Tiedän, revityt farkut ovat olleet pinnalla jo pitkään. Mutta sytyn hitaasti. Tai sitten vain odotan mieluummin sitä oikeaa. Oli syy mikä tahansa, mutta hankin vasta tällä viikolla ensimmäiset revityt farkkuni ikinä.

Olen jo pidempään ajatellut, että sellaisille olisi sijaa vaatekaapissani, mutta yleensä en olen todella nirso, mitä tulee farkkuihin ja vielä enemmän inhoan farkkushoppailua; sen oikean mallin löytäminen kun tuntuu lähes mahdottomalta siinä missä hamehankintoja hädin tuskin tarvitsee edes kokeilla. Pitkä selkäni tuntuu tekevän farkkuostoksista nihkeää, ja siksi suosinkin jo lähtökohtaisesti korkeampivyötäröisiä malleja.

ribbed jeans insta 1

Kun tällä viikolla näin ensimmäistä kertaa Mangossa polvista ja lahkeista revityt farkut, toivoin, että ne istuisivat, mutten odottanut liikoja. Niinpä edessä oli pienoinen yllätys kun ne oikeasti kolahtivat heti päälle laitettua. Nyt uusiin farkkuihin tekisi mieli pukeutua koko ajan, ja siinä mielessä pienesti kiitänkin vähän viileämmistä säistä, sillä edellispäivien helteillä farkut olisivat olleet liikaa, mutta nyt juuri sopivasti!

kirsikkapuisto 1

Kirsikkapuiden kukkaloisto on jo ohi, mutta tilalle on tullut ihana kesä! En tiedä kuka näillä säillä enää istuu koneen ääressä, itse en ole ainakaan sitä pahemmin ehtinyt tekemään. Tosin osasyynä saattaa olla myös se, että illatkin ovat tupanneet olemaan täynnä ohjelmaa.

Yöunet ovat jääneet ihan liian lyhyiksi ja se tuntuu. Huomenna vielä superpitkä päivä, mutta sitten onneksi helpottaa taas hetkeksi. Fiilistelen jo sitä, että ylihuomenna herätyskello ei soi kun on vasta ehtinyt nukahtamaan ja viikonlopun ohjelmat ajoittuvat lähinnä iltoihin. Ellei sitten ilmesty odottamattomia aktiviteetteja, niitä kun on tuntunut tipahtavan eteen yllättävänkin paljon.

kirsikkapuisto 2

Mutta vielä kirsikankukkiin. Roihuvuoressa näytti upealta pari viikkoa sitten, enkä empinyt kun Ilona ex tempore ehdotti pientä kuvausretkeä paikalle. Täytyy tunnustaa, että se oli ensimmäinen kertani kun kirsikankukkapuistossa vierailin, mutta ehkäpä ensi vuodelle voisi tavoitella uutta visiittiä!

kirsikkapuisto 3

Mekko: DAY Birger et Mikkelsen / Kengät: Zign
Kuvat: Ilona Savitie

Niinä päivinä kun lähden liikkeelle t-paidassa, onkin yllättävän viileää ja kun taas pukeudun lämpimään neulepaitaan (kuten tänään), onkin yllättävän kuuma. Vielä siis on vähän hakusessa säänmukainen pukeutuminen, mutta eiköhän se tästä! Parasta on silti, että on bleiserikelit ja paljailla säärilläkin alkaa hiljalleen tarkenemaan.

valkoinen neulemekko 5valkoinen neulemekko 18

Ehkä osin siksi, että vaatekaapissa tuntuu olevan huutava pula kesävaatteista, olen tyytynyt monena päivänä farkut ja t-paita -linjaan. Tai onhan noita vaatteita, mutta voisin kertaheitolla pistää kesävaatepuolen uusiksi. Olenkin yrittänyt aktiivisesti pistää vanhaa kiertoon ja tehdä tilaa uudelle.

Nyt viehättää erityisesti väreissä valkoinen ja punainen, malleissa kepeys ja materiaaleissa ilmavuus. Niin ja pitsi, aivan ehdottomasti. Ylipäätään sellaiset vaatteet, joita voisi käyttää vuodesta toiseen, kuten vaikka jokaista tämän asun palasta. Neulemekkoa sattui lähikaupan myyjäkin kehumaan ihanan monikäyttöiseksi, ja onhan se totta, mekko on klassinen ja lähes ympärivuotinen parhaimpia hellekelejä tietenkin lukuun ottamatta.

valkoinen neulemekko 020valkoinen neulemekko 27valkoinen neulemekko 33valkoinen neulemekko 31valkoinen neulemekko 7valkoinen neulemekko 034valkoinen neulemekko 15

Neulemekko: Uniqlo / Bleiseri: Mango / Laukku: Marc Jacobs / Aurinkolasit: Versace / Korkkarit: Cafénoir
Kuva: Nina / Tunnetila