Aktiivista asunnon etsintää on nyt kolme kuukautta takana. Enpä olisikaan alussa osannut ajatelle prosessin kestoa, uuvuttavuutta ja myös sitä, millaiseen vaiheeseen oma ensiasunnon ostoprojekti osuu.

On oikeastaan aika hullua, miten paljon yhden aiheen tiimoilta kolmeen kuukauteen mahtuu niin tunnetiloja, kokemuksia kuin oppejakin. Näissä kuukausissa on myös selkeä vedenjakaja, korona. Intensiivisessä asuntohaussa sen vaikutusta ei voi olla huomaamatta ja tilanne on elänyt varsin nopealla vauhdilla, siksi mielenkiinnolla odotan, miten asiat näin ostajan näkökulmasta elävät tästä eteenpäin. Onneksi on mahdollisuus katsoa sinne, sain jatkoa umpeutuneelle asuntolainatarjoukselle ja siten voin jatkaa prosessia. Aikaisemmin olisin sanonut, että kyllähän asunto kesään mennessä löytyy, mutta nyt sellaista ei pysty sanomaan. Voin ainoastaan toivoa tärppäävän pian. Olen henkisesti niin lähtökuopissa, mutta olen nyt myös hyväksynyt sen, että prosessi näyttääkin vievän enemmän aikaa ja energiaa kuin olin kuvitellut.

Koronan vaikutusta kantakaupungin asuntokauppaan voisi analysoida laajemminkin, ja voi että, millaisen määrän erilaisia analyseeja aiheesta olenkaan lukenut. Jos jokin niiden pohjalta on selvää, niin se, että tulevaa on mahdoton ennustaa. Moni yrittää, mutta kun alkaa ynnäämään ennustuksia yhteen, huomaa, että niissä on sävyeroja ja siten on yleisellä tasolla pakko vetää tulkinta, että konsensusta asiasta ei ole. On vain mielipiteitä sekä tulkintoja pohjautuen menneisiin maailman mullistuksiin.

Omat havaintoni ovat simppelit. Ensimmäiset kaksi viikkoa koronauhan saavuttua pieniä asuntoja tippui markkinoille, mutta kilpailu niistä väheni radikaalisti. Yhtäkkiä myyntiin tuli asuntoja alueilta, joihin en juuri ollut aiemmin törmännyt, sellaisia sijoitushelmiä ja olo oli hetken kuin karkkikaupassa. Juteltuani parin välittäjän kanssa ymmärsin syyn, asuntosijoittajat eivät nyt osta. Niinpä liikkeellä oli lähinnä kodin etsijät, ja heistäkin moni empi. Myös minä alussa. Sitten tein laskelmia ja totesin, että ei ole syytä keskeyttää prosessia, hakemani kokoluokan asunnoissa mahdollisilla notkahduksilla suhteutettuna nykyisiin asumiskuluihin sekä työtilanteeseeni peilaten ei ole merkittävää riskiä.

Seuraava havainto oli, että tarjouskauppakohteita alettiin päivittää normaaliin kauppatapoihin. Asunnot seisoivat kauemmin listoilla ja joidenkin hintaa jopa alennettiin. Välittäjän soitti asunnosta, jota olin käynyt katsomassa, että se on menossa 12 000 alle pyynnin, ellen halua tarjota. Olin juuri tarjoamassa toisesta asunnosta, muuten olisin. Se päällekäisyys on kirmittänyt paljon. Aloin huomaamaan, että myyjän markkinat olivat ottaneet askelta ostajan eduksi.

Siinä vaiheessa olin vielä toiveikas, jopa innostunut, mutta kolmas vaihe lannisti ja juuri koetun pettymyksen jälkeen. Kolmantena tuli hiipuminen. Tällä hetkellä hakuspekseihini osuvia asuntoja tulee myyntiin harvakseltaan. Jos aiemmin sähköpostiin kilahteli ilmoituksista lähes päivittäin, nyt olen joutunut tarkistamaan useasti, onko hakuvahdilleni kenties tapahtunut jotain. Ei ole. Asuntoja vain tulee vähemmän. Oikeastaan viimeiset kolme viikkoa ovat olleet piinallisen hiljaiset. Havaintona nyt myyntiin tulevista asunnoista on, että ne ovat vähemmän koteja ja enemmän sijoitusasuntoja. Selvästi ja ymmärrettävästi kodinvaihtajat ovat nyt hiljaa ja odottavat tulevaa, mutta tiukentuvan taloudellisen tilanteen takia vuokra- tai asumiskelpoisen työtilan omistavat ovat halukkaita muuttamaan sijoituksen rahaksi ja lainoista. Tämä on helppo havaita siitä, että myyntiin tulee lähinnä asuntoja, joissa asuu vuokralaisia tai ne ovat olleet muussa käytössä.

Näin ostajan näkökulmasta tilanteessa on potentiaalia. Hinnoissa on keskusteluvaraa ja yhtäkkiä vielä puolitoista kuukautta sitten valloilla ollutta tuskastuttavaa kilpailua ei ole, mutta toisaalta, tarjontaa on huomattavasti vähemmän. Juuri itse asunnon ostanut ystäväni sanoi, että onpa hyvä, ettet ostanut asuntoa ennen tätä. Itse taas en ajattele niin yksioikoisesti, jos olisin ostanut, tuskin seuraisin enää tilannetta näin aktiivisesti vaan eläisin valintani kanssa. Asua täytyy joka tapauksessa, joten rahaa valuu asumiseen kuukausittain silti lähes yhtä paljon. Toisaalta ymmärrän pointin, sillä nyt on realistista ajatella, etenkin jos tilanne jatkuu, että voisin saada budjetillani hieman enemmän. Mutta sitä en tiedä, miten kauan vastaava tilanne jatkuu.

Pidän kilpailutilanteen rauhoittumisesta, mutta en pidä vaihtoehtojen vähyydestä. Toisaalta tilanne on elänyt nyt lyhyessä ajassa paljon, joten varmaankin kun hallituksen tulevat linjaukset näkevät päivänvalon, voi olla odotettavissa hienovaraisia muutoksia myös nykyisessä tilanteessa. Jos rajoitukset jatkuvat pitkään, voi se tarkoittaa, että yhä useampi joutuu luopumaan esimerkiksi airbnb- tai vuokrakäytössä olleesta asunnosta, tähän on viitettä esimerkiksi sillä, että vuokrat näyttävät laskeneen ja tarjonta lisääntyneen (olen kiinnostuneena sivusilmällä seurannut myös niitä markkinoita, sillä  ne voivat antaa viitettä asuntokaupan kehitykseen).

Summa summarum. Olen siirtänyt sivuun ohi menneen asunnon aiheuttamaa pettymystä, vaikka välillä mieleen hiipiikin ajatus (etenkin kortteleiden ohi kävellessä), että mitä jos asiat olisivatkin menneet toisin. Ja kun ajattelen asiaa, kirpaisee. Mutta asiat menivät näin, ja ne voisivat olla paljon huonomminkin. Lisäksi jossittelu ei sovi ajattelufilosofiaani, niinpä annoin itseni harmitella aikani ja sen jälkeen tein ryhtiliikkeen. Nyt katse tulevaan ja ennen kaikkea asuntokauppatilanteen tiivistä seurantaa.

On myös ajateltava positiivisesti, tiedänpä nyt entistä täsmällisemmin mitä haluan ja mitä en halua, lisäksi osaan suhteuttaa sen budjettiini, mikä rahoilleni on realistista, mistä voi joustaa ja mistä en halua tinkiä. Ja jos ennen projektiin lähtöä en tiennyt juurikaan seinien kaatamisesta, parkettien erilaisista kiinnitystavoista ja niiden vaikutuksesta (ja ennen kaikkea, miten selvittää sellainen), keittiöremonttioptioita, ilmanvaihtoasioita, sähkötyöhintoja tai eri vuosikymmenien asbestinkäyttötapoja, niin nyt tiedän. Toisin sanoen, kun menen näyttöön, katson asuntoa aivan eri silmin kuin kolme kuukautta sitten.

Näinä aikoina päivät alkavat herkästi sekoittua keskenään ja noudattaa samaa kaavaa. Vaihtoehdot ovat rajalliset ja toisina hetkinä sitä vain hyväksyy tietyn vähäeleisyyden, toisina taas kaipaa jotain rikkomaan kaavaa. Nyt viime aikoina kaipuu kaavojen ravistelulle on ollut kova, ja niinpä päätimme eilen teemoittaa päivän. Eihän se nyt mitään isoa ole, mutta aika usein pienillä asioilla voi olla merkityksellinen vaikutus.

Niinpä teemapäivä antoi yllättävänkin paljon, vaikka se tulikin luonnollisesti vietettyä ihan kotona. Mutta suunnittelu, kauppaostokset ja tietty päivän fiilistely tarjosivat vaihtelua menneisiin viikkoihin. Se oli jotain erottamaan viikonloppu arjesta ja päivät toisistaan. Ja koska olen kaivannut kovasti Ranskaan (ja jos vallitsevaa tilannetta ei olisi, olisin todennäköisesti vähintään suunnittelemassa nyt matkaa sinne), oli teema selvä. Vaikka Ranska-päivä toi kivaa kepeää ajateltavaa, ei se tippaakaan auttanut matkakuumeeseen, pikemminkin ihan päinvastoin.

Toinen pieni ja kepeä ilahduttaja eilisessä oli uusi laukku. Eikä niinkään merkityksellistä painoa uudella tai laukulla, vaan sillä, että kyseessä oli asuste, jota olen jo kuukausien ajan ihastellut verkossa, mutten raskinut kaikkien asuntosäästämisien keskellä ostaa.

Matkalla ruokaostoksille keskustan Herkkuun totesin laukkuosaston läpi kävellessä, että miksei samalla koukkaisi Coccinellen osaston kautta nyt kun kerran paikan päällä muutenkin on. Bongasin heti tutun ruskean laukun hyllystä ja vasta hetken mallaamisen jälkeen äkkäsin katsoa sisälle, löytäen sieltä hinnan puolittavan alemerkinnän. Mikä kiva yllätys! Plus laukku ajoi hyvin asiansa synttärilahjana itselle ennakoiden ensi viikon synttäreitäni, eli eipä tuota ostopäätöstä tarvinnut enää miettiä. Ylipäätään tykkään tosi paljon Coccinellen laukuista. Ihanaa ajatonta italialaista suunnittelua ja hinta-laatusuhde toimii.

Halusin ottaa uuden laukun heti testiin, joten se pääsi tänään mukaan rennolle citykävelylle. Asu oli vähän sillisalaatti, kuten kuvista näkyy, mutta mitäpä sitä muutakaan rentona sunnuntaina.

Mekko: Voglia / Pörrötakki: KappAhl, saatu blogin kautta / Kengät: Kiomi / Laukku: Coccinelle

Tässä viikossa on selvästi enemmän voimaa kuin mennessä ja hyvä niin. Piristää mieltä kun saa edes jotain aikaiseksi päämäärättömän kotihaahuilu ja Netflix-maratonien sijaan. Ruksittujen työjuttujen ja kodin nurkkien läpikäymisen lisäksi sain eilen pakattua loputkin talvitakit varastoon. Jotenkin kotona ollessa ei ole hahmottanut säiden kehittymistä ja vielä eilen aamulla kävelin Hakaniemen läpi villakangastakissa tuntien itseni aivan ylipukeutuneeksi. Siitä sainkin kimmokkeen päivittää eteisen vaatenaulakon heti oikeaan vuodenaikaan.

Seuraavan kerran siis tätä takkia tullaan näkemään vasta monen kuukauden päästä (ehkä, en nyt satavarmasti muista, onko vielä jossain julkaisemattomassa asukuvassa mukana). Lähes sama asu oli muuten päällä pari vuotta sitten Minskissä, kukkakuvioista mekkoa ja navya takkia tosin täydensi vähän eri asusteet.

Takki: Esprit / Mekko: NA-KD / Nilkkurit: Sixty Seven / Laukku: Abro