Kotiin paluu ja paluun aikaansaama tyhjyys. Olen aivan jumissa enkä millään meinaa saada arkijutuista kiinni. Silmiä kutittelee väsymys ja ajatus ei vain tunnu kulkevan. Pieniä arkisia asioita hoidellessa olen huomannut puhuvani ihan höpöjä, joten taitaa olla viisainta palautella itseä hetki kotisohvalla ennen suin päin arjen äärelle kiiruhtamista, mieli ja keho kun on vielä jossain kumman välitilassa. Surffailen siis nollatilassa netissä ja olen avannut Hesasin pääsivun ehkä parikymmentä kertaa muistamatta lukemaani, puhumattakaan blogisuosikeista, joita klikkailen auki kirjanmerkeistä kykenemättä kuitenkaan syventymään sisältöön. Olo on ontto, vaikka onhan se toki kiva kietoutua tuttuun torkkupeittoon ja ihastella äidin keittiönpöydälle poissaolessamme kiikuttamaa ruusupuskaa. Kyllä se siis tästä, ainahan se pienen alkukankeuden jälkeen!

Vaikka on tässä paluussa pari pari pientä vivahde-eroa aiempiin. Kummallisen tästä kesälomareissusta tekee muun muassa se, ettei matkan päättymistä seuraakaan se tavanomainen, eli töihin paluu. Mies kyllä palaa maanantaina töihin, mutta minä, noh, minä jatkan tätä, olemista. Tuntuukin kummalta, sillä kaikkina näinä vuosina mieleen on iskostunut yhtälö, että kun kesäreissu loppuu, alkaa heti perään työarki. Ei tällä kertaa, vaikka mieli onkin kovasti työstänyt työmietteitä, mutta palaan niihin pohdintoihin ja ”tilannekatsaukseen” myöhemmin kunhan saan arjen ensiaskeleet ensin otettua. Kattavampia reissupostauksiakin aloin jo eilen lennolla työstämään, joten lisää niistäkin pian.

Toinen hassu seikka tässä paluussa on se, että ollaan vielä kesäkuussa ja käytännössä kesää on vielä vaikka kuinka jäljellä! Koska olen aiempina vuosina tehnyt pitkän kesäreissun aina kesän lopussa ja palannut suoraan elokuuhun, eli melkeinpä käytännössä katsoen syksyyn, tuntuu nytkin siltä, että kesä on jo ohi. Mikä riemu onkaan tajuta, että itse asiassa, kesäähän on vielä vaikka kuinka jäljellä, ja ne helteetkin voivat puskea vielä oikein hyvin kuvioihin mukaan täälläkin. Eikös usein loppukesän säät ole alkukesää paremmat vai onko vain toiveajattelua?

Kesämatkan ajoittamisessa kesän alkuun on kyllä monta hyvää puolta sen lisäksi, että kesä ikään kuin tuntuu pidemmältä. Olemme ehtineet jo nauttia mielettömistä kesäsäistä, mutta silti pääsemme kohtaaman kunnolla kotimaan kesän. Puhumattakaan varhaisen loma-ajankohdan mukanaan tuomasta lompakkoystävällisemmästä hintatasosta, monissa paikoissa kun oli vielä kesäkuun alkupuoliskolla midseason ja siten kuuminta sesonkikautta huokeammat hinnat.

Lisäksi hyvinä puolina on ihan pakko mainostaa rauhaa ja lämmintä, mutta lempeää säätä. Isoimmat turistimassa taitavat lähteä liikkeelle vasta kesäkuun lopussa tai pääsääntöisesti jopa vasta heinäkuussa, niinpä kesäkuussa (tai aiemmin) on selvästi rauhallisempaa Etelä-Euroopan suosituissa lomakohteissa. Ainakin Dubrovnikissa oli havaittavissa selvä kuhinan lisääntyminen verratessa loman alkuamme lähtöämme edeltäneisiin päiviin. Voin vain kuvitella, kuin täynnä kadut ovat heinäkuun lopussa, ja luulenpa, että sillloin olisi makuuni liiankin ruuhkaista. Säätkin olivat pääasiassa hyvät, mitä nyt poikkeuksellista epävakautta ilmassa, mutta kiteytettynä parhaimpina päivinä oli kuuma, muttei liian kuuma ja huonoimpina oli vähän viileämpää ja satoi, muttei kuitenkaan olut varsinaisesti kylmä. Eli oikeastaan just hyvä lempeä kesäsää, aurinkoa muttei sietämätöntä kuumuutta, mihin on helppo törmätä kuukautta myöhemmin matkustaessa.

Luulenpa, että jatkossakin mietitään vakavasti pidemmän reissun tekemistä juuri alkukesästä!