Kotitoimistolla

Yrittäjyyden parhaita puolia on se, etteivät viikot toista samaa kaavaa. Se tarkoittaa sekä työmäärää että töiden jakautumista. Välillä tekee tiiviisti isoja projekteja ja toisinaan tasapainoilee pienien juttujen lomassa. Jotkut viikot ovat mukavan verkkaisia ja saa ottaa päivätorkkuja rauhassa, sitten toiset ovat kelloa vastaan juoksemista. Kaikki ne ovat hyvä lomittain, tasapainottavat toisiaan. Tämä viikko on lukeutunut … Lue lisää

Ensimmäiset puolitoista kuukautta yrittäjänä

”No, miten on alkanut?” Viime aikoina eniten kuulemani kysymys, joka tietenkin viittaa virallisesti elokuun alussa startanneeseen yrittäjyyteen ja AMAI Median perustamiseen. Siihen on vaikea vastata. Ensinnäkin aikaa on kulunut niin vähän, että tuntuu melko uskaliaalle esittää muuta kuin varovaisia huomioita. Toiseksi, hyvän sanominen tuntuu vähän pelottavalle, melkein kuin sen esiin tuominen saisi sen katoamaan. Vaikka … Lue lisää

Mitä löytyy laukusta?

Sain vähän aikaa sitten kysymyksen siitä, mitä laukustani löytyy. Tai oikeastaan, mitkä ovat ne välttämättömimmät jutut, mitä oikeastaan aina on mukana. Siitä inspiroiduin tähän postaukseen, eli purkamaan laukkuni lattialle. Pääsääntöisesti viikossani on kaksi erilaista päivää. Tai tavallaan kolme. Ne selkeimmät kategoriat ovat joko työ ja vapaa, mikä toki määrittää mukana kuljetettavien tavaroiden määrää. Muita vaikuttavia … Lue lisää