaan. Ei siis isoja muutoksia, vain sitä jotain.

Otan mielelläni vastaan ideoita ja inspiraatiota jos teidän lukijoiden joukosta sellaista kumpuaa!