Miehen tyyli on muuttunut (vai pitäisikö sanoa kehittynyt) ihan huikeasti sinä aikana kun olemme tunteneet. Muutos on totta kai lähtenyt kiinnostuksen heräämisestä, joka on syttynyt yhtäkkiä ties mistä. Ainakin olen yrittänyt olla itse siihen vaikuttamatta, mutta tiedä sitten kuinka paljon tahatonta myötävaikutusta on tapahtunut, se kai on liiviisti yhdessä ollessa väistämätöntä. :) Vanha välinpitämättömyys pukeutumiseen on vuodessa muuttunut nettikauppojen syövereissä vierettyihin hetkiin. On ollut mielenkiintoista seurata läheltä kehitystä ja huomata kuinka silmä hioutuu erilaisiin yhdistelmiin, miten oma maku alkaa muotoutua ja kokojen sekä mittasuhteiden tuntemus kehittyy. Paidat ovat hiljalleen muuttuneet istuvammiksi ja housut rythdistyneet. Nyt päällä on sellaista, mitä olisi ollut turha edes yrittää ehdottaa vielä vuosi sitten ja se, mikä ennen oli sopivaa on nyt liian isoa.

UFFille on kiikutettu isot kasat vaatteita ja kaappeja ovat alkaneet täyttää tarkkaan valitut klassiset yksilöt – ja värit! Liuta uutta tarttui mukaan matkalta, löytöjä tuli tehtyä Massimo Duttin ohella pääosin Sevillan Outlet -keskuksesta sekä El Corte Inglesistä, joista Malagan tavaratalossa oli paras valikoima (esimerkiksi Brooks Brothersia ei löytynyt muista matkan varrelle sattuneista tavarataloista).

miehen ostokset 05miehen ostokset 07miehen ostokset 008

Ylläolevista kaikki muut paitsi ruskea kengät ovat Espanjan reissun ostoksia, kengät ovat Alfred Sargentin ja miehen silmäterä. Ne on ostettu juuri ennen reissua, mutta niitä tulikin ihailtua netissä koko alkukesä ennen tilauksen tekemistä. Nyt kiikarissa on toinen klassinen kenkähankinta, jota mies hinkuu Tallinnaan tekemään, ja myös Tukholmasta on kuulemma merkattuna liuta miestenvaateliikkeitä, joissa on pakko päästä käymään – eli odotettavissa reissut molempiin kohteisiin! ;) Milloinkohan käy niinpäin, että minun täytyy alkaa tekemään omista kaapeistani tilaa miehen vaatteille ja kengille? :)

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Vautsi… :) Joskus tuntuu, että miehille on tarjolla paljon laadukkaampia vaatteita ihan perus halpisliikkeissäkin. Materiaalit ovat kestävämpiä, värit ajattomampia, asusteista löytyy huomattavasti useammin aitoa nahkaa ja vaatteiden leikkauksissa on käytetty paljon enemmän mielikuvitusta. Usein pelkästään huivitkin ovat miesten osastolla jotenkin tyylikkäämpiä ja paremmin harkittuja suomalaiseen väritykseen…

Siis onko sun poikaystävä tosiaan innostunut pukeutumisesta vasta sut tavattuaan? Olispa hauskaa nähdä sitten se before vaatekaappi… Mitä sillä oli päällä, kun te tapasitte ekan kerran? :D

Vastaa

No niinpä! Just mietittiin ystävän kanssa, että miksi naisille saa kaivaa kiven alta klassista valkoista laadukasta t-paitaa (joka ei näy läpi!) ja miesten valikoimissa niitä on pilvin pimein! Sama juttu monessa muussakin, klassisten perusvaatteiden löytäminen saattaa olla tosi vaikeaa naisten osastoilta (ellei kivuta hintaluokissa reilusti ylemmäs) ja kaikki tuntuu olevan aina sitä mikä on muodissa. Ja ihan totta myös tuo materiaalijuttu, naisille tuntuu olevan reippaasti enemmän keinomateriaalia tarjolla :/

Heh, joo, kyllä! :D En olisi ikinä uskonut, että näin käy, mutta niin vain on tapahtunut hyvin salakavalasti! Mies taisi ennen kuulua pukeutumisessa suomalaisten miesten enemmistöön; koot ja mittasuhteet oli pielessä ja kärjistettynä riitti, että on vielä ehjä ja tuntuu rennolta. Kaikki oli mustaa tai sinistä, ja khaki oli revittelyä ;) Treffeillä olikin päällä aivan liian iso musta villakangastakki perusfarkut ja sellainen nukkainen hassu lätkähuivin näköinen (ei lätkähuivi kuitenkaan) kaulahuivi. Tuli muuten juuri tuossa vähän aikaa sitten kokeilleeksi sitä samaista takkia, ja heh, se oli todella iso :D Eipä sillä niin väliä, ja siksi olen yrittänyt olla mitenkään puuttumatta (paitsi tietenkin pyynnöstä) pukeutumisjuttuihin, mutta mielenkiintoista on muutos, joka on huikea – erityisesti siinä, että oikealla vaatekoolla on väliä :)

Vastaa

mmm lovely blog!
mb you follow me?
and i follow you back!
ok?

http://defishencia.blogspot.ru/

Vastaa

Tässä kohtaa täytyy todeta, että kyllä me ihmiset ollaan erilaisia. Ja onneksi ollaan, tylsäähän se olis jos kaikki olisivat samasta muotista. :D Kärjistäen: näiden kuvien vaatteisiin ja asusteisiin pukeutunut mies olisi minulle jotain niin vierasta, katse ei kääntyisi toista kertaa vaikka eihän tällaista pukeutumista rumaksi ja tyylittömäksi voi kukaan väittää! Ehkä minuun vetoaa enemmän rentous ja (nyt en tarkoita näitä kuviasi) se, että vaatteilla ei koreilla, eikä olla liian hienoja. Saa miettiä pukeutumistaan ja panostaa, mutta too much is too much. Toivottavasti tästä nyt jotenkin ilmeni se pointti mitä haen takaa, heh. Arvatenkin edustan itsekin tätä ”ei-liian hienoa” -pukeutumistyyliä. Mutta toisaalta, jos minulla olisi varaa niin olisin kyllä kiinnostunut hankkimaan tyyriitä rentoja & mukavia vaatteita jne. :D

Vastaa

Tismalleen kuten sanoit, meitä on moneksi ja hyvä niin :) Itse kuulun niihin, joita ei miehen (/nasen) pukeutumisella ei juuri ole väliä, kunhan nyt lähtökohtaisesti pitää hygieniastaan huolta – päätäni siis tuskin saa kääntymään pukeutumisella, ellei nyt satu olemaan jotain äärimmäisen erikoista päällä ;)

Itselle mies (tai nainen) saa olla kiinnostunut pukeutumisesta tai olla olematta, siinä on vähän sama kuin kaikessa, kunhan asiassa on rentous ja se säilyy kevyissä mittasuhteissa. Siinä vaiheessa kun ulkonäkö alkaa ajaa muun ohi tai kipuaa selvästi kärkipäähän, eikä pysty liikkumaan kaupungilla verkkareissa tai menemään kauppaan suoraan sängystä, ihminen ei kuulosta kiinnostavalta (mutta mistäpä minä tiedän syistä taustalla, joten asia saattaisi muuttua pienen juttutuokion jälkeen:)), mutta siinä ne kriteerini aikalailla ovatkin. :) Myönnettävä tosin on, että varauksella suhtaudun hyvin rähjäisiin tai vastaavasti hirmu sliipatun oloisiin, mutta kyllä sekin fiilis silti aikalailla yhdistyy käytökseen. Ääripäät nyt harvoin missään ovat varteenotettavimpia vaihtoehtoja, ja enemmänkin mielenkiintoisia tutkimuskohteita kuin lähtökohtaisesti omaan elämään liitettäviä :D

Kiinnostuksettomuuteni miehen tyyliin on ristiriidassa siihen, että mielelläni itse kiinnitän huomiota omaan pukeutumiseeni, mutta toisaalta, siinäkin säilyy rentous (toivottavasti kumppaninkin mielestä;)) mitä toiseltakin toivon. Omassa kumppanissa on ilo ollut huomata, miten pukeutumisen tiedostaminen on tuonut myös itsevarmuutta, ja viis minä tyylisuunnasta, mutta se tunne on tärkeä!

Vastaa

Upeat kengät! En yhtään ihmettele että ovat miehen silmäterät, pistivät kyllä heti kollaasista silmään ;)

♡: Anni

Vastaa

Oi, kiva että tykkäät! On myönnettävä, että itse en ensin ollut varma tuosta solkikiinnityksestä, mutta nyt kun niitä on katsellut päällä, niin itse asiassa toimiikin oikein hyvin! Väri on myös nätti, samanväriset syyskengät kelpaisivat itsellekin ;)

Vastaa

Hihhih, vähän samaa minäkin välilä pohdin :D Ennen mieheni ei ole välittänyt vaatteista hölkäsen pöläystä, nykyään miettii joskus enemmän kuin minä!

Vastaa

Hih, meilläkin on tänä kesänä käynyt ensimmäistä kertaa noin, ja sekös vasta on hämmentävän uusi tilanne ;) Seura tekee kaltaisekseen, ilmeisesti :)

Vastaa

Näin sen on oltava :)

Vastaa

Hyvältä näyttää ostokset, ja tyyli. Ja plussaa väriskaalasta.

Vastaa

Kiva kuulla, että tykkäät! Itse ihastuin myöskin värimaailmaan, tosi moni juttu on helposti yhdisteltävissä keskenään, ja toki toimii jo olemassa oleviin vaatteisiin :)

Vastaa

Vie hänet Fereen, Massimo Dutti on tuollaista halpiskrääsää.

Vastaa

Ollaan taidettu sielläkin käydä (eikös se ole se siinä Bulevardilla? – menee jo paikoissa sekaisin kun on niin monta miestenvaateputiikkia tullut koluttua viimeisen puolen vuoden aikana ;) Sama Schoffat, Saumat ja mitä näitä nyt ovat tulleet tutuiksi jopa minulle.

Vastaa

Vilautin näitä kollaasikuvia kotona ja nyt täällä oltaisiin kiinnostuneita näkemään lisää :) Kenties joku erilaisia asukokonaisuuksia ja yhdistelmiä postaus mieheltäsi, ja vaikka joku shopping-guide lemppari miestenvaatekaupoista Helsingissä tms.

Vastaa

Oi, pahoittelut, luulin jo kokonaan vastanneeni sinulle, mutta näköjään jäänyt välistä :/

Niin mielelläni ottaisin asukuvia miehen asuista, joita on näkynyt erityisen kivoja viime aikoina päällä, mutta mies karttaa kameraa kuin ruttoa (kaikki täällä näkyvät vilahdukset on melkein ohimennen ”salaa” napattu ja sitten anottu lupaa julkaisuun;)). Täytyy vielä jatkaa sulattelua, josko joku kerta vaikka ihan kunnon asukuvan saisikin napattua… ;) Tätyy myös kysäistä noista vaatekaupoista, siihen luulen, että voisikin olla paremmat saumat kun ei itse tarvitse kuvissa näkyä :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.