Kotona pysyminen tulee kalliiksi. Some ja sähköposti nimittäin täyttyy muistutuksista ihanien brändien olemassa olosta ja ennen kaikkea erilaisista hätähuudoista sekä vienoista toiveista. Niin monilla pienyrityksillä ei mene hyvin ja toiminta saattaa tilanteen pitkittyessä olla jopa vaakalaudalla. Se osuu tietenkin itseä sydämeen. Se osuisi varmasti vaikken olisi yrittäjä itse, mutta uskon, että omakohtaisuus myös herkistää viesteille. Niinpä haluaisin tukea kaikkia, sillä Suomi on puollollaan ihania yrittäjiä ja kiinnostavia brändejä sekä konsepteja.

Mutta meinaa unohtua, ettei omakaan lompakko ole ehtymätön, ja etenkin tässä tilanteessa kun itse olen vähän samassa veneessä. En toki ole tilanteessa, jossa olisi henkilöstöä ja massiivisia juoksevia kuluja hoidettavana, mutta huomaan kyllä koronan suoran vaikutuksen työarjessani, enkä nyt puhu vain etätöistä vaan asiakastöiden määrässä. Maailma odottaa tulevaa, mutta suuria juoksevia kuluja kannatteleville pienyrittäjille se saattaa olla liikaa. Pitkittynyt tilanne voisi olla hyvinkin liikaa myös omankin työn kaltaiselle yrittäjälle, mutta en toki halua maalata piruja seinille vaan katsoa tilannetta rauhassa ja harkitsevasti eteenpäin.

Siitä huolimatta olen perso viesteille. Tänään kipitin kotoa parin korttelin päässä sijaitsevaan Chjokoon ostamaan suklaita yli 30 eurolla, kun näin eilen viestin somessa. Eilen taas kiidin Hakaniemen Patisserie Teemu Auraan kun luin Yrjönkadun kahvilan sulkemisesta.

Alkuviikosta tilasin Balmuirin huiveja Millan Putiikista luettuani varastotilanteesta ja samalla muistin ihanan Cilla’sin. Siitä taas kumpusi klikkailu Finnish Design Shopiin ja ajattelin, että nyt voisi olla hyvä syy vihdoin ostaa jo aikaa hankintalistalla olleita keittiötarvikkeita.

Lisäksi viikonloppuna Weecosin sähköpostisuora sai toimimaan, ja tilasin Lumin laukun ja Sanna Hopiavuoren Fran-frillahameen.

Ja mieli pursuaa ison määrän muitakin, mutta valitettavasti kaikkeen ei omat resurssit riitä, eikä suinkaan tarkoitus ole ostaa vain ostamisen vuoksi. Lähinnä ajattelen, että nyt on ihan hyvä hetki hankkia sellaista, jota on jo miettinyt pidempään ja jos kerran hankkii, niin miksei sitä tekisi sellaiselta yritykseltä, jolle jokainen kauppa on erityisen merkityksellinen.

Eikä suinkaan puhuta pelkästä materiasta, vaan näin palveluyrittäjänä kannustan muistamaan myös kaikki ne, jotka eivät ehkä voi vallitsevan tilanteen takia harjoittaa ammattiaan tai asiakkaat ovat hiljentyneet. Lahjakortti myöhempää varten on erinomainen idea!

Ja vaikka itse vähän otankin painetta siitä, että haluaisin tukea kaikkia, se ei suinkaan ole tarkoitus. Jos oma talous ei sitä salli, niin ihan vain vaikka somemaininta tai suositus voi olla pienyrittäjälle todella tärkeä asia. Tehdään siis yhdessä se, mitä omilla resursseillamme voimme! Ja pysytään tietenkin samalla sisällä, eli terveys ennen kaikkea ja osallistutaan etänä. Parasta mitä voi, on pyrkiä omalla toiminnalla vaikuttamaan sihen, että epidemia pysyy hallittuna ja levinneisyys minimissä.

Tärppejä voisi listata loputtomasti, mutta haluan mainita myös Torpan tyttö -puodin, konseptiltaan erityisen tärkeän IPI Kulmakuppilan (toistaiseksi suljettu), kauniita sohvia Suomessa valmistavan Haapala Furnituren (jonka sohvaa harkitsen vakavasti uuteen kotiin, sitten joskus kun sen aika koittaa) ja suurta uudistustyötä tehneen Voglian. Puhumattakaan pienistä kampaamoista, kukkakaupoista, kauneushoitoloista ja vaikka ihan tapahtuma- tai tuotantoyrityksistä.

Olen huomannut, ettei vallitseva maailmantilanne vaikuta juuri tällä hetkellä radikaalisti omaan arkirytmiini. Mitä nyt entisten kahvilatyöhetkien ja asiakkailla poikkeamisien sijaan olen linnoittautunut kokonaan kotiin, mutta noin niin kuin muuten. Rutiineista on itsellä ollut helppo pitää kiinni, sillä tein jo ennen paljon töitä itsekseni.

Suurimpia muutoksia on, ettei voi napata läppäriä ja lähteä istumaan kahvilaan ja ylipäätään se, että töiden suhteen on tällä hetkellä poikkeuksellisen rauhallista. Kaikilla tuntuu olevan hieman odottava tunnelma, ja samalla meneillään olevia projekteja yritetään päivittää nykytilanteeseen sopiviksi. Luulen, että ensi viikko antaa viitettä loppukevään suuntaan töiden saralla.

Myös ruokaa olen hankkinut tavallista enemmän kotiin. En siis tarkoita sellaista kaupan tyhjentävää hamstrausta vaan ihan vain sitä, ettei ihan joka päivä ole välttämätöntä käydä kaupassa. Tyypillisesti kun kertakauppaostokseni ovat niin pieniä, että ruokakaupassa poikkeamiseen löytyy syytä jo seuraavana päivänä. Töiltä vapautunut aika on myös taannut sen, että kotona on ehtinyt järjestelemään ja hoitamaan muutaman sellaisen rästijutun, jotka ovat roikkuneet listalla niin kauan, ettei enää pysty muistamaan alkupistettä. Silti odotan jo innolla sitä, että töitä saa haalittua enemmän arkeen.

Muita normiarjesta poikkeavia asioita on ollut perheenjäsenten kaitsiminen. Eläkkeellä oleva normaalisti superaktiivinen äitini tylsistyy kotona eikä ihan aina muista erilaisten suositusten syitä ja niiden kuuntelun tärkeyttä. Niinpä lähes päivittäin saa muistuttaa ja selvittää, mitä on ok tehdä ja mitkä nyt vain täytyy jättää välistä. Ei tilanne ole kenellekään ideaali, mutta fiksusti toimimalla voidaan sentään vaikuttaa tapahtumien etenemiseen.

Kotoilu ei siis pääsääntöisesti tuota itselle (vielä) ongelmia, oikeastaan se sopii ihan hyvin erakoitumiseen taipuvalle luonteelleni ja on ihan virkistävää, ettei juuri nyt ole painetta lähteä erilaisiin tapahtumiin ja ihmisten kohtaamiseen. Etsimällä siis vakavasta tilanteesta jotain hyvää, tässä olotilassa on itselle jotain sopivan virkistävää ja vapauttavaa. Voi toki olla, että ajatukset vaihtuvat viikon vaihtuessa, mutta nyt näin. Mutta toki millään tapaa oikeasti soisi tilanteen jatkuvan, jos se nyt varmuuden vuoksi täytyy vielä sanoa.

Takki: Mango / Laukku: Coach / Nilkkurit: Unisa

Blogitekstin kirjoittaminen tuntuu poikkeuksellisen hankalalle. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, kuten kaikki tiedämme. Tuntuisi vieraalta ohittaa se, olla puhumatta siitä, mikä kuitenkin on kaikkien ajatuksissa. Mutta toisaalta media on jo täynnä maailman ja maan tilannetta, ja niin paljon tärkeämpiä ajatuksia ja analyyseja kuin omani. Mitä itsellä olisi siihen enää annettavaa.

Voisin toki kirjoittaa omasta perspektiivistä. Kuinka yhtäkkiä töiden suhteen on hiljentynyt, kampanjoita ja tapahtumia on lykätty, ja kaikki seisoo. Koska oma työ pohjautuu pitkälti niihin ja suoriin työsuoritteisiin, tarkoittaa se yhtäkkiä suurta muutosta omassa yrittäjän arjessa ja taloudessa. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka solmussa olen nyt asuntokuvion kanssa. Mitä uskaltaa ja kannattaa tehdä. Pitäisikö säästöt varata tuleviin kuukausiin vai tulisiko juuri nyt tarttua asuntohankintaan kun lainalupaus vielä on voimassa, sillä sen jälkeen mahdollisuus saattaa lykkääntyä. Asumisesta kun maksaa kuitenkin. Voisin kuvata sitä, miten yksin neljän seinän sisällä mieli raksuttaa hurjaa vauhtia ja miettii erilaisia optioita, mutta samalla olo on yhtä odottava kuin kai suurimmalla osalla muistakin. En pidä siitä tunteesta. Haluaisin olla ajan tasalla, mieluummin askeleen edellä, ja ohjata ajatukset toimintaan, mutta nyt en ole vielä varma, millaisia valintoja tehdä. On hyväksyttävä epävarmuus.

Sitten taas toisaalta siitäkään kirjoittaminen ei tunnu ihan oikealta, se tuntuu liian minäkeskeiseltä, sillä tässä on paljon isommat asiat pöydällä. Minä ja minun yritykseni sekä talouteni on kaiken keskellä vain olematon osa tilastoja. Nyt isommat asiat merkitsevät, ja ennen kaikkea ihmisten terveys. Sen keskellä omien arkielämän kysymysten käsittely julkisesti saa aikaan lähinnä syyllisyyden tunteen, ihan kuin en ymmärtäisi niiden arvoa kokonaiskuvassa.

Siksi on ehkä helpopmi unohtaa kakki oleellinen, ja kirjoittaa vaikka vaatteista. Kuten vaikka tästä viime viikkoisesta asusta, jota yritettiin Ninan kanssa ikuistaa kuviin ikävän viiman keskellä. Niinpä joko hiukset tai hame hulmusi täysin tahdon vastaisiin suuntiin.

Asu kokonaisuutena on itselle varsin epätyypillinen. Korkealle napitettu kauluspaita, polven peittävä hame ja ennen kaikkea bombermallinen takki. En useinkaan suosi näin suoraa vaatelinjaa, sillä se kadottaa vartalon mittasuhteet ja saa herkästi aikaan todellista isomman ja tasapaksumman yleisilmeen. Siihen on siis ihan syynsä, että suosin keskivartalosta tyköistuvia vaatteita. Mutta aina välillä on ihan hyvä ravistella totuttuja linjoja, olkoonkin vaikka vain vaatteista kyse.

Kukallinen bomber on 2nd hand -löytöjä ja luulen, että yhdistän sitä tulevaisuudessa ainakin mustiin suoriin housuihin ja lyhyeen mustaan nahkahameeseen. Nyt se sai parikseen A-linjaisen vekkihameen, lähinnä siksi, että siinä toistui sama vihreän sävy kuin takissakin, ja valkoinen kauluspaita tasapainotti tummaa värimaailmaa.

Bombertakki: Y.A.S / Vekkihame: H&M / Kauluspaita: Samuji /
Laukku: Coach / Nilkkurit: SixtySeven

Kuvat: Nina, Tunnetila