Viime aikoina on tapahtunut vähän töiden ulkopuolisessa elämässä ja menneet viikot ovat tuntuneet yhdeltä pitkältä parantumisen ja täysipainoiseen arkeen paluun odottamiselta. Tämä on nyt neljäs viikko, mutta ei viimeinen. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, ensi viikko on se viimeinen. Jos tähän laskee vielä reissuviikon mukaan, siitä niin sanotusta tavallisesta arjesta on reilu kuukausi. Myönnän, että tällä viikolla on alkanut ottamaan mielen päälle vahvasti. Flunssa on vienyt viimeiset voimat kehosta ja yksin neljän seinän sisällä oleminen mielestä.

Kun en muuta enää keksinyt, yritin tällä viikolla piristää itseäni (ja saada muuta ajateltavaa leikkausjännitykseltä) shoppailemalla jotain kivaa kesävaatetta, tosin huonolla menestyksellä. Kaikki mitä kokeilin, tuntui vain korostavan tämänhetkistä olotilaa. En ole päässyt näinä viikkoina liikkumaan lainkaan tai syömään normaalisti, mikä on väistämättä vaikuttanut oman kehon tuntuun. Tällä hetkellä en tunne oloani sinuiksi omissa nahoissani, niinpä asukuviakaan ei juuri ole. Tekee mieli maastoutua tapettiin. Tai oikeasti tekisi mieli päästä kunnolla liikkeelle, mutta se ei tällä hetkellä onnistu, joten valitsen maastoutumisen – kotona sänkyyn, töissä hiljaiseen nojatuolinurkkaan.

Tuntuu tosin syylliseltä tuntea alakuloisuutta ja sanoa se ääneen, sillä tiedän hyvin tämän olevan vain muutaman viikon kestävä matalalento. On valtavasti ihmisiä, joille sairastaminen tai kipu on osa arkea vuodesta toiseen. Omani on kuitenkin korjattavissa ja olen saanut hyvää sekä nopeaa hoitoa, sen suhteen ei voisi olla paremmin. On siis monta asiaa olosuhteisiin nähden hyvin, mutta silti mieli ei oikein nyt osaa innostua. Suokaa siis anteeksi melko flegmaattinen blogin päivittelykin, kyllä tämä taas tästä, lupaan!

Mekko: Only / Neuletakki: Zara / Sandaalit: Swedish Hasbeens

Jos teillä on parempi shoppailifiilis, niin tämä aiemmassakin postauksessani vilahtanut ja kyselyitä kerännyt kirsikkakuvioinen mekko löytyy useassa koossa täältä, Nelly.comista.

Kun harmaa henkilöauto ylitti Georgian ja Armenian hiljaisen rajan, oli helppo havaita, että maa vaihtui. Tbilisistä tasaisena pintana jatkunut asfalttitie muuttui yhtäkkiä kuoppaiseksi (kuulemma teiden ylläpitoa varten kerätyt rahat olivat kadonneet välikäsien taskuihin) ja auto sai kaarrella penkereitä viistäen.

Kaarteisiin Pohjois-Armeniassa sai tottua muutenkin kuin paikoittaisen teiden huonon kunnon puolesta. Noin kolmen miljoonan asukkaan maassa pinta-ala on pääasiassa vuorien valloittamaa. Maisema muuttuukin jylhäksi jo pian rajan ylitettämisen jälkeen. Vuorenrinteitä ympäröivä vehreys muistuttaa paikoin Montenegron vuoristoalueita, mutta silti paikalla on niin oma henkensä, ettei tulisi sekoittaneeksi.

Kun matkan jälkeen kysyttiin, mitä Armeniasta jäi erityisesti mieleen, oli nopea vastaukseni karuuden ja kauneuden kiehtova kontrasti. Vuoriston tyyni vihreys huumaa, Debed Canyon ei syyttä ole maan päänähtävyyksiä, ja kyseiselle alueelle oman päiväretken Armeniaan keskitimmekin.

Pitkälle kantavaa vehreää vuorimaisemaa voisi katsella loputtomasti, mutta maisema on muutakin kuin puiden ja pensaiden täplittämiä vuorenrinteitä. Se on yksityiskohtia, jotka eivät päästä unohtamaan aikaa osana Neuvostoliittoa. Runsaan puuston keskellä nököttää hiljaisina neuvostohenkisiä harmaita betonikerrostaloja ja hylättyjä rakennuksia. Alaverdin vanha kuparikaivos toimii vielä osin, mutta saastuttaa niin, että se näkyy alueen syöpätilastoissa. Solan päällä roikkuu tummunut kaapelivaunu, joka näyttää kuin olisi matkalla ei mistään ei minnekään. Junanradan raoista puskee ruoho ja vanhat vaunut ovat sulautuneet osaksi maisemaa. Luonto on alkanut asuttamaan autioituneita kohteita.

Joillekin se on särö Pohjois-Armenian kauneudessa, mutta minusta se tekee kaikesta kiinnostavamman. Yksioikoinen kauneus on harvoin kiinnostavaa ja kaikki olisi liian idyllistä ilman sitä. Liian tavallista.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut kulkea kaikkein karuimpien rakennusten äärelle, tai vangita kamerani ylhäällä roikkuviin aavevaunuihin. Pysähtyä miettimään niiden tarinaa ja yrittää löytää syyn, miksi kahden hiljaisen vuoren väliin ylipäätään on ajateltu rakentaa sellaista. Jos Georgiasta Armeniaan suuntaavat matkailijat pääsääntöisesti saapuvat paikalle rauhallisten luostarien ja kauniiden kulttuurikohteiden perässä, itse voisin hyvinkin haluta tehdä aikamatkan kommunismin aikaisiin kohteisiin. Pohjois-Armeniassa se onnistuisi helposti.

Mutta runollisia luostarialueetkin toki ovat. Alueelta löytyy peräti kaksi maailmanperintöluettelossa olevaa luostaria, Haghpat ja Sanahin, joissa molemmissa vierailimme. Deped Canyonin alueessa omaleimaista on myös se, että lähes jokaisella alhaalla virtaavan Deped-joen kylällä on oma pieni linnoituksensa kirkkoineen ja kappeleineen.

Koska alueen luostarit tuntuvat sijaitsevan kaikkein kauneimmilla paikoilla, tarjoavat ne myös loistavat näkymät Pohjois-Armenian maisemaan. Kierroksen aloitimme 900-luvulla rakennetusta, nyt jo hylätystä Sanahin luostarista. Aamupäivän aurinko puski sisään kaari-ikkunoista lempeinä valojuovina ja linnunlaulu kaikui sisälläkin, mutta lämpö pysyi kiviseinien ulkopuolella.

Lattia oli epätasainen suurista kivilaatoista, hautakivistä, kuulemme. Kun pysähdyn katsomaan tarkemmin, näen jalkojeni alla kauniit kaiverrukset ja kiveen hakatut tekstit. Sama toistuu huoneesta ja luostarista toiseen. Lukuisia hautoja jalkojemme alla.

Aivan luostarin kupeesta aukeaa kylän edelleen toiminnassa oleva hautausmaa, jossa armenialaiseen tapaan hautakiviin on kaiverrettu kuolleiden kasvot. Kirkkaat unikot puskevat maasta ja heleä linnunlaulu täyttää mielen. Vuorijono aukeaa kauas ja samaan aikaan tunnen suurta haikeutta siitä, että on matkamme viimeinen päivä, enkä millään olisi valmis palaamaan kotiin, mutta myös iloa, että lopulta onnistuimme ujuttamaan vierailun Armeniassa tiiviiseen lomaamme. Jotain hyvin erilaista olisi jäänyt uupumaan, jos se olisi jäänyt välistä. On kiehtovaa, kuinka toisistaan erilaisia nuo kolme toisissaan kiinni sijaitsevaa maata ovatkaan.

Sanahinin ulkopuolella pienistä kojuista voi ostaa paikallisia käsitöitä tai turkoosimpia kiviä kuin olen koskaan nähnyt. Jos voisin palata, en laskisi lumoavan kirkasta kiveä käsistäni, vaan olisin ostanut sen pienen ruusukvartsini kaveriksi. Epäröinti ei olisi kannattanut, sillä laguuninsinisiin kiviin emme enää matkallamme törmänneet, vaikka epätoivoisesti yritän sellaista vilkuilla vielä päivän lopussa ennen rajamuodollisuuksia.

Myös Haghpat, toinen kuuluisista luostareista seisoo näyttävällä paikalla ylhäällä kanjonissa. Alkukesän vaaleanvihreä heinä ympäröi luostarin pihaa ja pääskyset ovat ottaneet valtakunnakseen entisen ruokailusalin. Tummanharmaat kiviseinät ovat täynnä yksityiskohtia ja muistoja menneistä vuosisadoista. Haghpat kilpailee alueen vanhimman luostarin tittelistä Sanahinin kanssa. Siinä onkin paljon samaa, niin tunnelmassa kuin arkkitehtuurissa. Maisema sen sijaan avautuu hieman erilaisena, ja huomaankin yhä uudelleen taittavani kulkuani kukkulalla sijaitsevan luostarin reunalle ja tähyileväni alas – maisema on häkellyttävän rauhallinen ja vuoret antavat kaikelle sellaiset kehykset, joka oikeastaan tekee kokonaisuuden.

Luostarikierroksen jälkeen pysähdymme vain meille varatulle lounaalle, armenialaiselle aterialle paikallisessa kodissa. Puutarhaan avautuvalle avoimelle terassille on katettu pöytä, jota ympäröivät värikkäät kuvioidut istuintyynyt. Kasvisruokavalioimme on huomioitu ja eteen kannetaan vastavalmistettuja paikallisen keittiön erikoisuuksia, joista saamme koota kokonaisuuden toiveidemme mukaan. Tuoreita leipiä, kotijuustoa, puutarhan kasviksia ja mausteita. Erilaisia kastikkeita sekä salaatteja, ja kaikki taivaallisen hyvää! Jälkiruoaksi matkanvarrelta ostettuja mansikoita (mansikkakausi on alkanut Georgiassa) ja autonkuljettajamme vaimon matkaevääksi leipomia pieniä korvapuusteisja muistuttavia pullia.

Lähtiessä pieni poika hämähäkkimiesasuun pukeutuneena jää hieman ujona vilkuttamaan portille, vieraita varten on tehnyt mieli pukeutua. Vieraanvaraisuus tuntuu toistuvan joka paikassa, vaikka historia on monimutkainen ja tulevaisuus työläs. On vaikea ajatella, että tuona samana hetkenä melko lähellä, Nagorno-Karabakhin konfliktisella alueella käydään pitkittyneitä taisteluita. Näissä vuoristokylissä se ei matkailijalle näy, paitsi ehkä rivien välistä luettavin viilein ilmaisuin rajanaapurista.

Paikalliselle toki maailma on tyystin toinen kuin turistille, naapurimaahan ei ole oikeutta matkata ja poliittiset kiemurat ujuttautuvat osaksi arkea. Viime aikojen mielenosoitukset tuovat levottomuutta, mutta valoa tuo Georgian kautta avautuva ovi länteen. Matkailijat otetaan välittömästi vastaan, ja turismi Armeniaan tuntuukin olevan kasvussa – Georgian pääkaupungista Tbilisistä se on helppo päiväreissukohde, vaikka epäilemättä maalla olisi paljon enemmänkin annettavaa.

Viimeinen kohteemme on Akhtalan luostari ja linnoitus, jonka kirkko on edelleen käytössä. Maisemassa on tuttuutta, niittymäinen piha ja pittoreski harmaa rakennus. Loikin ruohikossa kunnes kuulen, että kesäisin alueella viihtyy käärmeet. Juoksen kiireellä kauas, eikä auta lohdutus siitä, että nyt on vielä aivan liian koleaa niille. Oikeastaan jos jotain pitäisi varoa, niin linnoituksen vanhoja raunioita ja niiden myötä maassa sijaitsevia yllättäviä kuoppia, jotka vievät kellareihin tai mikä minnekin menneille kulkureiteille. Niittykukat ovat onnistuneet peittämään sattumia ja köynnökset pyrkivät parhaansa mukaan piilottamaan kivimuurin sortuneita osia.

Sisällä aukeaa erilainen maailma. Hylättyjen luostareiden kappelien sijaan Akhtalan kattoon kipuaa näyttävät freskot, jotka ovat tunnettuja visuaalisuudestaan. Penkkirivit johtavat alttarille, jonka takana seinässä on salaisia käytäviä. Vaikka tuona perjantai-iltapäivänä paikka onkin hiljainen, siitä huokuu toisella tapaa elämä.

Tuntuu vaikealta palata autoon tietäen, että kierros Debedin kanjonialueella on ohi ja edessä paluu, niin Armeniasta kuin koko matkaltakin. Sopivasti hetken haikeudessa saan käteeni paikallista karkkia, josta voisi kuvitella Fazerin Jim-patukan inspiroituneen, niin lähellä makumaailma on. Se auttaa vähän.

Päivä Pohjois-Armenisassa on ollut niin yltäkylläinen, että kun auto ylittää rajan, nukahdamme molemmat, heräillen vasta Tbilisin siintäessä horisontissa.

Armenian kiinnostavimpiin nähtävyyksiin pääsee autolla Tbilisistä reilussa parissa tunnissa rajanylityksineen. Rajalla on tyypillisesti rauhallista, mutta siihen on hyvä varata parikymmentä minuuttia. Suomen passilla Armeniaan ei tarvitse viisumia ja rajanylitys on mutkaton, Azerbaidžanin leimat passissa saattavat aiheuttaa kysymyksiä, mutta eivät ole este kun kyse on turismista. Kirjoitan vielä myöhemmin konkreettisia vinkkejä siirtymistä, sekä näiden Kaukasian kolmen maan yhdistämiseen samaan reissuun.

Yhteistyössä Vitabalansin kanssa.

Syöminen on ihanaa! Välillä huvittuneena mietin, että käytän oikeastaan aika paljonkin aikaa fiilistelen tai ihan vain miettien sitä, mitä tulen syömään seuraavaksi.

Ehkä sitä tulisi ajateltua vähemmän, jos ei söisi niin tiuhaan kuin itse (tai olisi niin herkuille perso) – arkena parin tunnin välit ovat hyvin tyypilliset. Tosin annokseni harvoin ovat kovin isoja, mikä on jotain, mitä olen ajan kanssa paineetta opetellut. Syön melko nopeasti, joten kylläisyyden tunne tulee vähän viiveellä. Onkin mennyt hetki löytäessä sen, mikä on itselle se piste, jossa syöminen vie nälän, mutta siitä ei jää epämiellyttävää ähkyä. Kasvissyöntiinkin siirtyminen on auttanut siinä huomattavasti. Kun söin lihaa, tunsin oloni huomattavan useammin ruoan jälkeen raskaaksi, tukkoiseksi tai liikaa syöneeksi. Ehkä kasviksilla on hankalampaa syödä itseään tukkoon, mutta toki nykyään myös tietoisemmin huomioin verensokerin pysymisen tasaisena, joka vähentää hotkimista yli oman tarpeen.

Rakastan siis syömistä, mutten kaipaa epämiellyttävää tunnetta sen jälkeen. Niinpä arkena kieltäydyn sellaisista asioista, joiden tiedän tuovan nihkeää oloa, kuten vaikka lounaspastasta. Ihana ajatus, mutta oikeasti vain väsyn ja iltapäivän työteho kärsii. Mieluummin siis säästän sellaiset herkut toisiin hetkiin ja lounaalla syön sellaista, joka oikeasti auttaa jaksamaan tulevat tunnit.

Vaikka pääsääntöisesti syömiseni on melko tasapainoista, on silti tilanteita, jolloin villiinnyn ja annan itselleni täyden luvan siihen. Sellaisia hetkiä ovat esimerkiksi hyvät aamiaiset ja aivan erityisesti noutopöytäbrunssit, joihin olen täysin heikkona! Mikään ei voita hyvää aamiaista ja kun pääsen runsaan buffetpöydän äärelle, en ole pidäteltävissä. Haluan maistaa kaikkea, mikä vain omiin ruokarajoitteisiin sopii ja varmaa on, etten kieltäydy jälkiruoista (jota kyllä en oikeastaan koskaan tee). Sen jälkeen tuntuu kuin boalta, joka on niellyt ateriansa kokonaisena ja tarvitsee viikon sulatteluun. Mutta silti teen sen joka kerta.

Toinen erikoistilanne on lomareissut. Matkoilla tulee väistämättä syötyä erit avoin jo ihan siksi, että rutiinit rikkoutuvat ja on mentävä sen ehdoilla, mitä paikan päältä löytyy. Lisäksi syötyä tulee huomattavasti enemmän. Kaikki alkaa jo aamiaisesta, sitten on lounaat, matkan varren kioskista mukaan napatut herkut ja pitkät illalliset. Tekee mieli maistaa kaikkea uutta ja muuten hemmotella itseä. Kaikki ehdottomasti sen arvoista, mutta toki testiä arkirutiineihin tottuneelle ruoansulatukselle.

Runsasruokainen oli viime reissukin. Söimme paljon ja niin hyviä ruokia, etten kestä. Tämä oli kuitenkin ihan ensimmäinen matka kun käsilaukussani kulki läpi reissun levy Enzym Balans -tabletteja. Enzym Balans on kotimaisen perheyrityksen Vitabalasin täsmätuote, joka on tarkoitettu tilapäiseksi avuksi ruoansulatukseen. Toisin sanoen, Enzym Balans tehostaa ruoansulatusta ja auttaa välttämään ähkyä olo tai ruoanjälkeistä turvotusta.

Avuksi ruoansulatukseen

Enzym Balans -kapseleissa on 12 kasvi- ja mikrobiperäistä entyymiä. Ne toimivat samalla tapaa kuin luontaiset ruoansulatuentsyymimme ja siten rientävät avuksi pilkkomaan ruokaa, jonka kanssa kehomme on koetuksella esimerkiksi runsaan määrän tai huonon sulavuuden takia. Jos siis ruoan jälkeen tuntuu turvonneelta, ähkyltä tai tukkoiselta, tästä voi löytyä apu!

Toki kokonaisruokavaliota kannattaa pysähtyä tarkkailemaan jos sellainen tilanne on jatkuvasti, mutta tilapäinen ruokaähky ja usein siihen liittyvä lienee suurimmalle osalle tuttu tunne. Tilapäisissä tilanteissa, kuten vaikka tuhtien aterioiden tai noutopöytäövereiden jälkeen kannattaa napata ruoan yhteydessä Enzym Balans. Monelle tällaisia ähkytilanteita saattavat olla myös mökkiviikonloput, grillausillat tai kesän isot juhlat, kuten juhannus. Aina ei tarvita edes suurta annoskokoa. Joskus kasvisten ja täysjyväviljaleivän ja -tuotteiden syönti aiheuttaa vatsan tilapäistä turvotusta, tai sellainen seuraa jos ruokavaliossa on runsaasti lihaa ja lihatuotteita.

Enzym Balans säilyy hyvin, joten paketin voi ottaa vaikka mökille tai veneeseen varastoon, tai napata muutaman tabletin reissuun mukaan. Sen lisäksi, että Vitabalansin Enzym Balans edistää ja helpottaa ruoansulatusta, se myös tehostaa ravintoaineiden imeytymistä.

Tuote on kasviperäinen ja se sopii vegaaneille. Lisäksi tuote on gluteeniton ja laktoositon. Enzym Balansia löytyy hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista, kuten vaikka Hehkusta tai K-ryhmältä reilun kympin hintaan.

Voita Enzym Balans + 7 muuta täsmätuotetta!

Enzym Balans on loistava lomakauden tuote, josta on helppo napata tarvittu määrä tabletteja mukaan missä sitten liikkuukaan. Jos haluat testata tuotetta, nyt kannatta osallistua arvontaan!

Samasta paketista löytyy monta muuta Vitabalansin laadukasta ravintolisää jokapäiväiseen arkeen, mm. omat suosikkituotteet Biotiini Balans (jota muuten olin taannoin äidillenikin suositellut ja juuri viime kerralla nähdessämme kehui tuotetta, oli kuulemma havainnut positiivisen vaikutuksen iän myötä heikentyneiden ja harventuneiden hiustensa kunnossa) ja Betax B12, josta viime kuussa kirjoittelinkin kattavammin (erityisesti kasvissyöjille ja vegaaneille loistovitamiini).

Paketti pitää sisällään kahdeksan tuotetta, kaikki kotimaisen Vitabalansin tuotteita ja moni Avainlipputunnuksella merkittyjä:

Betax B12 – vahva b12-vitamiiniilisä
Biotiini Balans – sinkkiä sisältävä B-vitamiini, joka sopii hiusten ja kynsien kunnon kohennukseen
D-Vita – Avainlippumerkitty vahva D-vitamiini (maku mansikka-vadelma)
Karovit – betakaroteenitabletti ihon omaa aurinkosuojaa vahvistamaan
Boulerdii Travel – reissuvatsan bakteerikantaa tasapainottamaan
Magnex + B6 – magnesium-poretabletti hermoston ja lihasten toiminnan tueksi
Enzym Balans – kasviperäinen entsyymi ruoansulatusta tehostamaan
Melatal – melatoniini-imeskelytabletti unensaantia edistämään

Osallistumisohjeet:

Jätä kommentti nimimerkillä varustettuna tähän postaukseen. Arvon kolme pakettia (yhden paketin arvo n.100 euroa). Osallistumisaikaa sunnuntain 10.6.2018 loppuun asti!

Ihanaa uutta kesäviikkoa kaikille!