Ei ole ehtinyt kulua pariakaan viikkoa siitä kun palasin Tallinnasta ja nyt olen jo matkaamassa takaisin. Tuon PR-matkapäivän aikana koin jonkinlaisen Tallinna-herätyksen tajutessani, miten paljon uutta ja kiinnostavaa siellä taas onkaan.

Lisäksi taisin puhua niin ylisanoin Tallinnan Fotografiskasta sekä siellä vielä hetken aikaa olevasta Homage to Humanity -näyttelystä, että sain miehenkin toteamaan, että ehtisipä sen vielä näkemään. No ehtiihän sitä kun laittaa toteutumaan. Niinpä siirtelin kalenterini palasia ja ensi viikolle parin yön reissu Tallinnaan on buukattu. Jatkan siitä vielä viikonlopuksi Saaremalle toiselle pressimatkalle, mutta ei mennä asioiden edelle.

Lisäksi meillä on ollut Tallinnassa aina hyvä.

Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä on kuitenkin kaupunki, jossa pian neljä vuotta sitten tavattiin. Tai niistä myöhemmistä, ehkä karkeasti ottaen kerran vuoteen tehdyistä reissuista sinne. Jokainen matka on antanut uutta särmää kaupunkiin ja noh, meillä on ollut tosi kivaa yhdessä. Luulen, että se juuri tulee nyt tarpeeseen. Olemme painineet tosi isojen teemojen äärellä ja kävelleet ihan reunalla siinä, että mitäs tästä nyt. Mutta sitten kuitenkin pysähtynyt siihen kaikkeen, mikä on liimannut yhteen vuosi vuodelta tiiviimmin. Koska paljon vielä riittää mietittävää ja puhuttavaa, on ajatus maisemanvaihdosta tuttuun kivaan paikkaan aika ihana.

Ehdottomasti suuntaamme Fotografiskaan, nyt ajan kanssa. Lisäksi Telliskiven alue kiinnostaa. Sieltä löytyy myös Baltian ihmisketjusta kertovaa näyttely, jonka senkin haluaisin nähdä. Vanhan kaupungin puolella taas From Monet to Klimt – Art in Motion on potentiaalinen kohde, ja Tallinnan oppaamme vinkkaama Laboratooriumi-kadulla olevan ukrainalaiskirkon sisäpiha. Myös kiertely Kalamajassa tai rakentuvan Noblessnerin alueella innostaa, mikäli sää suosii. Toisaalta, aikaa on vain yksi kokonainen päivä, joten ei parane haalia liiaksi tekemistä. Etenkin kun ajatuksena on myös syödä hyvin ja istua lasilliselle tai parille jonnekin kivaan boheemiin paikkaan.

Hotelli on vielä varaamatta. En oikein osaa päättää minne majoittuisi, ehkäpä Telliskiven läheisyyteen tai jopa ihan vanhaan kaupunkiin (mies siis ulkoisti täysin hotellin varaamisen minulle, kuten yleensäkin yhteisillä reissuillamme, siksi siis omia preferenssejä mietin). Vaikka olen ollut Tallinnassa yötä useammankin kerran, en ole kertaakaan majoittunut vanhassakaupungissa. Solo Estoria oli ihana ja aamiainen erinomainen (plus sijainniltaan loisto) ja Swissoteliin niin ikään miellyin tosi paljon. Nyt kuitenkin sijainnillisesti haluan keskeisemmälle paikalle, sekä tietty olisi ihan kiva testata jotain molemmille uutta hotellia. Nyt kuitenkin ehdottomasti majoitusvaihtoehtona hotelli, sillä haluan kävellä valmiiseen aamiaispöytään.

Jos on suositella kohtuuhintaista hotellia hyvältä sijainnilta Tallinnasta niin kerro toki!

Kuvat ovat PR-matkalta. Alin kuva on Fotografiskan kahvilasta ja ravintolakuvat vastikään avatusta Ristorante Flavoresta. Kuva minusta Business Womanin Pian ottama.

Moni odottaa jo syksyä, mutta itse en vieläkään ole tavoittanut samaa kaipuuta. Päinvastoin, jaksan ilahtua ja hämmästyä siitä, että edelleen on näin lämmintä. Tuntuu, että valo ja lempeä sää on tuonut myös lisäenergiaa. On ihana herätä aurinkoiseen päivään ja lähteä ulos miettimättä vaatekerroksia. Näin on just hyvä. Niinpä olen pukeutunutkin kuin olisi vielä ihan keskikesä. Mutta miksikäs ei, kun kerran tarkenee. Olen sitä mieltä, että talvipukeutumista kyllä riittää, joten aion kulkea sandaaleissa niin pitkään kuin vain tarkenee. Olen menossa ensi viikolla Viroon muutamaksi päiväksi ja mietin, uskaltaakohan vielä tuolloin lähteä matkaan viime viikkojen kaltaisissa kesävaatteissa.

Tämä asu parin viikon takaa ja poikkeuksellista siinä on hattu. Käytän hattuja ylipäätään aika vähän. Haluaisin käyttää enemmän ja välillä päätän laittaa hatun päähän, mutta eivät ne ole löytäneet kunnollista jalansijaa pukeutumisestani.

Tänään olen yrittänyt painaa tehokkaasti työ- ja blogijuttuja sekä jatkaa viikolta kesken jäänyttä siivousta. Paljon on jo tehty, mutta samaan aikaan muistaa uusia juttuja, joten tehtävälista tuntuu säilyttävän pituutensa. Yrittäjyyden huonoja puolia on, että koska ensi viikolla olen niin monta päivää poissa, on pakko tehdä nyt viikonloppuna työjuttu tavallista enemmän. Hyviä puolia taas se, että ylipäätään voi näin suht spontaanisti päättää vaihtaa maisemaa (tai oikeasti olin sopinut ja parin päivän maisemanvaihdon aiemmin, mutta päätin pidentää sitä parilla lisäpäivällä ihan vasta äsken). Ja onneksi myös nettiyhteyksien avulla töitä voi tehdä muualtakin, mutta toki mitä enemmän saan tehtyä ennakkoon, sitä enemmän pystyn keskittymään muuhun.

Mekko: H&M / Laukku: Coccinelle / Sandaalit + hattu: & Other Stories
Kuvat: Nina, Tunnetila

Olen vihdoin viime aikoina saanut hoidettua kotona jo pitkään mielessä pyörineitä sisustusratkaisuja ja visuaalisia muutoksia. Kauan ne antoivatkin odottaa, mutta viimeiset pari viikkoa on vihdoin tuntunut siltä, että olen saanut monta kodin asiaa ruksattua listalta. Suurimmat syyt aikaansaamiselle lienevät nykyinen väljempi kalenteri ja lisääntynyt kotona vietetty aika. Ei tee mieli tehdä kotona töitä kun tekemättömät asiat vilisevät silmissä.

Viimeisimpiä asioita oli kahden tyynyn ja yhden peiton vaihto. Patja pitäisi vielä, mutta asia kerrallaan. Havahduin siihen, että osa tyynyistä ja peitoista oli jo kauan sitten ylittänyt käyttöikäsuositukset ja myös kaikki kiinteyden sekä freesiyden rippeet. Niinpä eräs yö naputtelin tilauksen Familonin verkkokauppaan ja eilen innolla avasin postista raahatun valtavan paketin. Uudet ja vanhat tyynyt olivat kuin yö ja päivä. Vasta siinä uusiin tyynyihin tyynynpäällisiä kiskoessa todella havahtui eroon.

Ainoat säilytyskelpoiset olivat tyyny vuoden takaa ja aikoinaan Unikulman kautta tehdyn yhteistyön kautta saatu täkki (joka muuten ihastuttaa edelleen). Kuten ehkä muistatte, en ole minimalisti mitä tulee sängyn pehmikkeisiin. Rakastan sitä, että peittoja ja tyynyjä on kunnolla, ja niiden alle voi hautautua – etenkin viileinä talviöinä vanhassa asunnossa, mutta olen yhtälailla läpi kesän nukkunut kahdella täkillä.

Viime vuosina olen myös havahtunut laadukkaiden petivaatteiden tärkeyteen, oli kyse sitten lakanoista, täkeistä tai koko patjarakennelmasta. Hyviin yöuniin kannattaa panostaa ja juuri itselle sopivanlaiset peitot ja tyynyt vaikuttavat unenlaatuun ja ylipäätään nukkumamukavuuteen. Esimerkiksi itse pidän hieman raskaammista ja muhkeammista täkeistä, joissa kuitenkin on sopiva ilmavuus ja hengittävyys. Nyt ostamistani tyynyistä toinen omaa vastaavantyyppisen ominaisuuden, sen pitäisi tuntua viileämmällä lämpimältä ja päinvastoin. Siksi kai en ole vielä saanut ostettua uutta patjaakaan, haluan tehdä valinnan huolella ja ymmärtää, millainen olisi hinta-laatusuhteeltaan itselle sopivin.

Huonojen yöunien kierre ja ainainen väsymys

Olen tavannut nimittää itseäni uniongelmaiseksi. Se näkyy huono- ja herkkäunisuutena. Olen herkkä ulkoisille häiriötekijöille ja nukahtaminen vaatii hyvät olosuhteet (ja välillä tuntuu siltä, että myös oikean tähtien asennon, uhrilahjan ja lobotomian). Pahin kaikista on stressi ja vääränlainen arkirytmi, joka pahimmassa tapauksessa tekee itsestä unettoman ihmiszombien. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin kestän huonoja öitä. Tarvitsen kunnon yöunet ja säännöllisen rytmin, tai muuten toimin puoliteholla ja mekaanisesti.

Nykyinen arjen muutos ja siirtymä omaehtoisempaan työntekoon on ollut hyvä muistutus siitä, etä uniongelmaisuus on omalla kohdalla enimmäkseen olosuhteiden lopputulema. Se ei ole jotain, mitä minä automaattisesti ja aina olen, vaan jotain, mihin arjessa unohdun ja lopulta kuvittelen, että se on ikään kuin pysyvä ominaisuus itsessä. Sitten muistan, miten kävi kun vuosia sitten irtisanouduin päivätyöstä. Nukuin. Nukuin todella hyvin. Kunnes ajauduin takaisin toimistorytmiin ja muutuin univaivaiseksi, ottaen ominaisuuden ihan huomaamatta jälleen osaksi itseäni ja omaksi vallitsevaksi todellisuudeksi.

Niinpä yrittäjäksi jäädessä yksi tärkeimmistä lupauksista itselle oli kuunnella kehoa ja antaa sille unta. Seurata luontaista rytmiä, eikä todellakaan enää jatkuvia aikaisia aamuja! Sillä aikaiset aamut eivät ole minulle. Päinvastoin. Aikainen aamuherääminen stressaa, pahimmillaan jopa niin paljon, että yöstä tulee levoton ja katkonainen. Ahdistun vähistä unitunneista, mutten kuitenkaan pysty nukahtamaan kovin aikaisin vaikka olen vuosien varrella kokeillut ties mitä kikkoja. Siihen vielä päälle työstressi, jolloin melkeinpä lakkaan nukkumasta. Siten olen elänyt viime vuodet, väsyneenä.

Vielä pari kuukautta sitten olisi ollut vaikea sanoa, milloin olin nukkunut oikeasti hyvät yöunet. Enkä herännyt esimerkiksi yön pikkutunteina vähintään kerran valvomaan – tyypillisesti jopa pari kertaa. Aamulla herätyskellon ääni lähes sattui ja väkisin herääminen tuntui ohimoissa pitkään. Muutuin hajamieliseksi ja ajattelin aika paljon päivän aikana nukkumista. Ymmärsin, että se ei tee hyvää. Keho tuntui raskaalta, aineenvaihdunta sekoili ja usein tuntui turvonneelta sekä makeanhimoiselta. Mutta kun työ vaati tiettyä läsnäoloa, sitä vain yritti sopeutua. En ole koskaan elämässäni varsinaisesti tottunut aamurytmiin, mutta olen jollain tapaa sopeutunut. Tosin oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Kohti parempia yöunia

Puolitoista kuukautta uutta vaihetta on vielä lyhyt aika sanoa paljoa. Mutta yhden asian voin sanoa; olen nukkunut hämmentävän hyvin!

Öiset heräilyt ja jopa tunteja kestäneet valvomiset katosivat nopeasti uuteen arkeen siirryttyä. Olen alkanut nukahtamaan helposti kun saan mennä nukkumaan itselle sopivana aikana, samoin aamut eivät tunnu pahoilta kun saan kuunnella luontaista rytmiä. Ja niiden yhteisvaikutuksesta nukkumisesta on kadonnut hetkessä paine. Toki viikkoon mahtuu keskimäärin pari aikaista aamua, mutta sen kestää kun kokonaisuus on itselle sopivassa suhteessa. Vastaavasti olen huomannut sen, että teen useina iltoina töitä ilolla. Tunnen itseni inspiroituneeksi ja motivoituneeksi. Vanhassa arjessa siihen aikaan katsoin väsymyskoomassa Netflixiä ja silti mietin, nukunko sinäkään yönä lainkaan.

Tämä jo itsessään on tehnyt työmuutoksesta sen arvoista, sillä kukaan ei jaksa loputtomasti itselle epäsopivaa elämänrytmiä saati unettomuutta. En halua olla aina väsynyt. Ja näköjään en ole aina väsynyt kun saan nukkua silloin kun kehoni mielestä on oikea aika. Niinpä nyt yritän rytmittää arkea kehoa kuunnellen, sillä uskon sen tuottavan kauaskantoisinta hyvää. Toki yrittäjänä on joustettava, mutta onneksi vapautta vaikuttaa töiden kellonaikoihin on (etenkin omalla alalla).

Toki osaa viimeisten viikkojen kokemuksesta voi pistää myös stressin laukeamisen piikkiin, ja todellinen tilanne näkyy parhaiten vasta muutaman kuukauden jälkeen. Vuosien takaiseen työelämän muutokseeni peilaten uskon kuitenkin, että tämä suunta on itselle se oikea, ja pystyn nukkumaan säännöllisesti hyvin kun teen tietoisia sitä tukevia valintoja kehoani kuunnellen. Ja vitsit, onpa nukkuminen ihanaa!