Laskeskelin tänään, että olen nyt melko tarkalleen kuukauden saanut herätä täysin ilman herätyskelloa. Miten ihanaa se onkaan ollut! Samoin kuin se, että yhä useampana aamuna saa herätä ihanaan auringonpaisteeseen, joka ujuttautuu sisälle verhojen välistä. Sillä on iso vaikutus mielialaan, jolla päivän käynnistää. Olen muutenkin nyt kuukauden aikana ottanut aamupäivät erityisen iisisti. Kuten tiedätte, en ole aamuihminen, ja kehon ja mielen käyntiin pääseminen saattaa viedä aikaa. Niinpä olen painottanut töitäni iltapäiviin ja alkuiltoihin, mikä on itselle sitä tehokkainta ja pirteintä aikaa. Ylipäätään olen kokenut, että voidessani yrittäjyyden kautta vaikuttaa työaikoihin, tulee ajat valikoitua oman energiatason mukaan ja näin myös kyseisinä aikoina saa enemmän aikaan, eli tunnit ovat tehokkaampia ja tavallaan työtä tulee sitä kautta ajallisesti tehtyä vähemmän.

Muita innostumisen arvoisia asioita on lämpötilojen nousu ja kunnon kevään saapuminen. Yhtäkkiä tuntuu, että kevytkin villakangastakki on liikaa, ja pian alkaa olemaan kiire hakea bleiserit ja trenssit varastosta. Tämä asu on pakkaspäiviltä, saattaa hyvinkin olla melkein kuukauden takaa. Sellaisen superrennon sunnuntain kokonaisuus. Pesemättömät hiukset ja päällä kaappien siivouksesta käsiin sattuneita vaatteita, joita ei ole tullut hetkeen käytettyä.

Takki: Esprit / Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Hame: H&M / Nilkkurit: Esprit

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.