Tänään…

Naurahdin ironisesti, että puolestani vuosi saisi olla jo pulkassa. Tiedän, vuoden teoriassa hehkuvin aika on vasta aluillaan, mutta oma mieli on laahannut maata niin, että olen pahoitellut varmaan jokaiselle viime päivien aikana tapaamalleni ihmiselle olevani huonoa seuraa. Havahduin siihen, kuinka vähän viikonloppuja näissä kesäkuukausissa onkaan. Apua. Korkkasin museokortin Amos Andersonin taidemuseolla. Ja se on kuulkaas … Lue lisää

Revityt farkut ja ruutubleiseri

Jos revityt farkut olivat pitkän odottamisen tulos, niin samaa voi sanoa näissä asukuvissa näkyvistä korkkareista. Tuskastuttavan kauan etsin järkevän hintaisia mustia avokkaita, joissa olisi siro kärki ja aivan ehdottomasti paksumpi korko. Olen lopen kyllästynyt ohuisiin korkoihin, jotka vaativat jatkuvaa korkolappujen uusimista. Se taas tarkoittaa yhtä kuin jatkuvaa rahanmenoa ja lopulta paljon arvokkaampia kenkiä kuin olisi ajatellutkaan. Tilasin … Lue lisää

Polvista revityt

Tiedän, revityt farkut ovat olleet pinnalla jo pitkään. Mutta sytyn hitaasti. Tai sitten vain odotan mieluummin sitä oikeaa. Oli syy mikä tahansa, mutta hankin vasta tällä viikolla ensimmäiset revityt farkkuni ikinä. Olen jo pidempään ajatellut, että sellaisille olisi sijaa vaatekaapissani, mutta yleensä en olen todella nirso, mitä tulee farkkuihin ja vielä enemmän inhoan farkkushoppailua; sen oikean … Lue lisää