Itävalta, Wien

Wien – Belvederen palatsi ja Landstrassen alue

Viimeisimmällä Wienin matkalla vietin harvinaisen vähän aikaa Stephansplatzin tuntumassa ja ylipäätään Wienin sydämessä. Keskusta-alue on jo niin koluttu, ettei se varsinaisesti tarjoa itselle enää nähtävyysarvoa, mitä nyt viimeisenä päivänä poikkesimme juutalaismuseossa ja kävelimme keskustakortteleiden läpi aina Nachtmarktin kautta päärautatieasemmalle asti.

Nyt kiinnostavampaa oli keskittää reittejä erityisesti Neubaunin, Landstrassen ja Leopoldstadtin alueille, joista ensin mainittu lienee suosikkialueeni Wienissä. Ensimmäisenä matkapäivänä teimme koko iltapäivän kestävän kävelykierroksen Landstrassen alueella, ulottaen reittiä joen yli Leopoldstadtiin, eli pysyimme Wienin ydinkeskustan itäpuolella.

Itäinen puoli kaupunkia tarjoilee monta kiinnostavaa paikkaa, joista ehkä tärkein on Belvederen näyttävä palatsi laajoinen puutarha-alueineen. Niinpä aloitimme päivän nousemalla metrosta lähellä Wienin päärautatieasemaa ja aloittaen siitä mutkittelevan nousun kohti Leopoldstadtia.

Belvederen barokkipalatsi

Wien on tunnettu keisarillisesta arkkitehtuuristaan ja koristeellisista vaaleista rakennuksistaan. Yksi postikorttimaisen kauniista rakennuksista on Belvederen barokkipalatsi, jota ympäröi hallittu ja pikkutarkasti huoliteltu puutarha. Belvederessä vieraillessa voisi poiketa myös sisällä olevaan museoon ja tutustua sen taidekokoelmiin, mutta nähtyäni jo useita itävaltalaisia palatseja sisältä, koimme kierroksen ulkopuolella riittävän. Palatsi rakennettiin 1700-luvun alussa ja kuuluu tänä päivänä UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Näyttävien palatsien puutarhat ovat huumaavia kesäaikaan kun vehreys valloittaa maisemaa, mutta silti itse pidän parhaana aikana tutustumiselle välikausia. Luonnon karuus tuo kontrastia siroille rakennuksille ja toisaalta maisema-arkkitehtuurin yksityiskohdat erottuvat miedommassa valossa ja neutraalimmassa taustassa kiinnostavammin. Yleensä myös ihmisiä ei ole niin paljoa kuin kesäaikana, vaikka toki Wienin palatsit vetävät turisteja puoleensa läpi vuoden.

Belvederen puutarha on symmetrinen ja avautuu loivasti palatsilta pohjoiseen, päärakennus onkin loistava piste aloittaa kävelykierros. Puutarhassa voi istahtaa jollekin lukuisista palatsinäkymän äärelle asetelluista penkeistä ja viimeistellyt talvehtivat istutukset johtavat labyrinttimäiseen päätyyn. Talvella oksaisten seinämien läpi näkee juuri sopivasti, mutta voin kuvitella pienen sokkeloisen alueen piilottavan sisäänsä ihan toisella tapaa kun neliskanttiset pensasaidat ovat lehdessä.

Hundertwasserin persoonallinen arkkitehtuuri

Belvederen alue on siitäkin erinomainen vierailukohde, että se sijaitsee kävelymatkan päässä ydinkeskustasta ja siitä on helppo jatkaa matkaa moneen suuntaan. Me taitoimme kävelyä syvemmälle Landstrasseen, sillä olin erityisen kiinnostunut näkemään julkisivultaan hullunkurisen Hundertwasser Housen (Kegelgasse 36-38), joka on yksi Wienin vierailluimmista rakennuksista. Tavallisuudesta poikkeavan arkkitehtuuria ruokkii se, että jokainen talossa asuva saa sisustaa ikkunoita ympäröivän julkisivun makunsa mukaan. Lisäksi parvekkeilla kasvaa yli 200 puuta ja pensasta, mikä arkkitehtien alkuperäisten toiveiden mukaan lisää harmoniaa ihmisen ja luonnon välillä.

Sisälle taloon ei pääse, mutta alakerrasta löytyy boheemi kahvila sekä pieni lahjatavarapuoti. Ylistys Friedensreich Hundertwasserin arkitehtuurille ja tyylille on kävelymatkan päässä sijaitsevat Kunst House ja museo (Untere Weißgerberstraße 13). Se on arkkitehdin itsensä suunnittelema ja noudattaa tyylille ominaista linjaa, jossa suoria linjoja saa hakea.

Kierreltyämme kaupunkikortteleita ja poikettuamme parissa kiinnostavassa paikallisessa putiikissa, jatkoimme Landstrassen sydänkeskustasta erottavan kanaalin varrelle. Landstrasse on kiva alue käyskennellä, mutta toki verrattuna moniin muihin alueisiin, se on turistin näkökulmasta paljon rauhallisempi ja pitää sisällään enemmän asutusta kuin varsinaisia nähtävyyksiä. Ehkä senkin takia itsellä tuli vasta nyt kuljettua alueella pikaisia poikkeamisia pidemmälle.

Lounaalle pysähdyimme kanaalin toisella puolella sijaitsevaan Café Prückeliin (Stubenring 24), joka vastasi toiveeseemme päästä nauttimaan perinteisestä kahvilatunnelmasta. Kahvila on sisustettu 50-luvun henkeen ja perjantai-iltapäivänä oli pullollaan paikallisia aina eläkeläisistä boheemisti pukeutuneisiin nuoriin. Olimme onnekkaita saadessamme pöydän lennosta, ja Wienin tyypillisten runsaiden leivosten sijaan poimimme listalta modernin uutuuden, avokadoleivät.

Kahvilan henki oli juuri sitä mitä kaipasimme, raukeaa ja rentoa, mutta kuitenkin erittäin wieniläistä ja pöytiin kauluspaidoissa tarjoiltua. Vaikka kahvila on suuri, siellä käy maksuvälineenä vain käteinen, jota on muutenkin Wienin vierailulla hyvä olla mukana.

Café Prückelin ohessa kannattaa ehdottomasti poiketa tien toisella puolella sijaitsevassa Taidemuseossa, josta löytyy myös erityisen kiva museokauppa.

Kanaalin vartta pääsee helposti jatkamaan Tonavan yli Leopoldstadtin puolelle, josta löytyy rykelmä nuorekkaita viinibaareja ja -pieniä ravintoloita, sekä miehen jo etukäteen tutkailema pyöräkauppa (erityisen upealla sisustuksella muuten).

Moneen ravintolaan olisi tehnyt mieli istahtaa, mutta päädyimme sattumien kautta valitsemaan tunnelmallisen Ramasurin (Praterstraße 19), joka on baarin ja ravintolan yhdistelmä. Tunnelma on tiivis ja kotoisa, joten jos ei olisi ollut kiire illalliselle toisaalle, tämä olisi ollut loistava paikka viivähtää paria lasillista ja ennakkoon syötyä jälkiruokaa pidemmäksi aikaa. Wienissä ollessa tietenkin kannattaa maistaa myös paikallisia viinejä, jotka ovat sekä edullisia että maukkaita.

Praterin maailmanpyörä

Leopoldstadtissa sijaitsee myös Praterin ympäri vuoden auki oleva huvipuisto. Olen joskus vuosia sitten poikennut Praterissa kesäaikana, mutta kun korkeanpaikankammoinen mies yllätti ja toivoi kierrosta satavuotiaassa ja elokuvistakin tutussa maailmanpyörässä, suuntasimme huvipuistoon seuraavana iltana. Ajatus oli ehtiä paikan päälle auringonlaskun aikaan, mutta olimme hieman myöhässä ja kun vartin jonottamisen jälkeen lopulta pääsimme kohoamaan korkeuksiin, oli valo enää kaukainen kajo horisontissa. Joka tapauksessa pimeä kaupunki näytti upealle, ja muutenkin suuri maailmanpyörä on kokemisen arvoinen.

Vaunut ovat suuria, joten pitkäkin jono etenee nopeasti, ja maailmanpyörän korkeus on liki 65 metriä ja tuulisessa Wienissä kannattaa varautua vaunujen kevyeen keinuntaan. Huvipuistoalueelle on vapaa pääsy, ja maailmanpyörään voi ostaa erillisen lipun. Myynnissä maailmanpyörään on myös yksityinen hytti illallisella, mutta peruskierros on varsin mukava kaupunkikiertelyn päätteeksi.

  • Jaa
Kaupunkiasut, Talviset asut

Ruudullinen mekko Wienissä

Luulen, että reissun jälkeinen väsymys iski tänään. Matkan aikana tuli käveltyä valtavat määrät joka päivä ja eilen tein työ- ja muita vastaavia juttuja aamusta iltaan, joten tänään, arkiviikon ainoana aiktauluttamattomana päivänä taisi vain olla sopivasti tilaa nuupahtaa.

Hyvä puoli on se, että aamun sain ottaa hitaasti, mutta iltapäivällä olen hoitanut asiakastöitä, yrittänyt ymmärtää asuntolainatarjouksen yksityiskohtia ja sopinut tapaamisen lainakilpailutukseen liittyen. Olo on ihan noviisi näissä, vähän kuin silloin yritystä perustaessa kun joutui selvittämään mitä mikäkin asia tarkoittaa ja mikä itselle olisi järkevintä. On taas sellainen ärsyttävä yksin uuden tuntemattoman edessä olo. Mutta sitä samaa tunsin myös myöhemmin tänään kun kävin lelukaupassa etsimässä kummipojan huomisille synttäreille lahjaa.

Ajattelin hoitavani lahjaostokset tuosta vain, mutta kun päädyin lelukauppaan, iski tuskastuttava paniikki. Leluja joka puolella ja hyllyt täynnä erilaisia autoja, figuureita ja kaikkea. Otin kirkkaita laatikoita ja erilaisia muovihirvityksiä vuorotellen käsiin, ajattelin kai liikaa äidin kulmasta ja mikään ei herättänyt mitään muuta kuin vaihtoehtoihin uupumista sekä tavaraähkyä. Hämmennyin siitä, kuinka pihalla onnistuinkaan olemaan ja kuinka vaikeaa oli yrittää tavoittaa neljävuotiaan kummipojan sielunmaisemaa, vaikka olenkin yrittänyt nyt nähdä useammin. Melkein yhtä vaikeaa kuin kaikenlaiset yritysnumerot, tarjouskauppakuviot ja lainatarjouspykälät. Teki mieli luovuttaa.

Mutta sitten avasin suuni ja pyysin apua. Sain käsiini kookkaan laatikon, se on kuulemma hyvä. Autojenkuljetus auto. Okei. Sillä mennään. Ehkä sama toimii myös näiden muiden asioiden suhteen, pitää vain muistaa kysellä ja asiat pala kerrallaan avautuvat.

Tämä asu on Wienistä ensimmäiseltä päivältä, ja toimi myös lentomatka-asunani. Rakastan ruutukuosia ja se toimii vähän niin kuin kaikessa, joten ei ihmekään, että tämä mekko on alkuvuoden suosikkeja (sen eilenkin kuvissa vilahtaneen tummanvihreän ohella). Lämpötilat olivat niin korkealla, että mukaan pakatut neuletakit ja huivit osoittautuivat ihan tarpeettomiksi.

Mekon tummemmat ruudut ovat tumman sinivihreitä, jostain syystä näyttävät kuvissa ihan mustille.

Kauluspaita: Monki / Mekko: Mango / Nilkkurit: SixtySeven / Laukku: Coach / Takki: Mango

  • Jaa
Mietteitä, Yrittäjyys

Viikko, jonka haluan muistaa.

Tiedättekö, tai tiedätte varmasti, ne viikot, jolloin vastoinkäymiset seuraavat toistaan. Tuntuu, ettei tule kahta ilman kolmatta. Mutta välillä sitä tapahtuu myös toisin päin. Sen meinaa unohtaa, ainakin ensin kuvattujen tapahtumien keskellä, mutta kyllä, joskus sama toteutuu myös toiseen suuntaan. Sellainen on ollut mennyt viikkoni.

Ihan kuin matkassa ja pienessä lomassa jo itsessään ei olisi ollut syytä olla kiitollinen, mutta viimeiseen alle viikkoon on mahtunut paljon enemmän.

Ensimmäinen oli puhelu vieraasta numerosta juuri kun yritin taiteilla sateenvarjon kanssa kiivaassa vesisateessa vilkkaan tien vierellä. Olin kalenteroinut ensimmäisen vuokra-asuntonäytön juuri tuolle päivälle. En aina vastaa tuntemattomiin numeroihin jos tilanne on hankala, mutta nyt nappasin puhelun kastumisenkin uhalla. Hymyilevä ääni puhelimessa kertoo soittavansa asuntolainahakemuksen tiimoilta. Sen, jonka muutama päivä takaperin naputtelin keskellä yötä.

Olin aiemmilla viikoilla viestitellyt vuokra-asuntoihin liittyen, tutkaillut ilmoituksia ja kirosin syvästi sitä, kuinka turhauttavaa on maksaa valtavia summia vuodessa jonkun toisen sijoituksesta. Mielessä pyöri ne menneen vuoden aikana saadut useat neuvot, joiden mukaan tuoreen yrittäjän on yksin ja ilman isoa omaisuutta mahdotonta saada Helsinkiin sopivaa asuntolainaa. Pankissa uransa tehnyt ystäväni neuvoi vain vähän aiemmin odottamaan vielä vuoden, joku totesi, ettei senkään jälkeen onnistanut.

Vastaanotetut neuvot pyörivät mielessä tuona yönäkin, mutta ärsytys ajoi pidemmälle. Päätin, että haluan kuulla saman pankilta. Niin paljon kuin arvostankin saamiani vinkkejä, en voi tehdä valintoja vain niihin nojaten. Täytin tiedot, naputtelin pitkän kirjeen ja painoin lähetä.

Luulin kuulleeni väärin kun tuo ystävällinen ääni totesi, että kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Että enää muutama tarkentava kysymys. Seisoin tien vieressä sateessa hölmistyneenä. Nainen puhelimessa kysyi, mikä olisi hyvä lainan määrä ja millaisen asunnon olin ajatellut ostaa. Mutta enhän ollut ajatellut, olin vain haaveillut. En vakavissani ollut uskonut, että viiden kuukauden tilinpäätöksellä pääsisin sellaiseen vaihtoehtoon asti yksin ja Helsingin hinnoilla. Virkailija tuntui lukeneen ajatukseni sanoessaan, että tavallisesti tuoreille yrittäjille joudutaankin antamaan kielteinen päätös, mutta tämä tilanne näytti hyvälle. Ääni kiitti vastauksista ja huikkasi, että tarjous saapuu pian. Jäin hämmentyneenä seisomaan porttikongin reunaan ja koko loppupäivä meni ihan toisin kuin alun perin piti. Sinne vuokra-asuntonäyttöönkään en koskaan päätynyt.

Seuraavana päivänä kärkyin luvattuja asiakirjoja ehkä sekunnin välein, olin jo vakuuttunut, että tietoni olivat aiemmin sekoittuneet johonkuhun toiseen tai olin vain ymmärtänyt väärin. Tai piilokamerassa.

Odotin ja odotin, ja vakuutin jo itseni kielteiseen lopputulemaan. Kunnes viikonloppuna tajusin katsoa toisaalta, ja siellähän ne luvatut paperit odottivat. Tunsin monella tapaa iloa. Iloa siitä, että yritin, ja siitä, että olen onnistunut yrityksen alussa niin, että se pankinkin silmiin näyttää uskottavalle. Ja ennen kaikkea siitä, että ajatus omasta asunnosta vihdoin realisoituu ja ihan omien ansioiden pohjalta.

Jotain samanhenkistä iloa tunsin uudelleen vain päivää myöhemmin.

Olin ennen matkalle lähtöä rohkaissut mieleni ja lähestynyt itselle tuntematonta, mutta uraltaan ja asemaltaan kiinnostavaa omaa alaa vahvasti liippaavaa superammattilaista. Kyselin pitkien saatesanojen siivittämänä, josko hän voisi ajatella ryhtyvänsä mentorikseni. Jännitin painaessani lähetystä. Mieleen iski nolotus, entä jos asetankin toisen vaikeaan tilanteeseen, miksi hän nyt haluaisi tuhlata kiireistä aikaansa minuun. Muistutin itseäni samasta kuin pankin yhteydenotossa, ainakin sitten tiedän.

”Olisi etuoikeus olla mentorisi”, luki eilen saapuneessa vastauksessa. Kyyneleet tulvivat silmiin.

Ei kahta ilman kolmatta, niinhän se taisi olla. Tosin kolmannen loppu jäi erilaiseksi.

Pakkauskiireet keskeytti yhteydenottopyyntö yritykselleni. Tällaista en ollut osannut odottaa ja olin sekä häkeltynyt että otettu. Ja jälleen ilo valtasi mielen. Juuri tämä tietämäni yritys haluaisi palkata minut. Tuskailin hinnottelussa, sillä samalla olisi tehnyt mieli hypätä kuvioon, mutta jouduin käymään mielessäni järkevöittävän keskustelun. Oli yritys mikä tahansa, en voi alihinnoitella osaamistani ja haluan seurata kauemmas katsovaa suunnitelmaani.

Keskustelu oli hedelmällinen, niin itseni kuin yrityksen edustajan kanssa. Emme päässeet samaan lukuun. Harmitti, harmitti todella. Mutta samaan aikaan tunsin ylpeyttä itsestä, pystyin pitämään kiinni osaamiseni arvosta. Teki mieli vielä kurottaa perään ja hyväksyä viimeinen ehdotus, mutta purin hammasta, hengitin syvään ja mietin, että voin olla otettu kiinnostuksesta ja vaikka kuvion päästäminen käsistä oli riski, ehkä se riski maksaa itsensä takaisin ajan kanssa. Siksi kaikella tapaa lasken kokemuksen hyvien kirjoihin. Vaikka se ei johtanut sopimukseen, tämänkaltainen keskustelu ja yhteydenotto oli jo itsessään etuoikeus.

Niinpä muutaman päivän aikana tunteet ovat menneet isoa kaarta. Ja sellainen talven runnoma syväväsymys tuntuu ravisseen harteilta hetkessä ja mielen on täyttänyt innostus sekä energia. Sitä en tiedä, kauanko tuo ihana tunne kestää, mutta juuri nyt se tuntuu hyvälle ja erittäin odotetulle.

Mutta oh my, nyt täytyy alkaa katselemaan asuntoja ihan uudella silmällä! Ja ylipäätään opetella kaikki oleellinen, mitä ensiasunnon ostajan tulee prosessista ja asunnoista ymmärtää.

  • Jaa
Uudemmat postaukset
Aiemmat postaukset