Lähdin neljän vuorokauden Italian reissulle kevyesti.

Halusin todella raahata mukana mahdollisimman vähän, niinpä itsestään selvää oli lähteä liikkeelle pelkin käsimatkatavaroin. Koska liikuimme paljon, teimme äitini kanssa Rooman lisäksi visiitin Riminille ja San Marinoon, tuntui vetolaukun mukana raahaaminen tyhmältä. Niinpä päädyin reppuun – se toimi sekä ns.matkalaukkuna että päiväretkivarusteena, toisin sanoen päiväkäytössä jätin hotellille painavammat ja liikkeelle lähtiessä pakkasin mukaan vain tulevina tunteina tarvittavat.

Re-Kånken osoittautui keveydessään oivaksi cityrepuksi, mutta kieltämättä oli melko pieni neljän päivän matkatavaroille, mutta selvisin kuin selvisinkin sillä. Toki mukanani oli myös käsilaukku, se lukuisista asukuvistanikin tuttu musta Marc Jacobsin Lil Ukita, jonne mahtui kamera ja pienempää sälää (kännykät, pieni lompakko, kirja, avaimet jne).

Loppujen lopuksi neljä päivää selviää vähällä. Kuvan varusteiden lisäksi mukana oli muutama kosmetiikan testeripussi, kevyt trikoinen yöpaita, ohut kangaskassi (varmuuden vuoksi), pari sukkikset, vaihtoalusvaatteet tietenkin, kamera, pakollinen pientavara (kotiavaimet, matkakortti tms) ja tietty lentokoneessakin päällä olleet vaatteet (tennarit, sukkikset, sukat, trenssi, collegepaita, toppi ja hame).

Kahdet kengät olivat must. Tiesin kokemuksesta, että kun käveltyä tulee paljon, on kaikista järkevintä jalkoja ajatellen olla kulkematta kahta peräkkäistä päivää samoissa kengissä. Niinpä survoin laukkuun myös vaihtokengät, mistä en tingi tulevilla reissuillakaan. Mutta siinäpä se! Mukana ei ollut mitään turhaa, mutta eipä mitään kriittistä uupunutkaan!

Suuntaan parin viikon päästä Saksaan muutamaksi päiväksi ja aikomus on lähteä reissuun hyvin samantyyppisellä varustuksella.

Näin maaliskuun lopussa Riminin rannoissa oli kauneutta, jota tuskin tavoittaa sesonkina. Aamun utuisuus hapuili vielä maisemassa kun suuntasin tänään kävelylle rannalle.

Laskuveden paljastamat pienet simpukat ratisivat tennareiden alla ja veden viiva tuntui hipovan vauhdilla yhä ylemmäs tavoitellen valkoisten tossujen kärkiä. Meri tuoksui kauniisti ja aamun aurinko lämmitti suloisesti, toisin kuin Helsingin ainaisessa viimassa. Huomasin kaivanneeni juuri tätä kaikkea, merta, keväistä Etelä-Eurooppaa, turistittomuutta ja lämpöä.

Voin kuvitella, että Rimini on ihan jotain muuta parin kuukauden kuluttua. Rantoja ja niiden lukuisia kojuja, ravintoloita ja pukukoppeja laitettiin jo hiljalleen valmiiksi, mutta nyt loputtoman pituista rantaviivaa kulkivat vain lenkkeilijät ja koirien ulkoiluttajat.

Ihana leppoisa tunnelma ja huumaava hiljaisuus, vain aallokon kohina. Tämän kaltaiseen rantaelämään olisin voinut unohtua pidemmäksikin aikaa.

Riminille pääsee esimerkiksi Roomasta junalla. Yhteyksiä on useita, mutta suora junayhteys (kestoltaan vajaat neljä tuntia) kulkee suuntaansa kerran päivässä – illalla Riminille ja aamulla Roomaan.

Terkut keväisen kauniista Roomasta! Olin kunnianhimoinen ja lähdin neljän vuorokauden reissulle pelkin käsimatkatavaroin, eikä edes minimatkalaukun vaan pelkän repun voimin. Päätös siis siivitti repun hankintaa ja vielä muutamaa päivää ennen lähtöä seisoin tuskastuneena Partioaitan Fjällrävenin hyllyn äärellä ja yritin saada päätöstä aikaan. Lopulta päädyin epätoivoisena lähettämään Elsalle kuvia eri vaihtoehdoista, ilman apua olisin saattanut kävellä ulos tyhjin käsin.

Olin sentään päässyt jo niin pitkälle, että todennut Kånkenin olevan tähän hätään se järkevin hankinta, mutta aloin empimään vielä valikoiman äärellä – vaihtoehtoja oli ihan liikaa!

Lopulta päädyin versioon, jota ei alkuperäiseltä harkintalistaltani löytynyt, nimittäin Re-Kånkeniin. Se on kierrätetyistä muovipulloista ja tuntui siinäkin mielessä hyvältä valinnalta. Tokihan nahkayksityiskohdilla viimeistelty versio oli upea, mutta tuntui melko naurettavalta maksaa pelkästään siitä kuutisenkymmentä euroa ekstraa. Niinpä päädyin tähän ja toistaiseksi olen ollut oikein tyytyväinen! Reppu on superkevyt ja pääsin kuin pääsinkin matkaan sen voimin. Saa tosin nähdä, miten käy palatessa jos päädyn tekemään yhtään ostoksia…