Jos tätä viikkoa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se voisi olla jännitys. Se on näkynyt sekä pelkoon taittuvana huolena, että jännittävinä kihelmöivinä hetkinä, ja paljon siltä väliltä. Jo pitkään kipeänä ollut kylkeäni on tutkittu, mikä on aiheuttanut niitä huolen sekaisia jännittäviä hetkiä. Koko jännityksen skaalan taas on tainnut kulkea läpi asumiseen liittyvien kuvioiden kautta ja osallistuessani ensimmäiseen ostotarjouskauppaan (tai kilpailulta se enemmän tuntuu).
Tiesin kyllä ennen tarjouksiin lähtöä, että todennäköisyyteni ovat huonot. Tarjouskaupassa näyttää huomaamatta hinnat lipuvan pikkupanoksin alueen keskineliöhintoihin nähden järjettömän ylös ja koska tämä minun kohteeni olisi vaatinut omasta mielestä kunnon remonttia, oli pakko pitää oma hintaraja maltillisena. Jos remontti ei olisi niin kokonaisvaltainen, maksuvalmius olisi varmasti ollut korkeampi. Tai ehkä olisin myös ollut rohkeampi, jos kyseessä ei olisi ollut ensimmäinen tarjouskauppani? Mutta raja on pakko vetää jonnekin. Vaikka olen tiennyt todennäköisyydet, silti sitä on lipunut ajattelemaan, että mitä jos. Ei haluaisi vielä ajatella niin pitkälle, mutta mieli kuitenkin meinaa keulia ja alkaa ihastumaan.
Mitä enemmän olen asiaa ajatellut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että haluaisin remontoitavan kohteen. Tosin mieluiten ei kylppärin kohdalla. Mutta hetkittäin tuntuu, että mitä tahansa ajattelee vaihtoehdoksi, hinnat kohoavat turhauttavan korkeiksi suhteessa myyntikohteen spekseihin. Siinä iskee sellainen kauhistunut jännitys, että mitä tästäkään oikein tulee. Mutta kyllä se vielä, niinhän se on kaikilla jossain vaiheessa. Ehkä on hyväkin, ettei ensimmäinen yritys mene läpi, sillä sitten tietää seuraavalla kerralla paljon paremmin, miten toimia ja asennoitua. Ehkä on rohkeampi ja röyhkeämpikin, sillain hyvällä tapaa.
Huomaan silti tekeväni jo vahvasti luopumistyötä nykyisestä kodista. Tarkkailen paikkoja loppusiivouksen näkökulmasta, järjestelen varastoa helpommin tyhjättävään muotoon, annan eteenpäin tavaroita ja kosmetiikkaa, jota en käytä sekä olen urakalla tyhjännyt vaatekaappejani kirpparia varten (ensi tiistaista eteenpäin siis myyntipaikka Töölön Relovessa, jos en ole vielä täällä asiasta maininnut).
Nykyinen koti ei tunnu enää kodilta, kun on jo tehnyt muuttopäätöksen ja oikeastaan olisi hyvin valmis siirtymään eteenpäin. Toisaalta on ihan hyvä, että tällaista esimuuttoa alkaa tekemään jo todella hyvissä ajoin, jos se vaikka tekisi ensimmäistä kertaa elämässä tulevasta muutosta organisoidun, järkevän ja jopa helpon. Tänään tarjosin jo omaa sohvaanikin eteenpäin ja sen jälkeen tajusin, että parhaassa tapauksessakaan muutto ei koita ennen kesän kynnystä (pahimmassa tapauksessa myöhemmin). Ehkä siis sentään vielä ei kannata alkaa luopumaan isommista kodin elementeistä, heh.
