Kun kesämyynti on kuumimmillaan, minä notkun aletankojen äärellä ja kiikaroin kaikkea paksua ja lämmintä. Kuten ehkä olette pystyneet päättelemään, vaatekaappini ei ole paras, mitä tulee retkeilyyn ja luontokohteisiin, joten pieni päivitys on ollut paikallaan nyt Islantiin lähdön edessä. Muutenkin kerrospuketuminen on avainasemassa pakatessa, sekä mukavuus. Lomaviikon jäljiltä taitaa olla vähän enemmän niitä toisenlaisia asukuvia luvassa. ;)

islantiin mukaan

Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas:

1. Moni on varoitellut Islannin koleudesta ja viimasta, joten kerrasto oli aivan pakko hankkia pitämään itseä lämpimänä. Craftin musta ja valkoinen kerrasto sattui löytymään sopivasti Stockan Outletista.

2. Woolovers, nettikauppa täynnä klassisisa villapuseroita. Mies teki sinne kokeilutilauksen, ja oli pakko sujauttaa omakin ostos matkaan; täysvillainen paksu neule sopii reissuun kuin nakutettu. Malli on unisex, ja mies tilasi samanlaisen – höpsöä vai huolestuttavaa? ;)

3. Olen käyttänyt tuhottomasti aikaa etsien sopivia lenkkareita, enkä pysty ymmärtämään, miksi ulkoilujalkineet ovat pääosin niin rumia ja omituisin väriyhdistelmin varustettuja. Oikeasti, kauniilla väriyhdistelyllä voisi saada jo paljon aikaan, mutta ei… Niinpä olen kolunnut hyllyjä, tilannut ja palauttanut, kunnes tein itseni kanssa kompromissin ja päädyin näihin Zalandolta tilattuihin Merrellin jalkineisiin. Hinta oli kohtuullinen ja ulkonäkö siedettävä, ensimmäinen tosin painoi enemmän, vastaaville jalkineille kun arjessani ei juuri ole tarvetta, joten miksi ostaa pahimmillaan yhtä reissua varten tuhottoman kalliit.

4. Mmm, ihana mustavalkoinen neule löytyi Nellyn alesta pilkkahintaan. Kun mies näki tämän, hihkaisi hän tahtovansa samanlaisen. Jaiks, miten se juttu parien yhdennäköistymisestä menikään…?

5. Matkaopas mukaan, tietty! Tämän olen ostanut jo ikuisuus sitten, ilmeisen varmana siitä, että Islantiin tulee vielä joku päivä suunnattua, ja hyvä niin, eipä nyt tarvinnut käydä matkaopasostoksilla. Tykkään Mondon lehdestä, mutta matkaoppaat ovat valitettavan vähäkuvisia, itse kun visuaalisena tykkään väristä ja kuvista, ja valitsen matkakohteita paljon pelkän maisemankin vuoksi, ja omaan makuun sopivaa eivät pelkät sanat riitä kuvaamaan.

6. Vedenkestävä Desavi Watch löytyi sekin alesta, ja oikeasti, enhän kelloa olisi tarvinnut, mutta matka vain sattui olemaan mahdottoman hyvä syy. Tämä on kivan sporttinen ja olkoon nimetty reissukelloksi, toimii siinä huomattavasti paremmin kuin jo omistamani korukellot.

7. Kevyt parkamallinen takki tuli vastaan Vero Modalla, ja päätyi ostoskoriin matkaa ajatellen. Reissuun toki lähtee ihan ulkoiluun tarkoitettu Peak Performancen takkinikin, mutta tämä on rennompi pari niille päiville, kun ei seisota sateessa maisemia ihaillen, keskellä ei mitään.

8. Vedenpitävä Lumix kamera löytyy mieheltä, ja tuli hankittua talvilomareissua varten. Se on oikein hyvä sateella ja vedenalla. Plussaa herkullisesta oranssista väristä – ei katoa helposti!

9. Pipo ja hanskat, molemmat alesta. Jos milloin, niin juuri nyt kannattaa hankkia talvivaatteita, niitä kun on vielä huikean hyvin alennuksin tarjolla!

Viikonloppuun on mahtunut paljon, ja akut on taas ladattu uuteen, ja vikaan viikkoon ennen lomaa taas niin hyvin, ettei voi muuta kuin hymyillä! Tämänpäiväinen käsittämättömän upea sääkin on saanut joka välissä hihkumaan kesää. Eilen tosin pelättiin sadetta kun hipsittiin keskustaan, mutta suotta, vaikkei aurinko valaissutkaan taivasta, oli silti lämmin ja suotuisa kaupunkikeli. Ensin istahdettiin brunssille Krullaan (josta päivitetty brunssiarvio tulee pian), jonka jälkeen kierrettiin Bulevardin miestenvaateputiikkeja. Brunsseilusta vatsa täynnä ei jaksettu sen enempää maistella ravintolapäivän antimia, mutta nautittiin mukaansa tempaavasta tunnelmasta ja iloittiin siitä, että kaupungissa tapahtuu.

ravintolapaiva 2heureka 2ravintolapaiva 1

Tänään aamu aloitettiin bageleilla ja jatkettiin Heurekaan päätarkoituksena käydä katsomassa Body Worlds -näyttely, joka kieltämättä oli vaikuttava ja erittäin hienosti toteutettu. Itse hyvin herkkänä pystyin sen yhtä taukoa lukuun ottamatta katsomaan hyvin läpi, joten uskallan suositella kaikille, jos vain aihe vähänkään kiinnostaa! Näiden ohella matkustettiin avaruuteen Heurekan planetaariofilmien avulla, ja vilkaistiin nopeasti myös pysyvää näyttelypuolta, sekä painettiin omakuvaiset kolikot, heh. Siinähän se iltapäivä vierähti, Weeruskan kautta vielä kotiin loppuillasta nauttimaan ja uuteen viikkoon valmistautumaan. Ihana viikonloppu!

ravintolapaiva 5heureka 1ravintolapaiva 6

Kysymyksiinne on muuten vastailtu, ja yritän ensimmäisen vastaussatsin julkaista jo huomenna, mutta joka tapauksessa, ensi viikolla kaikki vastaukset ponkaisevat ruutuun, pysykäähän siis kuulolla! :)

Minun tapauksessani voidaan puhua suosikkiasusta, kun tismalleen sama asu on ollut jo kahtena päivänä päällä, töissä ja vapaalla, viimeksi eilen. Niin paljon kokonaisuudesta tykkäsin, että voisin oikein hyvin pukeutua siihen vielä uudelleenkin.

Keltaiset farkut ostin pääsiäisenä, ja väriä tasapainottaa kivasti harmaa pusero. Sheinsidelta saatu bleiseri on ollut päällä luvattoman paljon, ja kun vielä jukaisemattomia asukuviani selaan, on se ainakin joka toisessa kokonaisuudessa mukana. Onneksi ilmat tästä vielä lämpenevät, niin jakun tarvekin siirtyy taas parilla kuulla eteenpäin. Toivottavasti ainakin. Mutta älkäähän kyllästykö bleiseriin, siitä kun ei vielä asukuvissa eroon päästä! Niin, ja pahoittelut kuvien taustasta, likainen seinä on kaamea, mutta tuohon hätään ei parempaa ollut tarjolla. :/

keltaiset farkut 2keltaiset farkut 28keltaiset farkut 31keltaiset farkut 01Bleiseri: Sheinside, saatu / T-paita: Lindex / Farkut: Zara / Kengät: Nelly / Aurinkolasit: Versace