Rakastan pienten putiikkien värittämää katukuvaa ja kutsuvia näyteikkunoita, mutta myönnettävä on, että usein kun kaipaan uusia kenkiä tai etsin tiettyä asustetta, menen nettiin. Tyhmää. Olin eilen blogin kautta mukana kivijalkaliikkeitä kiertävällä putiikkikierroksella, mikä oli jälleen oiva muistutus siitä, mitä helmiä ihan läheltä löytyykään. Tunsin syyllisyyttä siitä, miten rakastankaan rikasta katukuvaa, mutta miten vähän loppujen lopuksi osallistun sen ylläpitämiseen. Samalla melkein hävetti myöntää jostain selkärankaan painunut tunne siitä, etten osaa astua pieneen liikkeeseen mitään ostamatta. Siitähän tulisi huono omatunto kun tahtoisi tukea pienyrittäjiä ja ostoksella kiittää henkilökohtaisesta palvelusta, mutta kun ei välttämättä ole aikeissakaan ostaa tai muuten vain tiedä löytyykö mitän. Sitten sitä ei edes tule nousseeksi sisään, kynnys on muka liian korkea. Miten säälittävä logiikka.

Tuntui hyvältä kun niin monet putiikkikierroksen yrittäjistä korostivat sitä itsestään selvää juttua, ettei heiltä tietenkään tarvitse ostaa, sisään voi vain astua kurkkaamaan mitä tarjolla on. Tärkeää on hyvä fiilis, kokonaisvaltainen elämys ja se, että asikas lähtee hymyillen ulos ovesta, oli mukana sitten ostoskassia tai ei. Niinpä, kyllä yrittäjät alueensa asiakkaat tuntee, joten ehkä pitäisi vain astua sisään useammin, ihan vain katselemaan.

freda helsinkipoikkea putiikissa 1

Näiden upeiden pikkuputiikkien koluamisen jälkeen vannotinkin itseäni, että teen kevään aikana oman putiikkikierroksen joku lauantai, tai miksei vaikka ihan arkipäiväkin. Kahvilat ja ravintolat ovat itselle jo arkipäivää, joten mikseivät putiikitkin voisi? Punavuoren alueelle sitä paitsi mahtuu satoja pikkuputiikkeja ja pitkään palvelleiden liikkeiden ohella kekseliäitä konsepteja sekä nuoria yrittäjiä, joten valinnanvaraa on! Jos et tiedä mistä aloittaa, voi vaikka aloittaa kokeilemalla näitä putiikkikierroksellani vastaan tulleita uusia ja vanhoja tuttavuuksia!

Boutique Freda Pikkuinen kenkäkauppa myy muun muassa herkullista Lola Ramonaa ja erikoisuutena Portugalissa valmistetut Made in Space -popot, joissa pohja ja päälliosa kiinnitetään toisiinsa vetoketjulla ja sallii siten loputtoman muuntelun. Loistava idea ja mahtava mahdollisuus vaikkapa matkoja ajatellen – kaikki tietävät varmasti, kuinka paljon kengät vievät matkalaukussa tilaa!

Day on Bulevardin klassikko suurine näyttävine näyteikkunoineen. Siellä olen vieraillut aina teini-iästä asti, ja vuodesta toiseen se on täynnä kaikkea syötävän somaa, sisustuksesta koruihin ja kaikkeen siltä väliltä!

She on tuore uutuus Fredalla, myyden laadukkaita, kauniita ja klassisia naistenvaatteita sekä jalkineita. Mainio liike esimerkiksi kivaa toimistokelpoista vaatetta etsivälle – jos et kaipaa jakkupukuja, mutta haluat naisellista ja tyylikästä pienellä twistillä, suuntaa tänne!

Sweetheart Karkkikauppa vanhanajan henkeen, jossa tekisi mieli maistaa ihan kaikkea. Sweetheartista kirjoittelinkin jo vuosi sitten, ja aivan yhtä houkuttelevalta paikka näytti nyt kuin vasta ovet avattunakin. Kävisin useammin, jos olisi lähempänä, mtta ehkä kaltaiselleni herkkuhiirelle ihan hyvä, ettei ole kulman takana. ;)

Sofinah Uudenmaankadulla sijaitseva Sofinah oli todellinen helmi ja ihmettelen, miten olen onnistunut olemaan täysin tietämätön tällaisesta herkusta! Kaunis pieni liike on täynnä uniikkeja vaatteita, koruja ja asusteita – tänne on pakko päästä pian uudelleen! Psst. tsekkaa myös putiikin nettikauppa.

Nudge Kiinnostava konsepti, joka koostuu viiden yrityksen osuuskuntamuotoisesta liitosta. Iloiseksi ja eettiseksi tavarataloksi itseään tituleeraavasta liikkeestä löytyy vaikka mitä, myös tunnelmallinen Ravintola Rulla jonne voi istahtaa shoppailusta kipeytyneitä jalkoja lepuuttamaan. Valikoimassa myös laajasti luonnonkosmetiikkaa sekä aivan erityisen herkullinen hylly täynnä Kure Bazaarin kynsilakkoja. Lisäksi myynnissä sisustustuotteita, vaatteita sekä lastenvaatteita.

poikkea putiikissa 3 poikkea putiikissa 5

Eiliseltä kierrokselta unohtui valitettavasti kamera, joten kuvien kanssa on vähän niin ja näin, sillä eihän tuo kännykkä vain vedä vertoja kunnon kameralle… Toivotaan, että mukana olleen ihanan Fab Forty Something Marjukan blogiin ilmestyy parempaa kuvamariaalia kierroksen varrelle osuneista herkuista. :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Olen viimein saanut käyntiin projektin syöttää kieroon lähteviä vaatteita Huuto.netiin, niinpä ilta on vierähtänyt vaatekuvia kahlaten ja mittoja ottaen. Ilokseni voin siis hihkaista, että eka erä vaatetta on nyt huudettavissa täällä. Lisää tulee vielä, kunhan ehdin/jaksan, toivottavasti vielä viikonlopun aikana. Huikkaan sitten kun täydennys on tapahtunut.

Osa vaatteista päätyy suoraan kirpparille, ystävän kanssa on varattu pöytä itsepalvelukirppis Kaivarin Kanuunaan toukokuulle. Sinne vien sellaista, minkä postittaminen on hankalaa tai postikulut tuntuvat nousevan muuten vain kohtuuttomiksi, ja toki sellaista mikä vaatii enemmän sovittelua, kuten kasan kenkiä. Siitäkin tosin ilmoittelen kunhan on ajankohtaista. Nettiin päätyy vielä vaatetta, kasa huiveja ja joitain laukkuja, sekä mahdollisesti muuta asustetta. Heh, kirppispino tuntuu kasvavan jatkuvasti, mutta  onhan se mukava saada tilaa vaatekaappiin! :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Reissukuume, tuo kummallinen tila, jossa oiretta lääkitsevät toimenpiteet loppujen lopuksi vain pahentavat poltetta entisestään. Olenkin maininnut tavastani viettää pieni ikuisuus lennolla tuijottaen lentoyhtiön asiakaslehtisestä löytyvää reittikarttaa. Siinä vain on jotain niin yltiöpäisen kiehtovaa, enkä kyllästy pohtimaan erilaisia reissukomboja ja haaveilemaan uusista kohteista pelkän kartan voimin. Vaikka reissurintamalla tapahtuu enemmän kuin vielä talvella osasin odottaa, juurihan kotiuduttiin Wienistä ja ensi viikolla suunnataan Kööpenhaminaan, niin silti matkahaaveet pitävät otteessaan. Ehkä se on myös lähestyvä kesä ja mahdollisuus pidempään reissuun, joka saa matkanystyrät valppaiksi.

matkakuume 2

Olemme puhuneet kesälomasta satunnaisesti jo koko alkuvuoden tai ehkä enemmänkin, mutta nyt paluulentoa Wienissä odotellessa haaveilu yltyi ja muotoutui jonkinlaiseksi suunnitelman esiasteeksi, yhdeksi mahdollisuudeksi. Käytännössä kesän reissusuunnitelmiin vaikuttaa olennaisesti budjetti, sillä siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se on itsellä tänä kesänä hyvin rajallinen. Mietimme missä pääsisi näkemään edullisesti meille uusia kolkkia, niinpä katse suuntautui ensin itään ja liukui siitä alemmas Balkanille. Siellä on pieniä kiehtovia maita pilvin pimein, jotka odottavat valloitusta ja niillä kulmilla myös oletettavasti reissubudjetti on helpompi pitää kurissa.

Olen käynyt Kroatissa ja poikennut Bosnia-Hertsegovinassa, mutta niistä vielä eteenpäin on rykelmä kohteita, joissa kumpikaan meistä ei ole käynyt. Niinpä pohdimme, mitä jos lentäisimme Dubrovnikiin ja jatkaisimme hetken lomailun jälkeen alas. Viettäisimme aikaa Montenegrossa, joka on itsellä ollut toivekohdelistalla ties kuinka kauan, etenisimme ehkäpä Serbiaan ja siitä Makedoniaan. Viimeistellen ympyrän tutustumalla Albaniaan ja palaten vielä määrittelemättömien viikkojen jälkeen takaisin Kroatiaan.

matkaopas

Koska idea on vielä jalostamatta ja käytännön siirtymien selvittely tutkimatta, huhuilenkin teiltä kokemuksia ja vinkkejä. Oletteko tehneet vastaavaa matkaa tai käyneet syvemmällä Balkanilla? Vuokra-auto taitaa olla heti näillä seuduilla poissuljettu vaihtoehto, joten miten onnistuu maanvaihto näppärimmin, bussilla ehkä? Entä missä kannattaisi aivan ehdottomasti poiketa ja mitä muuta voisi olla hyvä ottaa huomioon? Kaikki vinkit ovat ehdottoman tervetulleita auttamaan reissuhaaveiden konkretisoinnissa!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.