Olen aina ollut herkkäuninen ja tarvinnut paljon unta, mutta ikää kertyessä asia on tuntunut korostuvan ja muuttunut entistä merkityksellisemmäksi. Ehkä siksi, että huonoja öitä kestää heikommin ja toisaalta, nukkumisen vaikutukselle on tullut yhä tietoisemmaksi. Niinpä olen parina viime vuotena panostanut entistä enemmän uneen.

Ensimmäisiä askeleita oli myöhäisten iltamenojen väliin jättäminen, tai pikemminkin myöhäistä iltamenoista ajoissa kotiin lähteminen. Hankalampi asia tuolloin oli toteuttaa aikaisten aamujen vaikutus. En ole aamuihminen ja tietoisuus aikaisesta aamusta saattaa stressata niin paljon, että nukun heikosti ihan vain sen takia. Ja ylipäätään, aikainen aamu lyhentää väistämättä luontaisen unen kestoa. Niinpä yrittäjyyteen ajavia tekijöitä on monen muun asian ohella ollut mahdollisuus vaikuttaa omaan päivärytmiin, ja ennen kaikkea aamuihin.

Valintoja parempien unien puolesta

Nykyään pyrin olemaan sopimatta aikaisia aamuja, ja tavoitetilani on, että pystyn suurimman osan viikosta heräämään ilman herätyskelloa. Nyt viime kuukausina se on onnistunut yllättävän hyvin, ja miten iso vaikutus sillä onkaan! Luontaisesti herään siinä klo 8:30 paikkeilla tai vähän jälkeen, ja kun herään virkeänä, on loppupäivä erinomaista työaikaa toisin kuin silloin, kun joudun pakottamaan itseni ylös ennen aikojaan. Pieni asia, mutta omalla kohdalla erittäin merkityksellinen. Kellonaika on muuten tismalleen sama kuin muutama vuosi sitten kun jättäydyin tilapäisesti päivätöistä pois ja otin aikaa itselleni, mikä kertoo siitä, että kyseessä todella on se kehon oma luontainen rytmi.

Lisäksi olen pitänyt asuntoni sisälämpötilan alhaalla. Olisi toki ideaalia jos olisi erillinen makuuhuone, eikä alhainen sisälämpötila vaikuttaisi silloin muuhun olemiseen. Nyt joudun kestämään koleutta päivisin kotona ollessa, mikä tarkoittaa talvisin villakerroksia, mutta unen kannalta se on niin tärkeä asia, että kestän kyllä.

Viime vuonna myös päivitin täkkini ja tyynyni uusiin ja laadukkaampiin. Ja nyt asian viimeisteli uusi petauspatja. Ajattelin pitkään, että joudun uusimaan koko sängyn, mikä pitkitti koko prosessia. Viime syksynä tajusin, että runkonihan on oikeastaan ihan kelpo, joten mitä jos kokeilisin päivittää petauspatjan? Tuosta ahaa-elämyksestä seurasi syventyminen sijauspatjojen maailmaan ja tajusin, että niitä todellakin on vaikka millaisia muunlaisia kuin vanha ohuehko vaahtomuoviläpyskäni.

Omiin tarpeisiin sopiva älyvaahtopatja

Googlailin vaihtoehtoja parin kuukauden ajan ja ajattelin myös käydä testaamassa, mutta koskaan en tuntunut ehtivän lähteä kauemmas huonekaluliikkeisiin, niinpä päätin ottaa riskin ja tilata uuden patjan kokeilematta. Valinnassa painoi muutama kriteeri, kuten laatu. Pidän unta niin tärkeänä asiana, että jos pienellä lisäpanoksella saa parempaa, olisi hullua olla tekemättä sitä. Lisäksi halusin ehdottomasti paksun petarin, joka mukautuu hyvin omiin tarpeisiini sekä pehmeyden ja mukautuvuuden kaipuuseeni.

Sänkyjen ja unen asiantuntijat ovat eri yhteyksissä todenneet, että kropalleni parhaiten sopii pehmeä patja. Lantioni on leveä suhteessa vyötäröön, joten kovemmassa patjassa alaselkä ei saa tukea ja selkäranka ei pääse nukkuessa suoristumaan. Tästä seuraa selkäkipuja (olen huomannut!) sekä sitä, että kroppa yrittää luontaisesti hakea selkärangalle suoraa linjaa, jolloin kellahdan vatsalleni (joka taas ei ole ideaali nukkuma-asento). Lisäksi kehon yrittäessä hakea oikeaa asentoa, jatkuva liike heikentää syvää unta ja saattaa jopa herättää siitä. Koska olen pitkä ja hoikka, kunkin kehon alueen paino ei välttämättä riitä painamaan muotoa jämäkkään patjaan, joten siksi pehmeys on asiantuntijoiden sanojen mukaan tärkeä ominaisuus kohdallani.

Niinpä kriteereissä painoikin isosti, että patja mukautuu hyvin sekä nopeasti kropan muotoihin, eikä välttämättä vaadi siihen lämpöä, vaan kropan oma paino riittää. Aikani vertailtua ja lueskeltua palasin yhä vain yhden patjan äärelle, Asko Bonnell Dream Cumulus -älyvaahtopatjan (paksuus 8cm), ja sen lopulta klikkasin alen aikaan ostoskoriin. Innolla odotin patjaa saapuvaksi ja vihdoin eilen pääsin hakemaan patjan Askon Lanternan liikkeestä.

Olisinpa tehnyt tämän jo aiemmin!

Rullasin patjan heti sängylle lepäämään ja kiinnitin siihen ostamani patjan suojuksen (yksi sellainen asia lisää, jota en ollut aiemmin tajunnut hankkia) sekä lakanat, ja voilà, sänky sai vuoden sisään toisen merkittävän tasokohotuksen!

Kun heittäydyin illalla sänkyyn ensimmäinen ajatus oli, kuinka ihanasti patja heti mukautui kroppaan ja alaselkä tuntui heti saavan ihanan tuen – ihan erilaisen kuin koskaan ennen. Heti perään seuraava ajatus oli, että miksi ihmeessä en ole vaihtanut petaria aiemmin! Tästä ei ole enää paluuta.

Yön aikana havahduin useita kertoja siihen tunteeseen, kuinka patja tuntuu kulkevan oman kropan kaaria vasten täydellisesti, yhtä aikaa tukevasti ja mukautuvasti. Siten, että asentoa tee mieli muuttaa, on hyvä juuri siinä. Niinpä sitä vain oli, ihanassa pehmeässä pesämäisessä tunteessa, josta ei olisi aamullakaan tehnyt mieli irrottautua.

Vielä en toki osaa tai voi sanoa vaikutusta uneen. Viime yö oli vasta ensimmäinen uuden petarin kanssa ja ylipäätään huono vertailukohta, sillä stressasin saman päivän lääkärikäynnin jälkeen terveysasioita, jotka vyöryivät tietenkin yön tunteina mieleen.

Ostamani Askon patja on valmistettu Suomessa, minkä huomasin ostopäätöstä tehdessä olevan itselle yllättävänkin tärkeä asia. Nykyään unen lisäksi haluan panostaa etenkin isoja ostoksia tehdessä ns. parempiin valintoihin ja pitkäikäisyyteen, niinpä lähellä tuotetut kodin elementit kiinnostavat. Olenkin miettinyt, että kun pääsen laittamaan uutta kotia, haluan tehdä kaluste- ja materiaalivalintoja, jotka kestävät ei vain seuraavat viisi vuotta (kuten Ikea-sohvani tähän mennessä) vaan ainakin seuraavat 20 vuotta. En siis enää jaksa kalusterimpuloita tai pikaratkaisuja, vaan mieluiten odotan ja panostan kunnolliseen.

Ehkä niistäkin seuraa yhtä ilahtunut fiilis kuin uudesta odotetusta petauspatjasta!

Aktiivista asunnon etsintää on nyt kuukausi takana ja olen yllättynyt siitä, kuinka laidasta laitaan olo on tänä aikana ehtinyt heitellä. Toisena hetkenä olen innostunut ja jännittynyt, toisena pettynyt ja jopa toivoton. Väittävät, että se kuuluu prosessiin, mutta itse mieluusti skippaisin tämän vaiheen ja siirtyisin suoraan siihen seuraavaan, omaa kotia asuttamaan.

Jos viime vuoden selkeä projekti oli yrittäjyys ja oman yrityksen pystyttäminen ja pohjustaminen, on selvää, että tämän vuoden projekti on asuminen. Tosin vielä viime vuoden puolella en osannut odottaa, että kyseessä olisi omistusasuminen.

Olen monesti harmitellut sitä, etten ollut nuorempana niin fiksu, että olisin ostanut asunnon. Silloin kun lainan saanti oli helpompaa ja asunnot inhimillisissä hinnoissa. Toisaalta sitä on vähän väärin harmitella, sillä en oikeastaan edes osannut ajatella asiaa. Omistusasumisesta ei juuri puhuttu ja vuokra-asuminen oli opiskelijaelämän jälkeisissä kuvioissa lähinnä normi. Asunnon ostoa ei osannut tarkastella realistisena vaihtoehtona, ja toisaalta en tiedä, olisiko se ollutkaan. Kun oma asunto lopulta tipahti ajatuksiin, oli todennäköisesti juuri se huonoin aika. Pankki toisensa jälkeen torppasi lainakyselyt ja vaateena oli 10 prosentin säästöt asunnon ostohinnasta. Helsingin hinnoilla se tarkoittaa aika paljon käteistä tilillä.

Siinä uskossa elin kaikki jälkeiset vuodet ja pidin ajatusta omasta asunnosta lähes mahdottomana, vielä kaukaisempana hypättyäni yrittäjäksi. Ei sillä, yrittäjäksi jäätyä olen saanut säästöön enemmän kuin koskaan, koska olen voinut vaikuttaa tuloihin suoremmin, mutta tuoreena yrittäjänä ei ole järin houkutteleva laina-asiakas pankille. Kuulinkin vähän joka suunnalta, ettei aloittaneella yrittäjällä ole lainamahdollisuuksia, sillä ei ole näyttöä tulojen jatkuvuudesta ja liiketoiminnan kehityksestä. Väitettiin, että olisi syytä odottaa vuosi tai pari. Niin totesi jopa uransa pankissa tehnyt ystäväni. Mutta niin, aina ei kannata liiaksi kuunnella muita.

Laina ensiasunnon ostoon

Päätin siis kokeilla ja katsoa, lähinnä halusta saada itselle tarkat raamit siihen, mitä lainan saanti itseltä voisi edellyttää, jotta voin asettaa tavoitteeni. Olikin odottamaton yllätys kun speksien sijaan sain lainatarjouksen. Sama vastaus tuli toisesta pankista. Kannatti siis kokeilla, ja samalla sain hyviä vinkkejä sijoittamiseen, joka on niin ikään tämän vuoden projektejani. Niin, ja kannatti viime vuonna säästää. Siinä samalla kun säästin turvatakseni mahdollisia tulevia epävarmoja kuukausia yrittäjänä, tulin vähän huomaamatta säästäneeksi tarvittavat rahat asunnon käsirahaksi. Olin pitänyt tähtäimessä vuosia sitten sanottua kymmentä prosenttia, joten oli iloinen yllätys kuulla, että viisi prosenttia oli riittävästi. Niinpä täysin odottamatta kaikki olikin valmiina ja etäinen haave konkretisoitui maaniseksi asunnon etsinnäksi.

Tosin asunnon etsinnän realismi vyöryi päälle nopeasti. Nyt olen kuukauden verran katsellut aktiivisesti asuntoja, eikä mene päivääkään, etten silmäilisi vaihtoehtoja yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta eihän sen oman löytäminen olekaan niin helppoa. Kysyntä on suuri, pienten asuntojen hinnat nousevat tarjouskaupoissa hämmentävän korkealle ja noh, ylipäätään mikään ei ole vielä tähän mennessä saanut sydäntä lyömään nopeammin. Ne, missä näen pienen potentiaalin saattavat mennä muutamassa tunnissa, eli nopeammin kuin ehdin edes jäsennellä omaa ajatusta tai merkata tulevaa näyttöä kalenteriin. Siksi hetkittäin on iskenyt toivottomuus. Omaan budjettiin ja spekseihin sopivan asunnon löytäminen onkin yllättävän vaikeaa. On kummallisen jakautunut mieli, samaan aikaan tuntee intoa ja epätoivoa.

Hyväkuntoinen asunto vai remonttiprojekti?

Toisaalta ei pidä väheksyä jo käytyjen näyttöjen ja jatkuvan tilannetarkkailun merkitystä. Omat toiveet ovat tarkentuneet, realismi on lyönyt kasvoille ja olen saanut kartoitettua erilaisia remppa-optioita. Olen huomannut, että rempattujen asuntojen hinnat kohoavat pilviin, joten olen alkanut ajattelemaan, että ehkäpä sitä voisikin ryhtyä remonttiprojektiin. Hintaseurannan kautta olen laskeskellut, että se voisi hyvinkin maksaa itsensä takaisin, jos tekee fiksusti ja myös paljon itse. Olenkin rajannut speksejä siihen, että putkiremontti täytyy olla hoidettu alta siten, ettei sellaista ole lähitulevaisuudessa vastassa. Toki parasta olisi, jos ylipäätään kylppärille ei tarvitsisi tehdä mitään, mutta olen loiventanut siinäkin ajatuksiani. Kaikki riippuu lähtöhinnasta.

Asun jo nyt varsin kompaktisti, mutta Helsingin hinnoilla on melko todennäköistä, ettei kattobudjettini riitä pientä koppia kummoisempaan. Saattaa siis olla, että joudun tinkimään reiluun pariinkymmeneen neliöön, mutta realistisena toiveenani olisi jotain 26-34 neliön välillä, eli yksiö tai pieni kaksio. Mikäli yksiö, niin toivoisin sentään keittokomeroa tai muuten sellaista pohjaa, ettei sängystä tarvitse katsella tiskivuorta.

Muutamat ovat kyselleet, miksen katsoisi asuntoa hieman kauempaa. Ja on totta, ei tarvitse mennä kuin reilut 10 kilometriä keskustasta kauemmaksi ja yhtäkkiä samalla rahalla saisi niin paljon enemmän. On lähes huvittavaa, että Helsingissä pääsee asumaan pienessä yksiössä samaan hintaan kun jossain toisaalla omakotitalossa. Niitä kuuluisia valintoja, mitä kukin priorisoi kärkeen.

Olen pyöritellyt asiaa mielessäni, pohtinut erilaisia vaihtoehtoja ja kysellyt enemmän asuntomarkkinoita seuranneita ja palannut lopulta siihen, etten ainakaan toistaiseksi lavenna hakuani Helsingin kantakaupunkia kauemmaksi. En lopulta tarvitse paljoa neliöitä ja arkeni rullaa näillä kulmilla, lisäksi pidän keskusta-asumisesta. Yhtä oleellinen syy on kuitenkin sijoitusaspekti. En etsi vain kotia, vaan etsin myös sijoitusta. Lyhyessäkin ajassa elämässä voi tapahtua paljon, eikä sitä tiedä mihin elämä ja suhteet kantaa, niinpä tärkeänä tekijänä asunnossa on se, että se on helppo vuokrata. Siinä keskustan pienet asunnot ovat lyömättömiä, niille on vuokramarkkinoilla jatkuva kysyntä. Niinpä kun olen ottanut sijoituskulman mukaan, on ajatus kantakaupungista vahvistunut ja olen hyväksynyt ajatuksen, että voin joutua tinkimään paljonkin neliöistä. Mutta ajattelen, että on tärkeää päästä kiinni omistusasumiseen.

Pieni asunto Helsingin kantakaupungista

Niinpä etsinkin asuntoa läheltä Helsingin keskustaa, karkeasti ottaen ratikkareittien ulottuvilta. Haavealueeni olisi Töölö, mutta seurattuani asuntojen liikkuvuutta, se näyttää varsin epätodennäköiseltä. Eniten pieniä asuntoja liikkuu Kallion tuntumilla, joten jos taloyhtiö on hyvä, tontti oma, rakennus visuaalisesti miellyttävä (mieluiten siis vanha) ja suuret remontit tehty, käy Kallio mainiosti. Toki silmäilen vaihtoehtoja myös Hakaniemen ja Meilahden alueelta, enkä panisi pahakseni eteläisempääkään Helsinkiä, mutta realistisesti ajatellen Taka-Töölö, Meilahti ja Kallio ovat todennäköisimmät lokaatiot.

Niinä hetkinä kun omat simppelit toiveet tuntuvat mahdottomilta ja näkee jonkun ihan käsittämättömän asunnon tarjouskaupan lipuvan oman maksimin ulottumattomiin (vaikka luuli sen alun perin olevan varsin kelpo budjetti pikkuasuntoon), olen yrittänyt pitää jalkoja maassa ja ajatuksia kärsivällisinä. Suunnitelmani onkin jatkaa aktiivisia etsintöjä parin tai kolmen kuukauden ajan, ja jos siihen mennessä ei vielä tärppää, mietin speksejä ja aluerajausta uudelleen. Mutta siihen asti yritän onnistua näillä toiveilla ja kun tuntuu toivottomalta, yritän muistaa, että on kivan kodin löytämisessä niin monet muutkin onnistuneet, joten eiköhän itseäkin vielä onnistaa.

Pitäkää siis peukkuja. Ja tietty, jos sattumalta korviisi kantautuu tietoa myyntiin lähtevästä pienestä helsinkiläisestä kaupunkiasunnosta, niin otan suurella ilolla ihan kaikki vinkit vastaan!