Huvitti katsellessani viime lennolla matkalukemistamme, tuskin olen väärässä jos sanon, että niistä voi päätellä paljon?

4-hour-work-week-2

Timothy Ferrissin The 4 hour work week -kirjan, mutta suomenkielisenä, sain Anna-Katrilta lainaan loppuvuodesta ja siitä innostuneena ostin miehelle uudemman version kirjasta alkuperäiskielellä. Koska itseä kirja inspiroi, ajattelin sillä olevan annettavaa myös miehelle, uusia näkökulmia ja ideoita tulevaisuuden kannalta oleellisiin arjen kysymyksiin. Ja niin se on silmin nähden myös tehnyt, tarjonnut uutta inspiraatiota ja vaihtoehtoja siihen, miten työarkea voi hoitaa ja miten löytää lisää mahdollisuuksia työskennellä liikkuvasti. Jos siis tuntee junnaavansa paikoillaan, on kirja oivallinen uusien ajatuksien lähde!

Itse taas lueskelen Päivi Kanniston Elämäni Nomadina -teosta, joka sattui lentokentän kirjakaupasta käsiin Berliinin lentoa odotellessa. Kansi houkutteli eikä vetävä nimikään ainakaan hidastuttanut ostopäätöstä, mutta kirjan eteenpäin lukeminen vähän tökkii. Vaikka aihe on todella mielenkiintoinen ja Päivin kokemukset selvästi vailla vertaa, niin joku sivuväre kirjassa hieman häiritsee lukukokemusta. Ylimielisyys on hyvin vahva sana, liian vahva, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin. Olen yrittänyt analysoida, mistä se kumpuaa ja toivonut, että kirjan edetessä fiilis muuttuisi ja kirja tempaisi mukaansa. Olen kuitenkin vasta kolmasosan lukenut, joten parempi olla vetämättä hätäisiä johtopäätöksiä. Joka tapauksessa, aihe on mielenkiintoinen ja kirja lähtee varmasti seuraavallekin lomalle mukaan!

4-hour-work-week-3

Kirjan teemat ovat siis vahvasti läsnä meillä, mutta ehkäpä itse olen näitä aiheita koskevassa ajatustyössä jo askeleen edempänä kuin mies. Vuodet vierivät hurjaa vauhtia ja olen keskittynyt aktiivisesti pohtimaan, miten ne haluan käyttää. Olen onnellinen siitä, että iän myötä huolen täyttämät ”mitä jos” -ajatukset ovat vaihtuneet rentoon ”mitä sitten” -suhtautumiseen ja eteenpäin vievään ”miten?” -kysymykseen. Täydellisiä tilaisuuksia tuskin koskaan tulee, mutta riittävän hyvän voi onneksi itse luoda. Niinpä nykyään tavoitteenani onkin luoda omaan arkeen sekä mieleen riittävän hyvät valmiudet siihen, että unelmat eivät jaa vain haaveiksi, vaan niistä tulee oikeita tapahtumia ja kokemuksia oman elämänmatkan varrelle. Niinpä onkin ihanan inspiroivaa lukea ja kuunnella erilaisia elämäntarinoita ja ammentaa niistä ajatuksia omaan elämään!

Viime torstai oli monella tapaa jännittävä ja merkityksellinen päivä. Koko kevään viilattu, Anna-Katrin kanssa yhteinen projektimme, Take me there -sivusto näki päivänvalon ja koolla oli liuta ystäviä ja tuttavia nostamassa maljan tuolle merkitykselle tapahtumalle. Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli jännitettävänä tietenkin vielä puhe ja juhlan emännöinti, ja myönnänkin illan kulkeneen hassun epätodellisen olon vallassa – ei shampanjan takia vaan tietyn jännityksen, joka laittoi kropan ja mielen toimimaan ihan omanlaisessaan moodissa.

Mutta kaikki meni hyvin, ilta oli onnistunut ja sivut saatiin auki, eivätkä kiitos tekniikkagurumme varmistusten takunneet (kuten ehdin ennen h-hetkeä stressaamaan) runsaasta kävijävirrasta huolimatta. Juhlasta taas sopii kiittää montaa tahoa läheisten lisäksi, kuten hurmaavaa boheemia galleriaa VirgoFlowta Bulevardilla ja sen hippimekossa ihastuttanutta omistajaa Tuulaa, joka päästi meidät valtakuntaansa. VirgoFlow on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, iso tila pullollaan muodin vintagehelmiä, designaarteita ja vaihtuvia taidenäyttelyitä. Jos siis kävelet Ruttopuiston ohi, kurkkaa sisään, Galleria on auki joka päivä!

take me there sivusto 14take me there sivusto 6take me there sivusto 7take me there sivusto 3take me there 05take me there sivusto 8

Puheen lisäksi meillä oli valmisteltuna pieni video, joka on tavoitteena saada viimeistään ensi viikon alussa myös sivustolle, ajatuksena kun muutenkin on lähteä rohkeasti kokeilemaan erilaisten reissuvideoiden tekemistä. Tai jos rehellisiä ollaan, ideoita ja visioita on vaikka kuinka, joten pakko hillitä itseä, jotta ne toteutuvat rauhassa askel kerrallaan. Omaa puheosuutta huomattavasti rennomman ja vangitsevamman esityksen piti artisti Tom Morgan, joka viihdytti vieraitamme kolmen kappaleen verran.

take me there sivusto 10take me there sivusto 11take me there 07take me there sivusto 12take me there sivusto 13 take me there sivusto 18

Ja mitäpä olisi juhlat ilman hyvää syötävää ja juotavaa? Tarjolla oli suolaista ja makeaa naposteltavaa, kuten Joseph Youssefin loihtimia cocktail-paloja ja Cupcakes by Fridan hillittömän herkullisia kakkutikkareita ja suussasulavia kuppikakkuja. Tarjoiluta höysti herkullinen libanonilainen valkoviini Château Ksara Blanc de Blanc ja gluteiinittomana herkkuna oli Agata Bakeryn suklaakakku, joka keräsi kehuja useaan otteeseen illan aikana.

Keväämme tärkeimmälle tapahtumalle skoolattiin Nicholas Feuillatten Brut Reservellä ja ohessa maisteltiin Witchdoctorin chilikastikkeilla ja luomujuuressipseillä.

take me there sivustotake me there sivusto 01take me there sivusto 4take me there 04Tarjoilut ja tila saatu blogin kautta. Cake pops kuva: Jessica / Teljänneito.

Kiitos kaikille mukana olleille, te teitte illan! Ja kiitos kaikille siellä ruudun toisella puolella, ihanaa palautetta ja kannustusta olen teiltä saanut! <3 Lisäksi erikseen haluan vielä kiittää miestä, joka on tukenut valtavasti koko kevään ajan ja juhlissa hääri apuna koko hektisen avajaispäivän ajan ja tietty Anna-Katria, jonka kanssa ollut uskomattoman antoisaa viedä eteenpäin tätä projektia ja tehdä töitä!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Koska viime viikot on mennyt aikaa vastaan juostessa, tuli yllätyksenä tajutessani kunnolla vasta tänä viikonloppuna, että juhannus on ihan muutaman päivän päästä! Ihan käsittämätöntä, kevät on mennyt jo vauhdilla ja ulos ikkunasta katsoessa ei todellakaan tunnu, että keskikesän juhla on ihan kulman takana. Tai noh, useinhan juhannus on viileä, joten tuskinpa tämä on niin poikkeuksellista.

juhlien jalkeen 4

Viikonloppuna sain nauttia uskomattoman upeasta kukkaloistosta, josta kiitos kuului avajaisillan upeille vieraillemme! Olen ihan varma siitä, ettei kotonani ole koskaan ollut kerralla läheskään niin paljon kukkia kuin tänä viikonloppuna, niinpä olen nyt nauttinut niiden tuoksusta ja kukoistuksesta. Eilen alkuillasta tosin kiikutin raskaan vesisateen saattelemana puolet kukista Anna-Katrin uuteen kotiin, mutta silti meille jäi väriloistoa riittämiin.

Aikoinaan ostin itse leikkokukkia hyvin harvakseltaan, mutta kun on hiljalleen huomannut, miten iso ilahduttava vaikutus kauniilla kukkakimpulla keittiön pöydällä voi olla, olen ottanut tavakseni hemmotella itseäni silloin tällöin kukkia ostamalla. Nyt tosin tuskin tarvitsee itse käydä ostamassa kukkia hetkeen! :)

juhlien jalkeen 6

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.