Olen todella onnellinen siitä, että olen päässyt tekemään kiinnostavien brändien ja mukavien ihmisten kanssa töitä. Yksi viime aikojen mukaan tempaisseista projekteista on ollut tänään myyntiin tullut Antti Tapani -mallisto, jonka somen strategisesta suunnittelusta ja sisällöntuotannosta hyppäsin vastaamaan pari kuukautta sitten. Koska olen pääsääntöisesti enemmän kiinnostunut ilmiöistä ja asioista kuin ihmisistä, on myönnettävä, että malliston suunnitellut Antti Tuisku tuli oikeastaan tutuksi vasta tämän projektin kautta. Siis tokihan tiesin artistin, mutta en paljon sen enempää. Nyt on todettava, että mikä mukavuuden aura Antilla onkaan! Ja miten pidänkään mukavista ihmisistä. On ollut ilo työskennellä monen superammattilaisen kanssa projektin aikana ja saada nyt vihdoin päivänvaloon kokonaisuus, jota on alettu työstämään jo kauan ennen omaa mukaan tuloa.

Ja ihan kuin ei hyvässä tiimissä ja kiinnostavassa työroolissa olisi vielä tarpeeksi, niin mites nämä tuotteet? En toki ole vapaa-ajan sporttivaatteiden ensisijainen käyttäjä, mutta nautin malliston visuaalisuudesta ja myös tarinasta. Great was never normal -slogan resonoi vahvasti itselle, kuten instagramissa jo mainitsinkin.

Jo luonnoskuvissa ihastuin pinkkiin uikkariin ja olin iloinen kun se livenä näytti just siltä, mitä toivoin. Monet kokouikkarit eivät istu itselle pitkän selkäni takia, vaan asettuvat jotenkin vähän kummasti ja joko jäävät uupumaan napakkuudessa tai kiristävät pituussuunnassa. Mutta toisin oli tämän kanssa, istuvuus on täydellinen. Veikkaan, että tästä tulee eka uikkarini, jota tulen käyttämään paljon!

Muita lemppareita on malliston sadetakki ja -viitta, mutta myös collegepaidat päätyvät ihan varmasti ainakin kotikäyttöön. Jos tyyliin istuu, kannattaa tsekata myös lenkkarit t-paidat.

Antti Tapani -mallistolle on 19.4. asti ilmaiset toimituskulut Prisman verkkokaupasta, mutta kantsii melkein odotella huomiseen jos aikoo tilata, valikoima nimittäin päivittyy vielä. Uikkari joka tapauksessa löytyy täältä ja kuvan unisex-sadetakki täältä. Pidän muuten myös siitä, että mallistosta suurin osa on unisex-tuotteita. Mielestäni ihan tarpeetta jaotellaan monia vaatteita miesten tai vaatteiksi.

Bonarina vielä kännykkäkuva helmikuulta, jolloin vietettiin malliston lanseerausta. Tuntuupa kaukaiselta ajalta näin vallitsevassa maailmantilanteessa, mutta mikä kiva aamupäivä tuo olikaan!

Viime aikoina elämä on keskittynyt varsin pienen säteen sisään ja päivät ovat kadottaneet nimensä. Sitä jumppaa, nukkuu, työskentelee ja syö vain muutaman neliön kokoisen alueen sisällä, ja viettää niissä neliössä suurimman osan vuorokaudesta. Tiedän, että ulkoilua ei ole kielletty, mutta olen itse pelannut vähän varman päälle ja ajatellut, että mieluummin niin kuin tarpeettomia riskejä ottaen. Olen kyllä ulkoillut, mutta harkiten. Lähinnä ulkona liikkuminen rajoittuu kaupassa käyntiin, ja sekin mahdollisimman läheltä.

Sain kysymyksen siitä, olenko näinä koronaviikkoina tavannut ketään. Ei en, varsinaisesti ole. Paitsi tietenkin miestä, sen välttäminen olisi jo vähän liikaa eristäytymistä jopa minulle. Tosin toistemme luokse liikumme harkiten, mies kulkee pyörällä ja itsellä se on ainoa kerta kun hyppään julkisiin, mutta olemme viettäneet nyt enemmän aikaa minun luonani, joten ratikankin välttely onnistuu hyvin.

Perheenjäseniäkään en ole nähnyt, en halua ottaa mitään riskiä sille, että tartuttaisin jo seitsemääkymppiä hipovan äitini tai fyysisesti ei ihan parhaassa kunnossa olevan veljeni. Kaikki tapaamiset on suosiolla siirretty puheluiksi tai verkkoon, myös ensimmäinen tapaaminen työmentorini kanssa (aloitin siis mentoroitavana viikko sitten), minkä olisin paljon mieluummin tehnyt kasvotusten, mutta ei tässä tilanteessa. Myös uusia potentiaalisia asiakkaita on tavattu läppärin välityksellä.

Ainoa läheinen, jonka olen kohdannut, liittyy oikeastaan näihin kuviin. Kävin viime viikolla Ninan kanssa viestinvaihdon, jollaista ei vielä kuukausi sitten voinut uskoa todeksi. Asumme lähes vierekkäin ja viesteissä pohdimme, saisiko asukuvia mitenkään onnistumaan turvallisesti.

Lopulta strategia piti sisällään niin kumihanskat, turvaetäisyyden kuin desinfiointiaineen ja puhdistusliinat. Eli todellakin varman päälle pelaamista. Sen tarkkuuden jälkeen ei naurattanut lukiessa, että samalla kun itse miettii riskien minimointia pilkkujen kautta, joku lähtee vielä baariin illan viettoon. Noh, onneksi sekin taitaa olla jo muuttunut ja ylipäätään suurin osa ottaa tilanteen tosissaan.

Joka tapauksessa, siinä ne kohtaamiseni pleksin läpi kohdattujen kaupankassojen, yhden desinfiointiaineen ja huomattavan etäisyyden pitäneen asuntovälittäjän  sekä suojamaskissa ruokaa tuoneiden lähettien ohella.

Mekko: Global Funk / Nilkkurit: Aldo / Laukku: LUMI
Kuvat: Nina, Tunnetila

Vaikka ihotyyppiini on iän myötä ilmestynyt kuivuutta, niin se on edelleen silti ennen kaikkea melko paksu ja rasvaisuuteen taipuvainen sekaiho. Kuivuus näkyy enemmän vartalolla, esimerkiksi aiemmin täysin normaali säärien ihoni alkoi kolmen kympin jälkeen kuivua ärsyttävyyteen asti etenkin pakkaskuukausina, enkä usko, että sukkahousuissa hautuminen auttaa. Kasvoilla taas kuivuuden lisääntyminen on häivähtävämpää, mutta näkyy pintakuivuutena talvisin.

Yksi merkittävistä meikkaamisen käännekohdista onkin ollut se, kun aikoinaan, siis todellakin jo varsin kauan sitten, löysin mineraalimeikit. Tuolloin niitä vielä sai tilata Yhdysvalloista tai Briteistä, mutta tänä päivänä kaikki tutut ja niin paljon enemmän löytyvät jo ihan kotikaupungista. Mineraalipuuterit sopivat ihotyypilleni täydellisesti. Kun niin monet meikkivoiteet lähtivät päivän mittaan kasvoilla liikkeelle tai ihan vain humahtivat kiiltäväksi pinnaksi, mineraalipohjat pysyivät ja tarjosivat kauniin pitävän, mutta samaan aikaan luonnollisen pohjan. Vaikka ihotyyppi onkin hieman elänyt, mieltymys mineraalipohjiin on säilynyt.

Uskallankin väittää, että vaikka täällä blogissa nähdyistä kuvista yhdeksässä tai ainakin kahdeksassa kymmenestä on käytössäni mineraalipohja. Käytän kyllä myös välillä nestemäistä meikkipohjaa (joskus hurahdan jopa pieneksi hetkeksi sellaiseen, mutta aina palaan takaisin). Rennompina päivinä käytössä on myös värilliset päivävoiteet ja kevyet bb-voiteet.

Kuluneen talven aikana mineraalimeikkipohjavalikoimani on ollut varsin kattava ja olen käyttänyt vaihdellen useampaa merkkiä, niinpä tulikin mieleen tehdä pieni kooste viimeisen puolen vuoden mineraalipohjavalikoimastani. Näiden lisäksi käytössä oli myös Lily Lolon vastikään loppunut pohja, mutta täytyy myöntää, että tällä hetkellä sen ohi on ajanut esimerkiksi tämä Boho Greenin mineraalimeikkipohja.

Boho Green Mineraalimeikki* jatkaakin Boholle tyypillistä laadukasta linjaa. Hinta-laatusuhde on todella kohdallaan, tuote on vegaaninen ja pakattu helposti kierrätettävään pahvipakkaukseen. Lisäksi se toimii. Mineraalipuuterilla tulee kaunis luonnollinen pohja kevyellä peitolla, ja se pitää hyvin. Sävy Beige Très Clair on sopinut erinomaisesti omalle talvi-iholleni, mutta kesäksi saattaisi olla tarpeellista päivittää asteella ylöspäin tai sitten vain freesata lempeällä aurinkopuuterilla. Joka tapauksessa erinomainen tuttavuus, jonka äärelle palaan varmasti toistekin kun joskus loppuu.

Toinen mainio uudehko tuttavuus on Physicians Formula Mineral Wear Loose Powder*. Itsellä on käytössä sävy Creamy Natural, joka on ihan täydellinen neutraalin beigen sävyinen ja sopii erinomaisesti vaalealle iholle. Hyvä pysyvyys ja miellyttävä kevyt keskitasoinen peittävyys. Erinomainen arkikäytössä! Ainoa miinus tulee pakkauksesta. Mielestäni mukana tuleva sieni on hankala, niinpä käytänkin levitykseeni luottokabukiani (jolla levitän muutkin mineraalipohjat), eli Lily Lolon kabukisivellintä.

Korkea ja kapea pakkaus ei ole ihan otollinen yhdistelmä kabukiin, mutta olen päätynyt kaatamaan tätä tyhjillään olevaan laakeaan rasiaan, josta taas levitys onnistuu erinomaisesti. Toki tästäkin saa otettua, mutta kotona ollessa pieni säätö on lopulta tehnyt pohjatyöstä näppärämpää. Mutta toisaalta, vastaava haaste on myös Boho Greenin kanssa, saadakseen puuteria kunnolla kabukiin, on helpompaa kaataa laakealle alustalle.

Viimeisiään parhaillaan vetää virolaisen luonnonkosmetiikkabrändin Ontic Mineralsin Flawless Mineral Foundation*, joka saa pisteet peittävyydestä. Miellyttävä, jopa kermainen koostumus (Bohon ja Physicians Formulan koostumus hieman puuterisempi). Tuote on erinomainen, mutta sävy ei harmillisesti ole se paras itselle, minkä takia tämä on kulunut melko hitaanlaisesti loppuun.

Latte for Two on hieman liian vaalea ja jopa harmahtava omalle iholleni, mikä tekee muutenkin vaaleasta ihostani jopa kalpean. Itselle sopii paremmin hieman kellertävään taittuvat lämpimät pohjat ja tämä on sävyltään selvästi viileä. Näillä testailuilla siis valitsisin toisen sävyn (sävy kyllä arvelutti jo ostohetkellä, mutta myyjän suosituksesta päädyin juuri tähän), mutta ehdottomasti voisin palata uudelleen Onticin äärelle, sillä tuntuma ja peittävyysaste ovat vakuuttaneet. Lisäksi ylipäätään kiva tukea läheltä tulevaa luonnonkosmetiikkaa!

Vakkariasemassa kuitenkin ovat Everyday Minerals Bace-mineraalimeikkipuuterit. Etuna on mieletön väri- ja peittävyysastevalikoima, josta on vaikea kuvitella, ettei löytyisi sopivaa. Alkuun tosin valikoiman laajuus saattaa hämmentää, mutta kun se oma löytyy, pohja istuu täydellisesti. Itse olen kokeillut useita erilaisia vuoden varrella niin sävyissä kuin peittoasteissa, mutta nykyään suosikkini on semi-mattepohjat. Nyt tosin käytössäni ei ole yhtään, sillä viimeisin loppui pari kuukautta sitten ja nyt on niin monta korvaavaa hyvää pohjatuotetta käytössä, ettei ole ollut syytä hankkia uutta. Mutta vaikka on kausia, ettei Everyday Mineralsia löydy kaapista, palaan sen äärelle kuitenkin aina jossain vaiheessa, se kun on aina varma valinta.

Kuten muutkin mineraalipohjat, myös nämä ovat riittoisia ja useampia testailtuani täytyy antaa plussaa myös pakkaukselle. Kansi toimii erinomaisesti kabukin kanssa, eli ripottelen purkista kanteen puuteria ja pyöräytän kabukia siinä. Yhtään kapeampi kansi ei olisi niin toimiva näin käytettynä. Olen kuitenkin harkinnut jonkin pienen posliinilautasen tai muovikannen siirtämistä vastaavaan käyttöön, se kun mahdollistaisi hyvin myös pohjien miksailun, mitä sitäkin teen löytääkseni parhaan sävyn kuhunkin kauteen.

Mineraalimeikeissä etua onkin juuri tuosta, että niitä on helppo sekoittaa keskenään, lisäksi ne säilyvät hyvin ja yleensä ovat sekä vegaanisia että superriittoisia. Niin, ja pitävät kiiltoherkän ihon kurissa!

*Saatu blogin kautta.