Minulta kysytään usein, miten valitsen matkalle mukaan lähtevät vaatteeni, sillä pidän pukeutumisesta, mutta arvostan kuitenkin helppoa ja kevyttä matkantekoa. Inhoankin todella turhan tavaran raahaamista mukana matkoille, ja kun puhun turhasta, en tarkoita sitä, että vähemmälläkin pärjäisi (sillä hyvin usein vähemmälläkin kyllä pärjäisi) vaan sitä, että en kanna mukanani sellaista, jota en käytä lainkaan tai jolle tulee liian vähän käyttökertoja suhteessa reissun kestoon. Silti haluan pukeutua omannäköisiin vaattesiin ja nauttia kauniiden vaatekertojen iloista myös lomalla – toki kotimaan arkea yksinkertaistetummin.

Vaikka pakkaushetkellä meinaakin usein laiskottaa, olen silti huomannut, että reissulla kiittää pientä etukäteen nähtyä vaivaa. Olenkin todennut, että itsellä toimii parhaiten kun mietin potentiaaliset asuyhdistelmät etukäteen. Näin saan valittua mukaan mahdollisimman monikäyttöisiä vaatteita, joita voi käyttää helposti ristiin, mutta kokonaisuudet ovat myös muistissa jos matkan päällä meinaa yhtäkkiä tuntua siltä, ettei ole mitään päällepantavaa. Olen kai liian monta kertaa nuorempana heitellyt matkalaukun täytteeksi kaikkea sellaista vaatetta, jota olisi mukava käyttää lomalla tai jolle ei oikein tule käyttökertoja Suomessa ja kuvittelen, että yhtäkkiä reissulla haluaisin käyttää juuri niitä täällä vähälle käytölle jääneitä vaatteita. Matkalla olen kuitenkin todennut, että noin puolet laukun sisällöstä kulkee matkalla turhana lastina tai valitsemani vaatteet eivät vain taivu kaikkiin olosuhteisiin. Kantapään kautta olenkin oppinut, että nykyään pakkaan mukaan vain oikeita käyttövaatteita, sellaisia, jotka on hyväksi havaittu ja joissa oikeasti viihdyn. Kenkien on ehdottomasti oltava kunnolla sisään ajetut, eli upouusia kenkiä en koskaan ota matkalle mukaan!

pakkausvinkki-1

Matkakarderobini valintaprosessi on pääpiirteittäin seuraava:

  1. Kaivan kaapista esiin tulevan reissun tarpeita ja säitä ajatellen kaikki potentiaaliset vaatteet huomioiden. Mietin, onko luvassa rantapäiviä, kaupunkilomaa vai autossa istumista? Entä luontoaktiviteetteja tai vaihtelevia lämpötiloja? Ne kaikki vaikuttavat siihen, millaisia vaatteita kannattaa kantaa mukana.
  2. Kun olen kaivanut kaikki potentiaaliset vaatteet esiin, kasaan niistä reissupäiviin suhteutettuna riittävän määrän asuja ja yritän käyttää mahdollisimman paljon vaatteita ristiin. Kiinnitän myös erityishuomiota materiaaleihin ja karsin suoraan herkästi rypistyvät ja hiostavat materiaalit pois.
  3. Karsin, karsin ja karsin – eli mietin voisinko vielä jättää jotain pois ja selviäisinkö vielä vähemmällä, voisinko yhdistellä paremmin ja jättää jotain vielä pois. Yleensä vastaus on kyllä!
  4. Otan nopeat kännykkäkuvat asukomboista pakkauksen yhteydessä, jotta voin laskea, että asuja on haluttu määrä ja kuvat samalla toimivat myös omana muistinvirkistyksenä matkalla, eli koskaan ei tarvitse hukata arvokasta matka-aikaa päällepantavan pohtimiseen kun ne on mietitty jo valmiiksi.
  5. Nappaan mukaan muutaman monikäyttöisen korun ja asusteen lähinnä siirtämään päiväasut pienellä viimeistelyllä iltakäyttöön.
  6. Pakkaan asut laukkuun, jättäen lennolle päälle niistä rennoimmat ja lämpöisimmät. En siis valitse erillistä lentoasua, vaan kokoan lentoasun jo mukaan valituista vaatteista, sellaisista, joita olen ajatellut käyttää myös itse kohteessakin.

pakkausvinkki-2

Vaikka lähtisin kesäkohteeseen, otan silti mukaan pitkät housut ja lämpimän yläosan sekä retkikelpoiset vaatteet ja päinvastoin, viileään kohteeseen mennessä nappaan mukaan edes yhden siromman asun, jossa on kiva mennä paremmalle illalliselle tai lasilliselle. Monikäyttöisyys on tärkeää ja kerrostamalla saa monista asuista lämpimämmät, mikäli koleat kelit yllättävät.

Ennakointi on kantanut hedelmää ja viime vuosina matkalaukku on ollut kummasti keveämpi kuin joskus aikoinaan ja lisäksi asuvalinnat ovat olleet oikeasti kohteeseen ja sen tarpeisiin sopivia. Karsimisen opettelu on tuottanut myös hedelmää ja olen huomannut, että vaikka kotona on ollut hinku täyttää matkalaukun tyhjä tila jollain ekstralla, en oikeasti kuitenkaan reissussa ole kaivannut niitä harkitsemattomia viime hetken ekstroja.

Rakastan viikonloppuaamujen kiireettömyyttä ja rennon vapaapäivän kruunaa hyvä aamupala, jolla jaksaa pitkälle päivään. Toisinaan tulee lähdettyä ulos brunssille, mutta vielä useammin katettua kotona ruokaisampi aamiainen viikonlopun kunniaksi. Tosin kovin mukavuuden haluisena olen jo todella pitkään miettinyt, miksei kukaan tarjoa valmista aamiaista kotiin kuljetettuna (ilman pitkää ennakkovaroitusta ja kohtuullisin toimituskuluin, tietenkin).

Selvästi joku on kuullut äänettömät toiveeni (vaikka aika kauan siinä menikin!), sillä pari viikkoa sitten hoksasimme Foodoran alkaneen toimittaa alueellemme, mikä oli todellakin tervetullut lisä (erityiskiitos myös kohtuullisesta, 3,90 euron, toimitusmaksusta ja todella nopeista toimituksista). En edes kehtaa myöntää kuinka monta kertaa ollaankin parin viikon aikana käytetty Foodora, tai noh, oikeasti olen vain ehtinyt jo seota laskuissa, mutta joka tapauksessa, meistä tuli kertaheitolla kanta-asiakkaita, enkä malta odottaa, että valikoima laajenee entisestään.

aamiainen 3

Tällä viikolla bongasin valikoimasta Tin Tin Tangon, yhden kantakahviloistani Helsingissä, eikä vähiten mainioiden aamiaissettien myötä, ja olin haljeta riemusta kun tajusin, että heidän valikoimastaan löytyy Foodoran kautta tilattuna yksi aamiaiskokonaisuus kotiovelle toimitettuna (kyseisen alueen asukkaille). Ihan parasta!! Niinpä me tänä aamuna herättyämme klikkasimme aamiaiset ostoskoriin ja ne saapuivat puolen päivän hujakoilla, mitä luksusta! Nostelin paperikassista tuoreet sämpylät lisukkeineen, pehmeät croissantit, smoothiet ja mehut. Itse keitettiin kylkeen kananmunaa ja kahvia, ja nautittiin helpot aamiaiset lauantain kiireettömyydestä.

Koska ilmeisesti ikinä ei voi olla täysin tyytyväinen, niinpä minkäkin toivon vähän lisää – eli en panisi pahitteekseni useampia vaihtoehtoja ja tuskin olisi iso lisä pistää kokonaisuuteen keitetyt kananmuna ja miksei vaikka kahvitkin, toisaalta jälkimmäiset hoituvat kyllä näppärästi kotikeittimelläkin. Joka tapauksessa olen ihan varma, että tätä ”brunssipalvelua” tullaa käyttämään toistekin ja tietty myös Foodoraa muutenkin, suosittelen tsekkaamaan palvelun jos ei ole tuttu! Tällä hetkellä tosin palvelu taitaa toimia varsin rajatuilla alueilla, mutta laajenee toivottavasti pikkuhiljaa, meidänkin kotikulmat tulivat vasta vähän aikaa sitten palveluun mukaan.

Toinen asia, mistä olen jo pitkään haaveillut, on kiva kahvila tai leipomo omille kotikorttelin kulmille. Vaikka asumme Töölössä, on kotikulmamme siinä mielessä väliin putoaja, että alueen tuntuu olevan valloittaneet intialaiset ja kiinalaiset ravintolat, mutta kahviloista on huutava pula. Lähimmät oikeasti varteenotettavat tuntuvat sijaitsevan Töölöntorilla (eli liian kaukana siihen, että viitsisi yöpaidassa ja pörrötukassa lähteä hakemaan herkkuja kotiin) tai sitten kauempana Manskua toiseen suunta. Esimerksi Bon Temps Café voisi vaikka muuttaa lähemmäksi tai Tintti avata sisarkahvilan vaikka heti alakertaamme. Lupaan ryhtyä kanta-asiakkaaksi! :)

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Onhan kalentereihin merkattu huominen I love me -messujen kirppis? Minä ja 11 muuta bloggaajaa siis myymässä koruja, asusteita, kosmetiikkaa ja vaatteita klo 16-18 Messukeskuksen hallissa 1, joten tulkaa paikalle jos vain suinkin ehditte (ja varatkaa käteistä mukaan)! :)

Päivän asu on oikeasti viikon takaa ja kuten näkyy, yksi lempiväreistäni, eli viininpunainen on palannut pukeutumiseen pienen kesätauon jälkeen. Parhaillaan haussa on burgundinpunainen pusero, mutta sen suhteen ei ole vielä tärpännyt, ja oikeastaan tummanpunainen hamekin olisi aika kiva. Tässä tapauksessa väri pääsee oikeuksiinsa lempeän harmaan rinnalla, ja erityisesti viininpunaista huulipunaa pitäisi muistaa käyttää useamminkin!

ruutubleiseri 26ruutubleiseri 43ruutubleiseri 23ruutubleiseri 37ruutubleiseri 12ruutubleiseri Bleiseri: Zara / Neule: Lindex, saatu blogin kautta / Hame: Vero Moda / Nilkkurit: Vic / Laukku: Marc Jacobs