Kevääni on ollut monin paikoin raskas ja olen ollut todella poikkeuksellisen väsynyt, normaalistikin uniongelmaisena olen nukkunut tavallistakin huonommin ja peilistä on alkanut katsomaan yhä nuutuneemman oloinen olento. Siksi onkin ihana muistutella itseä niitä hyvistä asioista, keskittyä haistelemaan kevättä ja viivähtää parvekkeella silmät kiinni auringosta hetki nauttien. Valo todella tekee ihmeitä.

Arjen kohokohtia ovat kiireettömät hetket, kun pystyy unohtamaan velvollisuudet ja ihan vain käpertymään hetkeen. Vapaat viikonloput ovat olleet korvaamattomia, kuten myös pienet irtiotot Tallinnan ja Oslon merkeissä. Puhumattakaan kuinka innoissani odotan Islantia ja kesälomaa. Huikeaa onkin laskeskella, että nyt on enää kaksi kokonaista viikkoa ensimmäiseen lomaviikkoon, ja kun palaamme, on enää viisi viikkoa kesälomareissuun. Siinä välissä juhannus ja kesä, noin niin kuin ylipäänsä.

Olen myös nauttinut kivuttomasta ajasta. Muistatte varmaan kun kirjoittelin ehkäisystä, ja erityisesti kierukasta? Kolme viikkoa sitten kävin poistattamassa vempeleen ja voi taivas kun on ihanaa olla kun koko ajan ei satu, vatsaan ja päähän. Kipu kavensi näkökenttää, mutta kivuttomuus on vapauttanut hengittämään syvään, nauttimaan enemmän tekemisestä ja vähentänyt hetkellisesti huolta. Kummasti osaa arvostaa tätä olotilaa! Plussana vielä turvotuksen katoaminen. Lääkäri mainitsi, että parhaillaan on markkinoille tulossa pienempi kierukkamalli, jolla olisi mahdollisuudet sopia minulle, kivut kun selvästi johtuivat juuri vieraasta esineestä kropassa, muut vaivat tosin sitten taas hormoneista. Ehkä sitäkin täytyy kokeilla, mutta katsotaan, nyt annan kehon ja mielen hetken levähtää.

Iloa on pullollaan myös tämä neljän päivän vapaa, köllöttelen vieläkin sängyssä enkä pidä kiirettä minnekään. Ihanaa. Illalla nauruterapiaa standupin muodossa ja huomenna pieni maisemanvaihdos poikaystävän kotiväkeä tapaamaan. Eikähän näillä kerätä sopivasti energiaa seuraaville parille viikolle. :)

vaalea mekko 28vaalea mekko 50vaalea mekko 46
Neulemekko: H&M / Sukkikset: Pariisista / Kengät: Zara / Laukku: Global / Vyö: 2nd hand

Vapaapäivä ja väsymys, noihin sanoihin kiteytyy helatorstaini. Tuntuu, kuin en olisi tänään lainkaan herännyt, vaikka kaupoillakin piipahdettiin myöhäisiltapäivästä. Ihana lämpökin on hellinyt niin mukavasti, että uskaltauduin liikkeelle ilman paksuja sukkiksia ja muutenkin varsin keveässä varustuksessa. Mutta silti, unettaa, ja uljas ajatus saada näin vapaapäivänä siivottua ja hoidettua talvikengät pois eteisestä jäi vain ajatuksen tasolle. Ei vain jaksa tänään, mutta ehkä huomenna?

Ai niin, vielä on tämä viikko aikaa heittää kysymyksiä ja postaustoiveita, ennen kuin alan/alamme niihin vastaamaan (laittakaa ihmeessä myös kumman haluatte kysymykseen vastaavan, vai vaikka molempien). Otan innolla vastaan kaikki ideanne ja kysymyksenne, ja toki kiitän suuresti jo kaikista tähän mennessä tulleista! :)
oranssi huivi 24oranssi huivi 4oranssi huivi 16

Bleiseri: Sheinside, saatu / Kengät: Buffalo / Vyö: 2nd hand / Loput: Zara

Aivan ihana kevätfiilis, upea sää ja neljän päivän vapaa pyörähtänyt juuri käyntiin. Kävin eilen tsekkaamassa ystävän kanssa Sinebrychoffin Taidemuseossa Michelangelo ja Sikstuksen kappeli -näyttelyn, jonka jälkeen istahdettiin Café Ekbergiin Oikein mukavaa. Tiistaina taas pääsin hemmottelemaan itseäni erinäisten blogitilaisuuksien mudossa.

Ensin vierailin showroomilla syksyn tunnelmia haistelemassa, miten hassua onkaan tutkailla nahkasaappaita ja tummia syysvärejä kun aurinko on vasta ilmestynyt näkyviin viestimään keväästä ja luonto ei ole edes ehtinyt kunnolla puhjeta kukkaan! Mielenkiintoista silti, mutta hyvin tutunoloiselta tuleva syksykin näyttää, totuttuja värejä ja simppelin oloista vaatetusta.

IMG_5635 IMG_5644IMG_5641 IMG_5657

Showroom visiitin jälkeen suuntasin merellisiin tunnelmiin, Hietalahdenrantaan, tutustumaan kauneuskeskus Miira C Beauty Cliniciin. Valossa kylpevässä tilassa oli herkkuja ja ihasteltavaa, esillä ja myynnissä oli Lalli Savolaisen suunnittelemia vaatteita ja koruja, sekä myös maahantuotuja uniikkeja yksilöitä. Väriä ja raikkautta ei puuttunut, herkullinen oli myös Diego Dalla Palman meikkivalikoima, josta sain kotiinviemistäkin.

Ennen kuin hyppäsin meikkipöydän ääreen, kävin kuitenkin rentoutumassa minikasvohoidossa, joka tuntui taivaalliselta pitkän päivän jäljiltä. Olen vähän huono käymään kasvo- ja hemmotteluhoidoissa, ja myönnettävä on, että kaikki elämäni aikana käydyt hoidot ovat melkein lahjaksi saatuja tai nyt myöhemmin blogin kautta saatuja, mutta joka ikinen kerta ihmettelen, että miksen käy useammin, sen verran rentoutuneeksi ja hemmotelluksi olo kauneushoitolavisiittien jälkeen aina jää. Niitä pieniä pausseja arkeen, itsensä hemmottelua. Pitäisi muistaa useamminkin!

IMG_5717IMG_5689IMG_5692IMG_5720 Hoito toteutettiin RVB:n tuotteilla, jonka jälkeen istahdin iho puhtaana meikattavaksi. Meikattavana ollessani ei ole tapana nirsoilla, mielestäni on kiva nähdä mitä joku muu valkkaa, ja nytkin sain huuliini hemaisevan vadelmaisen kiiltosävyn. Sellaisen, jota en itse ikinä valitsisi, mutta hauskuus piileekin mahdollisuudessa kokeilla, ja sitä kautta tilaisuudessa löytää uutta. Siinä sitten istuin, syömässä mansikoita, suklaaherkkuja ja imemässä smoothieta, meikattavana kauniina kevätpäivänä – ei paljon paremmin voisi työpäivän jälkeistä iltapäivää viettää!

On kiva käydä tutustumassa uuteen, mutta luonteeseeni sopivimpia ovat juuri tällaiset rennot ja intiimit tilaisuudet, joissa voi rauhassa tutkailla ja tunnustella, kysellä ja rentoutua. Mitä enemmän ihmisiä, sitä vaivautuneemmaksi oloni tunnen, mutta vaivautumista ei kyllä tässä merenrantahoitolassa tarvinnut tuntea, vastaanotto oli lämmintä ja henkilökohtaista, juuri mieleistäni. Työpöydälläni on ajelehtinut hierontalahjakortti käyttämättömänä jo pienen ikuisuuden, ehkä tästä ihanasta kokemuksesta inspiroituneena varaan ajan viimein siihenkin, ja hoidatan myös kropan kuntoon kasvojen ja mielen ohella.

IMG_5699IMG_5681IMG_5703IMG_5701 IMG_5706