On toivottu, että uuden kodin remppapostauksia löytyisi myös blogin puolelta, joten siinäpä vasta hyvä syy aktivoitua taas täällä! Instagramissa seuraavat tietävät, että vanha 1908-luvun asuntoni vaihtui loppukeväästä 1961-luvun kotiin, remonttikohde sekin. On ollut todella ihanaa päästä inspiroitumaan uudesta vuosikymmenestä ja miettimään remonttivalintoja, jotka istuvat uuteen kotiin sen syntyvuosikymmenen tyyliä kunnioittaen, mutta ovat kuitenkin tätä päivää ja toki ennen kaikkea, käytännöllisiä sekä ilo silmälle!
Yksi alusta asti selvistä valinnoista oli parkettilattia, se kun istuu täydellisesti ajan henkeen. Kyseenalaistin toki ajatuksen matkan varrella, lähinnä kun huomasin, kuinka parkettien(kin) hinnat ovat parissa vuodessa nousseet pilviin. Tilasin laadukkaan laminaattinäytteen, joka olisi ollut reilut puolet halvempaa kuin ajattelemani parketti, mutta en päässyt kuitenkaan yli siitä, miltä aito puu luonnossa näyttää ja tuntuu. Lisäksi laminaattia ei vielä 60-luvulla käytetty, joten olisi tuntunut väärältä senkin puolesta valita kyseinen materiaali asuntoon. Niinpä hinnasta huolimatta pitäydyin parketissa.
Tammiparketti
Haaveilin myös alusta asti kuvioparketista, 60-luvulla käytettiin paljon mosaiikkiparkettia ja sitä imitoiva muovimatto koristikin uuden asunnon lattiaa. Ensin ajattelinkin, että haluan pientä kuviointia kalanruodon muodossa, mutta vaihtoehtoja tutkaillessa tulin siihen tulokseen, että hieman isompi kuviointi tuntuu asteen modernimmalta ja toisaalta sopii matalaan tilaan – pieni kuvio saattaisi viedä ilmavuutta. Tosin jos sellainen alkuperäisenä olisi muovien alta löytynyt, ei kysymystäkään, että olisin sellaista vaalinut, mutta nyt kun lattiamatot kuorittua pohjalla oli vain betonia, päädyin Widgrenin kautta tilattuun ja asennettuun Frevini Select tammi-parkettiin (koko 60x9cm). Pelkäsin kellertävyyttä, mutta en kuitenkaan liian valjua, joten valmissävy Cream-mätsäsi hyvin toiveeseen.
Lattia asennettiin pari viikkoa sitten, ja miten paljon asunnon ilme muuttuikaan! Remonttikohde alkoi näyttää jo kodilta, ja nyt malttamattomana odottelen, että suojamateriaalit pääsee kuorimaan lattian pinnalta ja näkee, miltä lattia näyttää maalattujen seinien ja juuri nyt asennuksessa olevan keittiön kanssa.
Kokonaisvaltaisempia kuvia luvassa kunhan remontti tästä etenee!
3 comments
taya
Ihanaa! Remppajutut on ihan parhaita.
Annu
Jes! Ihanaa, että aktivoiduit täälläkin! Kirjoitat hyvin, ja on kiva lukea vähän Instagramia pidempiäkin juttuja pitkästä aikaa! :)
J
Upea lattia! Kiva näin jälkikäteen lukea teidän remontista, kun oma vasta edessä. :-)