Mieli on täynnä postausaiheita ja kameran muistikorttiin alkaa viimein ilmestyä myös asukuvia, mutta kesästä nauttiminen pitää kiireisenä. On vielä monta pientä ja isoa asiaa, joita haluaisin tehdä kotikaupungissa ennen reissua, mutta päivät vain katoavat vauhdilla. Mutta toisaalta, yhtä lailla odotan myös tulevaa matkaa, mutta kauhistuttaa ajatus siitä, että kun palataan on elokuu. Joka oikeastaan yleensä on vielä hyvä kesäinen kuukausi, mutta silti, kesän loppu on silloin ihan liian lähellä – pidän enemmän ajatuksesta, että kaikki on vielä edessä!

Juuri korjailin vaatteita reissua varten ja nautin siitä, että tänään on ollut suht rento päivä. Aamulla poikkesin tapaamassa Suomessa pikavisiitillä ollutta isääni, mutta loppupäivän olen vain oleillut. Viikonloppuna sitten taas onkin menoa, on helikopterilentoa (!!), ystävän kolmekymppisiä ja sen sellaista. Eli ohjelmaa riittää! Toivotaan, että säät suosivat! Tässä asua parin viikon takaa. Ohessa näkyvä, jo aikaa sitten ostamani sininen Coccinellen laukku on päässyt oikeasti kunnolla käyttöön vasta nyt kesällä ja kovassa käytössä onkin ollut!

blue kimonoblue kimono 26blue kimono 13blue kimono 28blue kimono 19      Kimono: New Look / Toppi: Lindex, saatu blogin kautta / Nahkahame: Zara / Laukku: Coccinelle / Korkkarit: Marian

Viikkoon on mahtunut aika määrä aktiviteetteja ja huominen tulee ehdottomasti kruunaamaan toiminnallisen viikon, mutta palataan vielä maanantaihin. Elsan houkuttelemana suuntasin kokeilemaan melontaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Ilmoittauduimme Vuosaaressa sijaitsevan Natura Vivan melontakeskuksen tutustumisiltaan, joka on tiivis parituntinen, jossa saadaan perehdytys ja päästään kokeilemaan melontaa parin tunnin ajan. Olin kuullut paljon positiivista melonnasta, esimerkiksi äitini on lajiin hurahtanut, mutta jostain syystä en itse ole koskaan tullut kokeilleeksi. Tutustumisjakso oli pehmeä alku ja sitä kautta sain tuntumaa sen verran, että nyt uskaltaisin lähteä yksinkin liikkeelle.

natura viva melonta 2natura viva melonta 14 natura viva melonta 13

Maanantai käynnistyi epävakaisena (mitenkäs muutenkaan, Suomen kesä, huoh) ja olin varustautunut vastaanottamaan sateen, mutta sää heilahti päälaelleen kun saatiin kajakit irti rannasta ja tavoitettiin ensimmäinen saari. Harmaa pilvimassa häipyi ja ihana aurinko pääsi esiin – Helsingin edusta näytti uskomattoman kauniilta! Vesi oli tyyni ja tuntui hassulta lipua niin lähellä pintaa. Pelkäsin alussa kajakin vetävän ympäri, mutta se yllätti vakaudellaan. Kuulemma sitä ei ole ihan helppo saada keikahtamaan, mutta toki kaikki on mahdollista.

Ensimmäisen kilometrin meloin hikiotsalla, tuntui, että voimat loppuvat ja hetken teki mieli jo luovuttaa. Saatuani matkan varrella pari vinkkiä asentoon ja melan käyttöön ihme tapahtui ja ote rentoutui. Ei se tarvinnutkaan voimaa, vaan vain oikeanlaista tekniikkaa. Loppuvaiheessa tuntui jo, ettei juuri tarvinnut tehdä vaan kajakki lipui melkein kuin itsestään meren pintaa pitkin. Taisi hyvä sääkin edesauttaa mielialan kipuamista korkealle!

natura viva melonta 21natura viva melonta 1natura viva melonta 5Melontalenkin pituus oli sellaiset kolmisen kilsaa, mikä oli todella hyvä matka näin aloittelijalle. Olin ihan varma, että lihakset huutavat kipeinä seuraavana päivänä, mutta ihme kyllä selvisin lihassäryittä. Hyvää liikuntaahan toki tuo on, etenkin kun tekniikka on hallussa ja käyttää yläkroppaa pelkkien käsien sijaan. Vuosaaren melontakeskuksesta voi vuokrata kajakeita omatoimiseen melontaan ja alue on kyllä ihan täydellistä siihen – lähellä on pieniä saaria ja aurinkoisena päivänä maisema on todella kaunis!

natura viva 01

Melonnan tutustumiskerta saatu blogin kautta.

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Reissuille lähtiessä yritän aina minimoida mukaan otettavan kosmetiikan määrän ja muutenkin matkanpäällä ei halua käyttää ylimääräistä aikaa kropan puunaamiseen, mieluummin sen kaiken tekee ennen lähtöä. Myös lomalle lähteminen on huomattavasti mukavampaa kun kroppa on lomakuosissa ja fiilis on hehkeä sekä hoidettu! Alla muutama vinkki, joilla itse helpotan etenkin pitkien kesäreissujen kauneudenhoitorutiineita.

sun-capsules-1

1. Sileät sääret sokeroinnilla

Erityisesti kesällä kaipaa sileiden säärien mukanaan tuomaa huolettomuutta ja lomalla jos milloin ei halua käyttää aikaa ja energiaa sängen peittelyyn tai karvojen ajeluun. Niinpä juuri ennen reissua vähintään vahaan karvat, mutta vielä paremman lopputuloksen tuo hoitolassa tehty sokerointi, joka takaa huomattavasti tarkemman lopputuloksen kuin mihin itse kotona pystyy. Sokerointi kannattaa aloittaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen reissua parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi, sillä silein lopputulos tulee vasta 2-3 sokerointikerran jälkeen. Jos aika ei riitä, kannattaa kasvattaa sänki riittävään mittaan ja vahata karvat höyläämisen sijaan.

2. Ripsipidennykset

Laiskan lomalookin täydentää ripsipidennykset tai värjätyt ripset. Reissuilla tulee muutenkin käytettyä meikkiä vähemmän, mutta ripsiväri on niitä asioita, joita kaipaan kasvoille matkoillakin. Meikkaaminen on kuitenkin tylsää reissuilla, jolloin olisi niin paljon muutakin tehtävää eikä ripsari vain ole parhaimmillaan kuumankosteissa kohteissa, joten ongelman ratkaisee ripsipidennykset. Ei siis ihme, että niiden suosio räjähtää kesän korvilla, niinpä kannattaakin varailla aika hyvissä ajoin, mutta niin lähelle lomalle lähtöä kuin mahdollista. Mikäli omissa ripsissä on mieleinen määrä pituutta ja tuuheutta, pelkkä omien ripsien värjäys antaa jo katseeseen kivasti syvyyttä!

3. Kestävä geelilakkaus kynsiin

Lakatut kynnet eivät säily kauniina kauaa ja vaikka kynsien lakkailu onkin rutiinia kotona, ei se ole niitä asioita, joita huvittaisi tehdä reissun päällä. Jos kuitenkin arvostaa huoliteltuja kynsiä, muttei kaipaa rakennekynsiä, kannattaa kokeilla geelilakkausta. Se on pitävä kynsistudioissa tehty lakkaus, joka kovetetaan uv-valolla ja on rakennekynsiä edullisempaa, mutta pysyy kauniina huomattavasti kotilakkausta pidempään.

summer-essentials-1

4. Rusketus purkista

Ihoni on hassu siinä, että se ei pala helposti, mutta eipä se rusketukaan, niinpä en suotta edes yritä altistaa sitä auringolle vaan pidän huolta kunnon suojakertoimista. Se ei poista sitä puolta, että kesällä kaipaan pientä päivettynyttä lookia normaalin valkoistakin valkoisemman talvi-ihoni tilalle ja etenkin heti talven jälkeen (tai keskellä talvea) suunnatessa iho huutaa valkoisuuttaan. Niinpä auringon oton sijaan tyydyn purkkipäivetykseen, en tavoittele ruskettunutta lookia, mutta kevyt ja luonnollinen sävy pinnassa on kiva lähteä lomalle aurinkoiseen kohteeseen.

5. Aurinkosuojakapselit sisäisesti

Aurinkoiseen kohteeseen suunnatessa tietenkin ihon suojaaminen sekä suojakertoimilla että vaatteilla on tärkeää, mutta toisinaan itse aloitan ennen matkaa myös ihon omaa aurinkosuojaa vahvistavan lisäravinteen syönnin. Jotkut lupaavat tehoa heti, toiset kannustavat aloittamaan hyvissä ajoin, joten mikäli vastaavan valmisteen käyttöä mielii, kannattaa lukea pakkauksesta käyttöohjeet ja noudattaa niitä.