Kylmenee, kylmenee. Bleiseri on vaihtunut kunnon takkiin ja ohuet sukkikset paksumpiin. Ei auta, talvi lähenee. Huomiseksi olen kaivanut esille jo pipon. Mieluummin tosin viipyilisin vielä bleiserikeleissä, mutta jos jotain hyvääkin kylmässä niin se, että tänä vuonna päätin pitkän jahkailun jälkeen panostaa talvitakkiin, joka ei ole melkein vaan juuri. Toisin sanoen hankin talvitakin, joka on mielestäni täydellinen. Se maksoi enemmän kuin yksikään aiempani, mutta sopii täydellisesti hankintalogiikkaani, vähemmän, mutta parempaa. Ei ihan hyvää, ainoastaan täydellistä. Odottakaas kun näette sen! Sitä ennen kuitenkin asukuvia toissa viikolta, kun oli vielä vähän lämpimämpää.

punaiset-nilkkurit-012punaiset-nilkkurit-33puaniset-nilkkurit-20punaiset-nilkkurit-27punaiset-nilkkurit-34kukonaskelkuosiBleiseri: Mango / Neule: H&M / Kauluspaita: Zara / Nahkahame: Cristelle & Co / Nilkkurit: Esprit / Laukku: Marc Jacobs

Ajankulun nopeuden päivittelyllä voisi aloittaa myös tämän postauksen. Vietimme nimittäin ihanaa sunnuntaipäivää Elsan ja Kaamoksen kanssa Suomenlinna ihan muutama päivä sitten. Eikun. Oikeasti kaksi viikkoa sitten. Mitä ihmettä? Ja koko sen ajan olen ollut muka kirjoittamassa tätä postausta. Hui, päivät vain katovat.

No joka tapauksessa, se sunnuntai oli ihana ja tuli todella tarpeeseen. Juhlien jälkeen iski melankolia – joko se odotettu päivä oli ohi. Missä kaikki ihana ihmiset, musiikki ja ruoka? Lauantain makasin koomassa peittokerrosten alla jaksamatta edes siirtää kakun rippeitä pöydältä muualle. Kun valittelin maassa laahaavaa mieltä Elsalle, sain ehdotuksen lähteä sunnuntairetkelle Suomenlinnaan. Täydellistä!

suomeanllina-5 suomenalinna-14 suomenlainna-10 suomenlinna-22

Sää oli harmaa ja kolea (tosin ei niin kolea kuin nyt), mutta se ei haitannut. Ilmeisesti ei haitannut montaa muutakaan, sillä massat olivat liikkeellä Pokemoneja jahtaamassa. Hölmönä olin kuvitellut, että syksyinen sunnuntai Suomenlinnassa olisi ihanan rauhallinen.

Mutta löytyi rauhaakin. Poikkesimme reiteiltä, kurkimme pimeisiin käytäviin taskulamppujen kanssa ja tasapainoilimme rantakivetyksellä. Istuimme syömään munkkeja kalliolle, kunnes lokkien päällekäyvä asenne sai peruuttamaan takavasemmalle ja vaihtamaan maisemaa.

Kiireetön kävely ympäri saarta teki hyvää. Seura teki. Mieliala kohosi askel askeleelta ja tunti tunnilta, iltapäivällä jo hymyilin ja hutera olokin oli tiessään. Lähtiessä istuttiin vielä panimoravintolaan lämmittelemään ja karistamaan pois iholta syvälle hiipinyttä syysviileää.

suomenlinna-1 suomenlinna-21 suomenlinna-3details-wellington suomenlinna-15

Jälleen siis yksi asia, mitä pitäisi tehdä useammin.

Tai oikeastaan kaksi.

Käydä Suomenlinnassa muulloinkin kuin kesällä, vaikka ihan vain ex tempore. Näin Helsingissä asuva kun pääsee sinne kuukausilipulla ja lauttamatka on lyhyt. Miksei poikkeaisi vaikka vain iltakävelylle kauniina syys- tai kevätiltana? Ja toiseksi, tehdä jotain tällaista ystävien kanssa. Vähän niin kuin Ilonan kanssa päivä Vallisaaressa alkukesästä (mitä ihmettä, joko siitäkin on yli neljä kuukautta?). Tekeminen on aina vähän eri kuin kahvilla istuminen, vaikka sekin toki ihanaa on.

munkkirinkilasuomenlinna-elsa-3suomenlinna-19 suomenlinna-01

Uusi arki on tarkoittanut sitä, että kuukaudet tuntuvat menevän entistä enemmän vauhdilla. Niinpä nytkin on lähes kolmasosa kuusta mennyt ennen kuin sain tehtyä koosteen edelliskuussa loppuneista kosmetiikoista. Puristin ihan tarkoituksella loppuun useamman tuotteen, sillä kaipasin tilaa purnukkahyllyille. Tässä siis yhteenveto syyskuussa loppuneista tuotteista!

make-up-store-1

1 Make up Forever High Definition Primer on paras tähän mennessä käyttämäni primer, ehdottomasti. Pakkaus on nykyään tuubimainen, mutta sisältö kuulemma sama. Lisäsi omaa meikin pysyvyyttä huimasti ja sopi loistavasti kiiltoherkälle iholleni. Koostumus on ohut ja kaikin puolin miellyttävä käyttää. Vähän ennen tämän loppumista ostin toisen Mufen primerin, joka on nyt ensisijaisessa käytössäni, mutta päädyin kokeilemaan mattaversiota. Täytyy kuitenkin myöntää, että tällä jokusen viikon testillä tuo edellinen on silti enemmän makuuni, joten palannen tähän sen loputtua.

2. Clinicare Silky Eye Renewal Cream* on poikkeuksellisen riittoisa silmänympärysvoide, ehkä riittoisin koskaan käyttämistäni. Koostumus on miellyttävä geelimäinen voide, eli kivan kevyt käyttää. Itselle jäi kuitenkin fiilis melko perustuotteesta ja ehkäpä kaipasin jopa vähän vielä geelimäisempää tuotetta, joka tehoaisi paremmin turvotukseen, se kun on se oma ongelmani silmänympärysiholla.

3. Everyday Minerals Semi Matte Base (sävy Golden Medium). EM:n pohjista olen tykännyt paljon, vaikken olekaan niitä vähään aikaan käyttänyt jämähdettyäni pitkän tauon jälkeen taas nestemäiseen meikkipohjaan. Tämänkään loppuja en itse asiassa käyttänyt sellaisenaan vaan kevyesti puuterina meikkivoiteen päällä, toimi yllättävän kivasti niinkin! Sävy Golden medium on tosi kaunis, luonnollinen ja lämmin.

4. Jurlique Refining Treatment* oli ylellinen kuorintavoide. Miellyttävä käyttää ja kaunis pakkaus, mutta tuntui hupenevan hurjan nopeasti. En siis ole ihan vakuuttunut hinta-laatusuhteesta, ehkä tähän hintaan toivoisi vähän isompaa pakkauskokoa.

5. Clarins Eye Contour Gel on ihana ja raikas geelimäinen silmänympärysvoide. Sopii tosi hyvin turvotukseen taipuvaisille silmänympäryksilleni. Tällä hetkellä tarvetta on silmänympärysvoiteelle ja mietin, ostaako kolmatta kertaa tämä vai kokeilla jotain uutta. Hyvä ja turvallinen valinta, mutta samalla uusien hyvin tuotteiden löytäminen houkuttaa.

green-people

6. Green People Self Tan Lotion* on mieto itseruskettava, joka sopii erinomaisesti vaalealle iholle. Rusketus rakentuu hiljalleen ja ensimmäisen levityskerran jälkeen on vielä hyvin häivähtävä, eli siinä mielessä varsin turvallinen tuote käyttää. Plussaa tietenkin siitä, että on luonnonkosmetiikkaa. Miinusta luonnonkosmetiikan voiteille tyypillisestä haasteesta, eli imeytyminen ei tapahdu salamana vaan voidetta saa hieroa hetken ihoon. Toisaalta ei kuitenkaan jätä tahmeaa pintaa vaan huolellisen levityksen jälkeen kyllä imeytyy mainiosti.

7. Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Butter* on ihana, kuten kaikki E&T:n vartalovoit tuntuvat olevan. Ihana tuoksu, raikas ja kevyt, mutta kosteuttava. Ja niin kaunis pakkaus! Niin, ja vieläpä luonnonkosmetiikkaa! Tykkään!!

8. Vita Liberata Fabulous Self Tanning Lotion on ihan suosikkituotteitani. Todella loistava! Sävylle dark riittää yksi levityskerta ja lopputulos on täydellinen. Imeytyy nopeasti ja helppo levittää sävyllisyytensä vuoksi. Ainoa miinus hinnasta, mutta hamstraan näitä aina kun tulevat tarjoukseen.

moroccon-oil

9. Moroccanoil Intensiivinen kosteusnaamio* on erinomainen hiusnaamio käsitellyille hiuksille. Morocconoililla on muutoinkin loistavia naamioita. Niissä yhdistyy kohtuullinen vaikutus aika ja miellyttävä lopputulos, hiukset jää selvästi hoidetun oloisiksi, muttei raskaiksi. Niin tämänkin kanssa!

10. L’Anza Healing Color Care* oli kevyt hoitosuihke, jota todella jäin kaipaamaan sen loputtua! Hoitava, mutta keveä. Ei ehkä tarpeeksi hoitava yksistään arkikäytössä, mutta käytin lähinnä yhdistettynä muotoitulutoitteisiin, jolloin en kaipaa hoitotuotteelta enää yhtään lisäkerroksia hiuksiin. Arkena suosin enemmän voidemaisia jätettäviä hoitoaineita.

11. Phyto Lightweight Hydrating Oil* – Phyton hiustuotteisiin olen tutustunut ihan vasta ja ihastunut niiden ylelliseen fiilikseen. Tämäkin hoitosuihke oli ihan loisto ja lasipullo toi kivaa premium-fiilistä. Tuote olisi saanut olla riittoisampi, tuntui tällä hiusmassalla hupenevan nopeasti vaikka toki melko pieni määrä tuotetta riittikin. Silti suurempi pakkauskoko arkikäytössä ei olisi ollut pahitteeksi!

aloe-fresh

12. Nivea Invisible Anti-Perspirant* on toimiva perusdödö. Ei valittamista, mutta oma mieltymykseni on enemmän roll-oneissa, joten siksi tuskin juuri tämä versio päätyy ostoskoriin, mutta roll-onina vastaavaa olen muistaakseni aiemmin käyttänyt.

13. Aloe Fresh Whitening hammastahna* on ensimmäinen käyttämäni luonnonkosmetiikan hammastahna ja varsin positiivinen kokemus. Valkaisevuudesta en varsinaisesti osaa sanoa, mutta hamamstahna oli kaikin puolin miellyttävä käyttää ja suuhun jäi miellyttävä raikas tunne. Voisin ehdottomasti palata tämän äärelle uudelleenkin!

less-is-more-hair

14. Dove Pure Care Dry Oil Shampoo ja Hoitoaine* – Doven shampoot ja hoitoaineet ovat todella yllättäneet. Käytin aiemmin kosteuttavia versioita ja tykkäsin niistä, samoin oli näiden kanssa. Hinta-laatusuhde todella kohdillaan ja mielestäni löi laudalta monet hintavammatkin! Kivat pakkaukset ja hiukset jäivät hoidetun oloisiksi, voisin ehdottomasti napata nämä kaupasta matkaan jatkossakin!

15. Schwarzkopf Bonacure Excellium Beautifying Balm* oli hyvin klassinen hiuksiin jätettävä hoitoaine. Tavallisesti yhdistin tämän hiusöljyyn, eli parin pähkinän verran tätä ja yhden pähkinän verran hiusöljyä – hyväksi havaittu kombo! Riittoisa ja hoitava tuote, jättämättä kuitenkaan hiuksia raskaan tuntuisiksi.

15. Less is More Lindengloss Finishing Spray* on edelleen luonnonkosmetiikan suosikkihiustuotteeni. Ihana hoitava viimeistelysuihke, joka oli ihan parhaimmillaan ns. seuraavan päivän pörröisiin hiuksiin. Silotti pintaa ja toi kevyttä kiiltoa. Ihana tuote, jota jäin kaipaamaan!

id-hair-heat-defence

17. IdHair Mé Heat Defender* on hyvä ja kevyt lämpösuojasuihke. Käytin hiuksiin jätettävien hoitoaineiden jälkeen ennen lämpökäsittelyä. Plussaa tosi näppärän kokoisesta pullosta, joka on helppo ottaa myös reissuille mukaan!

18. Batiste Dry Shampoo – tarvitseeko tätä vielä ylistää? Jos Batisteista voi valita, olen tylsä ja pääryn originaliin, se nyt vain toimii ilman kikkailuja. Suomen hinnat ärsyttävät, mutta minkäs teet. Onneksi ovat usein tarjouksessa!

19. Goldwell Soft Color 10V vaahtosävytteessä päädyin vaihtamaan asteen verran kylmempään sävyyn ja toimii! Reetan vinkistä olen myös jättänyt sävytteen rohkeasti yöksi, jolloin se kylmentää kivasti vaaleaa hiussävyä. Enää en siis edes yritä noudattaa purkin kyljessä olevaa vaikutusaikaa, se ei vain riitä! Loistava tuote, yksi hiustenhoidon luottotuotteistani!

*saatu blogin kautta