Pohjois-Viroon ja erityisesti Lahemaan kansallispuiston alueelle tehdystä reissusta on nyt viikko. Matkaa muistellessa päällimmäisenä mieleen nousee arvokkaan yhteisen ajan ohella suloinen Käsmun kalastajakylä, Narva-Joesuun pitkät hiekkarannat, öiset peltomaisemat ja tietenkin historialliset kartanot. Lahemaan kansallispuisto on kaunista seutua, mutta idylliset kartanot huoliteltuine tiluksineen viimeistelevät sen.

Alueen kartanoista kaunein näkemäni (tai ylipäätään viehättävin näkemäni pitkään aikaan) oli Sagadi Manor, Viron Metsähallituksen omistama kartano maineen, jonka keskiössä on marjapuuronpuneinen varhaisklassisistinen 1700-luvulta peräisin oleva päärakennus.

Ensinäkymässä oli jotain erityisen runollista. Siro valkoinen pihaa reunustava aita ja portin päällä seisova kellotorni avaavat näkymän hoidettuun puistoon ja näyttävään kartanorakennukseen. Päärakennusta ympäröi valkoisiksi kalkitut pienemmät rakennukset ja toisella puolella avautuu lumpeenlehtien valloittama lampi, jonka sanotaan symboloivan ikuista rakkautta. Romanttisempaa miljöötä ei näin sijainnillisesti läheltä tule heti mieleen.

Ei siis ihme, että asiakaskunta tuntui koostuvan pariskunnista. Alue huokuu rauhaa ja kartanoon voi ostaa kartanoromantiikkaa tarjoilevan paketin. Me saimme kutsun Sagadiin blogin kautta (majoitus saatu) ja majoituimme hotellirakennuksen siivessä, jonka ikkunoista aukesi näkymä suippoon muotoon siistittyjen puiden koristamalle sisäpihalle.

Tilavilla superior-luokan huoneilla on omat pationsa, mutta ehkä ihaninta silti oli kylpyamme, jonne sukelsimme tehtyämme iltakävelyn koleassa kesäkuun illassa kartanon maille. Runsaat punaisen sävyissä loistavat juhannusruusut tuoksuivat pihalla huumaavalle. Kävelimme pienen hiljaisen lammen äärelle ja katselimme lumpeenkukkia. Kiersimme pihamaan ääriä pitkin kurkkien kasvihuoneen avoimista ikkunoista sisään. Ennen paluuta poimimme omenapuiden katveesta niittykukkia mukaan. Kylpy tunti ihanalta koleuden valtaamassa ja hyttysten löytämässä kehossa, ja rentoutti illalliseen. Kartanon ravintola on pelkistetty, ja löytyy hotellin yläkerrasta. Valikoima on mainio, hintataso erittäin kohtuullinen ja listalla on myös jokunen kasvisvaihtoehto. Ehkä parasta oli silti jälkiruoka, itsetehdyt vivahteikkaat sorbetit: omena-minttu ja mansikka-raparperi.

Sagadin kartanon hotellilla ja ravintolalla on ympäristömerkki Vihreä avain, mikä näkyy ravintolassa erityisesti paikallisten raaka-aineiden suosimisena. Kartanokokonaisuus noudattaa myös kansainvälistä ympäristöohjelmaa ja sille on myönnetty ISO14001-ympäristösertifikaatti.

Sagadin kartano sijaitsee keskellä luonnonkaunista rauhallista peltomaisemaa. Teimme vielä viimeisen yön kunniaksi myöhäisillan kävelyn alueelle, innostuen juoksemaan pellolle kuuntelemaan öisen luonnon ääniä. Seisoimme keskellä peltoa ja katselimme pienen sammakon matkaa. Lahemaan kansallispuistossa on rikas eläin- sekä kasvilajisto ja metsäalueet ovat runsaita ja ikivanhoja.

Päärakennus, jossa toimii kartanomuseo, on kauniisti iltavalaistu ja yöttömänä kesäyönä alue näyttäytyy lähes satumaisena. Alueelta löytyy myös metsämuseo, luontokoulu, aittoja, talleja, meijeri, vaunuvaja sekä navettoja. Alue on laaja ja harmitti joutua lähtemään kohti Tallinnaa niin ajoissa sunnuntaiaamuna, lähes heti perinteisen hotelliaamiaisen jälkeen. Mietimme, että alueella olisi voinut mielellään viipyä pidempäänkin, unohtua kulkemaan pitkin kartanon polkuja ja ihan vain nauttia kiireettömyydestä.

Autoileva pääsee helposti liikkumaan lähialueen nähtävyyksien äärelle, kuten aikka meren rantaan, mutta pyöräily tai patikointikin kuulostaisi varteenotettavalta tekemiseltä jos aikaa olisi enemmän. Kartanolta Tallinnan keskustaan ajaa reilussa tunnissa, mutta paikan päälle pääsee myös bussilla.

Sagadi Manor sopii loistavasti aikuiseen kahdenkeskiseen laatuaikaan ja rauhoittumiseen idyllisten maisemien äärellä. Se ei ole lukuisilla aktiviteeteilla tai kylpylätarjonnalla varustettu, mutta toisaalta juuri se tekee siitä ihanan autenttisen kohteen. Sagadi ei tunnu lomakylältä, vaan näin sesonkina intiimiltä paikalta viettää aikaa. Voin kuvitella, että alue on myös erityisen tunnelmallinen häiden tai muiden tärkeiden juhlien pitopaikkana. Ja jos jonnekin, juuri tänne haluaisin palata ruskan aikaan. Sagadista pääsee sienestämään ja muutenkin maalauksellinen miljöö saa varmasti omanlaisensa tunnelman syksyn sielukkuudessa.

Tätä kirjoittaessani ja kuvia menneeltä viikonlopulta katsoessa mieleen hiipii haikeus, sellainen hyvänlainen. Aika Virossa oli ihanaa ja olen niin onnellinen, että majoituimme kartanoihin, ne ikään kuin viimeistelivät visuaalisen sekä tunnetason kokemuksen. Ennen matkaa olimme pohtineet viimeisen yön viettämistä Narvassa, mutta siellä käytyämme totesimme yksissä tuumin, että olipa hyvä, että eteen avautui mahdollisuudet kauniisiin kartanomajoituksiin.

Kartanoiden hinnat ovat laatuun nähden edulliset, joten voisin hyvin ajatella palaavani vielä ja kokeilevani jotain kartanon tarjoamista paketeista.

Majoitus saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.