Tämän viikon projektini on ollut viime kesänä Haminasta auton takakontissa raahatun vanhan lipaston uusi ilme. Olen useana päivänä aina töiltä ehtiessä vienyt pala palalta projektia eteenpäin, kunnes viimein tänään sain lipaston loppusiivousta vaille valmiiksi.
Suhtaudun vanhaan kunnioittavasti, enkä mielelläni ole ensimmäisenä pistämässä laadukasta vanhaa tavaraa uusiksi vain makumieltymysten takia. Siksi ensimmäiset pensselinvedot tähän Chippendale-henkiseen lipastonkaan eivät olleet täysin varmat, mutta kuitenkin perustellut.
Isoimpana vaikuttavana tekijänä maalauspäätöksessä oli kunto. Vanha lipasto oli pinnasta kulunut, joten se olisi joka tapauksessa ollut syytä entisöidä ennen käyttöönottoa. Mikäli lopputuloksesta olisi halunnut alkuperäisen kaltaisen, eli paksun kiiltävän lakatun pinnan, olisi vaatinut ammattilaisen apua (ainakin oman osaamisen kohdalla). Joku edellisistä omistajista oli kuitenkin ehtinyt jo tuunailla johtoreikiä ja -paikkoja lipaston sisäpuolelle (vaikuttaisi olleen jonkinlaisena tv-tasona tai muuna mediakalusteena käytössä), minkä myötä se ei ollut enää sisäpuolelta alkuperäisessä kunnossa ja osa takaseinästä puuttuu. Niinpä ulkopinnan ammattientisöinnistä maksaminen ei tuntunut lipaston nykyiseen arvoon ja kokonaiskuntoon nähden järkevälle.
Tulinkin siihen tulokseen, ettei maalaus tässä tapauksessa ole huono vaihtoehto, vaan sitä kautta lipaston elämä jatkuu vielä pitkään ja samalla saan sen istumaan omaan kotiini. Jos kunto olisi ollut myös sisältä hyvä, olisin suurella todennäköisyydellä jättänyt maalaamatta.
Luonnonvalkoinen kalkkimaali
Halusin kuitenkin kunnioittaa maalivalinnassa lipaston ikää, niinpä moderni ja kliininen maalipinta ei tullut kysymykseen. Hieman asiaa googlailtuani päädyin kalkkimaaliin, johon kävin ennakolta tutustumassa Måla&More-myymälässä Töölössä ja vasta seuraavalla käyntikerralla ostin maalin Annie Sloan -kalkkimaalin matkaan. Måla&Moressa on Annie Sloan-kalkkimaalisävyjä nähtävillä, mikä helpottaa huomattavasti värivalintaa. Sen pohjalta päädyinkin kauniiseen luonnonvalkoiseen Old White -sävyyn.
Jos maalattavan huonekalun pinta on siisti, kalkkimaali ei vaadi esihiontaa tai pohjamaalausta. Riittää, että pinnan pesee saippuavedellä ja antaa kuivua kunnolla. Koska omassa lipastossa oli jonkin verran kulumaa, päädyin ohjeista huolimatta tekemään suurimpiin pintoihin kevyen hionnan, jonka jälkeen vasta pesin sen.
Kalkkimaalissa on monta hyvää ominaisuutta, se liuotteeton, myrkytön, lyijytön ja hengittävä. Lisäksi se kuivuu mukavan nopeasti, käytännössä noin tunnissa pinta on uudelleen maalattavissa tai hiottavissa. Maalissa on myös hyvä pigmentti, mutta lipastoni oli sen verran tumma, että siitä huolimatta monin paikoin täytyi laittaa jopa kolme maalikerrosta (tosin välissä myös hioin maalipinnasta paksuutta ja valumajälkiä).
Vanhan lipaston maalaus
Haastavinta maalauksessa oli alku. Ensimmäiset alueet sudittua jälki näytti kamalalle ja iski hetken tuska siitä, mitä olikaan tullut aloitettua. Koska pakittaakaan ei enää voinut, jatkoin työtä, mutta ensimmäisen kerroksen jälkeenkään ei olo ollut vielä lainkaan vakuuttunut. Jätin lipaston yöksi kuivumaan ja hautumaan ajatuksiin. Seuraavana päivänä palasin jatkamaan liitutaulumaisen karheaksi kuivuneen pohjan maalausta. Hioin paksumpia kohtia ja jatkoin urakkaa, ja toinen maalikerros tuottikin jo huomattavasti parempaa jälkeä.
Tehdessä oppii. Jos nyt lähtisin alusta liikkeelle, olisi tekniikka huomattavasti paremmin hallussa ja ylipäätään toisen huonekalun kohdalla lopputulos olisi ihan varmasti parempi. Vähän harmittelinkin, etten ollut katsonut mitään opastusvideoita tai lukenut sen enempää vinkkejä, vaan lähdin kylmiltään maalaamaan. Kai ajattelin, että olenhan maalannut huonekaluja ennenkin, mutta kalkkimaali on eri. Perus huonekalumaali tuntuu hieman ohuemmalta ja sulavammalta kun kalkkimaali on paksumpaa ja huomattavasti nopeammin kuivuvaa, joten pieni tutustuminen aiheeseen ennakolta ei olisi ollut pahitteeksi.
Ärsyttävin yllätys oli se, että jokin lipaston alareunassa reagoi kalkkimaaliin ja siihen ilmestyi kerros toisensa jälkeen pinkkejä läikkiä. Ihan mystinen juttu. Ei ollut väliä, hioinko välissä vai maalasinko vain päälle, tietyt kohdat reagoivat ja vaaleanpunaiset jäljet ilmestyivät kuin tyhjästä kauniiseen valkoiseen pintaan. Kolmantena päivänä turhauduin niin, että irrotin keskimmäisen oven saranoineen ja hioin maalin sävymuutoskohdista kokonaan puupintaan asti. Kun tämän jälkeen maalasin uudelleen, ei reaktiota enää tapahtunut ja sain vihdoin yhtenevän vaalean pinnan. Parissa kohtaa vaaleanpunaista voi edelleen havaita paistavan maalin alta, mutta niin vähän, etten enää jaksanut alkaa säätämään. Sitä tuskin huomaa jos ei tiedä, mitä katsoa.
Kalkkimaalin viimeistely
Huomasin vasta parin kerroksen jälkeen, että maalin ollessa vähän paksumpaa, eivät reunoista maalatut ovet menee enää kunnolla kiinni. Niinpä päätin hioa sivuja rustiikkisemmiksi, mikä sopi yllättävän hyvin lipaston henkeen ja näyttää mukavan luonnolliselle. Hioin myös siveltimen jälkiä pinnasta, mikä oikeastaan oli kokonaisuudessaan käännekohta. Hionta ohensi ja siisti pintaa. Kalkkimaali pöllysi, mutta tuloksen näki nopeasti, ja siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan, että tein jotain oikein. Jos olisin ensimmäisen kerroksen jälkeen tajunnut, kuinka helposti hiottavaa maali on, olisin jo siinä vaiheessa työstänyt pohjaa rohkeammin.
Tänään, projektin neljäntenä päivänä vielä paikoin korjasin maalipintaa ja annoin kuivahtaa ennen pinnan lopullista viimeistelyä. Kalkkimaalipinnan voi jättää sellaiseksi tai käsitellä vahalla tai lakalla. Lakkaa suositellaan pintoihin, joihin kohdistuu erityisen kovaa kulutusta, mutta muuten vaha toimii mainiosti. En voi sietää liitutaulumaista pintaa, ajatuskin siitä vihloo hampaita, joten oli alusta asti selvää, että haluan maaliin pintakäsittelyn. Mutta on vahauksesta muutakin etua kuin tuntuma, käsittelemätön kalkkipinta on melko herkkä, joten viimeistely tekee siitä helpommin puhtaana pidettävän.
Vaha on helppo työstää pintaan, se on oikeastaan kuin kenkien vahausta, eli kalusteen käymistä läpi pyörivin liikkein vahaan kastetulla liinalla. Vahan kannattaa antaa hetki imeytyä rauhassa, jotta siitä katoaa tahmeus.
Kun tänään ruuvasin alkuperäiset vetimet paikoilleen ja käärin kalkkimaalatun lipaston alta suojapaperit pois, tuntui vihdoin varmalta, maalaus sittenkin kannatti! Työnsin lipaston seinustalle, somistin kevyesti ja heittäydyin sohvalle katselemaan lopputulosta. Tunsin huojennusta siitä, että lopputuloksesta lopulta tulikin hyvännäköinen ja lipaston tyyliin sopiva. Lisäksi nyt se istuu täydellisesti uuteen kotiin!
