Jos muutaman päivän vietin ihan vain haahuillen, niin tänään oli pakko palata herätyskellon ja aikataulujen äärelle. Toisaalta hyvien asioiden takia. Ensin aamusta Helsinki Fashion Weekin starttiin ja nyt kiireellä tavaroita laukkuun heitellen ja ihan juuri lähtö mökkeilemään. Sattuipa sopivasti mielettömän ihanat ilmat, joten ehkä nyt vihdoin tulee kunnolla nautittua kesästä ja tavoitettua lomaolo. Laukkuun on heitetty kesävaatteita, joita vihdoin aion käyttää ihan kunnolla, lomalukemista ja aurinkovoidetta. Just hyvä!

Tämä asu on muistutus toimistoarjesta, jossa tätä kuvan kietaisumekkoa tuli kesän kynnyksellä käytettyä jonkin verran. Ylipäätään (kuten tiedätte) rakastan kietaisumekkoja! Ne ovat sekä helppoja ja mukavia että imartelevia. Jos siis pitäisi valita (onneksi ei) yksi asu, johon pukeutuisin tästä eteenpäin aina, olisi valinta epäilemättä jokin kietaisumekko.

Kietaisumekko: Mango / Sandaalit: & Other Stories / Laukku: Coach
Kuvat: Nina, Tunnetila

Maanantaina oli viimeinen työpäivä. Kun tuona iltapäivänä tulin kotiin ei mennyt puoltakaan tuntia, että nukahdin.

Yhtäkkiä tuntui kuin joku olisi vetänyt töpselin irti. Seuraavana yönä nukuin todella pitkästä aikaa pitkät yöunet ilman heräilyä, mutta se ei tuonut pirteyttä. Sellainen kummallinen voimattomuuden tunne on hallinnut siitä asti ja olen torkahdellut pitkin päiviä ja katsonut Netflixiä olematta aina edes ihan kartalla siitä, mitä katson. Tänään suuri saavutus oli käydä ulkona kahvilla, mutta kun palasin, nukahdin taas.

Ehkä yhden suuren etapin tullessa päätökseen mieli antoi keholle sanattoman lupauksen alkaa maksaa takaisin kertynyttä univelkaa ja rikkonaisia öitä. Jossain syvällä mieli yrittää muistuttaa, että nyt pitäisi nauttia näistä vähiin käyvistä kesäpäivistä, mutta tukahdutan ajatuksen tyynyllä. Oikeasti nyt on lupa levätä, eiköhän keho tiedä mitä se tarvitsee juuri nyt. Ja kehoni huutaa hiljaisuutta ja lepoa. Sitä, ettei tarvitse lähteä minnekään, ettei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja sitä, että voin nukkua vaikka kello kolmelta iltapäivällä jos siltä tuntuu. Kyllä se rytmi vielä ryhdistyy, mutta sen ei tarvitse tapahtua heti.

En siis vielä osaa sanoa miltä muutos tuntuu, vaikka muutama on sitä jo ehtinyt kysyä. Vielä ei tunnu miltään, oikeastaan en ole oikein jaksanut edes ajatella. Sitä paitsi, tässähän kulunut vain pari päivää, sehän on tavallaan viikonloppuun verrattavissa oleva aika. Ehkä sitten tuntuu enemmän joltain kun muutos alkaa näkyä konkreettisemmin arjessa, väsymys on nukuttu alta ja mieli alkaa käymään tutuilla ajatuskierroksillaan.

Hetkittäin sängyssä maatessa maistelen tietoa siitä, että yksi iso etappi on saavutettu. Hitsit, monen kuukauden valmisteluiden ja muutoksen prosessoinnin päätepiste ei enää odota jossain tulevaisuudessa vaan se on tässä ja nyt. Vaikka en vielä varsinaisesti elä uutta arkea, olen jo astunut siihen. Uusi seikkailu on aluillaan ja silloin tällöin pilkahtaa pieni jännityksen ja odotuksen kupla, joka ennen suureksi pääsyä hautautuu jonkin sopivan viihteellisen, mutta mitäänsanomattoman Netflix-sarjan alkutunnareiden ääneen. Sellaisen, jonka äärelle voi nukahtaa menettämättä juonellisesti yhtään mitään.

Tiedän, että ensi viikolla on edessä jo tosi paljon valmisteluita. Vakuutus- ja pankkiasioita, kuvauksia, nettisivuja ja sen sellaista, sopimuksia, tarjouksia ja uusien ohjelmien opettelua. Mutta ei hyödytä yhtään mitään miettiä sitä kaikkea jo nyt. Oikeastaan parasta, mitä voin itselleni juuri nyt antaa on sopiva tylsyys ja tekemättömyys, ihan vain tässä hetkessä olo ja voimien kerääminen seuraaviin askeleisiin. Tärkeintä on, että olen päässyt jo näin pitkälle, tehnyt sen suurimman asian, eli ottanut konkreettisen askeleen uuteen, muu asettuu paikoilleen asia kerrallaan.

Auto kaartoi meren viertä sinisenä hetkenä matkalla Sidi Bou Saidiin ja hämärä alkoi ottaa valtaa maisemasta. Toivoin, että ehtisin näkemään vilauksen vielä tuosta kuvien kauniista kaupungista ennen kuin pimeys ottaisi kokonaan vallan. Sidi Bou Said kohoaa kukkulalle aivan Välimeren äärellä, vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Tunisian pääkaupungista Tunisista.

Lopussa tie kaartaa jyrkästi ylös ja kapenee, muuttuen jossain vaiheessa mukulakiviseksi kävelykaduksi, joka kulkee läpi Sidi Bou Saidin keskustan. Aivan sen kärjessä katselee merelle Villa Kahina, muutaman huoneen kaunis huvilahotelli.

Taksi saavuttaa juuri ennen hämärän laskeutumista suuren sinisen oven ja ahmin niinä viimeisinä valoisan hetkinä vilausta tuosta taiteilijoiden suosimasta kukkulasta ja tietenkin moneen suuntaan avautuvasta merinäkymästä. Villa Kahinassa odottaa kynttilämeri ja rauhallinen loungemusiikki kaikuu tilan valkoisista seinistä. Se kai kuvastaa Sidi Bou Saidiakin; rentoa, hieman boheemia ja ennen kaikkea tunnelmallista.

Sinivalkoinen Sidi Bou Said

Sidi Bou Said on kuin maalaus vitivalkoisine taloineen ja merensinisine ovineen sekä ikkunanpielineen. Hiekanvärisiä kivetyksiä ja kojujen värikkäitä tekstiileitä lukuun ottamatta kaikki on sinivalkoista. Se ei ole sattumaa. 20-luvulla ranskalainen taidemaalari Rodolphe d’Erlanger sai aikaan sinivalkoisen teeman leviämisen, joka lopulta valloitti koko kukkulan. Sidi Bou Saidilla on maine taiteilijoiden kaupunkina, siellä on asunut tai vieraillut useita paikallisia taiteilijoita ja on helppo nähdä tämän ylettömän kauniin alueen ja meren ruokkivan luovuutta.

Kukkulan keskellä voi aistia paikallista tunnelmaa vierailemalla Museum Dar el-Annabissa, joka on kiehtova kotimuseo. Dar el-Annabissa vierailu kannattaa, useiden huoneiden asunnossa voi juoda minttuteetä sisäpihalla, kurkata rukoushuoneeseen ja kavuta terassille, joka avaa näkymän pitkälle pääkatua. Sisustus on pullollaan paikallisia huonekaluja ja esineitä, joten se antaa kiehtovan tunteen kuin astuisi asutettuun kotiin. Myös edesmenneen d’Erlangerin koti toimii nykyään museona, ja Palace Dar Nejma Ezzahrahin löytyy kivenheiton päästä pääkadusta.

Sidi Bou Saidissa ihastuttaa kapeat kadut, joita halkoo pääkatu putiikkeineen, pienine hotelleineen ja ravintoloineen. Päiväsaikaan kaduilla näkyy toukokuun alussa turistiryhmiä, mutta iltaa kohden hiljenee. Ollakseen suosittu turistikohde, Sidi Bou Said on yllättävän rauhallinen. Ehkä on vielä aikaista turisteille tai Ramadanin aika vaikuttaa. Joka tapauksessa päätös majoittua nimenomaan Sidi Bou Saidin kauneimmilla kulmilla oli oikea, tai oikeastaan jos nyt voisin valita toisin, ottaisin vielä päivän lisää. Vaikka alue onkin pieni ja kävellen nopeasti koluttu, sen tunnelmassa on sellaista syvää raukeutta, joka saa mielen vajoamaan levolliseen tilaan.

Usean ruokalajin illallinen Dar Saidissa muutaman pöydän terassilla, kylmää juotavaa jollain kaupungin kattoterasseista tai varpaiden upottaminen kuumaan hienoon hiekkaan rannassa. Se kaikki tuntuu juuri siltä miltä pitääkin, lomalta.

Kun kukkulalta laskeutuu kävellen alas autotien reunaa tai kapuaa lukuisat portaat sataman suuntaan, pääsee kauniille uimarannalle, jossa tähän aikaan vuodesta vain muutama paikallinen ja pari koiran ulkoiluttajaa tuovat eloa. Edessä lipuu veneet, joista jokunen lähtee tai palaa vieressä sijaitsevaan Sidi Bou Saidin satamaan. Auringon laskiessa kannattaa kävellä kukkulan näköalatasnteelle ja katsella, kuinka horisontti sekoittuu sinisestä vaaleanpunaiseen ja lopulta rantaviivan valoihin.

Kahlaan veteen ja auringon lämpö viipyilee iholla. Juuri sitä tunnetta olen koko talven kaivannut enkä haluaisi poistua kauniista levollisuuden tilasta. Olen tottunut lähtemään ja palaamaan, mutta Sidi Bou Saidista lähteminen oli erityisen vaikeaa. Ehkä siinä tuntui, kuin irrottautuisi samalla raukeudesta ja levollisuudesta, ei vain kauniista maisemista ja matkasta.

Karthagon rauniot

Kukkulan länsipuolella sijaitsee hotellikeskittymä La Marsa, joka on ilmeisen suosittu rantakaistale. Meiltä tuo jäi näkemättä vaikka alun perin olimmekin ajatelleet tehdä vaikka ihan vain iltakävelyn kurkkaamaan isojen hotellien täyttämää rantaviivaa. Näin jälkeenpäin ajatellen eipä tuo haittaa, hotelleja ja niiden rantoja olen nähnyt lukuisia, mutta tällaisia kulmia en aiemmin.

Toiseen päiväretkeen meillä sen sijaan oli aikaa. Laskeuduimme alas kukkulalta ja hyppäsimme paikallisjunaan, jonka avoimista ovista kouluikäiset pojat tavoittelivat ilmavirtaa ja esittivät rohkeaa. Matkaa kuuluisille Karthagon raunioille oli vain pari pysäkkiä ja jonkin verran kävelyä. Oikeastaan Karthagoon kuuluu useampikin alue, onhan se merkittävä historiallinen kaupunki, joka eli kulta-aikaansa ennen ajanlaskumme alkua. Lukuisia sotia läpikäynyt kaupunki tuhoutui jo aikaa sitten, tuli Roomalaisten valloittamaksi ja lopulta jäi tavallaan Tunisin kaupungin alle. Jäljellä ovat rauniot ja mielettömät kiviveistokset, luhistuneet kellarit ja paloja ajasta, jota voi vain yrittää kuvitella. Rauniot tarjoavat kiehtova historiallisen kontrastin boheemille Sidi Bou Saidille, joka kerää illan tullen paikallisia nuoria aikuisia istumaan iltaa ja etenkin näin Ramadanin aikaan nauttimaan ruoasta.

Turistille alue on tällaisenakin kautena suotuisa. Useat ravintolat Tunisista poiketen tarjoilivat ruokaa jopa valoisaan aikaan, joskin supistetuin ruokalistoin, ja kysymällä ainakin hotellien yhteydessä sijaitsevista ravintoloista saa myös viiniä. Kannattaakin kokeilla tunisialaista viiniä paikallisista herkuista nauttiessa!

Sidi Bou Saidin pääkatu on kuin ulkoilmatori. Sitä reunustaa pienet kojut, jotka myyvät tekstiilejä, koriste-esineitä, koristeellisia astioita ja koruja. Hinnat ovat toki paikallisten suosimaan Tunisin medinaan nähden hieman korkeammat, onhan kojut ensisijaisesti matkailijoille, mutta yllätyin silti positiivisesti hintatasosta ja nappasin matkaan mm. muutaman euron hamam-pyyhkeet. Tinkiminen tosin kannattaa kojuissa muistaa!

Ylipäätään Tunisia on turistille edullinen kohde, ulkona syöminen on edullista samoin kuin taksilla liikkuminen. Hotelleissa hintahajontaa on enemmän, mutta muutamalla kympilläkin löytyy ihan kohtuullisia majapaikkoja. Sidi Bou Saidiin on lyhyt matka lentokentältä ja Tunisin keskustakin on taksimatkan päässä. Toukokuussa sää on miellyttävän lämmin, hieman päälle parinkymmenen asteen paikkeilla. Ei ehkä ideaalein rannalla makoiluun, mutta kaupungilla kiertelyyn täydellinen.

Joissain paikoissa vain on sitä jotain, ja se jokin tavoittaa jo ensisilmäyksellä. Sidi Bou Said on sielukas ja visuaalisesti valloittava. Sellainen kohde, jonka uskon miellyttävän monenlaisia matkailijoita. Siinä yhdistyy ranta ja rento lomailu, mutta mahdollisuus sukeltaa historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin.

Se on helppo, olematta tylsä. Juuri sen kaltaista merellistä rentoa estetiikkaa olen ihan viime päivinä kovasti kaivannut. Siksi kai mielessä tuntuikin hyvälle kuvien kautta palata takaisin Sidi Bou Saidin lämpöön.

Otsikkoon kirjoitin vuosiluvuksi 2017 ja sitten ajatus katkesi. Ehkä se johtui siitä, että tänään oli tarkoitus olla lomapäivä, mutta päivätöiden päättyessä ensi viikolla olikin vielä sen verran tehtävää, että olen istunut osan päivästä työkoneen äärellä. Ajastus alkoi kulkea vasta kun tein kevyen iltalenkin ja sain uutta virtaa itseeni. Sen jälkeen vasta vuosilukuvirheenkin huomasin. Hyvä muistutus itselle, että kun työ siirtyy entistä enemmän kotona tehtäväksi, täytyy muistaa ottaa happihyppelyitä ja muutenkin kotoa poistumisia välissä niin mieli pysyy virkeänä.

Mutta ei mennä asioiden edelle vaan palataan vähän taaksepäin, nimittäin viime kuussa loppuneisiin tuotteisiin, joita huomattavasti vähemmän kuin edeltävässä kuussa. Kesä on yleensä aikaa, jolloin kosmetiikkaa ja meikkiä käyttää vähemmän, joten ehkäpä se näkyi jo kesäkuussa.

1 Niki Newd Skin Velvet* ja Skin Cream* ovat kotimaista tuorekosmetiikkaa, josta kirjoittelinkin enemmän ihan vähän aikaa sitten. Skin Cream nousi suosikikseni kaikista testaamistani Niki Newdin tuotteista. Se on koostumukseltaan miellyttävä ja hyvin imeytyvä, sopii erinomaisesti meikin alle. Ainoa miinus siinä saattaa olla jääkaapissa säilytettävyys. Myös Skin Velvet -seerumi oli mainio yökäytössä. Kosteuttava kevyesti öljymäinen tuote, jossa mieto ruohoinen tuoksu.

2. LUSH 1000 Millihelens Jellykasvonaamio* viehätti lapsenmielistä sieluani. Hyytelömäinen vihreä taikapähkinää sisältävä naamio, joka käsissä pyörivin liikkein hieroessa muutti koostumustaan pehmeäksi massaksi. Ehdottomasti hauska käyttää, mutta ei mitenkään erityisen tehokas. Naamio on siis puhdistava, mutta ei voimakas, eli sopi hyvin pintakuivuuteenkin taittuvalle iholle ilman kuivattavaa tunnetta. Tuote on valmistettu Suomessa ja pakattu kierrätysmuovista valmistettuun rasiaan, joten isot plussat siitä. Säilyvyys parisen kuukautta, joten kannattaa napata heti käyttöön!

3. BioEffect Volcanic Exfoliator* oli pienoinen pettymys. Odotin paljon jo ihan sen takia, että BioEffectin kasvoseerumi on yksi parhaista käyttämistäni kosmetiikkatuotteista ikinä ja myös siksi, että kirkas geelimäinen pieniä laavahippuja sisältävä aine näytti varsin kauniille kädelle pursottaessa. Käytössä kuitenkin tuote osoittautui pettymykseksi. Kuorivat laavahiput tuntuivat olevan harvassa, kovia ja melko teräviä. Kun ymmärsin käyttää tuotetta kerralla selvästi enemmän, tuntu iholla parani ja voide vaahtoutui kevyesti. Toisaalta tuntui vähän hassulle, että hintavampaa ainetta pitäisi joutua käyttämään selvästi kilpailevia kuorinta-aineita enemmän. Omalla kohdalla ei siis valitettavasti jatkoon.

4. NIVEA Refining Clear-up Strips on kuulunut luottotuotteisiin jo vuosia. Kehuin tätä miehellekin, mikä sai aikaan sen, että olen saanut ihan lyhyen ajan sisään jo pariin otteeseen utelua, että joskohan olisin ostanut näitä lisää, että hänkin voisi kokeilla. Pitäisi siis muistaa käydä ostamassa täydennystä. Kun laittaa suihkun jälkeen pehmenneelle iholle, laput poistaa ihan superhyvin mustapäät ja on suorastaan pelottavaa huomata, kuinka paljon ja tiuhaan niitä onkaan. Harmillisesti toki mustapäät tulevat takaisin, mutta säännöllisesti käytettynä tuottaa sekä tyydytystä että freesaa ihoa.

5. Lily Lolo Mineral Blusher, sävy Clementine on tosi kaunis persikkainen ja luonnollisen sävyinen poskipuna, jota käytän mieluiten näin kesäkautena kun meikki muutenkin talvea on kevyempi. Lily Lolon poskipunissa (kuten muissakin testaamissani tuotteissa) on ihan superhyvä pigmentti ja tämäkin tuote on kestänyt käytössä ikuisuuden, eli hinta-laatusuhde todella kohdallaan. Jos ei ole tottunut jauhemaisiin tuotteisiin, niin se toki saattaa olla juuri tässä miinus, mutta itse en sitä vierasta.

6. Gaya Mineral Makeup*oli tosi positiivinen ylläri ja on ollut kovassa arkikäytössä. Gaya on Italiassa valmistettu ja (ainakin) Suomessa apteekeissa myytävä sarja. Sävy MF-5 oli juuri sopiva itselle ja pohja miellyttävän matta. Riittoisa tuote, joka on kestänyt hyvin arkikäytössä. Lämmin suositus jos tykkää irtomineraalipohjista! Sarja on muuten vegaaninen huulipunia lukuun ottamatta (sisältävät mehiläisvahaa).

*tuote saatu blogin kautta

Päivät käyvät vähiin, mutta sitä ei oikein vielä sisäistä. Ehkä osin siksi, että päivät ovat vielä niin täynnä ja olen uppoutunut jonkinlaiseen suorittavaan moodiin. Olen nukkunut hieman paremmin, tai pikemminkin yhtenäisemmin, mutta toisaalta alkanut näkemään toinen toistaan sekavampia unia. Alitajunta taitaa työstää muutosta nyt kun kaikki pala palalta konkretisoituu.

Tuntuu hassulle sopia sellaisia asioita kuin kulkukorttien ja työvälineiden palautukset kun arjessa kuitenkin on vielä niin kiinni töissä. Ei ole sellaista hidasta irrottautumista, vaan täysillä loppuun asti. Saa nähdä, miltä viikon kuluttua tuntuu. Tai en tiedä, onkohan silloin vielä liian aikaista tuntea asiaa? Muutoksen sisäistäminen kun varmasti ottaa oman aikansa.

Nyt olen sietänyt harmautta ja koleaa kesää. Helteiden puute ei ole haitannut ihan niin paljon kun on istunut päivät läppärin ääressä, tai oikeastaan sitä ei ole järin edes ajatellut, mutta niin toivon, että kunnon kesä vielä alkaa. Tarvitsen sitä, aurinkoa ja lämpöä.

On myös harmittavaa huomata, että tänä kesänä olen pukeutunut neulepaitoihin, -hameisiin ja jopa samoihin takkeihin, kuin mitä käytin huhtikuussakin. Ihan toiselta näytti viime heinäkuun vaatetus. Ehkä juuri harmauden takia tänä kesänä päälläni on ollut varsin useana päivänä tämä keltainen neule. Ei siksi, että mitenkään erityisen innoissani olisin sen mallista, mutta värissä on sitä kaipaamani kesää ja energiaa.

Neule: French Connection / Hame: H&M / Laukku: Madewell / Sandaalit: Warehouse
Kuvat: Nina, Tunnetila

Olen kulkenut Länsiväylää lukemattomia kertoja ja yhtenä maamerkkinä Helsingistä päin kuljettaessa heti Espoon puolelle saavuttaessa pilkottaa vasemmalla puolella puiden takana linnan tornia mukaileva rakennus. Olen sitä monesti katsellut, pysähtymättä kuitenkaan pohtimaan asiaa sen syvemmin. Asia tuli puheeksi miehen kanssa ja kuulin ensimmäistä kertaa, että se itse asiassa on Gallen-Kallelan Museo ja Museokortti-paikka.

Vaikka sää lauantaina enteili sadetta, päätimme lähteä ajoissa liikkeelle toivoen, että ehtisimme tekemään retken tuohon vain vilaukselta näkemääni rakennukseen ennen sadetta. Paikalle pääsisi Helsingistä kaupunkipyörällä, mutta me päätimme kävellä. Mennessä kävelimme Munkkiniemestä perille, eli noin kahden ja puolen kilsan matkan, ja palatessa koko matkan Meilahteen, kerryttäen lopulta sellaiset seitsemisen kilometriä kävelyä. Mutta lenkin pituus ei haitannut, päinvastoin, kohde oli enemmän kuin kävelyn arvoinen, lisäksi reitti itsessään tarjosi paljon nähtävää.

Gallen-Kallelan museo

Gallen-Kallelan Museossa kiehtovaa on jo itse Tarvaspään rakennus pihoineen. Taide on levinnyt kauniille pihalle ja muhkeat ruusupensaat vierustavat alas ulottuvan harjakaton hallitsemaa seinää. Vieressä seisoo viehättävä puuhuvila, Villa Linudd, ja polkua pitkin pääsee rantasaunoille ja pienelle rannalle meren äärellä.

Tarvaspään ateljeelinna on Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakentama, ja se on täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Kiinnostavimpana kaikesta linnamainen torni, jonka kapeat kiviportaat johdattava kerroksien kautta aina ylös asti. Ylimmästä kerroksesta avautuu kaunis näkymä huvilalle ja merelle. Nyt kerroksiin ja ateljeen saleihin on koottu paloja Gallen-Kallelan ajan elämästä sekä taiteesta, mutta löytyy ateljeelinnasta myös nykytaidettakin sekä pienen pieni museokauppa, tai pikkeminkin kulma.

Itselle kiehtovinta kokonaisuudessa oli johdatus Akseli Gallen-Kallelan uraan ja elämään. Aikajana elämästä sekä kartta reiteistä, joihin taidemaarin työt ovat vieneet, tarjosivat kummasti syvyyttä tunnetun taiteilijan elämään. Lisäksi rakennus itsessään on näkemisen arvoinen ja sen arkkitehtuuriset yksityiskohdat erityisiä.

Kahvila huvilassa – Tarvaspää Café Zoceria

Museo on täydellinen kesävierailukohde myös viereisen puuhuvilan takia, jossa nyt toimii kahvila. Vaaleansininen rakennus on 1860-luvulta peräisin ja on alunperin Leppävaaran Albergan kartanon kesähuvila sekä kalastusmaja. Gallen-Kalleloiden myötä huvila muutettiin talviasuttavaksi ja on siten ollut myös heidän käytössään ateljeerakennuksen ohella.

Kierreltyä ensin aikansa museossa on ihana istahtaa Tarvaspää Cafe Zocerian pihalle tai terassille kahville tai lounaalle. Sisätiloissa avautuu kaunis yksityistilaisuuksillekin varattavissa oleva sali sekä lisää istumapaikkoja löytyy kahvilan puolelta merinäkymällä. Tunnelma on kautta linjan huvilaan sopivaa ja vehreä pihamiljöö ihastuttaa niin, ettei mukavilta korituoleilta ole kiire minnekään.

Katselin ohi kannettavia lounassalaatteja totesin niidenkin näyttävän houkuttelevan ruokaisille. Syötyämme juuri runsaan aamiaisen, päädyimme jakamaan vastapaistetun ja vielä lämpimän talon korvapuustin. Paras korvapuusti pitkään aikaan! Toisaalta enpä muista, milloin olen edes viimeksi saanut nauttia näin tuoreesta pullasta.

Tarvaspää Cafe Zoceria on avoinna läpi vuoden, joten mietin jo mielessäni, että seuraavan vierailun (nyt kun tämän helmen löysin), voisi ajoittaa kauniiseen ruska-aikaan.

Takaisin kävelimme meren ääriä myöten. Ylitimme samat kaksi siltaa kuin tullessa, nekin Länsiväylälle näkyviä, ja kaarroimme rantaa pitkin kulkevalle polulle.

Katselimme tiiran yrityksiä napata kalaa ja rannassa lepääviä joutsenia. Matka ei tuntunut yhtään niin pitkältä kuin miltä se kuulosti, ehkä koska maisemat tarjoavat niin paljon ihasteltavaa ja olivat itselle myös uudet. Munkkiniemen kupeessa kiehtoi kaupunkimiljöö ja uudet rakennukset, museota lähempänä luonto. Kotiin ehdimme juuri sopivasti ennen sadetta. Tuskin meni varttiakaan kun taivas aukesi ja kiittelimme ajoitusta.

Kesää on vielä paljon jäljellä, joten kannattaa ehdottomasti tehdä vaikka lomapäivänä retki museolle. Paikan päälle pääsee toki autollakin (parkkipaikan täysinäisyydestä päätellen niin suurin osa oli saapunutkin), mutta kävellen tai pyörällä näkee toki enemmän.