Runeberginkadulla sijaitseva Tokyo 55 on yksi suosikkiravintoloistani. Eksyin sinne ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten kun muutin edelliseen kotiini, siitäkin huolimatta, että alueella olin asunut ennen sitäkin. Parin vuoden ajan Tokyossa tuli käytyä varsin tiuhaan kun uusi koti sijaitsi sopivasti aivan kulman takana, mutta vähän aikaa sitten havahduin siihen, että edellis kerrasta oli ehtinyt vierähtämään jo jotakuinkin vuosi. Ravintola oli kuitenkin pyörinyt tiuhaan mielessä, erityisesti sännöllisen ohikulkumatkan myötä, mutta vasta nyt kevään korvilla ryhdistäydyin korjaamaan asian, muuttokin pois alueelta kun oli edessä. Noh, muutto ehti ensin, mutta suunnattiin sushille viimein viime lauantaina Groomin Pitstop -illan jälkeen. Ja oi, ei se ollut mihinkään vuodessa muuttunut ja Tokyo 55 kantaa edelleen suosikki sushipaikkani -titteliä.

_MG_3828IMG_7439IMG_7428IMG_7460

Jos jatketaan listan silmäilyä susheista eteenpäin, niin pääruoista löytyy häränmarmoria teriyakikastikkeella, mitä kertakaikkisesti rakastan! Silloin aikoinaan tavakseni muodostui tilata aina juuri tuo pääruoka pienen sushilajitelman kera – toimii, kerta toisensa jälkeen!

Ylistin häränmarmoria miehelle niin, että luulen, ettei seuraavaa illallista Tokyo55:ssä tarvitse kokonaista vuotta odottaa. Tällä kertaa kun päädyimme houkutuksestani huolimatta valmiiseen menuun; alkuun pieni sushilajitelma, pääruoaksi rapeaa porsaankylkeä teryakikastikkeella ja jälkkäriksi suklaafondant vihreä tee -jäätelöpallolla. Kylkeen vielä mätsätyt juomat; sakea, punaviiniä ja jälkiruokaviini. Kaikki muu oli oikein erinomaista, mutta suklaafondant olisi saanut olla hieman täyteläisempi. Mies tykästyi kokonaisuuteen kuuluviin susheihin, joten oli kiva, etten aiheuttanut pettymystä kehuttuani paikkaa säännöllisesti kuluneen vuoden ajan. :)

IMG_7443IMG_7429IMG_9993IMG_7480

Kaivoin muuttolaatikoista huivipinon hänniltä keinokarvakauluksen, vanhaan talvitakkiini kuuluvan, ja jäin pyörittelemään sitä käsissäni miettien mitä sillä tekisi. Kärjistä valuvat nauhat tekivät siitä otollisen monella tapaa solmittaviksi, enkä voinut vastustaa kiusausta ujuttaa se päälle lauantaina. Koska karvakaulus on jo itsessään vaativa, ja äärimmäisen helppo saada näyttämään mauttomalta, päädyin yhdistämään sen turvalliseen mustaan. Koska oli ilta, unohdin kuitenkin tylsät mustat sukkikset ja hain värimaailman karvakerrosten joukosta. Että ei sitten kuitenkaan ihan perusmusta asu; keinoturkista, nahkaa, kevyttä metallinhohtoa ja ripaus kultaa. Alkaako mieli tehdä jo itärajan ylitystä? :)

                                         turkiskaulus 4turkiskaulus 55turkiskaulus 10turkiskaulus 49turkiskaulus 17Pusero: Zara / Hame: Zara / Sukkikset: Calzedonia, joltain reissulta ostetut / Kengät: Cafe Noir / Rannekoru: Guess / Tekotuskiskaulus: H&M:n talvitakista napattu / Vyö: 2nd hand

Uusi viikko ja uusi maisema. Lumi on mukavasti kuorruttanut maan talviseksi, mutta silti fiilis on varsin keväinen. Siitäkin huolimatta, etten juuri nukkunut viime yönä ja, että käynnissä on elämäni ensimmäinen paasto, vain vuorokauden mittainen tosin. Mies sai helposti puhuttua mukaan kokeiluun, ja jos tämä sujuu luontevasti, niin mielenkiintoinen ajatus olisi tuoda minipaasto osaksi elämää. Katsotaan, katsotaan, ei ole hyvä mennä asioiden edelle. Toistaiseksi on mennyt hämästyttävän hyvin, mutta saa nähdä miten käy kun alkuilta koittaa. :)

Eilen tehtiin retki Ikeaan pitkästä aikaa ja puolipakosta, menin ja rikoin vahingossa perjantaina suuren peilimme, sen jota olin kaivannut asuntoon kuumeisesti jo reilun puolen vuoden ajan. Ei auttanut muu kuin lähteä ostamaan uutta, joten auton nokka kaarsi Ikeaan, monen muun vapaapäiväläisen tavoin. Silloin ei paastottu, ja Ikean prinsessaleivokset houkuttelivat kahville. En tiedä voiko Ikeaan tehdä retkeä ilman heräteostoksia, mutta ainakin meillä tuplaantui suunniteltu aika Ikean käytävillä ja matkaan tarttui vähän pientavaraa, etupäässä keittiöön.

ikea 5ikea 8ikea 7Yritän tänään vielä ehtiä julkaisemaan asukuvia, niitä kun on taas ehtinyt kertyä koneelle. :)