En varsinaisesti ole mökki-ihmisiä, mutta toisinaan pako metsän keskelle tekee hyvää, kuten vaikka tänä viikonloppuna. Etenkin kun kaiken keskellä seisoo niinkin kaunis punainen mökki, kuin Ilonan on. Pitkän matkan taittaminen kannatti, perillä mieleen hiipi kaivattu rauha ja aika tuntui pysähtyvän. Jos kotona olisin samaan aikaan miettinyt, mitä kaikkea täytyy tehdä, nyt ei ollutkaan enää kiire minnekään. En jumittanut läppärin ääressä, en kantanut mukana kameraa ja puhelinta vilkuilin laiskasti. Sen sijaan nautin tuoksuista, viileyden vaatimista villasukista, teehetkistä ja hiirien etäisestä rapinasta.

Illaksi suuntasimme keikalle Kellariin ja jatkoille paikalliseen yökerhoon, jossa nostalginen olo viimeistään kunnolla valtasi mielen. Huoltoaseman ravintola, diskovalot, 90-luvun hitit ja viimeiset hitaat. Ulkomaailma tuntui kaukaiselta ja seurasin viehättyneenä oluen lämmittämää vuorovaikutusta. Kaikki tuntui hetken aikaa jotenkin ihanan yksinkertaiselta, mutkattomalta.

Kuten Ilonan kanssa on ilmeisesti tavaksi muodostunut, vasta valomerkki havahdutti meidät ja sai liikahtamaan kirpeään ulkoilmaan ja palaamaan mökille, illan viimeisille kuohuvalasillisille hämärän pirtin pöydän ääreen. Kun pienen viileyden keskellä kömmin sänkyyn, etäinen kajastus muistutti siitä, että normaali nukkumaanmenoaika on jo kauan sitten ylittynyt. Ihmekös tuo, että uni tuli heti. Sunnuntaina raukeus jatkui ja pieni sade sopi haaveilevaan tunnelmaan. Illansuussa kotimatka sujui torkahdellen ja näin kotoa sängystä käsin viikonloppua miettiessä, on helppo olla tyytyväinen siihen, että lähdin suunnittelemattomalle mökkireissulle. Usein ex tempore jutut osoitautuvat niiksi parhaiksi!

Kuvat otettu Huawei P8-puhelimella.