Tämä päivä on jatkunut eilen hyväksi havaitulla linjalla, täydellisellä rentoilulla. Ainoa asia, joka on hiertänyt lempeää lomafiilistäni on ikkunat, jotka huutavat pesutarvettaan. Olisin tarttunut työhön jo tänään jos ei olisi ollut puutetta välineistä, mutta ensi viikolla sitten. Haluan päästää kaiken valon sisään enkä katsella kesää harmaiden lasien läpi!

Eilen suuntasimme miehen kanssa pitkästä aikaa brunssille. Kävin ystävän kanssa aiemmin viikolla syömässä Trattoria Sognossa Töölössä ja samalla kertaa huomasin ravintolan tarjoilevan myös lauantaibrunssia, niinpä eilen herättyämme kävelimme Sognoon ja istuimme kauniille katetulle terassille aamupalalle. Emme oikein tienneet mitä brunssilta odottaa ja olimme varautuneet aamiaismaiseen kokonaisuuteen, mutta brunssi osoittautuikin ruokaisaksi ja erittäin lounasmaiseksi.

trattoria sogno brunssi 6trattoria sogno brunssi 1trattoria sogno brunssi 7

En yleensä tykkää syödä aamulla kovin raskaasti ja siksi kaipaan aamupalalleni helppoja ja keveitä antimia, niinpä jos olisin tajunnut tarkistaa brunssin tyypin, olisimme suunnanneet paikalle vähän myöhemmin, enemmän lounastavoitteella kuin aamupalaa kaivanneina.

Brunssi osoittautui kyllä todella hyväksi (kuten myös aiemmin viikolla syötä illallinen) ja vähän harmittikin, että aamuvatsa ei vain jaksanut enempää. Tarjolla ei ollut valtavasti, mutta kaikki mitä oli, oli todella huolella valittua ja erittäin laadukasta. Italialainen alkupalapöytä piti sisällään leikkeleitä, juustoa, artisokkaa, täytettyä paprikaa ja sen sellaista. Pääruoaksi sai valita liha-, kala tai kasvisannoksen, joista lähinnä aamupalaa oli ohessa tarjoiltu paistettu muna. Jälkiruoaksi oli tiramisua ja italialaista pannukahvia, myös tuoremehu kuului hintaan.

trattoria sogno brunssi 04trattoria sogno brunssi 5trattoria sogno brunssi 12

Sognon katettu terassi on aivan ihana! Edustalla puiden katseessa on myös viehättävä avoterassi, mutta katetun tunnelma veti meitä nyt puoleensa. Voin kuvitella sen olevan upea myös loppukesän hämärtyvinä iltoina ja paikan päälle onkin suunnattava ehdottomasti lomien jälkeen illallisen merkeissä.

Lauantaiaamupäivän raukeudessa terassilta ei ollut kiire minnekään vaan nautimme ruoasta rauhassa  ja intouduimme nostamaan kuohuvalasillisen kesälle. Sogon brunssi oli parhaita lounasmaisia, mitä olen syönyt, mutta aiemmista brunssikokemuksistani lukeneet ehkä tietävätkin, että pidän enemmän selvästi aamiaismaisista ja valmiin annoksen sijaan kokoan mieluummin oman maun mukaisen kokonaisuuden buffetpöydästä.

Isot plussat Sognon brunssille on annettava laadun lisäksi erittäin edukseen nousseesta palvelusta sekä siitä, että kasvisruokailijat oli otettu hyvin brunssissa huomioon – kasvisannos olikin erinomainen ja suosittelen myös muille!

trattoria sogno brunssi 9trattoria sogno brunssi 10trattoria sogno brunssi 11 trattoria sogno brunssi 17

Trattoria Sognon brunssi
Töölöntorinkatu 2
Lauantaisin klo 11-14
hinta 25€/hlö

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.