Yrittäjyyden yhtä aikaa ihanimpia ja ärsyttävimpiä puolia on se, ettei oikein koskaan voi olla varma, mitä päivä tuo tullessaan. Yleensä se on ihan mukavaa, ei tule kangistuttua kaavoihin ja säilyy kivanlainen yllätyksellisyys sekä skarppius tekemiseen. Ärsyttävää se on silloin, jos on mielessään ajatellut pitävänsä rennomman (tai jopa työvapaan) päivän, tai aikatauluttanut päivään jotain muita töitä. Tänään olin suunnitellut siivoavani ullakkokomeron, mutta löysinkin itseni juttelemasta potentiaalisen uuden asiakkaan kanssa, tekemästä laskelmia ja lopulta väsäämästä ihan sellaista oikeaa tarjouspohjaa ja tietty myös tarjousta.

Se sitten haukkasikin hämmentävän ison osan päivästä kaikkine konsultaatioineen ja sivujuonteineen. En toki valita, on superia jos tästä kumpuaa töitä. Jos ei, niin ainakin nyt on olemassa sellainen tarjouspohja, jonka kehtaa laittaa eteenpäin. Ullakko sen sijaan, se odottaa siivousta, mutta toisaalta, sitä se on odottanut jo aika monta kuukautta, joten päivä sinne tai tänne. Tai noh, ainakin muutama päivä, sillä huominen on jo aika hyvin aikataulutettu asiakaspalavereille.

Muita tähän päivään vaikuttaneita asioita tänään oli eilinen kellojen siirto. Tai ainakin syytän sitä, sillä jostain syystä oma rytmi on ollut tänään sekaisin ja muutenkin olo vähän hämmentynyt. Ehkä vaikean aamun takia päivä on tuntunut kuluneen hirvittävällä vauhdilla, enkä edelleenkään onnistu löytämään näistä yhä vain jatkuvista kotipäivistä tylsyyden hiventäkään.

Olen selkeästi erittäin helposti erakoituvaa tyyppiä!

Takki: Esprit / Hame: Dina / Raitapaita Armorlux / Laukku: Liebeskind / Nilkkurit: Esprit

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.