Aivan ihana kevätfiilis, upea sää ja neljän päivän vapaa pyörähtänyt juuri käyntiin. Kävin eilen tsekkaamassa ystävän kanssa Sinebrychoffin Taidemuseossa Michelangelo ja Sikstuksen kappeli -näyttelyn, jonka jälkeen istahdettiin Café Ekbergiin Oikein mukavaa. Tiistaina taas pääsin hemmottelemaan itseäni erinäisten blogitilaisuuksien mudossa.

Ensin vierailin showroomilla syksyn tunnelmia haistelemassa, miten hassua onkaan tutkailla nahkasaappaita ja tummia syysvärejä kun aurinko on vasta ilmestynyt näkyviin viestimään keväästä ja luonto ei ole edes ehtinyt kunnolla puhjeta kukkaan! Mielenkiintoista silti, mutta hyvin tutunoloiselta tuleva syksykin näyttää, totuttuja värejä ja simppelin oloista vaatetusta.

IMG_5635 IMG_5644IMG_5641 IMG_5657

Showroom visiitin jälkeen suuntasin merellisiin tunnelmiin, Hietalahdenrantaan, tutustumaan kauneuskeskus Miira C Beauty Cliniciin. Valossa kylpevässä tilassa oli herkkuja ja ihasteltavaa, esillä ja myynnissä oli Lalli Savolaisen suunnittelemia vaatteita ja koruja, sekä myös maahantuotuja uniikkeja yksilöitä. Väriä ja raikkautta ei puuttunut, herkullinen oli myös Diego Dalla Palman meikkivalikoima, josta sain kotiinviemistäkin.

Ennen kuin hyppäsin meikkipöydän ääreen, kävin kuitenkin rentoutumassa minikasvohoidossa, joka tuntui taivaalliselta pitkän päivän jäljiltä. Olen vähän huono käymään kasvo- ja hemmotteluhoidoissa, ja myönnettävä on, että kaikki elämäni aikana käydyt hoidot ovat melkein lahjaksi saatuja tai nyt myöhemmin blogin kautta saatuja, mutta joka ikinen kerta ihmettelen, että miksen käy useammin, sen verran rentoutuneeksi ja hemmotelluksi olo kauneushoitolavisiittien jälkeen aina jää. Niitä pieniä pausseja arkeen, itsensä hemmottelua. Pitäisi muistaa useamminkin!

IMG_5717IMG_5689IMG_5692IMG_5720 Hoito toteutettiin RVB:n tuotteilla, jonka jälkeen istahdin iho puhtaana meikattavaksi. Meikattavana ollessani ei ole tapana nirsoilla, mielestäni on kiva nähdä mitä joku muu valkkaa, ja nytkin sain huuliini hemaisevan vadelmaisen kiiltosävyn. Sellaisen, jota en itse ikinä valitsisi, mutta hauskuus piileekin mahdollisuudessa kokeilla, ja sitä kautta tilaisuudessa löytää uutta. Siinä sitten istuin, syömässä mansikoita, suklaaherkkuja ja imemässä smoothieta, meikattavana kauniina kevätpäivänä – ei paljon paremmin voisi työpäivän jälkeistä iltapäivää viettää!

On kiva käydä tutustumassa uuteen, mutta luonteeseeni sopivimpia ovat juuri tällaiset rennot ja intiimit tilaisuudet, joissa voi rauhassa tutkailla ja tunnustella, kysellä ja rentoutua. Mitä enemmän ihmisiä, sitä vaivautuneemmaksi oloni tunnen, mutta vaivautumista ei kyllä tässä merenrantahoitolassa tarvinnut tuntea, vastaanotto oli lämmintä ja henkilökohtaista, juuri mieleistäni. Työpöydälläni on ajelehtinut hierontalahjakortti käyttämättömänä jo pienen ikuisuuden, ehkä tästä ihanasta kokemuksesta inspiroituneena varaan ajan viimein siihenkin, ja hoidatan myös kropan kuntoon kasvojen ja mielen ohella.

IMG_5699IMG_5681IMG_5703IMG_5701 IMG_5706

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.