Tuntuu hassulta ajatella, että siitä kun suljin työpaikkani oven kuuden vuoden jälkeen on kohta kulunut puoli vuotta. Vasta. Se kuulostaa hirvittävän lyhyeltä ajalta suhteutettuna siihen, mitä koen tämän kuuden kuukauden antaneen. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon ja tavallaan taas ei mitään, se riippuu ihan mistä vinkkelistä asiaa katsoo, ulkoa vai sisältä. Kaukaa katsottuna kai haahuilen päivästä toiseen, mutta läheltä usein näkee tarkemmin. Sen lisäksi, että olen tavoittanut suurta hyvää oloa ja rauhaa, muutos on jollain tapaa lisännyt myös itsevarmuutta. Se on palauttanut hallinnan tunteen omasta arjesta ja elämästä, tunteen, joka viimeisinä vuosina rakoili pahasti. Nyt vastuu on selvästi minulla, tästä hetkestä ja tulevasta suunnasta. Totta kai se on aina ollut, mutta vastuuta on helppo vältellä kohtaamasta kun arkeen vain unohtuu, tai vaihtoehtoisesti sitä on vähän liiankin helppo vierittää olosuhteiden hartioille tai siirtää muutoksen suunnittelu aina huomiseen. Hyppäys uuteen on lisännyt myös tunnetta, että minä pärjään, kykenen tekemään isoja valintoja sekä muutoksia, astumaan tuntemattomaan. En ole koskaan ajatellutkaan, että työ määrittäisi identiteettini mutta nyt entistä suuremmalla varmuudella tiedän, ettei oleellista ole se mitä tekee vaan miten voin.

Alkuvuoden aikana on ollut aikaa ajatella ja tarkastella asioita etäältä, kuten toivoinkin. Olen huomaamattani toistuvasti aloittanut keskustelun miettien ääneen, mitä se voisi olla, mitä haluaisin tehdä, missä näkisin itseni, mitkä ovat vahvuuteni ja niin edelleen. Olen työstänyt asioita hiljalleen koko ajan ja se on vaatinut omien pohdintojen lisäksi myös sitä, että sanon asioita ääneen. On ollut ihanaa kuinka tutut ja melkein tuntemattomat ovat ottaneet kantaa, kuunnelleet, ehdottaneet ja kertoneet, missä he voisivat nähdä minut. Tukeneet, ideoineet ja kannustaneet. Se on tuntunut hyvältä! Suurta valaistumista en ole saanut, enkä sitä ole odottanutkaan, se olisikin ihan liikaa vaadittu, jopa epärealistista. Sen sijaan oleellisempaa minulle on eteenpäin liikkuminen, kehitys sekä sen kuuluisan palon löytäminen. Siinä samalla olen kuitenkin kokenut pieniä kirkkaita hetkiä, omanlaisia ahaa-elämyksiä, jotka ovat alkaneet viitoittamaan tietä. En usko, että olisin koskaan tavoittanut niitä siinä samassa työarjessa, jossa kamppailin tyytymättömyyden ja jaksamisen kanssa, siinä ei vain olisi ollut riittävästi tilaa sellaiselle.

Ongelma ei ole ollut se, ettei mikään kiinnostaisi, vaan enemmänkin päinvastoin, haluaisin olla ja tehdä niin paljon asioita elämässäni, että on vaikeaa päättää mihin suuntautuu. Samalla myös itsekritiikki on puskenut pintaan ja olen ajoittain ollut turhankin ankara vaihtoehtoja läpi käydessäni ja pohtinut, olisinko oikeasti riittävän hyvä ja kyseenalaistanut todellisen soveltuvuuteni. Olen lähtökohtaisesti utelias uusia juttuja kohtaan ja haluan ehdottomasti kehittyä ja oppia koko elämäni ajan. Niinpä ajattelenkin, ettei seuraava askel rajaa, se ei todellakaan ole valinta loppuelämäksi vaan kymmenen vuoden kuluttua voin tehdä ihan jotain muuta tai vaikka viihtyä siinä mihin seuraavaksi astun, kuka sen tietää. Jos homma ei toimi, aina voi tehdä uusia suunnitelmia ja ainakin nyt tiedän itsestäni, että olen kykenevä siihen. Todennäköisesti jatkossa en uhraisi yhtä paljon aikaa muutoksen odotteluun ja tyytymättömyydessä rämpimiseen kuin tulin aiemmin tehneeksi, mutta onneksi erilaisia kokemuksia tarvitsee oppiakseen. Ajattelen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu, mutta silti rohkeus ylittää kynnys voi vaatia hetken.

En koskaan haluaisi nähdä itseäni vain yhden kortin varassa, näen sen enemmän rajoittavana kuin mahdollistavana. Silti tietyt asiat toistuvat ajatuksissa; olen perso estetiikalle, nautin visuaalisuudesta, haluan nähdä kätteni jäljen, haluan mahdollisuuden katsoa kokonaiskuvaa, suunnitella, luoda ja toteuttaa. Rakastan tutkailla ihmisen kerroksia ja nautin myös sanoista. Olen hulluna matkustukseen ja uusiin asioihin, enkä voi kieltää, ettei pukeutuminen olisi elämäni hauskimpia leikkejä. Olen ajatellut, että ala, jolle olen opiskellut, eli markkinointi, pitää loppujen lopuksi sisällään aika monia noista asioista, etenkin jos pääsen toimimaan itseäni innostavien tuotteiden tai palveluiden parissa. Ala on täynnä vaihtoehtoisia lähestymistapoja, markkinointi on kenttänä laaja kuin mikä ja näkökulma riippuu monesta osatekijästä. Niinpä moni asia siinä kiinnostaa aina markkinoinnin suunnittelusta brändinhallintaan. Innostun siitä, kun pääsen vaikuttamaan ja työkenttä elää sopivasti. Kaikkein varmimmin kyllästyn tekemällä vain yhtä ja samaa ilman tunnetta, että voisi vaikuttaa.

Jäädessäni päivätöistä pois ajattelin, että on loppujen lopuksi ihan sama mitä työtä menen myöhemmin tekemään. Ajatus ei ole muuttunut siitä, että kyllä teoriassa voisinkin tehdä monenlaista, ylpeyteni ei estä tarttumasta yksinkertaisenkaan imagon omaavaan työhön, mutta se on kääntynyt siihen, että tärkeintä on löytää se, mikä tuntuu oikeasti hyvältä ja omalta. Haluan kuitenkin nykyisillä valinnoillani pedata mahdollisimman pitkää motivoitunutta ja jaksamisen täytteistä arkea, niinpä kaikista järkevintä ei ole pyrkiä ”vain” töihin tai opiskelemaan, vaan hakeutua suuntaan, joka herättää jotain enemmän. En jättänyt perushyvää työpaikkaani liukuakseni kauemmas niistä asioista, mitä arjeltani haluan, vaan päinvastoin, antaakseni itselleni mahdollisuuden saada elämääni enemmän sellaista sisältöä ja olotilaa, joka saa kukoistamaan.

En tietenkään odota, että palatessani päivätöihin olen täydellisessä paikassa ja tehtävässä, miten voisinkaan, sillä en pysty sanomaan tarkalleen mitä se on, tai puhumattakaan, että sellaista edes olisi, mutta tiedän jo aika hyvin, mitä elementtejä haluan tulevan työni pitävän sisällään. Tärkeää on kokea kulkevansa oikeaan suuntaan. Olen siis päässyt siihen, etten pidä tällä hetkellä ainakaan päiväopiskelua itselle kannattavana vaihtoehtona. Toki jos myöhemmin käy ilmi, että tuleva työ sitä kaipaa, ilman muuta olen valmis, mutta tällä hetkellä ajattelen, että pohjakoulutukseni ja kertynyt työkokemukseni tarjoaa tilaa kanavoida osaamistani vähän uuden tyyppisesti.

Olen huomannut kaksi asiaa, ensinnäkin sen, etten oikeastaan edes kaipaa uutta alaa, markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä yhdistyvät hyvin monet aspektit, jotka kiinnostavat ja missä olen hyvä. Toki voisin laajentaa osaamista ostoon tai miksei tietyssä määrin myyntiin, kunhan se tapahtuisi luonteelleni sopivissa suhteissa. Samalla olen ymmärtänyt, että toimialan vaihto on pakollinen. Entisen kaltainen hyvin tekninen ympäristö tappaa luovuuteni eikä se sytytä millään tavoin, en koe siihen minkäänlaista henkilökohtaista kiinnostusta. Niinpä haluan päästä tuotteiden tai palveluiden äärelle, joiden parissa haluan tehdä töitä ja joita palan halusta tuoda esiin. Insinöörimaailman sijaan toivonkin tulevaan arkeeni enemmän visuaalisuutta ja käytännönläheisyyttä. Luontaisia vahvuuksiani on aina ollut estetiikan ymmärrys sekä vahva visuaalisuus, eli sellaiset asiat, joita edellisessä työpaikassani ei missään kohtaa ollut mahdollista päästä hyödyntämään. Siitä huolimatta olen katsonut ylpeänä taaksepäin, sillä hoidin kunnialla työn, jossa en kokenut vahvuuksieni pääsevän esiin tai olevani osaamiseni kannalta varmimmalla pohjalla. Olenkin väistämättä miettinyt, miten hyvän paketin voisin hioa, jos sen saman työmoraalin ja halun onnistua saisi yhdistettyä enemmän vahvuuksiini, innostavaan ilmapiiriin ja jo henkilökotaisella tasolla houkuttelevaan brändiin.

En toki halua määrittää liian tiukkoja rajoja sille, mitä voisin tulevaisuudessa tehdä, päinvastoin, elämä ja työelämä ovat muutosta, eli kunhan perusasiat ovat kunnossa, yritys on kiinnostava ja arvoihin istuva, sekä että työtehtävässä pääsen hyödyntämään vahvuuksiani ja toimimaan kiinnostavalla kentällä. Eniten kaipaan innostumista, iloa, hyvää työyhteisöä, tekemisen meininkiä ja ylpeyttä siitä, että voin toimia juuri niiden tuotteiden parissa. Käytännössä se voi tarkoittaa markkinoinnillisia tai viestinnällisiä töitä muodin, hyvinvoinnin, matkailun tai päivittäistavaroiden saralla, mutta miksei myös järjestökin työnantajana kiinnostaisi. Vaihtoehtoja on paljon, ja kulman takaa saattaa paljastua uusi kiinnostava taho kunhan pitää silmät avoinna ja uteliaisuuden hereillä.

Mekko: Banana Republic / Neuletakki: Guess / Kengät: Topshop / Laukku: Marc Jacobs

Haluan siis ehdottomasti palata päivätöihin ja käytännössä voisin tarttua vaikka heti innostavaan työhön, mutta toisaalta en ole hätäinenkään, mieluummin odotan sitä vau-efektiä kuin vain menen ja teen jotain, se ikään kuin veisi pohjan tältä valinnalta ja muutokselta, jonka vuodenvaihteessa tein. Ehkä kaikkein täydellisintä minulle tällä hetkellä olisi osa-aikatyö, mutta toki, kukapa nirsoilisi kokoaikaisen työmahdollisuuden ollessa käsillä, niinpä ehdottomasti olisin valmis aloittamaan myös kokoaikatöissä.

Tosin on todella hölmöä puhua ”mennä töihin” ja ”ottaa työ”, todellisuus taitaa olla kaikkea muuta. Saadakseen työn on oltava hyvin aktiivinen, osattava tarttua hetkeen ja kyettävä tarvittaessa päivittämään suunnitelmia lennosta, valmistauduttava olemaan kärsivällinen ja löytämään itsensä ihan jostain muualta. Silti huolimatta ymmärryksestä siihen, että työtilanne etenkään oman alan töissä ei ole mairitteleva, olen verrattain optimistinen. Ehkä siinä auttaa tasapaino ja tieto, ettei ole kiire minnekään, mutta omalla tavallaan toki myös tunne, että koen omaavani hyvän työkokemuksen, asenteen ja hakemuksen, joten tuntuu hassulta, ettei niillä joku päivä osuisi johonkin itselle arvokkaaseen. Mutta ei mennä asioiden edelle, ainakin niillä pääsee alkuun ja ehkä kaikkein tärkeintä itselle on, että tiedän mihin tekemistäni kanavoida ja mitä henkilökohtaisia tavoitteita asettaa tulevalle syksylle.

Huuh, tulipa pitkä teksti, mutta uskokaa pois, eka versio oli paaaljon pidempi, mutta suoritin raakaa karsintaa! :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.