Istun juuri Onnibussin kyydissä matkalla poispäin Helsingistä. Herätyskello soi vartin yli viisi ja näin yli kolme tuntia myöhemmin yritän yhä saada itseäni kunnolla hereille. Matka-aikaa on puolen tunnin verran jäljellä ja jännittää. Olen menossa ottamaan päivitettyjä tuotekuvia eräälle yritykselle ja muutenkin antamaan panostani pieneen brändin kohotukseen. Hetkittäin hyytävä epävarmuus meinaa ottaa vallan, sillä enhän minä ole mikään valokuvaaja. Brändiasioista kyllä ymmärrän, mutta kuvapuoli tuntuu perhosina vatsanpohjassa. Harmaan maiseman lipuessa ohi olenkin yrittänyt keskittää ajatuksiani niihin asioihin, mitä jo osaan. En ehkä ole vahvoilla teknisen kuvaosaamisen kanssa, osaan muutaman niksin, mutten varsinaisesti ymmärrä kameroiden sielunelämää. Sen sijaan kyllä ymmärrän värien, valojen ja sommittelun päälle.

KAHVI

Olisi niin helppo jäädä ajatuksissaan lillumaan siihen, mihin omat taidot eivät riitä ja siihen, mitä ei osaa, mutta en usko sen tien kantavan pitkälle. Toki omia taitoja pitää tarkastella realistisesti, mutta näin h-hetkellä ei ole hyötyä käyttää energiaa heikkouksissa pyörimiseen vaan fokusoitua vahvuuksiin, yrittää pitää mielessä ne asiat, joista jotain tiedän ja muistaa lähestyä tulevia uusia tilanteita niistä näkökulmista. Yritän muistaa, että siksihän juuri olen tässä matkalla, olen menossa katsomaan asioita toisenlaisista näkökulmista, en toistamaan vanhaa.

Silti jännitys kutittaa vatsanpohjassa, sillä tiedän liikkuvani tänään sekä omien mukavuus- että osaamisrajojen laidoilla, enkä todellakaan halua tuottaa pettymystä asiakkaalle! Vaikka nyt jännittää, niin illalla olen epäilemättä yhtä merkittävää kokemusta rikkaampi ja olen kerryttänyt ammattitaitoani uusien asioiden äärellä sekä tavannut liudan uusia kasvoja. Mutta silti, pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava päivä! Itse olen nauttinut tänään ihanasta auringonpaisteesta ja tietenkin äidin seurasta. Kävimme pitkällä äitienpäiväbrunssilla Cafe Köketissä ja fiilisteltiin keskustan kiireetöntä tunnelmaa. Aivan ihanaa kun ulkona alkaa näyttää jo varsin kesäiseltä ja lyhyen aikaa tarkenee mainiosti ilman trenssiäkin. Kaivoin kesätunnelmissani jo hellehattuja kaapista reilun kahden viikon päässä siintävää Maltan reissua silmällä pitäen ja havahduin siihen, että ennen sitä on luvassa myös poikkeaminen Tukholmassa, jossa varmaan ollaan jo vielä pidemmällä keväässä – ihanaa!

Pääosassa tämän päivän asussa olivat rennot kukalliset housut, jotka ostin joskus talvella alesta. Hauska kukkakuosi kolahti heti, mutta käyttöön ne pääsivät vasta nyt, sillä jotenkin olen nähnyt ne mieluummin keveiden korkkareiden parina kuin talvinilkkureiden kanssa, niinpä olen odotellut riittävän keväisiä kelejä. Tänään jos milloin oli täydellinen päivä kukallisille housuille!

kukalliset housut 28kukalliset housut 4kukalliset housutkukalliset housut 05kukalliset housut 45kukalliset housut 03kukalliset housut 21Pusero: ASOS / Bleiseri: Zara / Housut: Selected / Korkkarit: Buffalo / Laukku: Kate Spade / Vyö: Nini’s

Psst. Vielä ehtii osallistua Syster P:n koruarvontaan!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Kotiuduin vähän aikaa sitten Anskun blogin synttäreiltä (onnea 5-vuotias!!). Tilaisuuden temana oli hyvinvointi ja sitä vietettiin missäs muuallakaan kuin Jolien luonnonkosmetiikan maailmassa Uudenmaankadulla. Karita Tykkä oli saapunut jakamaan valtavan inspiroivia ajatuksiaan ravinnosta sekä hyvinvoinnista, ja tarjolla oli tietenkin raakakakkua ja vihersmoothieita.

Kotiin saavuttuani nappasin punaviinilasillisen käteen ja tein pikasalaatin iltaruoaksi, ehtiäkseni vielä hetkeksi paneutua blogia päivittelemään. Koska en vielä jaksa purkaa kuvia tältä illalta hypätään suosiollaan muutaman viikon taakse, jolloin poikkesin Indiedaysin juhlissa.

Taisinkin kertoilla jo, etten tuolloin jaksanut liikaa pähkäillä asuvalintoja ja viime hetkellä luotinkin miehen sanaan, esittelin vähän ennen juhlia muutaman kaapista löytyneen mekkovaihtoehdon ja valkkasin niistä sen, mikä sai eniten kannatusta. Joskus on vain helpompi ulkoistaa päätöksenteko! :)

id blog awards 04

Hiuksiin väkersin kiharat, ja ne pysyivät yllättävän hyvin – samoilla laineilla, tosin vähän kyllä loiventuneilla, mentiin vielä parin päivänkin jälkeen! Kuvat tosin jouduttiin ajan puutteen takia nappaamaan sisätiloissa, joten laatu on mitä on, mutta eiköhän näistä pääpiirteittäin kokonaisuus näy.

Kiharakampauksen lisäksi kokeilin myös tavallista tummempaa luomiväriä. Yleensä suosin ruskean ja harmaan sävyjä, mutta tuolla kertaa uskaltauduin kokeilemaan mustaa. Se näytti sen verran hauskalta, että sen jälkeen olen pariin otteeseen kokeillut samaa uudelleen ja treenannut varjostusta, jotta seuraaviin juhliin osaan loihtia entistä huolitellumman meikin. Mulla on ollut viime aikoina hirveä palo opetella lisää meikkikikkoja, niinpä olen kokeillut yllättävän paljon uusia juttuja aina erilaisista huulipunista rajaustekniikoihin. Lisäksi olen treenannut kasvojen varjostusta. Niinpä joinain päivinä on ollut hyvä meikkipäivä ja joinain sitten vain todella huono kun kokeilut eivät ole menneet nappiin, mutta toisaalta, eiköhän juuri niiden kautta hiljalleen opi!

id blog awards 02 id blog awards 1Mekko: ASOS / Laukku: Botkier / Korkkarit: Diavolina

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.