Kukaan tuskin yllättyy jos totean näin kellon ylitettyä kuusi illalla, että makoilen vieläkin sängyssä. Olen kironnut sitä, että arkiviikot ovat niin hektisiä ja uuvuttavia, että viikonloppuisin ainoalta oikealta tavalta olla tuntuu loputon kotoilu. Onneksi sentään seurassa. Viisi jaksoa Amerikkalaisia rikostapauksia, muutama pelierä, myöhäinen aamiainen ja vain peiton alla pötköttämistä. Kun mies pari tuntia sitten lähti, en jaksanut enää nousta vaan taidan hautua tässä sängyssä aina maanantaiaamuun asti.

Näin kylmässä tammikuussa tämänkaltainen oleilu on ihanaa, mutta isossa kuvassa en pidä ajatuksesta, että viikonloput menevät viikosta palautumiseen. Se ei ole terve tilanne, ja siksi ajattelen, että tämän on pakko olla väliaikaista. Loputtomasti tämänkaltaista viikorytmiä jaksa.

Ennen kuin siirrytään uuteen viikkoon, asu tältä viikolta. Huomaan, että kaipaan pukeutumiseen väriä ja hauskoja yksityiskohtia, mutta harmillisesti se sotii vastaan tahtotilaani hankkia vähemmän ja panostaa pitkäikäisempään. Sellaiset hauskat vaatteet nimittäin harvoin ovat niitä monikäyttöisimpiä, tai ylipäätään niitä, joista olisi valmis maksamaan paljon. Niinpä kun vaatekaappi on järkevöitynyt, se on myös tylsistynyt. Yleensä vaate, josta on valmis maksamaan enemmän, on sellainen, joka käy ihan kaiken kanssa – eli mahdollisimman neutraali ja yksinkertainen.

Siksi tulee ostettua mustaa, harmaata, raitakuosia ja sen sellaista. Se vähän harmittaa, mutta silti en halua palata tilaan, jossa vaatekaappi pursuaa yli äyräiden herätehankintoja tai vähän sinne päin olevia vaatteita. Onneksi välillä voi tehdä pieniä poikkeuksia. Sellainen oli esimerkiksi tämä Roomasta ostettu korkeavyötäröinen midihame. Tiedän, ettei se ole maailman monikäyttöisin, mutta viehätyin siihen heti ja ajattelin, että vaatekaappini kaipaa rentoja väripilkkuja. Tämä sopii talveen ja ruutukuosia ylipäätään rakastan, joten siinä oli tähän hankintaan riittävästi. Kokeilin hametta jo hennon roosan neuleenkin kanssa, toimi kivasti.

Hame: OVS / Neule: Zara / Nilkkurit: Shoeshibar / Laukku: Rebecca Minkoff

Aina Wieniin matkatessa yritän ujuttaa reissuun jotain uutta, ja mitä paremmin kaupungin nähtävyydet alkavat tulemaan tutuiksi, sitä enemmän kehä Itävallan pääkaupungin ympärillä laajenee. Wienistä on helppo tehdä päiväretkiä moneen suuntaan, kuten vaikkapa Bratislavaan, Parndorfin outlet-taivaaseen tai Badenin kylpyläkaupunkiin.

60 kilometrin päässä Wienin keskustasta sijaitsevan Schloss Hofin pääsiäismarkkinat ovat kuulemma ne kaikkein parhaat jo ihan sijaintinsa takia, markkinat järjestetään kauniilla paikalla aivan palatsin kyljessä. Paikka on niin upea, että sinne suosittelen päiväretkeä Wienistä myös muulloin kuin markkinoiden aikaan! Tuona maaliskuun lopun viikonloppuna luonto oli vielä karu ja ilma viimainen. Yksinäiset kirsikankukat olivat puhjenneet loistoon ja varovainen vehreys kutitteli maisemaa, mutta muuten palatsi sai loistaa rauhassa harmaan maiseman keskellä.

1700-luvun barokkipalatsi

Itävalta on tunnettu upeista rakennuksistaan ja näyttävistä palatseistaan, eikä Schloss Hof kalpene niiden rinnalla. Palatsi on rakennettu 1720-luvulla ja muutama vuosikymmen myöhemmin keisarinna Maria Teresia osti sen miehelleen lahjaksi. Jo kaukaa tieltä portin raosta vilahtava tarkkaan muotoiltu puutarha saa huokaisemaan ihastuksesta. Vaikkei olisi kulttuurikohteiden suurin ystävä, on vaikea kuvitella, että korunomaiset sisätilat jättäisivät kylmäksi. Palatsi restaurointiin entiseen loistoonsa vasta 2000-luvun alussa ja avattiin yleisölle vuonna 2005.

Piha-alue on valtava ja pengerretty puutarha laskee seitsemän terassin yli aina maaliskuun mukaan nimetylle joelle. Palatsin terassilla seistessään ja alaspäin viettävää harmonista maisemaa katsellessa voi vain kuvitella, millaista keisariperheen elämä aikoinaan oli tässä taideteosta muistuttavassa palatsissa liki 200 palvelijan ympäröimänä.

Kylmä ilma oli saanut ihmiset jäämään markkinoiden kojujen katveeseen lämmittelemään vohveleiden ja höyryävien juomien äärelle, joten piha oli hiljainen. Maisemaa katsellessa tuuli pistää pääntiestä sisään ja kuulen, että vastaava koleus on poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta Wienissä. Yleensä lämpö saapuu jo aiemmin.

Toisaalta kolkko sää jollain tavalla sopii paikkaan, palatsi on niin pramea, että kaikki olisi ehkä liian täydellistä jos rinnalla ei olisi kontrastia. Voin silti kuvitella, miltä kaikki näyttää kun puutarha on herännyt eloon ja huolella muotoillut pensaat ja kukkaistutukset puhjenneet loistoon. Joku kerta paikalle on saavuttava kesäkautena!

Koristeelliset salit ja kaunis kasvihuone

Palatsin sisään astuessa salit seuraavat toisiaan ja yksittäisten huoneiden persoonalliset elementit ja voimakasprinttiset seinäpaperit viehättävät. Tekisi mieli istua kullattuun tuoliin tulisijan viereen ja jäädä katselemaan ikkunasta avautuvia näkymiä. Viimeistään kierroksen ulottuessa rakennuksen sisään kätkeytyvälle kappelille on pakko pysähtyä ja jäädä nojaamaan kaiteeseen, josta avautuu näkymä läpi kahden kerroksen ulottuvaan yksityiskohtien täyttämään tilaan. Marmorista alttaria lähestyvät sirot penkkirivit ja ylhäällä katossa roikkuu kristallikruunu.

Schloss Hof sijaitsee lähellä Slovakian rajaa ja kooltaan se on huikeat 50 hehtaaria, paikan näkemiseen kannattaakin varata aikaa, etenkin mikäli samaan kertaan yhdistää pääsiäis- tai joulumarkkinat. Markkinat levittäytyvät osin siron kasvihuoneen alueelle, joka sekin on upea barokkiajan taidonnäyte ja aikansa teknologinen saavutus maanalaisella lämmitysjärjestelmällä. Sekä kasvihuoneen kupeesta että palatsin kätköistä löytyvät kahvilat, jotka tarjoilevat mitäs muutakaan kuin Wienin kuuluisia kakkuja. Koleassa säässä tehdyn kierroksen jälkeen oli ihana istahtaa palatsin uumeniin lämmittelemään kohmeisia sormia lämmintä kahvikuppia vasten ja herkutella makealla leivoksella.

Koko alueen henkiin herättämiseen ja restaurointiin on nähty uskomattoman paljon vaivaa ja tehty tarkkaa taustatyötä, jotta kokonaisuus on saatu palautettua mahdollisimman hyvin alkuperäiseen asuunsa. Ilmeisesti osa paikoista oli pahoinkin ränsistyneitä, mutta nyt kaikki on toisin. Schloss Hof on hillittömän upea ja ihanan harmoninen kokonaisuus, josta löytyy nähtävä myös perheen pienimmille, kartanon kupeessa kun on maatila eläimineen sekä ravintola.

Saan silloin tällöin kysymyksiä siitä, mitä Wienissä suosittelisin näkemään, ja Schloss Hof on yksi niistä kohteista, vaikka pienen matkan päässä sijaitseekin.

Tammikuu, se ainoa kuukausi vuodesta, jonka todella toivon kuluvan vauhdilla. Yleensä se ei sitä tee, mutta ainakin ohitusta helpottaa muiden asioiden miettiminen. Tulevan suunnittelu on aina hyvä, mutta kiva on edelleen pistää mennyttä vuotta pakettiin. Tässä siis vuoden 2018 viimeiset käytetyt kosmetiikat!

1 Yotuel Classic Mint -hammastahna ihastuttaa vuodesta toiseen, kuten olette huomanneet. Asema luottohammastahnana ei siis horju! Hellävaraisesti hampaan pintaa puhdistava ja koen hammastahnan estävän pinttymien syntymistä, mikä on hyvä kaltaiselleni kahviaddiktille. Kävin pari viikkoa sitten ikuisuuden jälkeen hammaslääkärissä vain kuullakseni, että hampaat ovat erinomaisessa kunnossa eikä edes hammaskiveä ole päässyt kertymään. Osakiitos varmasti kuuluu sähköhammasharjalle, mutta osansa tästä tekee epäilemättä myös hammastahna, sillä hammaslangan ja muiden suuhygieniatuotteiden käytön suhteen olen tavattoman laiska.

2. Oral B Gum&Enamel Repair* oli ihan toimiva perushammastahna. Alussa tuntui vähän liikaa vaahtoavalle, mutta siihen tottui ja lopulta asiaan enää kiinnittänyt huomiota. Tuskin kuitenkaan ostan uudelleen, mutta perushammastahnaa kyllä tykkään käyttää Yotuelin ohella, jotta tulee sopivaa vaihtelua.

3. BioEffect Micellar Cleansing Water*. Pidän BioEffectin tuotteista ja etenkin kasvoseerumit ovat ihan parhaita, todella tarjoavat vastinetta korkeaan hintaansa. Tämä viime vuonna lanseerattu misellivesi on luonteva täydentäjä BioEffectin sarjaan, mutta en kokenut mitenkään poikkeukselliseksi. Pullo on laadukas ja kauniin hillitty, kuten sarjan muutkin pakkaukset. Lisäksi mukavan riittoisa. Miinusta siitä, että kierrekorkki ei ole niin nopea käyttää kuin painamalla aukeavat. Sinällään itse tuotteessa ei ole mitään vikaa, mutta tuntuu, että edullisemmallakin löytää ihan yhtä hyviltä tuntuvia. Jos ja kun kaikkeen ei ole kuitenkaan rahallisesti mahdollista panostaa, panostaisin mieluummin sarjan seerumiin ja nappaisin miselliveden vaikka joltain huokeammalta luonnonkosmetiikkabrändiltä.

4. The Body shop Vanilla Marshmallow shower Gel* yllätti positiivisesti. Olen viime vuosina jotenkin ihan kokonaan unohtanut The Body Shopin olemassa olon, enkä tajunnut, että valikoima on pullollaan vegaanisia, tehokkaita ja varsin järkevän hintaisia tuotteita. Tässä suihkugeelissä oli miellyttävän täyteläinen koostumus, joka vaahtosi hyvin. Tuoksu oli juuri niin herkullinen kuin nimi antaa ymmärtää, olematta kuitenkaan överi. Visuaalisesti tosin miellyn yleensä enemmän hillitympiin etiketteihin/pakkauksiin, mutta itse tuote oli mainio.

5. DS Blond Shampoo* on kotimainen dermatologisesti testattu ja tuoksuton hopeashampoo. Runsas violetti pigmentti ja kun annoin vaikuttaa pari minuuttia ennen pois pesua, taittoi selvästi keltaisuutta. Toimi hyvin arjessa noin 1-2 kertaa parissa viikossa käytettäessä ja voisin hyvin palata tämän äärelle toistekin. Plussaa pelkistetystä pakkauksesta.

6. Gillette Satin Care Shave Gel on ollut ennenkin käytössä ja hyväksi havaittu. Neutraali ja riittoisa vaahtoava geeli karvojen poistoon. Tykkäsin vaaleasta pakkauksesta, joten samanlainen päätyi kylppäriin tämän loputtua. Ajaa siis loistavasti asiansa.

7. Garnier Micellar Cleansing Wipes. En ole puhdistuspyyhkeiden suurin ystävä, sillä koen vesipesun huomattavasti freesaavammaksi ja miellyttävämmäksi, mutta joissain tilanteissa näitä vain kaipaa, kuten matkailusta yövierailuihin. Niinpä kotoa aina löytyy puhdistusliinoja, vaikka eivät tiuhassa käytössä olekaan. Jos liinat vähän kuivahtavat, kastelen kevyesti ja ajavat taas hyvin asiansa. Nämä Garnierin pyyhkeet säilyttivät pitkään kosteutensa sekä puhdistivat hyvin, eli voisin ostaa toistekin.

8. Sebastian Potion9 Styling Treatment* on ollut käytössä joskus ennenkin ja tykkäsin edelleen. Sebastianilla on useita loistoja hiustenhoitotuotteita, eikä tämä ole poikkeus. Miellyttävä kevyt hoitava sekä kosteuttava pyyhekuiviin hiuksiin jätettävä voide. Superriittoisa pakkaus ja pidin siitä, että sisällä työntyvä pohja auttoi käyttämään pumppupullon sisällön viimeistä piirua myöten ja ilman hankaluuksia. Käyttöystävällinen ja toimiva, saa siis lämpimän suosituksen!

9. KC Professional Color Mask Art, sävy Grey Diamond* on parhaiten vaaleisiin hiuksiin toimiva vegaaninen, ammoniakiton ja hajusteeton suoraväri. Sytyin tuotteelle hitaasti, luonnolliseen hiussävyyn kun se ei mainittavasti tartu. Kun huomasin pidentää vaikutusaikaa reilusti käyttösuosituksesta, sain kaipaamani viilentävän vaikutuksen. Siinä tarkoituksessa ei päihitä Goldwellin vaahtosävytettä, mutta on oikein käypä vaihtoehto. Mitä olen nähnyt vaalea värin päälle käytettynä, muut sävyt ovat varsin intensiivisiä ja siten epäilemättä tehokas tuote.

Sebastian Potion9 Styling Treatment* on ollut käytössä joskus ennenkin ja tykkäsin edelleen. Sebastianilla on useita loistoja hiustenhoitotuotteita, eikä tämä ole poikkeus. Miellyttävä kevyt hoitava sekä kosteuttava pyyhekuiviin hiuksiin jätettävä voide. Superriittoisa pakkaus ja pidin siitä, että sisällä työntyvä pohja auttoi käyttämään pumppupullon sisällön viimeistä piirua myöten ja ilman hankaluuksia. Käyttöystävällinen ja toimiva, saa siis lämpimän suosituksen!

10. Wella Fusion Shampoo & hoitoaine* ovat niin ikään entuudestaan tuttuja ja jo hyväksi havaittuja. Kuivankarheille hiuksille ihanat. Selvittää ja hoitaa hellävaraisesti, jättäen hiukset miellyttävän pehmeiksi. Myös visuaalinen ilme miellytti. Toivottavasti pääsen palaamaan näiden äärelle toistekin!

*saatu blogin kautta

Tekisi mieli taas kysyä, mihin nämä viikonloput oikein menee.

Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin kysymys tuntuu turhalta.

Olenhan tänä viikonloppuna vieraillut Espoon EMMAssa, käynyt teatterissa katsomassa Esitystalous 3 – Radio -näytöksen, syönyt erinomaisia falafeleja varsin kotoisassa Tapiolan Sandrossa ja juonut punaviiniä hyvässä seurassa levylautasen taustalla pyöriessä.

Herännyt parhaaseen mahdolliseen asiaan, mihin arkiviikkoina voi, eli sänkyyn tarjoiltuun aamukahviin. Nukkunut päiväunia, ehtinyt välissä tehdä töitäkin ja katsonut monta jaksoa Netflixin antimia yksin ja yhdessä.

Tuttuun tapaan miettinyt isoja ja pieniä asioita. Sillä mikä se sellainen viikonloppu, tai edes päivä olisi, jona en ehtisi juoksuttamaan mielessäni aiheita maailman ääreltä toiselle.

Pienistä asioista olen pohtinut sellaisia kuin vaikka miten kodin sisustuksen ongelmakohtia voisi päivittää parempaan tai voiko joulutähti vielä roikkua ikkunassa. Isoista ekologisia kysymyksiä, terveyttä ja kait perjantaisten pikkujoulujen laukaisemana myös sitä, kuinka jossain seurassa koen olevani tylsin tyyppi ikinä, enkä millään tavoita joidenkin tilanteiden muiden näkemää hauskuutta ja lähinnä ärryn kliseisiin ja stereotypioihin nojaamisesta. Saatan näyttäytyä herkästi ilottomana ja jopa tosikkona, sitten taas vuosien varrella elämään on astunut ihmisiä, jotka ihan tosissaan valitsevat ensimmäisiin adjektiiveihinsa minua kuvaillessaan hauskan. En ole koskaan ollut hauskuuttaja, joten siksi välillä hämmästyn, kun saan jonkun nauramaan. Ja että jotkut ihan toistuvasti.

Mieleen on jäänyt, kuinka mies joitain kuukausia sitten kysyi, kuinka samanlainen olen muiden seurassa. Että kun me kuitenkin koko ajan vitsaillaan, niin teenkö samaa muidenkin kanssa?

Se on totta, meillä on paljon hauskaa yhdessä. Oikeastaan ollut ihan alusta asti ja se on itselle myös erittäin tärkeä elementti suhteessa, täytyy voida nauraa yhdessä ja olla paljon kepeyttä. Elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten on tärkeää  omata kyky nähdä hauskuutta vaikeissakin asioissa. Ja arki on muutenkin kivempaa kun saa nauraa säännöllisesti.

Kysymykseen totesin, että yleensä taidan näyttäytyä melko vakavana ja tavattoman tylsänä. Ainakin kunnes tietty taso ja yhteys saavutetaan. Toisaalta kun niin käy, mutta toki monien kanssa ei käy, mikään ei enää palauta takaisin ja yksikään aihe sen jälkeen turvassa.

Mutta niin kai meillä kaikilla. Yhdessä seurassa tietyt puolet näyttäytyvät vahvemmin, toisessa vapautuu jotain monilta silmäpareilta piilossa olevaa. Tänä viikonloppuna kai vain näin niin laajan kattauksen omien eri tilanteiden ominaisuuksien hallitsevuudesta, että jäin miettimään, kuinka erilaisena sitä voikaan eri tilanteissa herkästi näyttäytyä. Ja haluan muistaa sen myös muissa, pinnan alla on yleensä paljon enemmän.

Niin, että siihen kaikkeen kai viikonloppu meni. Ja moniin pieniin asioihin niiden lomassa.

Se, mihin yhtään hetkeä ei mennyt, oli blogikuvien otto. Olisipa ehtinyt, mutta pimeys saapui liian aikaisin.

Illalla tyhjäsin muistikorttia ja löysin sieltä nämä vanhat kuvat, kuten maiseman värityksestä näkee. Luulen, että julkaisemattomat, sillä niitä oli vian muutama ja harvemmin haluan käyttää kuvia, joissa asu ei näy kunnolla.

Asu: Pusero: Crocker / Housut: Raiski, saatu blogin kautta / Kengät: Beatrice / Laukku: Liebeskind

Torstaita murmelit! Talvi on sitten saapunut. Enkä voi kieltää, hetken on kaunista. Ja kummasti monen kuukauden jälkeen kaipaa taas pimennysverhoja.

Samoin olen kaivannut nastakenkiä ja lämpimiä sukkia. Olen kyllä sellaisia omistanut useita, mutta jostain syystä olen myös äärimmäisen taitava kadottamaan niitä. Niinpä elän jatkuvasti tilanteessa, jossa olen vaarassa viivästyä lähdöstä sen takia, etten vain löydä yhtään sukkaparia kotoani. Edes niitä, jotka kuvittelin pari viikkoa sitten juuri sitä varten ostaneeni.

Toisaalta, eipä siinä ole uutta. Erityisosaamiseni on asioiden kadottaminen ja tietynlainen hajamielisyys. Pakkassäillä sukkien kohdalla se vain konkretisoituu, niitä ilman kun ei pärjää kun ulos on pakko lähteä, ja tällä viikolla on ollut varsin monesti.

Olen viettänyt toimistoelämää ja tutustunut oman salin alkuvuoden uusiin ohjattuihin tunteihin, kuten jonoista päätellen kymmenet muutkin. Niin, ja puolen miljoonan kanssaihmisen tavoin kävellyt läpi Lux Helsingin.

Epätammikuiseen tapaan huomenna on työpaikan pikkujoulut, mihin on ehkä hieman vaikeaa tähän aikaan vuodesta asennoitua. Vielä kun päiväni muutoinkin tulee huomenna alkamaan viimeistään 5:30 herätyskellon soittoon. Ei hyvä, sillä erityisesti viime päivinä nukahtaminen ennen puolta yötä on tuntunut lähes mahdottomalta ja huomaan, kuinka kehoni huutaa lisää unitunteja vuorokausiin.

Voisipa sanoa, että lauantaina sitten. Mutta pikkujouluillan jälkeen heti lauantaina aamupäivästä museoon ja teatteriin. Jospa sunnuntaina.

Takki: Ted Baker / Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Ruutuhousut: Mango /
Nilkkurit: Shoeshibar / Laukku: Coccinelle

Pitkälle jatkuvat viinipensasvanat halkovat maisemaa kun auton keula tavoittelee vehreyden keskellä sijaitsevaa pientä Saint Ilian kukkulaa, jonka huipulla seisoi simpukan muotoon rakennettu hauskannäköinen rakennus, boutique-hotelli Soli Invicto ja Edoardo Miroglion viinitila.

Alkuillan aurinko värjäsi maisemaa kun käännyimme pihaan ja innokas koira hyppi vastaan hännän vispatessa ilmaa. Piha oli hiljainen ja pysähdyin hetkeksi katselemaan 220 hehtaarin viinipeltoja, jotka avautuivat joka suuntaan kukkulan ympärillä. Halusin nauttia hetkestä ja aivan erityisesti keskikesän ihanasta lämmöstä, olihan ensimmäinen iltamme Bulgariassa ja kahden viikon autoreissumme vasta aluillaan.

Tästä reissusta on vierähtänyt jo aikaa, mutta Soli Invicto teki lähtemättömän jäljen muistoihin.

Hotelli viinipeltojen keskellä

Nostimme laukut autosta ja lähdimme kiertämään rakennusta yrittäen löytää sisäänkäyntiä, mutta palattuamme lähtöpisteeseen ei auttanut muu kuin kurkata varovaisesti sisään yhdestä rakennuksen monista ovista ja huhuilla hiljaiseen käytävään. Hiljaisuuden aiheuttama hämmennys vaihtui nopeasti sydämelliseen vastaanottoon ja meidät ohjattiin ensimmäiseen kerrokseen, jossa eteemme availtiin huoneiden ovia yksi toisensa jälkeen. Katsoin hämmentyneenä isäntäämme, joka hymyillen kehotti valitsemaan suosikkimme. Valinnan vaikeus iski ja oikeastaan olisin voinut ottaa minkä tahansa, mutta päädyimme lopulta palaamaan ensin avatun oven äärelle.

Jokainen hotellin seitsemästä huoneesta ja kolmesta sviitistä oli erilainen. Yhteistä oli vintage-henkinen sisustus ja antiikkiset yksityiskohdat, mutta kuitenkin erivärisin mosaiikkikaakelein päällystetyt modernit mukavuudet täyttävät kylpyhuoneet. Huoneiden pöydille ja hyllyille oli aseteltu pieniä somisteita aivan kuin astuisi jonkun kotiin hotellin sijaan. Huoneet oli nimetty eri rypäleiden mukaan ja meidän huoneemme kantoi nimeä Melnik. Koska saavuimme verrattain myöhään, ratkaisi näkymä valinnan, Melnikin ikkunoista aukesi näkymä viinipelloille ja laskevan auringon suuntaan.

Kun kyselimme illallista, saimme kehotuksen tulla ruokasaliin kun ehdimme. Niinpä ravisteltuamme yltämme matkanteosta rähjääntynyttä oloa, astelimme kerrosta alempana sijaitsevaan suureen saliin.

Olimme hotellin ainoat asiakkaat ja saimme nauttia kaikesta huomiosta sekä kotoisan leppoisasta tunnelmasta. Ruoka maistui päivän matkanteon jälkeen, mutta parasta oli kutienkin viini. Mitäpä muuta olisimmekaan juoneet kuin Edoardo Mirogliota!

Valitsimme suosituksen perusteella Muscatia, jonka tarjoilun yhteydessä kuulimme juuri sijoittuneen ykköseksi kansainvälisessä viinikisassa Muscat-viinien sarjassa. Miellyin viiniin niin, että seuraavana päivänä ostin sitä varmuuden vuoksi mukaan, vaikka matkaa oli vielä suurin osa edessä.

Thracian Valleyn viinitila

Bulgariassa sijaitsee lukuisia viinitiloja ja maa onkin tunnettu viineistään ja siten vetää puoleensa myös viinimatkailijoita. Maa on jaettu viiteen eri viinialueeseen, joissa kussakin hieman erilaiset olosuhteet mahdollistavat erilaisten rypälelajikkeiden kasvatuksen. Edoardo Miroglio on keskisuuri viinintuottaja, joka sijaitsee Thracian Valley -alueella. Siellä vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto ja suotuisat sademäärät mahdollistavat erityisesti hyvien punaviinien valmistamisen. Viinitila sijaitsee Burgasin ja Veliko Tarnovon välissä, pienen Elenovon kylän kupeessa ja yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella.

Alueen ilmasto on erinomainen viinintuotantoon ja Miroglion tilalla tuotetaan muutamia paikallisia sekä lukuisia kansainvälisesti tunnettuja lajikkeita, kuten Chardonnayta, Tramineria, Sauvignon Blancia, Muscatia, Merlotia, Sirahia, Cabernet Francia ja Cabernet Sauvignonia. Kuohuviini tuotetaan tilalla perinteisin metodein, eli vastaavasti kuin samppanja Champagnen alueella Ranskassa. Viinikellarit avautuvat maan alla ja yllättävät koollaan, viinejä toimitetaan ympäri maailmaa kasvavalla tahdilla.

Kierros Edoardo Miroglion tilalla

Toisen matkapäivämme valjettua saimme henkilökohtaisen kierroksen tiloihin ja katsauksen Miroglion historiaan, valmistukseen sekä tietenkin viineihin. Viinikellareiden ja pakkaustilojen koko selitti tilojen sijoittumisen juuri mäennyppylän päälle, eikä maan päältä yksinäisenä viininviljelmien keskellä seisovaa rakennusta katsellessa ei olisi ikinä uskonut, että maan alta paljastuu noin miljoona litraa viiniä vuosittain tuottavat tilat aina rypäleiden prosessoinnista pakkaukseen.

Viininvalmistuksesta kuunnellessa ja jättimäisten tynnyreiden lomassa kulkiessa tuntui kuin olisimme olleet kunniavieraina, niin lämpimästi meidät vierailun aikana huomioitiin. Isännästämme paistoi aito innostus ja ylpeys tilaa ja sen jatkuvaa kehitystä sekä saavutuksia kohtaan, enkä yhtään ihmettele, kaikki se mitä näimme ja koimme sai toivomaan pelkästään alati kasvavaa kehitystä Mirogliolle.

Jos seuraavan päivänä ei olisi ollut aika jatkaa matkaa, olisimme mielellämme jääneet paikalle toiseksikin yöksi!

Tuon matkan jälkeen Bulgarian viinit ylipäätään saivat ihan uutta asemaa silmissäni. Etenkin reissatessa kohteissa, joissa bulgarialaiset viinit ovat olleet vahvasti edustettuina, en ole epäröinyt valita lasillista näistä maisemista ellei toki paikallista viiniä ole saatavilla. Suosittelen tutustumaan tilaisuuden tullen!