Kuviollinen maksihame

Tänään tuli niin paljon vettä, että meinasi usko loppua hetkeksi. Sade pääsi yllättämään ja olo oli jossain vaiheessa kuin uitetulla koiralla. Onneksi seura oli hyvää, eteläinen Helsinki kaunis (pilviverhonkin läpi), sateenvarjossa röyhelöreunukset ja kuplivaa kesäjuomaa tarjolla. Koska edelleenkin on todella heikosti (eli ei ole) ajantasaisia askuvia, pari yritystä kyllä on menneeseen kahteen viikkoon mahtunut, mutta … Lue lisää

St Julian’s – Maltan menomekka

St Julian’siin suuntasin aivan Maltan lomamme lopussa. Se oli myös yksi niistä alueista (Slieman ja Vallettan ohella), joista harkitsimme majoituksen ottamista lomamme ajaksi, lähinnä siitä syystä, että St Julian’sin alueella sijaitsee paljon hyvätasoisia, mutta myös kohtuuhintaisia hotelleja. Koska kyseinen kaupunki on kuitenkin mainittu myös Maltan bilekeskukseksi, päädyimme pitkän pähkäilyn jälkeen lopulta varaamaan hotellin Sliemasta. Päivän … Lue lisää