Kirjoitin näiden asukuvien oheen postauksen jo eilen, mutta ajatuksissani jatkoin välilehdelle auki jäänyttä luonnosta enkä tullut huomanneeksi, etten enää ollut kirjautuneena sisään. Ja kas, kun painoin tallenna, kaikki katosi. Tuntui mahdottomalta enää yrittää uudelleen, joten päätin nukkua yön yli (ja tehdä yhden täyden työpäivän), ennen kuin jaksoin aloittaa alusta. Tosin enhän muista yhtään enää, mitä silloin oikeastaan kirjoitin. En kai mitään kovin tärkeää, työliitännäisiä asioita kai. Niinpä parempi pitää lyhyenä ja keskittyä ihan muihin juttuihin, kuten vaikka asuun.

Tämä on siitä harvinainen syysasu, ettei ole ihan tummanpuhuva tai mustilla päällysvaatteilla kerrostettu. Erityistä on myös vähän pidempi trenssi, harvemmin nimittäin käytän polven alle ulottuvia päällysvaatteita.

Tamariksen kengät ovat alkusyksyn hankintani, ja tällä hetkellä ainoat viileämpien säiden kenkäni, sillä en vain ole ehtinyt tai jaksanut käydä kaivamassa varastosta laatikoita, joista löytyy syys-talviasusteeni. Niinpä näillä on menty koko alkusyksy. Mutta eipä se oikeastaan haittaa, kengät ovat nimittäin mielettömän mukavat, ja olleet sitä jo ensi hetkestä lähtien.

Tyypillisesti nahkakengät vaativat muutaman käyttökerran sisäänajon, mutta nämä tuntuivat jalkaan ihan täydellisiltä jo ensimmäisellä kerralla jalkaan laittaessa. Eikä tunne ole siitä muuttunut, todellakin miellyttävä lesti ja tukeva korko, eli jalat jaksaa pitkänkin päivän. Ei tosin silti olisi pahitteeksi käyttää välillä muitakin. Jos vaikka ensi viikolla ehtisi? Tai sitä seuraavalla. Nyt on ollut niin haipakkaa, että hädin tuskin ehtii tärkeimmät asiat hoitaa, ja tämä ei vielä niihin lukeudu – ainakaan nyt vielä kelien pysytellessä plussan puolella.

Takki: Vero Moda / Mekko: Oasis Loganberry Dress, saatu blogin kautta /
Nilkkurit: Tamaris / Laukku: Ralph Lauren

Kuvat: Saara

Havahduin vähän aikaa sittensiihen, että tällä hetkellä käytössä on muutamia sellaisia hiustenhoitotuotteita, joihin tulee tartuttua useasti, mutta joiden ei toivoisi kuitenkaan kuluvan loppuun. Ylipäätään tuotteita, jotka pääsevät ehdottomasti jatkoon ja sopivat toki käyttöön ihan vuoden ympäri, mutta toimivat erityisen hyvin nyt syyskautena kun koleat ja kosteat säät tuovat omat haasteensa hiustenhoitoon. Niinpä tässä koosteena viisi tämän syksyn hiustenhoitotuoteihastusta!

Hiusten pesun lempparit

Suurin osa shampoo-hoitoainepareista sijoittuu jonnekin keskimaastoon, ovat kivoja ja toimivia, mutta eivät herätä sen suurempia tunteita. Tai noh, harva kosmetiikkatuote nyt itsellä ylipäätään herättääkään yhtään isompia tunteita, mutta jotkut kyllä erottuvat selkeästi edukseen (ja toki päinvastoin toisinaan myös). Sen huomaa mm. siitä, että tuotteita alkaa säästelemään ja erityisesti käyttöä ajoittamaan niihin tärkeimpiin päiviin. Sitä toivoo, etteivät ne lainkaan loppuisi. Sellainen tunne tuli nopeasti Fudge Luminizer Weightless shampoon* ja hoitoaineen* kohdalla. Kombo on yksinkertaisesti tosi toimiva, ja sopii omille karheille ja hieman luonnonpörröön taittuville hiuksilleni ihanasti.

Näiden jälkeen hiukset tuntuvat puhtaille ja ilmaville. Shampoo siis puhdistaa, mutta tosi hellävaraisesti, jättäen hiuksiin ihanan ilmavan tunnun. Hoitoaine taas on riittävän tehokas herkästi takkuuntuville hiuksilleni ja mukavan nopeavaikutteinen, joten toimii loistavasti arjessa. Näiden kanssa ei tarvitse liutaa jätettäviä selvittäviä tuotteita vaan kevyet suihkeet riittävät, mikä osaltaan lisää kevyttä jälkifiilistä. Tuotteet ovat nyt suurin piirtein puolessa välissä ja huomasin jo googlaavani hintoja uutta settiä varten. Ihan superhyvät etenkin näin viilenevään kauteen kun kylmä ilma sähköistää hiuksia ja ne kaipaavat yhtä aikaa kosteutta ja ilmavuutta.

Budgie The Apple Cider Scrub* hämmensi ensin. Purkissa oleva geelimäinen tuote (nykyään tosin Kicksillä myynnissä tuubipakkauksessa), joka muistutti enemmän vartalon kuorinta-ainetta kuin hiusten pesuun tarkoitettua tuotetta, mutta jo ensimmäinen käyttökerta käänsi epäilykset ihastukseen. En muista, milloin olisin millään tuotteella saanut näin ihanan puhtaan tunnun hiuksiin. Siis todellakin kunnolla syväpuhdistava ja supermiellyttävä tuote. Rakeet puhdistavat kevyesti päänahkaa, mikä lisännee puhtauden tuntua.

Lisäksi pienehkön oloista purkkia ei kannata säikähtää, tämä on superriittoisaa! Pieni määrä shampoota riittää, sillä se vaahtoaa ja levittyy hiuksiin superhyvin. Tämä ehti kulua loppuun viime kuun aikana, mutta ehdottomasti tulen hankkimaan uuden! Kääntöpuoli (kuten muissakin tehokkaissa syväpuhdistavissa tuotteissa) on kuivattavuus, mutta tehokkaan hoitoaineen kanssa käytettynä täydellinen! Budgien tuotteet muuten valmistetaan Ruotsissa ja ovat kaikki vegaanisia, eli jos etsit vegaanista syväpuhdistavaa shampoota, kokeile tätä!

Hiuksiin jätettävät suosikit

Goldwell Just Smooth Sleek Perfection -suihke ei oikeastaan ole uusi tuttavuus. Jo vuoden verran, tai ehkä ylikin, olen reissuilla käyttänyt Sleek Perfectionionin matkakokoisia tuotenäytteitä. Jostain oli päätynyt kotiin ehkä kolme sellaista, ja aina reissuun lähtiessä tuli pakattua sellainen mukaan ja niillä tähän ihastuinkin. Nyt viimein sain hankittua ihan normikokoisen tuotteen arkikäyttöön.

Suihke tekee juuri sen mitä lupaa, eli tällä tulee supersileä lopputulos. Kuin olisi käyttänyt suoristusrautaa, mutta samankaltainen tulos pelkästään föönillä kuivatessa. Siksi kai tämä onkin ollut niin loistava reissutuote, mukaan kun en koskaan jaksa raahata muotoilurautaa, mutta kaipaan huoliteltua lopputulosta. Sleek Perfection on ollut siihen vastaus. Kevyesti hiusöljyä latvoihin, sitten tätä pyyhekuivaan pituuteen suihkutettuna ja kuivaus. Helppoa ja nopeaa! Parasta on, ettei hiuksiin jää yhtään sellaista raskasta wet look -henkistä fiilistä, ainoastaan supersileä jälkifiilis, eli toimii hyvin karheille hiuksilleni!

Schwarzkopfin Blond Me Instant Blush* seisoi ikuisuuden kaapissa korkaamattomana, oikeastaan aloin jo epäillä, etten sitä tule koskaan käyttämään. Tuote kiinnosti, mutta pelkästin liian rajua vaikutusta. Sitten eräs päivä hiuksiin tympääntyminen kulminoitui ja ajattelin, että mitä menetettävää on, mitä tahansa tästä hiuksiin jääkin, se ei ole pysyvää. Ensin kokeilin suortuvaan, mutta jo seuraavan pesun yhteydessä suihkuttelin rennosti koko pituuteen. Nyt on kulunut kolmisen viikkoa tuosta hetkestä ja siitä hetkestä lähtien olen tainnut käyttää tätä joka pesun yhteydessä. Eli ihastuin.

Sävy Strawberry on selvästi punainen, eli kannattaa suihkuttaa kylppärissä hiuksiin ja varoa vaatteita sekä kankaita, mutta näin lähes omanvärisiin hiuksiin se ei tartu yhtään liian huomiotaherättävästi. Itse asiassa sävy jättää tosi kauniin pastelliin taittuvan fiiliksen, enemmänkin sellaisen lempeän utuisan sävyn, ja hetkessä tuli tunne kuin olisi käynyt kampaajalla freesaamassa väriä. Suihkutan tätä melko runsaasti, ja silti vaaleatkaan kohdat eivät hyppää hiusmassasta mitenkään erityisen punaisina esiin, pikemminkin pehmeän punertavina. Kunnolla blondattuissa hiuksissa toki lopputulos olisi varmaan eri, mutta omaan sävyyn tämän jättämä lopputulos on pelkästään luonnollinen ja tavallaan sävyeroja hyvällä tavalla tasapainottava. Nyt olen varma siitä, että tuote tulee käytettyä loppuun asti ja hyvillä mielin siitä, että kiitos tämän, saan jatkettua kampaajallakäyntivälin pitkittämistä.

*Tuote saatu blogin kautta.

Ensisilmäys Romanian Transilvaniassa sijaitsevan Brasovin esikaupunkialueeseen ei luonut mainittavaa kuvaa, mutta mitä lähemmäs kaupungin sydäntä, sen äärimmäisen sielukasta vanhaakaupunkia pääsimme, sitä vaikuttuneemmaksi paikan viehättävyydestä tulin. Aamupäivän kestänyt sade oli juuri lakannut ja kosteus hallitsi vielä kaupunkia, värit tuntuivat pääsevän erityisen syvinä eriin ja aurinko pilkisteli varovaisesti jossain kaukana pilvien lomassa.

Brasovin maisemaa hallitsee jyrkkä Tampa-vuori, jonka huipulle pääsee kaapelivaunuilla katselemaan maisemia.

Hotellista, vain muutaman huoneen Villa Pratosta aukesi ihana näkymä vanhojen rakennusten valloittamaan Brasoviin ja sen maagisen vihreään Etelä-Karpaattien ympäröimään maisemaan. Vanhakaupunki huusi tutustumaan lisää sen pittoreskeihin mukulakivikujiin ja jopa ripauksen taionomaiseen tunnelmaan, niinpä ujutin jalkaani hyvät kävelykengät ja suuntasimme katselemaan pikkuista vanhaakaupunkia jalan.

Brasov paljastui nopeasti tunnelmaltaan rennoksi kaupungiksi, jonka boheemit kadut kätkevät sisäänsä pieniä putiikkeja, kahviloita, jäätelöbaareja ja tietenkin kiinnostavia ravintoloita. Katukuvassa viehättää erityisesti väripaletti, joka on kuin suoraan sadusta. Värienkäyttöä ei ole arasteltu ja talot on maalattu murretulla keltaisella, vihreän sävyillä, persikalla ja roosalla. Kaikki limittyy täydellisesti yhteen ja paikan estetiikka saa huokailemaan ihastuksesta.

brasov romania 1

Musta kirkko ja kasvisruokaa

Kaupungin tunnetuin nähtävyys on jylhä goottilainen Musta kirkko (Biserica Neagra), joka seisoo kivenheiton päässä keskustan eläväiseltä Council Square  -aukiosta(Piata Sfatului). Musta kirkko on Kaakkois-Euroopan suurimpia goottilaisia rakennuksia ja kirkon torni kohoaa aina 65 metrin korkeuteen. Sen kellot ovat maan suurimmat ja niistä raskain on jopa kuuden tonnin painoinen. Rakennus on näyttävä, juuri sellainen, jonka voisi kuvitellakin Transilvanian alueelle ja sopivasti mystiikkaa tihkuvan kaupungin sydämeen. Kirkon ympärillä jatkuu sama yhtenäinen arkkitehtuuri kuin muualla, jota kevyt ajan tuoma rosoisuus on päässyt vuosien saatossa lempeästi kuvioimaan.

Koukkaamalla kirkon takaa pääsee takaisin keskustan aukiolle, jonka arki-iltapäivän vilkkaus hämmästyttää. Ihmisiä on liikkeellä paljon ja keskiaikaiseen tyyliin pukeutunut musiikkikulkue nostattaa tunnelmaa ja ilahduttaa erityisesti perheiden pienimpiä. Council Squaren laidalla on runsaasti ravintoloita terasseineen ja aukion kulmasta alkaa kävelykatu, St Republicii, jossa ravintolatarjonta jatkuu kiinnostavien vaate- ja asusteputiikkien lomassa. Kadunvarrella on erityisesti useita kenkäkauppoja sekä naistenvaateliikkeitä, ja paikallisten merkkien tarjonta vaikuttaa kaikenkaikkiaan kiinnostavalta.

brasov romania 15brasov romania 13 brasov romania 17 brasov romania 020

Kasvisruokaa Brasovissa

Illallispaikaksi valitsimme trendikkään kasvisravintolan, Simonen (Strada Politehnicii 6), jonka mutkaton ja rento tunnelma sopi täydellisesti kaupunkiin. Asiakaskunta koostui nuorista aikuisista ja ruokavalikoima oli mukavan monipuolinen. Illallisen jälkeen kävelimme läpi hämärtyneen kaupungin toivoen vielä jonkin jäätelöpaikoista olevan auki, mutta kellon ollessa ylittänyt jo iltayhdeksän, sulkivat liikkeet ja kahvilat yksi kerrallaan oviaan. Niinpä nautimme hiljenevän kaupungin tunnelmasta ja palasimme takaisin hotellille, jonka pehmeissä sängyissä sai nukuttua yhdet parhaista unista koko matkan aikana.

brasov romania 20 brasov romania 29

Brasovin lähistöllä

Jos aikaa on enemmän, voi Brasovista tehdä esimerkiksi retken noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Draculan linnaan, Bran Castleen, joka ei aivan kolahtanut itseeni kesän turistisesongin ollessa kuumimmillaan, mutta ehkäpä muuhun aikaan vuodesta paikka paljastaa viehättävyytensä. Kaupungin kupeessa nouseva Mount Tampa houkuttelee patikoijia luokseen, mutta uskon, että näkymät jo kaapelivaunun kera korkeuksiin noustessa ovat huimaavat. Olin suunnitellut tekeväni kaapelivaunuretken seuraavana aamuun, mutta valitettavasti voimakas sadeaalto yllätti, niinpä jätimme retken välistä ja jatkoimme matkaa. Lisäksi kiinnostavan oloinen kohde lähistöllä on karhujen suojelualue Zarnesti, jonne tehdään aukioloaikojen puitteissa opastettuja retkiä.

brasov romania 39