Kun etsin asuntoa, haaveenani oli vanha lautalattia. Päädyin kuitenkin tekemään tarjouksen asunnosta, jota päällystivät oranssiin taittuva laminaatit ilman varmaa käsitystä siitä, mitä oikeastaan alla on. Kyselin asiaa toki jo ostovaiheessa, mutta vastaukset jäivät vaillinaisiksi. Muovimatto, todennäköisesti. Googlailin asiaa ja jo nopeasti huomasin, että vanhan muovimaton liimauksiin liittyy korkea asbestiriski. Yritin arvailla asennusajankohtaa ja malttamattomana odotin, että pääsen oikeasti kurkistamaan päällimmäisen kerroksen alle.

Lattian lähtötilanne

Ennen kuin edes lunastusaika oli kulunut umpeen, yritin varovaisesti kurkkia laminaatin alle, saamatta kuitenkaan selvyyttä asiaan, niinpä ei auttanut muu kuin odottaa ajan umpeutumista ja iskeä sitten lasta laminaattiin ja nostella levyjä ylös sieltä, mistä helpoiten onnistui. Ensin näkyi vain kivimurskaa ja heinää, kaikkea epämääräistä seinän ja lattian välissä. Pidemmälle kurkkiessa paljastui loputtomat tiukasti lattiaan kiinnitetyt vanerilevyt. Näytti, kuin olisi vain tyhjää ja vaneria. Muovimatosta ei tietoakaan, mutta ei paksut vanerilevyt liioin antaneet toivoa.

Jatkoin eteiseen, jossa suoraan laminaatin alta löytyi pelkkää betonia. Paksu sileä ja saumaton kerros betonia. Toivo alkoi hiipua. Tiesin, että vastoinkäymisiä varmasti tulee remontin aikana, mutta tuntui karvaalle päästää irti lautalattiahaaveesta. Harkitsin jopa uuden lautalattian asennuttamista, mutta viimeinen naula haaveen arkkuun oli taloyhtiön vaatimat askeläänimittaukset ennen ja jälkeen lattian muutoksen. Koin riskit liian isoiksi ja vaivan kalliiksi, joten käytännössä vaatimus oli viimeinen naula lautalattian arkkuun ja aloin tutkimaan muita vaihtoehtoja.

Katselin laminaatteja, mutta suljin ne nopeasti pois, mikään niissä ei tuntunut 1908-luvun asuntoon sopivalle. Laminaattien jälkeen tutustuin parkettiin, mutta meni hetki, ennen kuin totuin siihenkään. Kiertelin, katselin ja kyselin, ja lopulta tulin tulokseen, että kiiltävän vaaleaksi lakattu tamminen kalanruotoparketti on parasta, mitä muuttuneessa tilanteessa voin vanhalle asunnolleni tarjota. Olin valmis nipistämään reilun 3000 euron hinnan remppabudjetista ja kävin jo alustavia keskusteluja asennuksesta.

Betonilla peitetty lautalattia

Sitten sattumat puutuivat peliin. Eteisen huonokuntoinen kiinteä kaapisto, jonka alun alkaen olin ajatellut jättää ja kunnostaa, päätettiinkin purkaa. Kun rakennusammattilaiseni pilkkoi komeroa, huomattiin, ettei betoni ollut valettu ihan kulmaan asti, ja mitä sieltä pilkottikaan – alkuperäistä lautaa! Ammattilainen tarttui talttaan ja naputteli railoja kovaan betoniin ja sentin paksuiset betonilohkareet irtoilivat lautarivien päältä. Vatsanpohjani täytti perhosista ja mieli kysymyksistä. Mitä se kaikki tarkoittaa? Miltä loppu lattia näyttää? Voiko kaiken betonin saada irti ja lattian pelastaa? Entä askeläänimittaus, kaataako se kaiken?

Ammattilainen jatkoi selvitystyötä ja irrotti valtavan vanerilevyn toisesta huoneesta. Alta paljastui samaa betonia, mutta kun tarkkaan katsoi, pinnasta pysyi näkemään puun ääriviivat, mikä kertoi, ettei kerros ollut yhtä paksu kuin eteisessä. Hiomakone kävi hetken ja yhtäkkiä edessä oli pieni alta pilkottava palanen lautaa. Remppaproni laittoi viestiä kuvien kera tutulle lattia-ammattilaiselle, joka antoi varovaista vihreää valoa. Lattia saattaisi olla pelastettavissa. Mikä ihana lause!

Ensi alkuun pinta näytti lupaavalle, mutta mitä enemmän betonilohkareita saatiin omatoimisesti irti, sitä enemmän paljastui virheitä. Huoneiden väliltä puuttui lautaa, samoin kuin kylpyhuoneen oven edestä. Eteisessä oli muutamakymmensenttinen kärsinyt kohta ja sen sellaista pientä. Mikään ei myöskään taannut ohuemman betonikerroksen paljastavan täydellistä. Lattia-ammattilainen vihjasi, että tämän ikäisessä talossa lattia voi olla vaurioitunut esimerkiksi palamalla, mikä ei välttämättä erotu ohuen betonikerroksen läpi.

Alkoi vimmattu selvitystyö ja parketit unohtuivat silmänräpäyksessä. Ensin tarvitsin isännöintitoimistolta luvan, jonka luulisi olevan se yksinkertaisin asia, mutta mitä vielä. Selvittelin jo akustiikkamittauksia ja kyselin asiaa useammalta taholta, mutta en saanut asiaan selvää vastausta.

Samaan aikaan aloin kartoittamaan lattia-ammattilaisia, jotka voisivat tehdä niin lattian hionnan kuin paikkauksen. Sekin oli helpommin sanottu kuin tehty. Yritys toisensa jälkeen totesi, että vapaata kalenterissa on aikaisintaan vasta syyskuun puolivälissä, monelle vasta myöhemmin, ja se oli aivan liian myöhään itselle. Jotta muu remontti voisi edetä, piti lattia saada tehtyä ja sen siirto yli kuukautta kauemmas kävisi kalliiksi. Mietin, ettei asia yksinkertaisesti voi kaatua tällaisiin asioihin. Eikä se lopulta kaatunutkaan.

Lopulta sain isännöintitoimistosta vihreää valoa, vanha lautalattia lasketaan alkuperäiseksi rakennusmateriaaliksi, eikä vaadi siten erillistä mittausta. Kunnostettaessa tosin vain kevyt hionta oli sallittua. Suurin piirtein samoihin aikoihin onnisti myös ammattilaisen suhteen. Huhuilu somessa kannatti. Sain vinkin ammattilaisesta, joka vinkkasi toisesta, joka lopulta otti työn vastaan. Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahdella paikalleen ja tuntui hurjalle, että jo hetkeksi luovuttuani lautalattia-ajatuksesta, olinkin takaisin sen äärellä.

Betonipinnan hionta ja lautalattian paikkaus

Kun ammattilainen saapui paikalle, rekisteröin heti mietteliään ilmeen. Lattia-ammattilainen kulki ympäri asuntoa, raaputteli pintoja ja murahteli. Kuulemma enemmän työtä kuin oli ajatellutkaan, eikä välttämättä tulisikaan käyttökelpoista. Varoitti, että betonin alla voi olla enemmän puuttuvia kohtia, huonokuntoisia alueita. Mietin hetken, mitä tehdä, mutta tulin siihen tulokseen, etten halua perääntyä. Lattian voi aina pinnoittaa uudelleen, mutta tämä on ainoa mahdollisuuteni saada selville, onko lattiasta mihinkään, ja vaikka siinä olisi ylimääräisen rahanmenon riski, halusin kokeilla.

Sydämeni jätti lyönnin väliin ja toisen kun ammattilainen käynnisti testimielessä hiomakoneen. Asunto läikähti puolessa minuutissa täyteen hienoa betonipölyä ja ääni raastoi korvia. Tajusin, että tämä on julminta, mitä voin tehdä naapureilleni ja palautteesta päätellen se todella oli sitä. Soimasin itseäni, etten tiennyt, millainen ääni työstä todella aiheutuu ja että sain täydentävän pahoittelulapun rappuun vasta samaisena aamuna. Itse pakenin työn alta, mutta ajatukseni olivat kokoa työn ajan niin naapureissa kuin riskeissä. Mietin, huomioihan ammattilainen taloyhtiön vaatimukset, tekeehän tunnollisesti ja ennen kaikkea, onnistuukohan työssään. Tuo reilu vuorokausi tähänastisen remontin piinallisin.

Ensimmäisenä iltana en uskaltanut mennä katsomaan keskeneräistä, mutta seuraavana päivänä kyselin työn sujuvuutta ja sain kannustuksen käydä kurkkaamassa. Kivi vierähti harteilta kun alkuillan auringossa avasin asunnon oven ja nenään kietoutui huumaava puun tuoksu. Ja kaikki näytti niin erilaiselle. Lattioiden harmaus oli vaihtunut kauniiseen lämpimään puupintaan ja mielettömän hyvin paikattuihin yksityiskohtiin.

Kahden päivän työ venyi kahteen ja puoleen, mutta se kannatti, se todellakin kannatti. Kun uudelleen perjantaina saavuin katsomaan maalausvalmista lattiaa, tunsin suurta iloa. Tuntui epätodelliselta, että kesäkuukausien selvitystyön jälkeen se lopulta oli siinä edessä, 112-vuotias vanha lankkulattia. Ammattilainen oli tehnyt mieletöntä jälkeä huonojen ja puuttuvien kohtien paikkauksessa ja huomioinut hiontarajoitteet. Työ oli kuulemma ollut odotettua kinkkisempää, mutta se onneksi jäi vain hymähtäen sanotuksi lausahdukseksi.

Lopputulos

Koska lattian pintaa sai hioa vain kevyesti ja laudat olivat melko pyöristyneet, jäi väleihin paikoin betonia, mutta lattia-ammattilainen neuvoi laittamaan pinnalle liuotinohenteisen Tikkurilan Betolux-maalin. Kyseinen maali tarttuu hyvin myös betoniin ja maalattuna lattiasta tulee sävyltään eheä ja siisti. Pari kohtaa vaatii vielä työtä, eteisen kulma (jonne olen päättänyt laittaa pienen laatoituksen) sekä huoneiden välit, mutta niihin saa näppärästi sirot listat. Ajattelin jo alussa, että epätäydellisyys on ihan ok vanhassa asunnossa, jopa suotavaa, se kun tarkoittaa asutettuja vuosia ja elämän kerroksia. Juuri se sielukkuus on syynä, miksi vanhoista rakennuksista ylipäätään pidän. Niinpä itseä ei haittaa, ettei lattia ole kauttaaltaan täydellinen, se on joka tapauksessa niin paljon parempi kuin ikinä olisin osannut ajatella. Sitä paitsi, pienet epätäydelliset kohdat huomaa vasta kun tietää mitä katsoa ja kun seinät saavat maalin sekä reunat listan, niitä ei edes muista etsiä.

Melkoinen prosessi, mutta ehdottomasti kannatti! Lauta tuntuu jalkojen alla ihanalta ja koko asunnon tunnelma muuttui heti. Kakluuni istuu lautalattioiden rinnalle kauniimmin kuin laminaattiin ja muutenkin tuntuu arvokkaalle, että on palauttanut henkiin jotain, mikä on osa asuntoa.

Tähän vielä päälle se, että alkuperäisen lattian kunnostaminen tuli lopulta edullisemmaksi kuin parkettityö. Tosin työhön ei kuulunut maalaus, mutta silti hinta oli merkittävästi huokeampi. Etuna vielä se, että lattian kunnostaminen oli myös ekologisempaa ja tietenkin ennen kaikkea vastaus haaveisiin. Lattian maalaus onnistui myöhemmin varsin helposti omatoimisesti, ja laudat saivat päälleen kauniin vaaleanharmaan lattiamaalin.

Koska suurin osa vaatteista on laatikoissa, olen nyt tyystin jämähtänyt käyttämään muutamia tiettyjä vaatteita, jotka mukaan pakkaamistani tuntuvat istuvan niin alkusyksyn säihin kuin arkeen, joka kulkee etätöistä remppaan ja kahvilasta kauppaan. Yksi niistä viime viikkoina todella paljon päällä nähdyistä vaatteista on tämä pantterihame. Ihana päällä, ja ylipäätään helppo vaate. Plussaa tietenkin, ettei ole liian arvokas tai rakas, joten voi ihan hyvin tarvittaessa säätää myös remppajuttuja tämä päällä.

Rempasta puheen ollen. Tuntuu siltä, että tämä on ollut sellainen käänteen tekevä viikko, jonka jälkeen niin isot asiat alkaa olemaan jo viittä vaille valmiina, että ihan pian näyttää jo merkittävästi erilaiselta, asuttavalta, jopa kodilta. Se tuntuu aika ihanalle, koko ajan pystyy paremmin ja paremmin kuvittelemaan lopputuloksen.

Tämä viikko on ollut intensiivistä remontointia ja asioiden eteenpäin sopimista, ensi viikolla käärin omat hihat ja tartun maalitelaan. Tarkoitus saada keittiö valmiiksi kalusteita varten ja vielä parempi, jos ehtii pitkälle myös isomman tilan kanssa. Sitten pääseekin jo hieman paljastamaan lattiaa suojakääreiden alta, ja sillä on varmasti iso vaikutus kokonaisuuteen. Aika ihanaa!

Pusero: Maison Kitsune / Ruutubleiseri: Mango / Pantterihame: Lindex /
Laukku: Coccinelle / Nilkkurit: Vagabond / Kaulakoru: Snö of Sweden

Remonttipölykuorrutus iholle, vaatteisiin ja hiuksiin on palannut! Mutta se on vain merkki etenemisestä, joten tilapäisen nihkeyden kyllä kestää. Tämä viikko on muutenkin mennyt vahvasti remontti edellä ja kun sen yhdistää töihin, olen käytännössä lähtenyt aikaisin aamulla liikkeelle ja palannut niin, että suurin piirtein suoraan saa kaatua sänkyyn. Mutta se on väliaikaista, kuten evakkoaikakin, joka on pakottanut matkalaukkuelämään. Mutta vaikka vaatteet seisovat matkalaukuissa, kosmetiikat ovat vallanneet miehen kylpyhuoneen tasot. Luulin ottavani mukaan vain tärkeimmät, mutta selvästi se oli varsin lavea käsite.

Yhdet mukana väliaikaiskotiin matkanneet tuotteet olivat jo vanhassa kodissa käyttöön otetut italialaisen Davinesin hiustenhoitotuotteet, nimenomaan omille luonnontaipuisille, herkästi takkuun vetäville ja vähän karheille hiuksilleni valitut tuotteet (saatu blogin kautta).

Davines on aika tosi ihana brändi monella tapaa. Ulkoasussa on kotimaansa estetiikkaa, vaikka ovatkin pakattu yksinkertaisiin ja helposti kierrätettäviin pakkauksiin. Sisällössä taas hyödynnetään lähellä tuotettuja raaka-aineita ja ovat vapaita mm. sulfaateista, lisätyistä parabeeneista, väriaineista ja mineraaliöljystä. Puhdistavat raaka-aineet ovat luonnossa hajoavia ja ylipäätään tuotteet on valmistettu vähintään 98 prosenttisesti luonnollisista raaka-aineista.

Eikö kuulostakin hyvälle? Ja tuntuu myös! Lisäksi hinnat ovat kohtuulliset monissa verkkokaupoissa (ja bongasin muuten taannoin myös laivalta Tallinnan ja Helsingin väliä seilatessa). Davinesin nettisivuilta löytyy paljon infoa vastuullisuudesta ja raaka-aineista, ja ovathan ne muutenkin aika visuaalista karkkia.

Itsellä on käytössä MELU shampoo, joka sopii pitkille käsitellyille hiuksille. Ihana tuote! Pesee hyvin, mutta on hellävarainen. Jättää hiukset pehmeiksi ja hoidetun tuntuisiksi. Hoitoaineena olen käyttänyt saman merkin LOVE-hoitoaine, joka silottaa ja selvittää karheita hiuksia. Näyttää naamiomaiselle, mutta tämän kanssa selviää lyhyelläkin vaikutusajalla.

Rakastan hoitavia hiussuihkeita, joten OI All in One Milkistä on helppo pitää. Melko pieni pakkaus, mikä ennakkoon vähän huoletti, hiukseni nimittäin tapaavat imeä itseensä jätettävää hoitoainetta, mutta onneksi tämä on riittänyt ainakin vielä toistaiseksi hyvin. Käy mainiosti ainoana hoitoaineena, eli selvittää ja hoitaa. Ei tunnu öljymäiselle, vaan mukavan kevyelle.

On ihan hassua, että näistäkään en tiennyt aiemmin lainkaan, mutta on aika ihanaa, kuinka nyt tuntuu tipahtavan monesta suunnasta parempia vaihtoehtoja perinteisille tuotteille. Shampoo on itsellä yksi niistä kosmetiikkatuotteista, jossa meni pidempään, ennen kuin esimerkiksi luonnonkosmetiikan saralta alkoi löytyä omille hiuksille sopivia vaihtoehtoja, mutta nyt tarjonta on jo erittäin innostava. Niinpä nykyään myös shampoille ja hoitoaineille on helppo pitää ostokriteerinä joko luonnonkosmetiikkaa tai vegaanisuutta, tai toki aina parempi jos molemmat täyttyy, mutta kunhan edes toinen!

Tuotteet saatu blogin kautta.