Huh, se on viikonloppu. Ihanaa!

Perjantaisin yleensä tapahtuu vähemmän, mikä on tänäänkin mahdollistanut vähemmän aikataulutetun tekemisen ja ehdin tehdä jopa viikkoja roikkuneen asian, eli kantaa eteisessä seisseet kesävaatelaatikot varastoon ja paluukantona kaivaa esiin paksut takit ja villahuivit. Se on talvikausi nyt. Tosin itsellä koittaa vielä parin viikon kuluttua hetkeksi kesä kun reissu alkaa. Siksi myös osa kesävaatteista jäi pakkaamatta varastoon, ne pääsköön säilöön jälkitoimituksena matkan jäljissä.

Monen muun paikan ohella on tarkoitus vierailla Ngorongoron kraatterissa, jossa voi törmätä – tai noh, toivottavasti ei sentään ihan kirjaimellisesti – sarvikuonoihin. Sarvikuonojen elossa olevaan heimoon kuuluu viisi lajia, joista Tansanian luonnonpuistossa voi nähdä suippohuulisarvikuonon. Salametsästys koettelee lajia ja onkin hienoa, että ruotsalainen vegaaninen hiustenhoitobrändi Maria Nila on valinnut tänä vuonna maailman vegaanipäivän kunniaksi suojelukohteekseen rujot sarvikuonot.

Tyypillisesti suhtaudun varauksella ajatukseen ostamalla auttamisesta. Niinpä monesti itse teen lahjoituksia suoraan järjestöille tavaran kautta ohjautuneiden lahjoitusten sijaan, kuten tänään WWF:lle. Maria Nilan tapauksessa kuitenkin kaikki kampanjanaikaiset tulot ohjautuvat sarvikuonojen suojeluun, ei vain pieni prosentti. Lisäksi Maria Nilaa nostaa mielellään muutenkin esiin. Kyseessä on laadukkaat käyttötuotteet, jotka ovat myös kauniita, vegaanisia, CO2-kompensoituja, sulfaatittomia, parabeenittomia ja valmistettu lähellä, eli Ruotsissa.

Niinpä jos hiustenhoitotuoterintamalla tarvitsee täydennystä, nyt on mainio hetki tehdä se.

Koodilla RHINO saat -25% alennuksen Maria Nilan verkkokaupassa kaikista ostoksista, ja kaikista koodilla tehdyistä ostoksista tuotot ohjataan The Perfect World Foundationin kautta sarvikuonojen suojelutyöhön.

Koodi ja kampanja on voimassa 10.11.2019 asti.

Kuvan tuotteet ovat saatu Maria Nilalta, mutta muuten en hyödy postauksesta tai koodilla tehdyistä ostoksista.

Alkupäivälle oli vaikka mitä tavoitteita, mutta lopulta huomasinkin ajautuvani ihan sivuraiteille ja kiitos sen, rauhallisesti alkaneeseen päivään palasi kiire. Vaikka en olekaan tehnyt juuri sitä, mitä suunnittelin, olen oikeasti kyllä ollut ihan tarpeellisten asioiden äärellä. Olen muiden muassa sumplinut loma-aikani tuurailuja, ensimmäistä kertaa nimittäin ostan alihankintana apua juoksevien asioiden hoitoon poissa ollessani. Se vähän jännittää, eli luovuttaa työtä toiselle, mutta olla lopulta itse vastuussa. Siksi yritän myös hoitaa työt niin pitkälle kuin ikinä pystyn ennen lomaa ja muutenkin aikaa on varattava asioiden tarpeeksi tarkkaan läpikäyntiin. Siihen limittyy myös toinen asia, joka on tänään työllistänyt, nimittäin matkalle mukaan otettavat työvälineet.

Ajatukseni ovat tehneet kaaren, alkaen siitä, että ehdottomasti otan läppärin mukaan. Jatkuen siihen, että jospa kuitenkin yritän pärjätä tabletilla ja siihen liitettävällä näppäimistöllä, päätynyt Verkkokaupassa haahuilun ja kyselyn jälkeen takaisin siihen, että ehkäpä sitten kuitenkin läppäri.

Niinpä olen googlaillut keskusteluja ja miettinyt järkevää ratkaisua kysymykseen, eli miten lähteä liikkeelle kevyesti, järkevästi ja olosuhteet huomioiden, mutta kuitenkin pystyä reagoimaan kriittisimpiin tapauksiin. Näitä yrittäjyyden kääntöpuolia, eipä loma ole koskaan ennen aiheuttanut näin paljoa päänvaivaa. Olisi ihan eri lähteä pariksi viikoksi vaikka Eurooppaan kuin pariksi viikoksi seikkailemaan Afrikkaan.

En siis ole vielä löytänyt vastausta, mutta luulen, että se on lähellä. Tai oikeastaan sen on pakko olla, matkaanhan nimittäin on enää pari viikkoa! Huh. Mutta sitä ennen vielä vähän joulutunnelmointia, eli suuntaan ihan näillä hetkillä pikkujouluteemaiseen illanviettoon. Kivaa iltaa kaikille!

Mekko: Zara / Takki: Zara / Laukku:Cambridge Satchel Company / Kengät: Tamaris

Sain juuri vasta käännettyä seinäkalenterista lehden lokakuulle, ja kohta jo pitää taittaa marraskuu alkamaan. Ja kun sanon juuri, tarkoitan todella vain alle pari viikkoa sitten. Kuun alku kului niin hujauksessa, että yksinkertaisesti havahduin vasta äskettäin ihan silmien alla seisovan kalenterin päivittämiseen oikealle kuulle. Siksi ehkä myös tämäkin postaus antoi odottaa itseään ihan viime hetkiin, tosin niin on tainnut käydä tässä kuussa aika monen asian kanssa. Noh, ensi kuussa sitten toisenlaisissa tunnelmissa. Sitä ennen kuitenkin yhteenveto syyskuun aikana loppuneista kosmetiikoista, eli tavallaan kai kesäkosmetiikkoja vielä.

1 Tony Moly Egg Pore* on mustapäiden ehkäisyyn tarkoitettu tuote. Kuulosti houkuttelevalta, sillä mustapäät ovat oman ihon haaste, mutta käytännössä ei kolahtanut. Itse aineesta jäi varsin neutraali fiilis. Alussa jaksoin käyttää ohjeistetulla tavalla, eli hieroa rauhassa iholle kun tuote samalla hieman lämpenee, mutta kun en muutaman kerran jälkeen huomannut mitään vaikutusta, aloin luistamaan ja käyttämään huomattavasti laiskemmin. Miinuksen puolelle muuten neutraalin tuotteen vetää pakkaus. Ymmärrän, että munan muoto on hauska, mutta kokonaisfiilis on todella muovinen. Tuotetta on sisällä hyvin vähän, joten kaiken kaikkiaan suhteessa pieneen määrään tuotetta muovimäärä on huikea. Ei siis jatkoon.

2. Lovefresh Natural Deodorant* on yksi parhaista luonnonkosmetiikan dödöistä, mitä olen käyttänyt. Harmittaa, ettei tätä kanadalaista merkkiä ole enää Stockalla myynnissä, mutta nyt viime aikoina olen testaillut muitakin potentiaalisia. Tämän käytön kanssa tosin viivyttelin, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. Kaivoin kaikki mahdolliset jämät purkin pohjilta ennen kuin luovutin tuotteen loppuneeksi. Tämä oli muuten ihan loistava matkatuote, sopivan kokoinen ja riittävän tehokas, että uskalsi pitää reissuilla ainoana dödönä.

3. V10 Plus Deep Moist Gel*on geelimäinen superkosteuttava tuote. Olen käyttänyt yövoiteena, vaikka on riittävän kevyt, että voisi toimia meikinkin alla. Sopi hyvin sekaiholle ja etenkin kesäkauteen. Plussaa riitoisuudesta ja näppärästä tuubimaisesta pakkauksesta. Ihan hyvä tuote, joskaan en kokenut niin tarpeelliseksi, että välttämättä palaisin tämän pariin uudelleen.

4. Lumene Nutri-Recharging Skin Saviour Balm* on kosteuttava balsami, mutta vähän liian tuhti omaan makuun. Täyteläinen balsamimainen voide, joka tuntuu iholla hieman öljyiselle. Omalle sekaiholle lopulta liian raskas, niinpä käytin osan purkista dekolteen alueelle ja muualle kroppaan täsmävoiteena. Varmastikin sopivampi selvästi kuivemmalle ihotyypille, tai kunnon kosteutusta vaativalle talvi-iholle.

5. Biozell Silver Color Maskia olen käyttänyt jo useamman kerran. Väriä viilentävältä vaikutuksellaan tosi mieto, mutta hoitavilta ominaisuuksiltaan hyvä. Lisäksi hinta on järkevä ja aina silloin tällöin tarjouksessa, joten niiltä osin se on sopinut tosi hyvin yhdeksi hiustenhoitoni arkituotteista.

6. KEUNE Care Silver Savior Conditioner* on hoitsikka, jota olen pääasiassa käyttänyt Keunen hopeashampoon kanssa, mutta tämä pääsi loppumaan vähän aiemmin. Kombo kaiken kaikkiaan on tosi hyvä ja selvästi vaaleaa sävyä viilentävä. Hoitoainetta en oikein yksistään ole testaillut, mutta yhdistelmää uskallan lämpimästi suositella. Hopeahoitoaineessa mieto violettinen sävy, joka siis taittaa yhdessä voimakkaan violettisen shampoon kanssa keltaisuutta. Jättää miellyttävän hoidetun fiiliksen, eli kompensoi hyvin suht tujua shampoota.

7. Kicks Overnight Self Tan Mousse Light/Medium* on hyvin vastaavantyyppinen kuin Vita Liberatan vaahtoitseruskettava, mutta tämä light/medium -sävy on tosi mieto, mielestäni miedompi kuin vaikkapa Vita Liberatan vastaava. Jos siis kaipaa hyvin luonnollista asteittaista päivetystä, tämä on oiva valinta, näkyvämpään kannattaa harkita toista. Vaahto on miellyttävä levittää, olemattoman tuoksuinen ja imeytyy nopeasti, eli niiltä osin hyvä tuote.

8. Budgie The Apple Cider Scrub* on yksi kesäkauden lempparituotteistani. Todellinen yllättäjä! Superpuhdistava tuote ja samalla miellyttävä käyttää. Tuotetta riittää pieni määrä ja se vaahtoaa käsittämättömän hyvin, pientä pakkausta ei siis kannata säikähtää. Ehdottomasti sellainen, jonka pariin palaan toistekin! Plussaa vegaanisuudesta. Lisää Budgiesta aiemmassa postauksessa.

9. MAC Pro Beyond Twisted Mascaraan* miellyin paljon. Hyvä pysyvyys, mutta kuitenkin vesiliukoinen. En aiemmin ole aiemmin niin pitänyt ohutharjaisista ripsaripäistä, mutta tämä ihastutti. Varsi on taipuisa ja kärjellä sai tosi tarkasti levitettyä väriä. Pidentävä vaikutus, muttei niin tuuheuttava. Toimi loistavasti yhteen ripsipidennysten kanssa kun kaipasi lisäboostia tai huoltoajan lähetessä.

10. H&M Beauty High Impact Eye Colour, Fine China on jo monta kertaa mainituksi tullut, nyttemmin tosin uuden pakkauksen saanut (tämä vielä vanha). Hinta-laatusuhde mainio, eli tosi hyvä pigmentti ja yksinkertaisesti täydellinen arkisävy.

11. Niki Newd Skin Balm* oli kaikista testaamistani Niki Newdin tuotteista se vähiten omalle iholleni sopivin. Hyvä tuote kyllä, mutta hieman tarpeettoman täyteläinen omaan makuun. Tykkäsin huomattavasti enemmän esimerkiksi Skin Creamista. Ehkä siksi tämä jäikin kaikista testissä olevista viimeisenä loppuun kuluneeksi. Plussaa tietenkin laadukkaista raaka-aineista, kotimaisuudesta ja kauniista pakkauksesta, mutta myös siitä, ettei vaadi jääkaapissa säilyttämistä toisin kuin jotkut Niki Newdin tuorekosmetiikkavoiteet ja -seerumit. Ei siis välttämättä paras sekaiholle, mutta kuivaihoiselle voisi olla sopivampi.

12. Organic Shop Pomegranate&Patchouli Shampoo & Conditioner* olivat luonnonkosmetiikaksi hyvä kombo, mutta kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, en uskalla käyttää näitä montaa pesua putkeen, sillä puhdistusteho ei omille muotoilutuotteitakin sisältäville hiuksille ole ihan riittävä. Muita tuotteita täydentävänä parina sen sijaan oikein mainio!

13. For Reasons Color Shampoo & Conditioner on itselle luottokombo. Jos en tiedä, minkä shampoosetin seuraavaksi ostaa ja tarvitsen jonkun nopeasti, tämä on toimiva valinta. Hinta-laatusuhde sekä saatavuus ovat hyvät, joten ne ovat monella tapaa helppo hankinta. Lisäksi toimivat mainiosti päivittäisessä käytössä, shampoo puhdistaa kevyesti ja hoitoaine selvittää riittävän hyvin. Itsellä on näistä myös matkakokoisia versioita, jotka ovat kulkeneet mukana menneillä reissuilla.

14. RFSU Intim Easy Shave Gel* on tarkoitettu intiimialuuen sheivaukseen, mutta koska itse en jaksa säätää eri alueille eri tuotteiden kanssa, käytin tätä joka alueen sheivausgeelinä. Toimi tarkoitukseensa hyvin. Vähentää punoitusta ja helpottaa ajoa, ylipäätään sellainen tuote, jonka ottaisi mieluummin vaikka reissuun mukaan kuin vaahtomaisen tuotteen ja siihen käyttöön voisin harkita hankkivani.

15. Organic Shop Body Desserts Strawberry Jam Deep Clensing Body Scrub* oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vartalonkuorinta-aine, ja tähän asti testaamistani Organic Shopin kuorijista paras. Erinomainen teho. Miinusta mansikkahillomaisista klimpeistä seassa, ne olivat tarpeettomia ja käyttömukavuutta heikentäviä. Muuten kaikin puolin huippu tuote!

16. Deep Fresh Make-up Remover Wipes -paketti sattui käteen Sokokselta ja päätyi ostoskoriin lähinnä järkevän hintansa ja matkan varrelle sattuneen sijaintinsa takia. Käytän puhdistusliinoja vähemmän, mutta niilläkin on paikkansa, kuten vaikka ripsihuollon jälkeen tai reissuilla. Eli meikki tulee poistettua liinalla ehkä pari kertaa kuussa. Siksi ei ole niin tarkkaa, millaiset liinat ovat kyseessä. Oleellista on tehokkuus ja järkevä hinta. Näissä mätsäsi molemmat, tai oikeastaan hinta taisi olla jopa edullinen. Ihan perustuote, joka ajoi asiansa.

*Saatu blogin kautta.