”Good luck”, toivottaa epävirallisen rajan virallinen virkailija ojentaessaan leimatulla maahantulokortilla varustetut passimme takaisin. Nousemme takaisin pieneen pakettiautoon, joka on pomppinut Moldovan kuoppaisia teitä lähes puolentoistatunnin ajan rajalle nirskuen ja narskuen liitoksistaan.

Matka Benderiin, lähellä rajaa sijaitsevaan kaupunkiin on onneksi lyhyt. Paljon kauempaa kuumassa autossa tuskin olisi enää kestänytkään. Joskus Bender vielä kuului Moldovalle, nyt se on osa Transnistriaa.

Transnistriaa? Mikä Transnistria on, riippuu keneltä kysytään.

Moldovalaisille Transnistria on osa Moldovaa. Länsimaille sitä ei oikeastaan olekaan. Alueella asuville Transnistria on itsenäinen tasavalta, josta kerrotaan ylpeyttä äänessä. Muut valtiot eivät ole Transnistriaa tunnustaneet, mutta se on julistautunut itsenäiseksi jo vuonna 1990. Maalla on oma rajavalvonta, presidentti ja valuutta, Transnistrian rupla.

Transnistrian neuvostotunnelmaa

Nuori nainen, hieman ujolta vaikuttava kielten aikuisopettaja Svetlana esittelee Benderin neuvostohenkisiä monumentteja aidolla ylpeydellä. Paahteen kuivattamat lehdet rapisevat jaloissa kun kävelemme hiljaisia katuja. Aurinko tuntuu kuumalta, sellainen se on lokakuuhun asti. Toisinaan elokuussa on vielä kuumempi. Ränsistynyt hylätty hotelli, muistomerkkejä, maastokuvioisiin asuihin pukeutuneita hiljaisia miehiä.

Pysähtynyt tunnelma muuttuu kun jatkamme Benderista nopeasti täyttyvällä kaupunkien väliä liikennöivällä marshrutkalla Tiraspoliin. Istumme takapenkeille tatuoidun miehen viereen ja yritän tavoitella avoimesta ikkunasta kantautuvaa tuulenvirettä.

Perillä Svetlana seisahtuu virastorakennuksen edessä ja katsoo ylös. Katolla seisoo Transnistrian punavihreä lippu ja sen vieressä Venäjän. Nyt vielä niin, mutta sitten kun Transnistria kuuluu Venäjään, riittää vain yksi, hän kertoo. Jos transnistrialaiset saisivat valita, he olisivat osa Venäjää ja jos jossain, täällä tuntuu vallitsevan aito Neuvostoliitton ihannointi. Maan virallinen kieli on venäjä ja pääkaupungissa Tiraspolissa massiivisen hallintorakennuksen eteen rakennettu Leninin patsas ei kalpene koossa korkeana kohoavalle julkisivulle. Patsas rakennettiin vuonna 1987.

Myöhemmin lähes ikäisemme mies, Anton, viittoilee venäläisiin rauhanturvaajiin, joita näkyy valvomassa kaupunkia. He suojelevat meitä, heidän myötä on rauha, hän sanoo.

On Transnistria rauhoittunut siitä, mitä se on ollut. Vanhat matkaoppaat suosittelevat välttämään Transnistriaan matkustamista tai sen kautta liikkumista. Siitä se on jäänyt itsellekin mieleen, mystisenä turvattomana alueena, outona pisteenä kartalla. Mutta ajat ovat muuttuneet, esikaupungit siistiytyneet ja tänä päivänä Transnistrian kaduilla voi kävellä rauhassa. Se vetää myös puoleensa uteliaita matkailijoita. Tuskin on kenenkään etu lähteä ratkomaan jäädytettyä konfliktitilannetta voimalla.

Transnistrian sheriffi

Transnistria on noin 200 kilometriä pitkä ja reilun 500 000 asukkaan kaistale Itä-Moldovassa, Ukrainan rajan tuntumassa. Pääkaupungin keskustan leveät hoidetut kadut ja massiiviset samalla kaavalla rakennetut julkisivut näyttävät alueen voimaa ja varastavat huomiota rappeutuneilta rakennuksilta.

Hetken aikaa oppaanamme toiminut Svetlana kertoo, kuinka Sheriff on saanut paljon aikaan. Sheriff, joskus Sheriffiksi kutsutun poliisin perustama yritys, joka tänä päivänä toimii liki kaikilla kannattavilla saroilla Transnistriassa ja on ujuttautunut mukaan maan hallintoon. Eristäytyneessä Transnistriassa Sheriffille on sallittu monopoliasema monessa, kuten ruokakaupoissa. Kaikki marketit loistavat Sheriffin väreissä ja bensa-asemilla voi tankata Sheriffin tähtien kupeessa. Toinen virallinen tv-kanava on Sheriffin omistama ja yritys hallinnoi Transnistrian netti- ja puhelinliittymiä. Myös paikallinen jalkapalloseura ja vastikään rakennettu massiivinen stadion kantavat Sheriffin logoa.

Paikallisia ei tunnu haittaavan ulkopuolisen silmiin kyseenalainen valta-asetelma. Päivän aikana kuulemme kunnioitusta, kuinka paljon Sheriff on antanut alueelle. Korjannut teitä ja tuonut Tiraspoliin esiintymään ehkä Madonnaakin kalliimman kuuluisan venäläisen artistin. Venäläiset rauhanturvaajat tarjoavat lopun, rauhan tunteen. Vielä kun muut tunnustaisivat Transnistrian ja se saisi liittyä Venäjään. Kun varovaisesti kysymme Venäjän kantaa asiaan, Svetlana nyökkäilee, Venäjä olisi valmis. Hekin ovat. Mutta muut, Svetlana hymähtää.

Kotona etsin tietoa asiasta, enkä löydä yksiselitteistä vastausta. Venäjäkään ei ole tunnustanut Transnistriaa, vaikkakin tukee vahvasti maata, mikä luonnollisesti kiristää Moldovan ja Venäjän välejä. Transnistriassa on Venäjän konsulaatti ja rauhanturvaajat vahvasti läsnä. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei julkista tunnustusta ole, vaikkakin liittymisen lakiesitys nostettiin Venäjällä esiin, mutta vedettiin pois pöydältä Krimin niemimaan tilanteen kärjistyessä. Epäilemättä se vaikuttaisi niin moneen muuhunkin asiaan, ja pieni Transnistria tuskin on suuren Venäjän kärkiprioriteetteja.

Vähän myöhemmin seisomme Sheriffissä työntämässä paikallista valuttaa automaattiin. Anton opastaa kuinka tilata liput illan jalkapallo-otteluun, jossa FC Sheriff kohtaa Islannista tulleen FC Valurin. Nousemme autoon ja kaarramme läpi Tiraspolin keskustan, pysähdymme Juri Gagarinin patsaan luokse ja kävelemme kellertävän teatterin äärelle, jota voinee pitää Transnistrian perustamispisteenä.

Aurinko porottaa pilvettömällä taivaalla ja ilma tuntuu kuivalta. Painan aurinkohattua syvemmälle päähäni ja harmittelen unohdettua aurinkovoidetta.

Vieraana paikallisten luona

Haarukoimme alueen keittiön annoksia samaan aikaan kun Anton esittelee kännykästään paikallisia deittisovelluksia. Yritän nieleskellä alas kitkerää talon tarjoamaa shottia, kunnes luovutan. Paikallinen viini tuntuu sen jälkeen pehmeältä. Ravintola Kumanekista (Strada Sverdlov 37) löytyy vaihtoehtoja jopa vegaaneille, jos osaa kysyä.

Myöhäisen lounaan jälkeen hyppäämme takaisin autoon. Käydään hakemassa kaveri, Anton huudahtaa. Ajamme ikkunat auki Tiraspolin esikaupunkialueelle. Auton soittimesta raikaa Careless Whisper, jota Anton laulaa suurella innolla mukana. George Michael on hyvä, Bon Jovi myös. Aiemmin olemme kuulleet, että kaupungin iltaelämän vaihtoehdoista karaoke on eniten hänen mieleensä.

Käännymme tiiviille omakotialueelle, jonka pihaportteja kurottelee viinimarjaköynnökset ja valloittaa eriväriset portit. Tämä alue oli joskus vaarallista, Anton kertoo. Mafia piti otteessaan, silloin ei kannattanut liikkua täällä, mutta nyt on toisin, hän jatkaa. Ajat muuttuvat, mutta silti Transnistria on kuin heijastus menneestä maailmasta.

Auto pysähtyy, menee hetki. Anton huitoo, tulkaa sisään, teelle. Katsahdamme takapenkillä toisiimme, mutta tuntuisi epäkohteliaalta kieltäytyä. Astumme portista, jonka sisäpuolella haukkuu pieni koira kuin viimeistä päivää. Katse vinoutuneena. Kissa on kateissa. Toinen koira makaa flegmaattisena pihanurkan pienessä kopissa.

Vova ei puhu englantia, eikä Vovan äiti, joka ottaa meidät leveästi hymyillen vastaan ja istuttaa olohuoneen sohvalle. Yhteisestä kielestä huolimatta talon emäntä on kova puhumaan, vieraat muualta ovat iso asia. Parasta viiniä on tarjottava, vastusteluistamme huolimatta. Silmänräpäys myöhemmin istumme viinilasit kädessä ja kahvi toisessa. Sitten skoolataan. Ja hymyillään. Vovan äiti haluaa antaa lahjan. Hän nappaa pöydältä banaanin. Se lentää syliini, nostan hedelmän käsiini hämmentyneenä, mutta kiitellen.

Vova vaihtaa paidan, haroo tummia hiuksiaan ja valmistautuu matsiin. Anton kertoo, että Vovan äiti haluaisi tulla käymään Suomessa. Hymyilemme ja nyökkäilemme, tietenkin, tervetuloa. Hän puhuu läheisestään, joka on käynyt joskus Roomassa. Hymyilemme ja nyökkäilemme taas, Rooma on hieno. Toistelemme sanoja, jotka kaikki ymmärtävät. Elehdimme. On aika lähteä, mutta viiniä täytyy vielä juoda. Lasi täyttyy samalla kun yritän edetä eteiseen. Olemme kuin kauan kadoksissa olleet sukulaiset, tunnelma on lämmin. Oikeastaan kaikki Transnistrian kohtaamisemme ovat olleet sellaisia, lämpimiä, vieraanvaraisia.

Katselemme jalkapallo-ottelun illan pimetessä. Stadion hohkaa mahtipontista, mutta koleaa neuvostohenkeä. Vaihdoimme aiemmin kymmenisen euroa paikalliseen valuuttaan, sillä maksoimme otteluliput, juomat ja välipalat. Rahaa jäi silti.

Matsin jälkeen tapaamme Vovan ja Antonin kentän laidalla. Saamme kyydin Benderiin, josta jatkamme yötä vasten takaisin Chisinauhun. Ilta on jo pimeä, stadionin kulmat ruuhkautuneet. Kaikkia väsyttää. Benderissä seisahdumme odottamaan, katselen rauhanturvaajia ja yhden kaupungin lukuisista monumenteista vieressä leimuavaa ikuista tulta, joka palaa valtavan panssarivaunun kupeessa. Rähjäinen tumma pakettiauto kurvaa paikalle. Hetken pimeydessä kaikki näyttää uhkaavalle, mutta se on vain oman mielikuvituksen luomaa.

Kättelemme, halaamme. Kaikki on hyvin. Hyppäämme nitisevään autoon ja toivomme, ette edessä olevat loputtomat kuopat olisivat jo selätetty. Öinen rajanylitys sujuu nopeasti, jossain Moldovan puolella etupenkin tyttö tarjoaa viinirypäleitä.

Kun puolilta öin saavumme Chisinauhun ja hotelliin, unta ei tarvitse odotella, mutta Transnistria kaikkine kohtaamiseen jää pyörimään mieleen. Mikä kummallinen paikka, miten mukavia ihmisiä. Jotain omituista, mutta samalla kiinnostavaa. Olen onnellinen, että kävimme. Tiraspolissa olisi hyvin voinut viipyä yönkin.

Transnistria – käytännöntietoa matkailijalle

Raja: Transnistria on itsenäiseksi julistautunut alue Moldovassa. Rajanylitykseen tarvitsee passin, mutta luonnollisesti sitä ei voida käsitellä viralliseen tapaan. Maahantulokortin saa rajalta, ja se oikeuttaa 10 tunnin vierailuun maassa, pidempi aika vaatii virastossa asioimista.

Liikkuminen: Tiraspoliin pääsee esimerkiksi bussilla Moldovan Chisinausta tai Ukrainan Odessasta, vuokra-autolla (rajanylitysdokumentti laaditaan autonvuokran yhteydessä ja toinen rajalla) tai matkanjärjestäjien kuljetuksilla. Kaupungista toiseen tai muuten alueen sisällä voi liikkua marshrutkoilla, jotka maksetaan paikallisella valuutalla.

Valuutta: Alueella maksuvälineenä käy Transistrian rupla, jota voi nostaa tai vaihtaa muutamissa paikoissa ainakin Tiraspolissa (esim. Tiraspolin keskustan Sheriff-marketin yhteydessä). Satunnaiset ravintolat hyväksyvät Moldovan tai Romanian lein, mutta sen varaan ei kannata laskea.

Kieli: Virallinen kieli on venäjä. Suosituimmissa ravintoloissa menu myös englanniksi, mutta muuten englannin kielen taito on vähäistä.

Valokuvaus: Valokuvaus on hyväksyttävää normaalit kohteliaisuussäännöt noudattaen. Poikkeuksena rajat ja rauhanturvaajat, parlamentti sekä KGB-rakennus.

Opastetut kierrokset: Alueelle tehdään opastettuja retkiä mm. Chisinausta, mutta meistä tuntui vähemmän hyvältä ajatus ostaa matka Moldovasta, pelkona, että reissu jää turhan etäiseksi ulkoa tulevan matkanjärjestäjän toimesta. Tilasimmekin opastetun kierroksen paikalliselta Transnistria Tourilta, toiveena, että saamme siten syvemmän tuntuman kaupunkikuvan lisäksi myös kulttuuriin. Kokonaisuus oli mukavan rento, nuorekas ja spontaani, sopi hyvin tyyliimme ja tarjosi ehdottomasti sellaisia vivahteita matkaan, mitä muuten emme olisi kokeneet. Voin siis lämpimästi suositella.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Vau, olipa kiehtovaa! Siippa kun tykkää kiertää kaikkia omituisia matkakohteita, linkkaan heti sille luettavaksi. :)

Vastaa

Transnistria oli kyllä todella mielenkiintoinen! Suosittelen lämpimästi jos omatoimimatkailu ja vähän eksoottisemmat kohteet kiinnostaa – se on kuitenkin melko lähellä ja vieläpä varsin edullinen kohde! :)

Vastaa

Tuo retki kuulostaa niiin mielenkiintoiselta! Tällaisia pikku seikkailuja lisää, sinulle ja mullekin :)

Vastaa

Oli kyllä huikea kokemus, ja ehdottomasti tällaisia lisää! <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.