Aikoinaan kun reissasin enemmän työn puolesta, pyrin ensisijaisesti matkaamaan pelkin käsimatkatavoin säästyäkseni laukkujen odottelulta ja muutenkin ollakseni kevyesti liikkeellä. Nykyään reissuni ovat pääsääntöisesti pidempiä ja myös kiireettömämpiä, joten melkeinpä aina annan laukun mennä suosiolla ruumaan. Poikkeuksena on kuitenkin lyhyet reissut, kuten vaikkapa vajaan kolmen päivän visiittini Berliiniin toukokuussa. Matka oli osittainen työmatka, joten luvassa oli edustusta ja siten oli myös syytä pakata laukkuun sellaisia tuotteita, jotka pitivät olon ja ilmeen freesinä läpi ohjelman täytteisten päivien.

matkakosmetiikka-01

Käsimatkatavaroissahan saa viedä litran verran nestemäisiä tuotteita pakattuna läpinäkyvään ja uudelleensuljettavaan pussiin. Yksittäinen tuote saa kuitenkin olla pakkauskooltaan maksimissaan 100 ml:n kokoinen. Pyrin yleensä kaikille reissuille pakkaamaan mukaan mahdollisimman monikäyttöisiä tuotteita ja pieniä kokoja, mutta pelkillä käsimatkatavaroilla liikenteessä olleessa luonnollisesti tavallista tarkemmin. Jotta saan matkaan mahdollisimman kattavan tuotevalikoiman ja tietenkin vähintään kaikki tärkeimmät tuotteet, pyrin pakkaamaan mukaan näytekokoja ja muuten mahdollisimman kompaktin kokoisia tuotteita.

Kotoani löytyy myös pieniä läpinäkyviä matkakokoisia purkkeja, joihin voin tarvittaessa siirtää lempituotteita juuri sen verran kuin matkalla arvioin tarvitsevani. Tyhjiä matkapakkauksia myydään monessa paikassa, mutta useimmat niistä eivät tunnu kestävän riittävän hyvin käytössä vaan vuotavat tai hajoavat. Niinpä ennen hankintaa kannattaakin ehdottomasti tarkistaa, että purkki on oikeasti napakka ja ennen kaikkea, että siinä on kunnolla kierteitä, jotta kansi pysyy tukevasti kiinni ilmanpaineen vaihteluissa.

matkakosmetiikka-2

Mitä sitten litraan mahtuu? Esimerkiksi näissä kuvissa näkyvät tuotteet, eli yllättävän paljon kunhan pakkaa pussin järkevästi. Nämä tuotteet olivat mukanani Berliinissä ja jättivät muovipussiin sen verran tilaa, että yksi pienikokoinen tuote olisi hätätilanteessa vielä mahtunut mukaan.

Näytekokoiset tuotteet ja jo valmiiksi näppärän kokoiset kosmetiikat säästän aina matkoja varten ja suosin niitä kaikilla matkoillani, mutta aivan erityisesti kun olen liikkeellä pelkin käsimatkatavaroin. Kotonani onkin oma laatikkonsa reissukosmetiikalle, jonne kerään matkakokoiset tuotteet ja poimin sitten niistä tarvittavan yhdistelmän mukaan.

Kaupoissa myydään nykyään myös varsin hyvin pienikokoisia tuotteita, jotka tosin usein ovat suhteessa paljon kalliimpia kuin normaalikokoiset. Siksi ostankin niitä mielelläni varastoon jos sattuu suosikkituote tulemaan tarjouksessa vastaan, silloin ei myöskään tarvitse lähteä kiireessä tekemään hankintoja juuri matkalle lähdön edessä. Yksittäispakattuja matkakokoisia tuotteita voi ostaa esimerkiksi Sokokselta, Stockmannilta ja Kicksistä.

matkakosmetiikka-1

Ruumaan menevän kosmetiikan kanssa voikin olla vähän rennompi, mutta siinäkin kiinnitän aina huomiota kokoihin, pakkauksiin ja painoon. Seuraavalle reissulle lähtiessä voisinkin avata parin viikon matkakosmetiikka-arsenaalini!

Autoreissu Bulgariaan ja Romaniaan häämöttää parin viikon päässä ja matkasuunnittelut ovat vauhdissa. Yritän kuitenkin olla keskittymättä liikaa tulevaan, jottei vain huomaamatta livu kesäviikot Suomessa ohitse. Kun palataan, onkin jo elokuu ja sehän on jo ihan melkein yhtä kuin syksy, hui.

Toivonkin, että säät suosisivat vielä vähän lisää, eikä nyt alkaisi (kuten pahasti siltä näyttää) sadejakso, ja ehtisin nauttia kunnolla kesätekemisestä täälläkin. Miehellä alkaa loma ensi viikolla, joten sitten viimeistään on haaveena suunnata Suomenlinnaan, syödä mansikoita kauppatorilla ja nauttia kotikaupungin kesästä. Huomenna suuntaan äitini kanssa kesäretkelle Tampereelle, joten vaikka sadetta on lupailtu, toivotaan, ettei sentään koko päivää sataisi, sillä luvassa paljon kävelemistä, kahvittelua ja kaupunkimaisemia.

delsey 7

Tämä kuvissakin näkyvä matkalaukku asuineen oli Maltalla mukana. Vaaleanharmaa blogin kautta saatu Delsey Vavin on ensimmäinen kovapintainen matkalaukkuni ja samalla myös kevyin koskaan omistamani. Saadessani Vavinin ensimmäisen kerran käsiini sen paino, tai siis painottomuus, todella hämmensi – mielettömän kevyt! Ajattelin, että kerrankin saan tuoda matkatuliaisia huolella kiitos jo valmiiksi kevyen laukun. Vielä kun korotettiin paluulennot bisnekseen ja siten tuplattiin matkatavaramahdollisuudet, täytin laukkua takaisin suunnatessa hyvin rennolla kädellä. Mutta mitä vielä, matkatavarat jäivät kokonaisuudessaan reippaasti alle perusluokan painorajojen, enkä ihan ymmärrä miten niin pääsi käymään – yleensä tämän tyyppisillä reissuilla sentään hivotaan sallittuja lukuja. Laukku lähtee mukaan varmasti siis myös tulevalle lomalle!

delsey 2delsey 5Laukku: Nicoli / Neule: H&M / Sandaalit: Nome / Aurinkolasit: D&G

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Tämä päivä on jatkunut eilen hyväksi havaitulla linjalla, täydellisellä rentoilulla. Ainoa asia, joka on hiertänyt lempeää lomafiilistäni on ikkunat, jotka huutavat pesutarvettaan. Olisin tarttunut työhön jo tänään jos ei olisi ollut puutetta välineistä, mutta ensi viikolla sitten. Haluan päästää kaiken valon sisään enkä katsella kesää harmaiden lasien läpi!

Eilen suuntasimme miehen kanssa pitkästä aikaa brunssille. Kävin ystävän kanssa aiemmin viikolla syömässä Trattoria Sognossa Töölössä ja samalla kertaa huomasin ravintolan tarjoilevan myös lauantaibrunssia, niinpä eilen herättyämme kävelimme Sognoon ja istuimme kauniille katetulle terassille aamupalalle. Emme oikein tienneet mitä brunssilta odottaa ja olimme varautuneet aamiaismaiseen kokonaisuuteen, mutta brunssi osoittautuikin ruokaisaksi ja erittäin lounasmaiseksi.

trattoria sogno brunssi 6trattoria sogno brunssi 1trattoria sogno brunssi 7

En yleensä tykkää syödä aamulla kovin raskaasti ja siksi kaipaan aamupalalleni helppoja ja keveitä antimia, niinpä jos olisin tajunnut tarkistaa brunssin tyypin, olisimme suunnanneet paikalle vähän myöhemmin, enemmän lounastavoitteella kuin aamupalaa kaivanneina.

Brunssi osoittautui kyllä todella hyväksi (kuten myös aiemmin viikolla syötä illallinen) ja vähän harmittikin, että aamuvatsa ei vain jaksanut enempää. Tarjolla ei ollut valtavasti, mutta kaikki mitä oli, oli todella huolella valittua ja erittäin laadukasta. Italialainen alkupalapöytä piti sisällään leikkeleitä, juustoa, artisokkaa, täytettyä paprikaa ja sen sellaista. Pääruoaksi sai valita liha-, kala tai kasvisannoksen, joista lähinnä aamupalaa oli ohessa tarjoiltu paistettu muna. Jälkiruoaksi oli tiramisua ja italialaista pannukahvia, myös tuoremehu kuului hintaan.

trattoria sogno brunssi 04trattoria sogno brunssi 5trattoria sogno brunssi 12

Sognon katettu terassi on aivan ihana! Edustalla puiden katseessa on myös viehättävä avoterassi, mutta katetun tunnelma veti meitä nyt puoleensa. Voin kuvitella sen olevan upea myös loppukesän hämärtyvinä iltoina ja paikan päälle onkin suunnattava ehdottomasti lomien jälkeen illallisen merkeissä.

Lauantaiaamupäivän raukeudessa terassilta ei ollut kiire minnekään vaan nautimme ruoasta rauhassa  ja intouduimme nostamaan kuohuvalasillisen kesälle. Sogon brunssi oli parhaita lounasmaisia, mitä olen syönyt, mutta aiemmista brunssikokemuksistani lukeneet ehkä tietävätkin, että pidän enemmän selvästi aamiaismaisista ja valmiin annoksen sijaan kokoan mieluummin oman maun mukaisen kokonaisuuden buffetpöydästä.

Isot plussat Sognon brunssille on annettava laadun lisäksi erittäin edukseen nousseesta palvelusta sekä siitä, että kasvisruokailijat oli otettu hyvin brunssissa huomioon – kasvisannos olikin erinomainen ja suosittelen myös muille!

trattoria sogno brunssi 9trattoria sogno brunssi 10trattoria sogno brunssi 11 trattoria sogno brunssi 17

Trattoria Sognon brunssi
Töölöntorinkatu 2
Lauantaisin klo 11-14
hinta 25€/hlö

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.