Tänään tuli niin paljon vettä, että meinasi usko loppua hetkeksi. Sade pääsi yllättämään ja olo oli jossain vaiheessa kuin uitetulla koiralla. Onneksi seura oli hyvää, eteläinen Helsinki kaunis (pilviverhonkin läpi), sateenvarjossa röyhelöreunukset ja kuplivaa kesäjuomaa tarjolla. Koska edelleenkin on todella heikosti (eli ei ole) ajantasaisia askuvia, pari yritystä kyllä on menneeseen kahteen viikkoon mahtunut, mutta noh, Suomen kesä, niinpä pysytellään näissä Maltan asukuvissa.

Kuvissa muuten lomahiukseni, eli hiukset luonnontilassa. Jotakuinkin tuolta ne näyttävät jos en käytä lainkaan fööniä. Lämpimiin kohteisiin suuntaavilla reissuilla en jaksa panostaa hiustenlaittoon senkään vertaa kuin kotona, sillä sekaisinhan ne menee kuitenkin. Etenkin jos ilmassa on kosteutta pamahtaa luonnonkihara saman tien esiin, joten silloin on vain parempi olla taistelematta vastaan ja antaa olla. Matkoilla luonnonkihara onkin ihan ok, se sopii rentoon lomalookiin, mutta jostain syystä kotona arjessa epämääräinen pörrökasa tekee olosta helposti suttuisen. Onneksi asia on helpottunut kun hiuksiin on tullut mittaa. Pitkissä hiuksissa huolettomuutta kestää huomattavasti paremmin kuin lyhyemmässä mallissa, jolloin huonoja hiuspäiviä oli usein juurikin sinne tänne itsepäisesti taittuvien hiushaituvien takia.

maxi skirt 12maxi skirt 8maxi skirt 5Maksihame: Mango / Pusero: H&M / Sandaalit: Nome / Clutch: & Other Stories / vyö: Nini’s

st-julian-1

St Julian’siin suuntasin aivan Maltan lomamme lopussa. Se oli myös yksi niistä alueista (Slieman ja Vallettan ohella), joista harkitsimme majoituksen ottamista lomamme ajaksi, lähinnä siitä syystä, että St Julian’sin alueella sijaitsee paljon hyvätasoisia, mutta myös kohtuuhintaisia hotelleja. Koska kyseinen kaupunki on kuitenkin mainittu myös Maltan bilekeskukseksi, päädyimme pitkän pähkäilyn jälkeen lopulta varaamaan hotellin Sliemasta. Päivän St Julian’sissa kierreltyämme en voinut olla tyytyväisempi valintaamme, sillä vaikka tuossa kauniissa satamakaupungissa vierailu oli mukava kokemus, ei se kuitenkaan tuntunut meidänlaiselta paikalta viivähtää pidempää. Jos Sliema on verrattain rauhallinen niin St Julian’sissa vastassa on huomattavasti vilkkaampi tunnelma.

st-julian-12st julians malta 01

Tähän aivan Slieman kyljessä sijaitsevaan kaupunkiin tutustumisen aloitimme ottamalla bussin Bay Street -ostoskeskukselle, josta kävelimme vaihtelevasti sivukatuja ja rantakujia pitkin takaisin Sliemaan. Välissä poikkesimme kurkistelemaan ostosmahdollisuuksia ja istahdimme yhdelle alueen kehutuista terassikahviloista, Caffè Portomasoon. St Julian’sin kävelyreittiämme vierustivat hulppeat hotellit ja Pacevillen alueella yökerhojen täyttämät kadut. Katujen lomasta pilkotti syvän turkoosi meri sekä valkoisena hohtavat veneet. Päivä paahtoi kuumana ja vaikka uimarantaa alueella ei olekaan, oli tässä reilun 8000 asukkaan kaupungissa silti tiettyä rantaloman letkeää henkeä.

st-julian-17st julians malta 2st-julian-19st-julian-18st-julian-16st-julian-30

Mielestäni St Julian’siin tutustumiseen riittää mainiosti aktiivinen puolikas päivä tai rento kokonainen, ellei sitten kaipaa yöelämään ja kansainvälisiä ruokaravintoloita, joita taas Slieman ja Vallettan puolella on vähemmän. Ymmärrän myös hyvin, miksi joku päätyy majoittumaan juuri tänne, sillä onhan kaupungissa runsaasti ravintoloita ja terasseja, hyvätasoisia hotelleja sekä tietenkin erityisen kaunis satama-alue.

st-julian-14vaaleanpunainen-pitsimekko-1050x630st-julian-34st-julian-31

Itselle alueella vierailun kohokohta oli tietenkin postikorttimainen satama, jonka sivustalla seisoo kuuluisa Hotel Juliani houkuttelevine merelle tähyävine terasseineen. Poikkeamaan houkutteli myös upea teeputiikki Shanteo, joka sijaitsee Le Meridien hotellin kolmannessa kerroksessa ja pitää sisällään kutkuttavan valikoiman ylellisiä ja eksoottisia teemakuja. Ehdottomasti vierailun arvoinen on myös ulospäin vaatimattomalta näyttävä jäätelöbaari RivaReno Gelato, jonka gelatot maistuvat taivaallisilta ja ovat täydellisiä herkkuja kuumaan kesäpäivään!

Tiedän, olen todella hidas vastailemaan blogihaasteisiin, mutta tapahtuuhan näitä kummallisuuksia joskus, että reagoin melkein heti. Kiitos siis Reetalle seuraavan kiertävän kysymyspaletin heittämisestä!

1. Mikä on tärkein pävärutiinisi?

Ehdottomasti hetki omaa aikaa aamulla sekä aamukahvi! Kuten olen viitannutkin, en ole aamuihminen, joten siksi arvostan tietystä aamurytmistä kiinni pitämistä!

2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

Voi apua! Mahdotonta valita yhtään mistään jutusta parasta, on vain erilaisia ja omalla tavallaan hyviä! Vaikutuksen ovat tehneet useat Mika Waltarin teokset, mutta toisaalta olen nauttinut myös erilaisten semitietokirjojen lukemisesta. En nykyään enää niin lue kaunokirjallisuutta, mutta erilaiset ajatukset, ideat ja totta kai ajantasainen tieto kiinnostaa ja olen alkanut kokea vetoa myös elämäkertoihin.

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

Pyrin jatkuvasti toteuttamaan haaveitani matkailun saralla ja sitä mukaa kun yksi haavekohde tulee ruksittua yli, astuu ihan varmasti toinen tilalle. Tällä hetkellä silmissä kiiluu ajatukset maailmanympärysmatkasta, mutta yksittäisistä kohteista tällä hetkellä haavekohdelistan kärjessä ovat Mongolia, Kapkaupunki, Japani, Seychellit ja Etelä-Amerikan maat.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

Ehdottomasti kyllä, ja jos ei mitään sellaista elämässä tapahdu, joka vaatii jäämään aloilleen, niin uskaltaisin sanoa, että varmasti tulen vielä asumaankin. En olisi niin nirso maan suhteen, tärkeää toki olisi arjen perusturvallisuus ja mahdollisuus tehdä töitä joko etänä tai paikallisesti. Ranska vetää puoleensa, mutta hyvin suurella innolla lähtisin moneen muuhunkin kohteeseen!

malta 2015

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?

Todella vaikea kysymys, etenkin kun olen varma maun ja kropan elämisestä vuosien saatossa. Rakastan Karen Millenin vaatteita, mutta toisaalta, tällä hetkellä tuskin Zarankaan kanssa voisi pieleen mennä (sitä ainakin taitaa selvästi eniten tällä hetkellä kaapissa olla) – kunhan asusteet saisin ottaa jostain muualta?

6. Lempikukkasi

Pidän kukista, mutten oikein omaa lempikukkaa. Tärkeämpiä ovat mieleiset värit kuin kukkalajit, ja tietty se, että ylipäätään on kukkia ;)

7. Tärkein periaatteesi äitinä

Olipas yllättävä kysymys näin kepeän kukkakysymyksen jälkeen! :) No mutta, äiti en ole, joten paha sanoa, mutta jos olisin, epäilen, että kasvatustusvalintojen kantavia tavoitteita olisi oikeudenmukaisuus, terveen itsetunnon kehittyminen ja lapsen kasvattaminen sekä ajattelemaan itsenäisesti että kunnioittamaan ihmisiä ja ympäristöä.

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Säännöllisestä erakoitumisesta, heh. Haluan toki säilyttää uteliaisuuteni elämää kohtaan ja kiinnostukseni jatkuvaan kasvuun, mutta tarvitsen myös häiriötöntä omaa aikaa.

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi?

Aika moni, onneksi! Niin hyvässä kuin pahassa, tietenkin. Esimerkiksi tämän päivän ihana kesäinen hetki ja jäätelötuokio ystävän kanssa, Take me theren avajaiset kohta pari viikkoa sitten muistan varmasti aina ja tietenkin lomareissujen kohokohdat ovat olleet aivan erityisen mieleen painuvia.

10. Oletko kenkä vai laukkuihminen

Kenkien määrästä voisi varmaan kuvitella muuta, mutta ehdottomasti olen laukkuihminen! Harvoin kiinnitän huomiota muiden kenkiin, mutta kivat laukut bongaan aina ja ne ovat myös niitä, joihin pukeutumishankinnoissa olen valmis satsaamaankin.

11. Lempipuuhasi kesällä? Aikuisten kesken?

Matkustus ja kiireettömän kaupunkipäivän viettäminen hyvässä seurassa auringosta, jäätelöstä ja mansikoista nauttien.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.