Tuskin olen ainoa, joka on nauttinut viime päivinä täysillä helteestä! Ainakaan päätelleen ihmismäärästä rannoilla, kallioilla ja puistoissa. Hyvä niin, sillä nyt saakin nauttia. Olen yrittänyt viime aikoina opetella päivitettyä työviikkorytmiä ja parempaa kalenterinhallintaa, minkä tarkoituksena olisi taata vapaaviikonloppuja aiempaa enemmän. Tai oikeastaan niitä ei ole juurikaan aiemmin ollut, työt ovat kulkeneet mukana viikon ympäri vuoden ympäri. Tänä keväänä havahduin siihen, että näin ei ole hyvä, jossain taustalla häilyi uupumuksen uhka. Niinpä mentorini kanssa pysähdyttiin miettimään keinoja vaikuttaa arkeen ja kiitos niiden muutosten, tänä viikonloppuna olen tehnyt todella vähän töitä. Myönnän, olen tehnyt, mutta oikeasti alta pari tuntia, eli en varsinaisesti juurikaan ja se on iso muutos aiempaan.

Sen sijaan olenkin nauttinut säästä ja ulkoillut niin, että pohkeet huutavat kaikesta kävelemisestä. Eilen tutustuttiin miehen kanssa Aurinkolahteen ja ylipäätään Vuosaareen, tänään käveltiin pitkät lenkit ystäväpariskunnan kanssa Kulosaaressa sekä Herttoniemessä. On kiva syventyä asuinalueisiin, jotka ovat lähellä, mutta kuitenkin jääneet vieraaksi. Samalla tulee liikuttua ja nautittua kesästä. Myönnän myös, että taustalla motiivina on myös asuntokuumeeni. Selaan päivittäin asuntoilmoituksia ja koska sijoitusasuntobudjetti ajaa pois ydinkeskustasta (ellei halua komeron kokoista yksiötä, mikä ei ole ihan ykköstoiveena), on ollut hyvä tutustua ympäröiviin alueisiin ihan fyysisestikin. Etsinnässä on siis sijoitusasunto, mutta myös flippikohde kävisi. Tokikin asuntomarkkinat ovat tällä hetkellä melko kuumentuneet ja on paljon huomioon otettavaa, joten suhtaudun melko rennosti, jos ei tärppää niin ei tärppää. Kyseenalaista hankitaa ei kannata tehdä, joten mieluummin odottelen ja katselen rauhassa, mutta olen toki valmis toimimaan jos kuitenkin speksit täyttävä sattuisi vastaan. Ja olisihan se huippukivaa, jos tärppäisi!

Tämä kuvien asu on kesäkuun alusta, muistaakseni. Nyt viime aikoina on riittänyt lähinnä kepeä kesämekko, ja hetkittäin sekin on tuntunut liialliselta.

Farkkuhame: Monki / Pellavapusero: ByPias / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Daneris

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.