Tarvitsin meille kyllä jonkun Inno-Markon pistämään kotia kuntoon, sillä ei tästä oikein muuten tunnu tulevan mitään. Sisustuskärpänen puri kyllä pahasti Kööpenhaminassa kun kaikki vain oli niin vimpan päälle ja sisustuskaupat pursusivat kaikkea kaunista. Sitten tultiin tänne kotiin, jossa vaatepino(ja) lojuu lattialla ja kaikki on muutenkin vähän niin ja näin. Meillä isoin ongelma on oikeasti saamattomuus, mutta kyllä ihan heti kakkosena tulee säilytystilan vähyys, siis sitä ei tällaisessa vanhassa talossa ole oikeasti juuri yhtään. Siihen vielä yhdistettynä se, että meillä kuitenkin on tavaraa, tai ei nyt niinkään tilpehööriä, mutta vaatteita ja asusteita (nykyään jo molemmilla) sekä tietty astioita, lakanoita ja sen sellaista, jotka nekin pitäisi saada katseilta poiss. Olemme kieltämättä vähän pulassa miettiessä miten saada lisää säilytystilaa niin, ettei kuitenkaan olisi vähät asuinneliöt täynnä tylsiä IKEA-kaappeja.

Sisustushuumassa sain tänään aikaiseksi koota kaikki korut yhteen ja pistää ne joten kuten järjestykseen, tähän asti kun ne ovat lojuneet siellä sun täällä, minne nyt ovat sattuneet mahtumaan. Nyt onkin ongelma, että miten ihmeessä niitä säilyttää jatkossa, sillä olisi kiva saada kaikki yhteen paikkaan. Heh, tarvitsisin varmaan oman korukaapin, mutta ei auta, ei ole. Toisaalta mies sai viinikaapin, niin ehkä mulle perusteltu aarrekätkö voisi sitten olla korulipasto? Sellainen olisi kyllä näppärä, matalalaatikkoinen lipasto, joka olisi helppo täyttää koruilla – olisivat yhdessä paikkaa, nopeasti saatavilla ja kuitenkin katseilta suojassa.

rannekoruja 1koruisailytys 01koruja

Säilytystä mutkistaa lisäksi se, että korujakin on kertynyt jo ihan kohtuullinen määrä. Toki ne olisi helppo työntää rasioissa jonnekin vain piiloon, mutta omalla kohdalla totuus on, että jos ne on jonnekin kaappeihin haudattuna, niin sinne ne myös unohtuu. Eikä suinkaan tarkoitus ole seisottaa niitä kaapissa vaan päinvastoin, ottaa entistä aktiivisemmin käyttöön! Nyt ne nököttävät tuossa, täyttämässä keittiönpöytää lajittelun jäljiltä, mutta ehkä se ei kuitenkaan ole hyvä pysyvä säilytyspaikka… ;) Jo korujen läpikäynti teki kyllä hyvää, siinä missä vaatekaapin siivous siirsi ison kasan vaatteita kirppispinoon, niin korujen koluaminen teki saman ja valikoima keventyi piirun.

Korujen säilytyksessä edelleen käytössäni on jo vuosia sitten hyväksi havaitut rautakaupasta ostetut viehe-/ruuvilaatikot, mutta ongelmaksi huomaan, että laatikot jäävät helposti pinona kaappiin seisomaan ja käytettyä tulee lähinnä niitä koruja, mitkä on esillä. Niinpä laitan laatikoihin lähtökohtaisesti niitä, joita muutenkin käytän vähemmän. Näppärät ne ovat erityisesti helminauhoille, korvakoruille ja rintaneuloilla, kaikelle pienelle. Statement-korujen kanssa on enemmän haastetta, sillä ne eivät näihin samoihin laatikoihin mahdu. Nyt kasasin ne väljiksi pinoiksi muutamaan koriin ja kippoon, jollaisiin myös rannekorut päätyivät. Suurempia koruja tulee toisinaan säilytettyä myös pienissä paperipusseissa, kuten rannerenkaita nyt.

korujen sailytyskoru sailytys 1korukippo 3korusailytyskorujen sailytys 2

Erittäin näppäriä korujen säilytykseen on myös viime syksynä Bellapuodista saamani kaksi korutelinettä, joiden ehdottomat plussina on, että korut pysyy hyvin ojennuksessa ja telineistä ne on erittäin helppo napata käyttöön. Miinuksena taas se, ettei niihin mahdu ihan hirveästi, mutta aktiivisessa arkikäytössä oleville koruille ovat väppärät. Suosikkini on korvakoruteline, jossa on jalustassa vähän ekstratilaa ajelehtiville pikkukoruille. Teline myös menee suht pieneen tilaan ja siirtelykin on helppoa, niinpä harkitsen toisen samankaltaisen hankkimista.

Korujen säilytyksen suhteen olen kohdannut saman kaksijakoisuuden, mitä muunkin sisustuksen kanssa. Oman lahon pään ja säilytystilan vähyyden kannalta olisi kaikkein käytännöllisintä, että tavarat olisivat osin esillä ja siten helposti käyttöön otettavissa, mutta samaan aikaan janoan hyvin pelkistettyä ja paikoin jopa kliinistä linjaa – ehkä se on jonkinmoinen vastareaktio sille, että on viime vuosina muuttanut paljon ja asunut suht keskeneräisissä kodeissa. Mutta kun kotimme huonekalupaletti on mitä on ja tavaraa löytyy, enkä oikein innostu jatkuvasta järjestelystä eikä siivous kuulu lempipuuhini, niin todellisuus on valovuosien päässä haavekuvasta. Pienten tilojen säilytysvinkeille olisi siis enemmän kuin tarvetta, samoin kuin korusäilytysideoille! Inspiroivia nettisivuja? Käytännönvinkkejä? Ideoita otetaan ilolla vastaan!

koruteline 3korutelineita 1koruteline 2

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Rakastan matkakohteita, jotka henkivät selvästi omaa tunnelmaansa ja sytyn persoonallisille putiikeilla, enkä liioin voi vastustaa kahviloita ja ravintoloita, joissa on jokin pieni juju. Ei siis varmasti yllätä, että rakastan myös hotelleja, joissa on sitä jotain. Eikä se jokin tarkoita automaattisesti ylellistä majoitusta, vaan elämän varrelle on mahtunut kiinnostavia elämyksiä vähän joka hintakategoriasta. Se omaleimaisuus voi olla erilaisuus, teema, omanlaisensa estetiikka tai vaikka poikkeuksellinen palvelu, ja mitä tahansa niistä voi yhtälailla löytyä matkan varrelle sattuneesta majatalosta tai viimeistä piirtoa myöten stailatusta hotellista. Kööpenhaminassa meitä odotti monta ihanaa unikkia elämystä ja yksi niistä oli aivan ehdottomasti hotellimme.

hotel alexandra 10 hotel alexandra 01hotel alexandra copenhagen hotel alexandra 3

Mies oli varannut Kööpenhaminan hotellin omatoimisesti, joten hädintuskin tiesin siitä ennakkoon mitään. Olin kyllä kuullut sen edustavan retrohenkeä, mutta millä tavoin, se jäi iloiseksi yllätykseksi. Hotel Alexandra osoittautui uniikiksi helmeksi Tivolin sekä latinalaisen korttelin vieressä, kävelymatkan päässä ostoskaduista. Ystävällinen ja lämminhenkinen hotelli oli pullollaan designhelmiä ja jo aula oli kuin olisi toiselle vuosikymmenelle astunut, mukavuuksista kuitenkaan tinkimättä.

Minut sai innostumaan erityisesti ytksityiskohdat, jotka yhdessä loivat uniikin ja eheän kokonaisuuden, eikä retrohenki unohtunut vain aulaan. Hotellihuoneemme edusti 50-luvun tyylisuuntaa, ollen varsin soma ja kodikas tila. Erityiskiitos täytyy antaa sängystä, joka oli huumaavan mukava! Kuvien perusteella myös muut huoneet ovat persoonallisen kauniita, joissa olisi epäilemättä ilo yöpyä. Plussaa myös hotellin pyrkimyksestä vihreyteen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että mikäli päivän huonesiivousta ei tarvitse, saa mukavan rahanarvoisen setelin käytettäväksi hotellin ravintolassa. Kivasti tavallista aktiivisempi ote hotellilta kannustaa asiakkaita pohtimaan, onko lakanoiden/pyyhkeiden vaihto todella päivittäin tarpeellista.

hotel alexandra 5hotel alexandrahotel alexandra 7alexandra hotel koopenhaminahotel alexandra 1

Hotellin aamiaista emme kertaakaan testanneet, mikä olisikin ollut mielestäni melkein synti Kööpenhaminassa, joka on todella pullollaan toinen toistaan herkullisempia aamiaisia. Niinpä aloitimme jokaisen reissupäivän brunssilla, eikä päätös kaduttanut – Kööpenhamina on todella herkuttelijan taivas! Hotel Alexandran ohessa on muuten hauska vietnamilainen Lélé Street Kitchen, jota ei kannata säikähtää sen takia, että se on hotelliravintola. Myös paikalliset vaikuttivat aktiivisesti suosivan ravintolaa ja iltaisin se oli pullollaan väkeä, itsekin päädyimme nauttimaan vietnamilaisia rullia ja nuudeliannoksia kerran. Kaiken kaikkiaan Hotel Alexandra oli elämys, piste i:n päälle matkassa ja kaupungin design-henkeen niin sopiva!

hotel alexandra koopenhamina 1hotel alexandra koopenhaminaalexandra hotel 1

Hotel Alexandra
H. C. Andersens Boulevard 8
1553 København

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Iloa on lentokoneessa toimiva netti! Eikä se ole itsestään selvyyttä, edes Norwegianilla. Tämä on kuudes lento kyseisellä lentoyhtiöllä, mutta ensimmäinen, jolla netin oikeasti voi sanoa toimivan. Joskus se ei ole toiminut lainkaan ja joskus se on säälittävästi yrittänyt ja yrittänyt, muttei kuitenkaan kunnolla toiminut. Mutta nyt, nyt se todella toimii! Voi tätä riemua, kummasti näppärämmin kuluu kotimatka.

Palailen matkajuttuihin vielä, mutta näin kiteytettynä täytyy sanoa, että meillä oli aivan ihana matka. Neljä päivää tuntui paljon pidemmältä kuin olikaan ja Kööpenhamina ihastutti. Mieli on täynnä innostusta (ja sisustusinspiraatiota, vielä kun joskus saisi purettua ajatukset teoiksi), mutta myös väsymystä, etenkin tänään on ollut niin pitkä päivä, että tekisi mieli jo olla kotisängyssä, eikä vasta puolessa välissä lentomatkaa. Noh, tuntuupahan sitäkin paremmalta päästä omaan sänkyyn!

Tämä asu ei ole matkalta, sillä nettiyhteyden rajoja en viitsi testata tuoreita kuvia lataamalla, vaan tyydyn suosiolla Shoeloverin Anskun nappaamiin Mam’zellen avajaisten yhteydessä. Tosin ei tämä kauaksi tipahda matkan asuista, samassa trenssissä ja tähtihuivissa olen nimittäin viilettänyt Kööpenhaminan kaduilla. Vain laukku ja kengät ovat olleet eri.

beige trenssi 2beige trenssitrenssi beige 1Trenssi: H&M / Laukku: Massimo Dutti / Nilkkurit: Nine West / Huivi: BeckSøndergaard

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.