Näinä aikoina päivät alkavat herkästi sekoittua keskenään ja noudattaa samaa kaavaa. Vaihtoehdot ovat rajalliset ja toisina hetkinä sitä vain hyväksyy tietyn vähäeleisyyden, toisina taas kaipaa jotain rikkomaan kaavaa. Nyt viime aikoina kaipuu kaavojen ravistelulle on ollut kova, ja niinpä päätimme eilen teemoittaa päivän. Eihän se nyt mitään isoa ole, mutta aika usein pienillä asioilla voi olla merkityksellinen vaikutus.

Niinpä teemapäivä antoi yllättävänkin paljon, vaikka se tulikin luonnollisesti vietettyä ihan kotona. Mutta suunnittelu, kauppaostokset ja tietty päivän fiilistely tarjosivat vaihtelua menneisiin viikkoihin. Se oli jotain erottamaan viikonloppu arjesta ja päivät toisistaan. Ja koska olen kaivannut kovasti Ranskaan (ja jos vallitsevaa tilannetta ei olisi, olisin todennäköisesti vähintään suunnittelemassa nyt matkaa sinne), oli teema selvä. Vaikka Ranska-päivä toi kivaa kepeää ajateltavaa, ei se tippaakaan auttanut matkakuumeeseen, pikemminkin ihan päinvastoin.

Toinen pieni ja kepeä ilahduttaja eilisessä oli uusi laukku. Eikä niinkään merkityksellistä painoa uudella tai laukulla, vaan sillä, että kyseessä oli asuste, jota olen jo kuukausien ajan ihastellut verkossa, mutten raskinut kaikkien asuntosäästämisien keskellä ostaa.

Matkalla ruokaostoksille keskustan Herkkuun totesin laukkuosaston läpi kävellessä, että miksei samalla koukkaisi Coccinellen osaston kautta nyt kun kerran paikan päällä muutenkin on. Bongasin heti tutun ruskean laukun hyllystä ja vasta hetken mallaamisen jälkeen äkkäsin katsoa sisälle, löytäen sieltä hinnan puolittavan alemerkinnän. Mikä kiva yllätys! Plus laukku ajoi hyvin asiansa synttärilahjana itselle ennakoiden ensi viikon synttäreitäni, eli eipä tuota ostopäätöstä tarvinnut enää miettiä. Ylipäätään tykkään tosi paljon Coccinellen laukuista. Ihanaa ajatonta italialaista suunnittelua ja hinta-laatusuhde toimii.

Halusin ottaa uuden laukun heti testiin, joten se pääsi tänään mukaan rennolle citykävelylle. Asu oli vähän sillisalaatti, kuten kuvista näkyy, mutta mitäpä sitä muutakaan rentona sunnuntaina.

Mekko: Voglia / Pörrötakki: KappAhl, saatu blogin kautta / Kengät: Kiomi / Laukku: Coccinelle

Tässä viikossa on selvästi enemmän voimaa kuin mennessä ja hyvä niin. Piristää mieltä kun saa edes jotain aikaiseksi päämäärättömän kotihaahuilu ja Netflix-maratonien sijaan. Ruksittujen työjuttujen ja kodin nurkkien läpikäymisen lisäksi sain eilen pakattua loputkin talvitakit varastoon. Jotenkin kotona ollessa ei ole hahmottanut säiden kehittymistä ja vielä eilen aamulla kävelin Hakaniemen läpi villakangastakissa tuntien itseni aivan ylipukeutuneeksi. Siitä sainkin kimmokkeen päivittää eteisen vaatenaulakon heti oikeaan vuodenaikaan.

Seuraavan kerran siis tätä takkia tullaan näkemään vasta monen kuukauden päästä (ehkä, en nyt satavarmasti muista, onko vielä jossain julkaisemattomassa asukuvassa mukana). Lähes sama asu oli muuten päällä pari vuotta sitten Minskissä, kukkakuvioista mekkoa ja navya takkia tosin täydensi vähän eri asusteet.

Takki: Esprit / Mekko: NA-KD / Nilkkurit: Sixty Seven / Laukku: Abro

Laskeskelin tänään, että olen nyt melko tarkalleen kuukauden saanut herätä täysin ilman herätyskelloa. Miten ihanaa se onkaan ollut! Samoin kuin se, että yhä useampana aamuna saa herätä ihanaan auringonpaisteeseen, joka ujuttautuu sisälle verhojen välistä. Sillä on iso vaikutus mielialaan, jolla päivän käynnistää. Olen muutenkin nyt kuukauden aikana ottanut aamupäivät erityisen iisisti. Kuten tiedätte, en ole aamuihminen, ja kehon ja mielen käyntiin pääseminen saattaa viedä aikaa. Niinpä olen painottanut töitäni iltapäiviin ja alkuiltoihin, mikä on itselle sitä tehokkainta ja pirteintä aikaa. Ylipäätään olen kokenut, että voidessani yrittäjyyden kautta vaikuttaa työaikoihin, tulee ajat valikoitua oman energiatason mukaan ja näin myös kyseisinä aikoina saa enemmän aikaan, eli tunnit ovat tehokkaampia ja tavallaan työtä tulee sitä kautta ajallisesti tehtyä vähemmän.

Muita innostumisen arvoisia asioita on lämpötilojen nousu ja kunnon kevään saapuminen. Yhtäkkiä tuntuu, että kevytkin villakangastakki on liikaa, ja pian alkaa olemaan kiire hakea bleiserit ja trenssit varastosta. Tämä asu on pakkaspäiviltä, saattaa hyvinkin olla melkein kuukauden takaa. Sellaisen superrennon sunnuntain kokonaisuus. Pesemättömät hiukset ja päällä kaappien siivouksesta käsiin sattuneita vaatteita, joita ei ole tullut hetkeen käytettyä.

Takki: Esprit / Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Hame: H&M / Nilkkurit: Esprit