Tiedän, olen todella hidas vastailemaan blogihaasteisiin, mutta tapahtuuhan näitä kummallisuuksia joskus, että reagoin melkein heti. Kiitos siis Reetalle seuraavan kiertävän kysymyspaletin heittämisestä!

1. Mikä on tärkein pävärutiinisi?

Ehdottomasti hetki omaa aikaa aamulla sekä aamukahvi! Kuten olen viitannutkin, en ole aamuihminen, joten siksi arvostan tietystä aamurytmistä kiinni pitämistä!

2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

Voi apua! Mahdotonta valita yhtään mistään jutusta parasta, on vain erilaisia ja omalla tavallaan hyviä! Vaikutuksen ovat tehneet useat Mika Waltarin teokset, mutta toisaalta olen nauttinut myös erilaisten semitietokirjojen lukemisesta. En nykyään enää niin lue kaunokirjallisuutta, mutta erilaiset ajatukset, ideat ja totta kai ajantasainen tieto kiinnostaa ja olen alkanut kokea vetoa myös elämäkertoihin.

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

Pyrin jatkuvasti toteuttamaan haaveitani matkailun saralla ja sitä mukaa kun yksi haavekohde tulee ruksittua yli, astuu ihan varmasti toinen tilalle. Tällä hetkellä silmissä kiiluu ajatukset maailmanympärysmatkasta, mutta yksittäisistä kohteista tällä hetkellä haavekohdelistan kärjessä ovat Mongolia, Kapkaupunki, Japani, Seychellit ja Etelä-Amerikan maat.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

Ehdottomasti kyllä, ja jos ei mitään sellaista elämässä tapahdu, joka vaatii jäämään aloilleen, niin uskaltaisin sanoa, että varmasti tulen vielä asumaankin. En olisi niin nirso maan suhteen, tärkeää toki olisi arjen perusturvallisuus ja mahdollisuus tehdä töitä joko etänä tai paikallisesti. Ranska vetää puoleensa, mutta hyvin suurella innolla lähtisin moneen muuhunkin kohteeseen!

malta 2015

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?

Todella vaikea kysymys, etenkin kun olen varma maun ja kropan elämisestä vuosien saatossa. Rakastan Karen Millenin vaatteita, mutta toisaalta, tällä hetkellä tuskin Zarankaan kanssa voisi pieleen mennä (sitä ainakin taitaa selvästi eniten tällä hetkellä kaapissa olla) – kunhan asusteet saisin ottaa jostain muualta?

6. Lempikukkasi

Pidän kukista, mutten oikein omaa lempikukkaa. Tärkeämpiä ovat mieleiset värit kuin kukkalajit, ja tietty se, että ylipäätään on kukkia ;)

7. Tärkein periaatteesi äitinä

Olipas yllättävä kysymys näin kepeän kukkakysymyksen jälkeen! :) No mutta, äiti en ole, joten paha sanoa, mutta jos olisin, epäilen, että kasvatustusvalintojen kantavia tavoitteita olisi oikeudenmukaisuus, terveen itsetunnon kehittyminen ja lapsen kasvattaminen sekä ajattelemaan itsenäisesti että kunnioittamaan ihmisiä ja ympäristöä.

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Säännöllisestä erakoitumisesta, heh. Haluan toki säilyttää uteliaisuuteni elämää kohtaan ja kiinnostukseni jatkuvaan kasvuun, mutta tarvitsen myös häiriötöntä omaa aikaa.

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi?

Aika moni, onneksi! Niin hyvässä kuin pahassa, tietenkin. Esimerkiksi tämän päivän ihana kesäinen hetki ja jäätelötuokio ystävän kanssa, Take me theren avajaiset kohta pari viikkoa sitten muistan varmasti aina ja tietenkin lomareissujen kohokohdat ovat olleet aivan erityisen mieleen painuvia.

10. Oletko kenkä vai laukkuihminen

Kenkien määrästä voisi varmaan kuvitella muuta, mutta ehdottomasti olen laukkuihminen! Harvoin kiinnitän huomiota muiden kenkiin, mutta kivat laukut bongaan aina ja ne ovat myös niitä, joihin pukeutumishankinnoissa olen valmis satsaamaankin.

11. Lempipuuhasi kesällä? Aikuisten kesken?

Matkustus ja kiireettömän kaupunkipäivän viettäminen hyvässä seurassa auringosta, jäätelöstä ja mansikoista nauttien.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Olit kyllä nopein haasteen tekijä ikinä!! :)

Oli kiva lukea sun vastauksia! <3

Vastaa

Haha, ehkä eka kerta ikinä ;) Kiitos haasteesta, oli kiva toteuttaa!

Vastaa

Mielestäni on vähän sääli että kaltaisesi koulutettu ja töihinkykenevä henkilö istuu kotona.

Vastaa

Kiitos mielipiteen jakamisesta! Sanavalintoihin puuttummisen sijaan tyydynkin vain lähettämään terkkuja sinne vanhoille kollegoille – tekin olette toisinaan mielessä <3

Vastaa

Go, Anna-Maria ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.