Kulunut viikko oli ensisijaisesti remontin omatoimista edistämistä ja toisaalta se on hyväkin välissä, on aikaa suunnitella eteenpäin ja myös tehdä niitä asioita, mihin oma osaaminen riittää. Tosin ei niitä ihan valtavan paljoa ole, lähinnä suunnittelu, maalaus ja siivous. Toisaalta etenkin kahteen ensimmäiseen saa uppoamaan aikaa, suunnittelu ja vertailutyöhön etenkin loputtomasti. Maalattavaa pintaakin näillä huonekorkeuksilla on sen verran kun ottaa huomioon kaikki maalikerrokset, että sekin on yllättävän iso urakka. Onneksi molempia voi toteuttaa paloissa ja huone kerrallaan.

Keittiön maalaus

Edellisellä viikolla saatiin keittiön pohjatyö hyvälle mallille, joten ennen keittiön asennusta omalle työlistalle laskeutui maalaus. Alkuviikosta maalasin katon toiseen kertaan Tikkurilan Paperilla ja viikonlopulle jäi seinien maalaus (pohjamaalauksen ehdin tehdä edeltävällä viikolla). Halusin seiniin kevyen sävyn, sillä valkoinen tuntuu omaan silmään usein kovalle ja kaipaan värien tuomaa pehmeyttä. Mutta kuten moni tietää, valkoisenkin nyansseja on valtavasti, joten sen oikean löytäminen ei ole helppo tehtävä. Olin jo oppinut, ettei väriviuhkojen sävyt vastaa kovin hyvin todellisuutta ja pienistä sävylapuistakin oli vaikea saada selkoa, joten turvauduin Googleen. Onneksi en ole ainoa, joka on pähkäillyt sitä täydellistä vaaleaa sävyä ja kuvia sekä keskusteluja löytyi useita. Tosin luulen, että monen maku on mieltyneempi harmaisiin ja viileisiin sävyihin kuin omani, joka pitää murretuista, lämpimistä ja kodikkaista sävyistä. Joka tapauksessa, tutkimustyön pohjalta nousi selkeästi esiin kaksi sävyä, Tikkurilan Valkoinen ja Höyhen.

Kuvien perusteella ajattelin kääntyä suoriltaan Valkoiseen, mutta mitä enemmän selasin kokemuksia, sitä enemmän löytyi myös vastakkaisia mielipiteitä ja aloin epäröimään. Niinpä vielä torstaina kävin kiireellä hakemassa testiin Höyhenen, vain todetakseni jo muutaman vedon jälkeen, että sävy on kaunis, mutta ihan liian harmaa itselle. Se siis karsiutui pois ja ajattelin valinnan olevan selvä. K-raudassa tutkaillessani sävykoostumusta myyjä kuitenkin kannusti vielä varmistamaan värin sopivuuden, joten varsinaisen maalauksen sijaan päädyinkin vielä kertaalleen testimaalaamaan.

Otin saman tien kolme väriä kokeiltavaksi, Tikkurilan Kalkin, Valkoisen sekä F486-sävyn. Jokainen maali näytti vähän erilaiselta riippuen seinästä ja valosta, mikä teki valinnasta vaikeaa. F486 karsiutui liian haaleana, mutta Kalkki jatkoi vielä loppusuoralle. Sävy on melko vaalea, miksi se lopulta karsiutuikin pois, ero valkoiseen oli liian pieni, mutta yhdellä seinällä sen pieni pellavainen sävyvivahde näytti todella kauniilta. Lopulta siis päädyin ensin ajateltuun, Tikkurilan Valkoiseen, joskin vähän jännitin maalin punaista nyanssia. Mutta päätös oli tehtävä, joten sillä mentiin. Tosin päätin, ettei sävyä ole pakko käyttää kauttaaltaan, joten maalauksessa prioriteetti oli keittiö, joka yhdessä miehen kanssa saatiinkin myöhään sunnuntai-iltapäivänä tehtyä.

Keittiön kalusteiden saapuminen

Maalauksen ohella toinen merkittävä asia mennellä viikolla oli keittiön saapuminen. Kun laitoin keittiön tilaukseen, neljän viikon odotus tuntui hirvittävän pitkälle ajalle. Nyt täytyi ihan laskea, tuliko se lopulta jotenkin etuajassa, mutta ei varsinaisesti, vain päivää ennen alkuperäistä toimitusaikaa. Eli aika lailla tismallisesti, mikä tarkoittaa, että neljä viikkoa vain kului siivillä. Nyt asunto on täynnä valmiiksi koottuja runkoja ja suojapahvin päällystämiä kalusteita, ja noh, ylipäätään täynnä.

Keittiön valmistuminen on jo niin lähellä, ettei malttaisi odottaa. Toki sekin etenee osissa. Ensin pohjatyön viimeistely, sitten runkojen kasaaminen, sähkö- ja putkityöt sekä tason mittaus ja tilaus. Sen jälkeen vasta viimeiset kokoamiset ja tason saapuminen pari viikkoa mittauksista. Noh, hyvää kannattaa odottaa!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.