En pidä tammikuusta, sen jo tiedättekin. Tässä kuukaudessa on jotain, mikä saa sen tuntumaan loputtoman pitkälle. Normaalisti kuut kuluvat ennen kuin huomaakaan, mutta tammikuu vain jatkuu ja jatkuu. Ollaan vasta hieman yli kuun puolivälin, mutta tuntuu kuin kuukautta olisi kestänyt jo vaikka kuinka kauan. Helmikuussa aina helpottaa, mutta tammikuu on vaikea. Eikä auttanut pakkasetkaan.

Sain onneksi juuri ennen kaivettua kriittisimmät talvivaatteet varastosta käyttöön ja niillä oli valtava vaikutus arkeen. Vielä on kaikki topit jossain kateissa, eli kerrospukeutuminen jää yhtä kerrosta vajaaksi, mutta sentään saa laitettua päälle paksuja villapaitoja, lämpimiä hameita ja polvipituisia takkeja. Käsineistä ja piposta puhumattakaan. Toivotan silti erittäin tervetulleeksi hieman leudommat kelit, sekä itseni, että pihalla asuvien pienien kanien puolesta. Paksu hanki ja viimainen sää ovat tehneet pahaa niiden puolesta ja olenkin yrittänyt tukea niiden selviytymistä puisen terassin alla.

Itse olen yrittänyt selvitä tammikuusta laskiaispullien voimalla, ja ehkä niillä vielä kaksi viikkoa kestää. Tuon kahden viikon aikana pitäisi tapahtua asunnollakin sen verran, että kaikki on ihan pian asuttavaa. Siinä on ollut yllättävänkin paljon pyöriteltävää. Tuntuu vielä vaikealle loksauttaa mielessä yhteen ajatusta, että remonttiprojekti onkin koti ja se paikka, jonne arjessa enimmäkseen suuntaan. Arki on imaissut niin mukaansa täällä Meilahdessa, että tuntuu vähän jopa jännittävältä palata vanhankaltaiseen omaan yksinäiseen arkeen. Toisaalta tämä aika on ollut erinomaista muistutusta siitä, miten nopeasti erilaisiin vaiheisiin ja tilanteisiin sopeutuu. Kohta tämäkin tuntuu kaukaiselle, vaikka en olekaan varma, haluanko sen tuntuvan siltä. Toisaalta, kaikessa on kai puolensa ja ehkäpä uutta arkea voi rakentaa yrittäen poimia parhaita paloja menneistä vaiheista.

Neule: Zara / Villahame: Almada Label / Nilkkurit: Vagabond / Takki: Mango / Pipo: Marita Huurinainen

Olen tavannut tehdä vuoden taitteessa katsauksen menneen vuoden matkoihin ja halusin noudattaa perinnettä, siitäkin huolimatta, että viime vuodesta puhuttaessa ei hädin tuskin voi puhua matkailuvuodesta. Tuskin tästä käynnissä olevastakaan. Mutta onneksi matkailu ei tarkoita aina kaukomaita, vaikka sinne kovasti haikailenkin. Tyypillisesti näinä aikoina on karannut maailmalle tai vähintään suunnitellut sellaista. Niin oli viime vuoden alussakin.

Wien & Bratislava

Vuosi alkoi ihanasti. Suunnittelimme kesälle matkaa Ranskaan, jonne olen kokenut viimeiset pari vuotta erityisen kovaa kaipuuta. Haluaisin tuntea tutun tuoksu- ja värimaailman, mutta myös näyttää miehelle itselle tärkeitä paikkoja ja vanhoja kotikulmia. Mutta sinne asti ei koskaan päästy, sen sijaan ehdittiin Itävaltaan tammikuun lopussa kun lähestyvä korona tuntui vielä kovin kaukaiselle. Samaan reissuun yhdistettiin myös Bratislavassa käynti, joka on vain noin tunnin matkan päässä Wienistä.

Vaikka olen käynyt Wienissä useasti, tavoitteeni on löytää jotain uutta jokaiselle reissulle. Tällä kertaa se oli upea Belvederen palatsi ja syvempi sukeltaminen Landstrassen alueeseen. Sää oli ihanan leuto, jopa keväinen. Parille matkapäivälle osui jopa paahteinen hetki. Kaupunkilaiset riisuivat kilvan päällysvaatteitaan ja vuoden ensimmäiset t-paidat näkyivät katukuvassa. Oli siis mitä parhaimmat säät katsella kaupunkia jalan.

Erityisesti urbaani putiikkien täyttämä Neubaunin alue viehätti, majoitumme visuaalisesti kiinnostavassa Max Brown 7th district -hotellissa, joka oli paraatipaikalla Neubaunin alueen tutkailua ajatellen. Rakastan persoonallisia hotelleja, ja tämä ehdottomasti oli sellainen, ja aamiainenkin on jäänyt mieleen erityisen maukkaana. Illalla poikkesimme myös Wienin huvipuistossa ja katselimme kaupungin valoja katetusta maailmanpyörästä käsin.

Bratislavaan teimme yli yön matkan, mutta oikeastaan päiväreissukin olisi riittänyt. Matkasimme Bratislavaan Tonavaa pitkin lautalla ja palasimme junalla. Rouhea Loft-hotelli sijaitsi vanhankaupungin ulkopuolella lähellä juna-asemaa, joten lähteminen oli helppoa, mutta myös kaupungin sydämeen pääsi helposti kulkemaan jalan. Sää ei enää suosinut kuten Wienissä ja sade siivitti kaupunkivisiittiä, mutta toisaalta mahdollisti verkkaiset hetket kahviloissa ja kiireettömät lasilliset auringonlaskun aikaan Bratislavan yllä UFO-ravintolassa.

Tallinna

Kevään saapuessa arki muuttui hetkessä, samalla reissusuunnitelmat siirtyivät jäihin. Tosin vielä kevään lopulla elättelin toiveita, että kesän lopussa tai syksyllä uskaltaisi jo miettiä matkoja, mutta mitä vielä. Onneksi tuli asunnon hankinta ja remontti pitämään kiireisenä, joten vaikka koin kaukokaipuuta, tein itseni kanssa rauhan siinä, että aikansa kutakin. Onhan tässä viime vuosina paljon reissattu, joten niiden aika tulee kun on tullakseen, nyt näin.

Seuraavan kerran uskalsi tähyillä rajojen yli vasta kesällä kun arkielämä alkoi avautua. Kaipasin remontti-inspistä naapurimaasta, joten uskaltauduimme pienelle reissulle Viroon heinäkuussa. Sopivasti kuitenkin juuri ennen sitä tarjoutui tilaisuus lähteä pressimatkalle Tallinnaan, joten vain muutama päivä ennen omaa lomaa kävin tutustumassa pr-matkan puitteissa Noblessnerin alueelle ja erityisesti Proto keksintötehtaasssa.

Omalla reissulla majoitumme vastikään avatussa merikonttihotellissa Telliskivessä. Hektor Container Hotel oli kivan erilainen majoituskokemus ja lokaatio oli myös erinomainen kulkureittejämme ajatellen. Kuljimme Telliskiven alueella, poikkesimme Kalamajassa, Noblessnerin alueella sekä Nommessa. Päätarkoituksena oli kuitenkin hakea sisustusideoita, joten kävimme useassa sisustusliikkeessä. Useammassakin olisi mieluusti käynyt, jos aika vain olisi riittänyt.

Joutsa, Verla ja Hamina

Elokuussa teimme kesäreissun lähelle. Vierailimme Joutsassa, josta ajoimme upealle Verlan tehtaalle. Verlalta jatkoimme matkaa Haminaan, jossa vietimme kesäisen roadtripin viimeisen yön, tehden ihan matkan lopussa myös antiikkiostoksia tulevaan kotiin. Kesän kuluessa pitkälti remonttimietteissä, nämä päivät olivat erityisen tervetullut ja tärkeä muisto menneestä kesästä.

Pranglin saari

Kesän lopussa kävin tutustumassa Tallinnan ja lähialueiden ulkoilmakohteissa sekä Pranglin saarella, joka sijaitsee Viron saaristossa. Reissu muistutti parin vuoden takaisesta autoreissusta Pohjois-Viroon. Upeat kartanot ja Lahemaan kansallispuisto tekivät vaikutuksen, ja Pranglin saaressa oli vähän samaa yllätyksellisyyttä. Se sai aikaan ihastuksen siitä, että tällaistakin löytyy ihan läheltä. Näyttää todennäköiseltä, että kaukaisemmista kohteista on turha haaveilla vielä tulevana kesänä, mutta olisipa kiva jos edes Virossa voisi matkustaa!

Ahvenanmaa

Vuoden viimeinen matkakokemus oli reissu Ahvenanmaalle, jonka tärpit onkin vielä purkamatta. Syksyinen matka keskittyi Ahvenanmaan ruoka- ja juomatarjontaan, ja poikkesin niin panimoissa kuin maistelemassa paikallista suklaata. Majoituin Maarianhaminassa ihan venesataman kupeessa sijaitsevassa Hotel Arkipelagissa. Aiemmasta Ahvenanmaan reissustani oli ehtinyt jo kulua noin 16 vuotta, joten oli aikakin palata takaisin!

Ahvenanmaan reissun jälkeen teimme vielä miehen kanssa pienen irtioton kotikaupungissa, majoituimme GLO Hotel Artissa ja illallistimme ihanassa italialaisessa ravintolassa kivenheiton päässä. Näissä olosuhteissa tällaisetkin pienet arkea rikkovat asiat ovat tehneet hyvää. Millaiseksi tämä vuosi matkojen osalta muotoutuukaan, toiveena on, että voisi vähintään liikkua lähellä ja tehdä pieniä hotellilomia silloin tällöin.

Tällä hetkellä ainoa huone, josta maali enää puuttuu on WC:n seinät. Katto on maalattu, mutta seiniä koristaa tällä hetkellä lukuisat maalilaikut. Luulin tietäväni suurin piirtein, mitä haluan, mutta nyt enää olekaan varma. Nyt kun laatat näkee tilassa, pitäisi maalin mätsätä sopivasti niihin ja ne, mitä alussa ajattelin, eivät ehkä sittenkään ole paras pari laattojen pariksi. Lisäksi oman haasteensa tuo valaistus. Tällä hetkellä käytössä on vain kirkas, kylmä ja kova työmaavalo, joka todellakaan ei näytä tilaa edukseen ja vääristää myös maalisävyvalintaa. Oikeati kun huoneeseen on tulossa pehmeämpi ja lämpimämpi valaistus.

Olen hyödyntänyt aiemmin hankittuja maalinäytteitä ja maalannut ruutuja allasseinään. Sitten maalannut päälle ja kokeillut jotain muuta. Kiinnittänyt oheen A4-kokoisia maalilevyjä ja maalannut viereen vielä vähän lisää. Päätöksenteon paine tuntuu harteilla, sillä maalaus pitäisi saada tehtyä ensi viikon aikana, jotta WC:kin saadaan valmiiksi.

Koska en onnistunut vielä tuntemaan maalien kanssa loksahdusta, päätin laajentaa sävyhaitaria. Ongelma ehkä onkin, että maalinyansseja on niin valtavasti, että näytteitäkin pitäisi olla mieletön määrä, että pystyisi hahmottamaan, mikä on juuri se täydellinen itselle ja kyseiseen tilaan. Laatojen kanssa sopii moni, se ei ole ongelma, mutta ehkä haluan löytää sellaisen, joka tuntuu erityisen omalta ja sopii kokonaisvisioon. Niinpä tilasin vielä muutaman lisäsävyn Tikkurilalta. Aiemmin olen tilannut Tikkurilan verkkosivuilta A4-kokoisia värilastuja, joille luvataan realistinen väritoistuvuus sekä tietenkin ostanut pieni maalipurkkeja sävytettynä vaikka kuinka monta alueen rautakaupoista. Tänä syksynä Tikkurilan valikoimaan kuitenkin tulin Colour It -maalitesteripaketit, joka on mielestäni erinomainen idea!

Kolmen sävyn testeripaketti

Tikkurilan Colour It -settiin kuuluu 3 vapaavalintaista maalia, jotka toisin kuin värilastut, voi valita koko värikartasta koodien perusteella. Ohessa tulee myös pieni pensseli, joten maalaukseen ei tarvitse muuten olla vielä sen enempää valmistautunut. Hintaa paketilla oli 15,90 €  sisältäen postikulut, itselle maalit saapuivat postitse kahdessa arkipäivässä, eli todella nopeasti.

Rautakaupasta haettuihin sävytettyihin purkkeihin etuja on kaksi. Ensinnäkin Colour It-purkit on pienempiä, jolloin hukkamaalia jää vähemmän. Testaamiseen näissä on silti ihan yllin kyllin. Lisäksi hinta on todella järkevä. Maalikaupassa testeripurkki sävytyksellä maksaa helposti liki saman kuin kolme testeripurkkia Tikkurilalta pensselin kera. Eli hinta on todella järkevä. Harmi, ettei näitä ollut vielä remontin alussa tarjolla, olisin säästänyt useita kymppejä.

Shaali ja harso

Tilasin kolme hyvin keskenään erilaista sävyä. Shaali Y467 on harmaanbeige, Harso H495 on hyvin hempeä pastellinen mintunvihreä ja sävy Y413 oli vähän pikainen päätös, halusin nimittäin kokeilla jotain pehmeämpää persikkaa, mutta tämä itse asiassa onkin oikeastaan vaaleanpunainen. Y413 karsiutuikin heti, se on liian vaaleanpunainen toiveisiini. Luonnossa sävy on kyllä todella kaunis. Jos etsisin nättiä pehmeää vaaleanpunaista, olisi tämä varteenotettava. Harso niin ikään on todella kaunis sävy. Haluaisin ihan hirveästi käyttää jotain tämän sävyistä remontissa, mutta yksinkertaisesti se ei vain tunnu istuvan muuhun kokonaisuuteen eikä liioin WC:n laattoihin. Noh, tulipahan kokeiltua.

Shaali sen sijaan on potentiaalinen. Se on ihan muuta kuin olin alun perin ajatellut, mutta sopisi ihan täydellisesti laattojen pariksi. Nyt vain mietityttää, onko se lopulta liian tylsä.

Sävyt vasemmalta oikealle: Shaali Y467,Y413 & Harso H495

Olisin ajatellut väriä WC:n seiniin ja tuntuu vähän hupsulta, että nyt sitten päätyisinkin tällaiseen varsin neutraaliin sävyyn. Jäisinkö kaipaamaan lämpöä vai rauhoittaisiko maanläheinen väri kivasti tilaa? En tiedä. Ei se varmasti huono ole, mutta onko se riittävän hyvä. Luulen, että joudun vielä maalaamaan lisää ja sulattelemaan hetken. Sitten on vain tehtävä päätös ja maalattava myöhemmin rohkeasti uusiksi jos ei menekään nappiin.

Joka tapauksessa sisustusmaalien sävytesterikonsepti on mainio, kannattaa tutustua jos maalisävy on etsinnässä! Lisää Colour It -testereistä Tikkurilan sivulla.