Viikon alku on ollut vähän mielipuolinen, tai ehkei ihan, mutta en nyt parempaakaan sanaa keksinyt. Ensinnäkin töitä pamahti ihan yhtäkkiä pöydälle iso kuorma, ja yrittäjä todellakin iloitsee, mutta samalla piti hetkellisesti sujahtaa ihan uuteen päivärytmiin ja online-palavereiden maailmaan. Eikä siinä mitään ainoana ajatuksia syövänä asiana, mutta samaan ajankohtaan tipahti asuntodilemma.

Päätin viime viikon loppupuolella, että vallitsevan tilanteen takia siirrän asunnon hankintaa askeleen eteenpäin, siihen, että hahmottuu paremmin, millaiseksi koronatilanne kehittyy ja tulee viitettä siihen, mitkä lukuisista talousennusteista osuvat likimmäksi. Mutta kävikin niin, että ihan viikon lopussa bongasin asunnon, joka osui juuri niihin spekseihin, mitä olin etsinyt. Ja siltä toivealueeltani. Kirosin mielessäni, mutta kävin varovaisesti käsidesissä uiden ja suojaväliä vahdaten katsomassa asuntoa. Toivoin vihaavani, mutta eihän niin käynytkään. Jos tämä olisi tullut vastaan kaksi tai kolme viikkoa sitten, ei olisi tarvinnut miettiä, mutta paljon on muuttunut. Maailma on muuttunut.

Niinpä olen ollut viimeiset pari päivää tuskallisessa tilanteessa punnitessani vaihtoehtoja, lukiessani erilaisia analyyseja ja konsultoidessani kaikkia mahdollisia tuttuja ja puolituttuja, jotka ovat millään tapaa tekemisissä finanssialan, asuntomarkkinoiden tai ihan vain lähiaikaisen asunnon oston kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt rajata sitä, keneltä ajatuksia kysyn, sillä jos jotain olen huomannut, niin tässä tilanteessa kaikilla tuntuu olevan mielipide.

Oma mielipiteeni on seilannut laidasta laitaan, ja olen harmitellut, että pitikin juuri nyt sitten tulla sellaisen sopiva vastaan. Muttia on aika paljon, lähtien jo todennäköisestä tulevasta asuntojen hintojen laskusta aina siihen, miten tilanne ylipäätään siirtäisi potentiaalista muuttoa ja remontteja. Eli riskejä on paljon. Toisaalta mahdollisuuksiakin, kun kaikki ovat varpaillaan, voi pyyntihintaa haastaa rohkeammin. Viimeisin vinkki kiinteistövälityksen konkarilta oli tarjota reippaasti alle pyyntihinnan ja katsoa, meneekö läpi tai tuleeko vastatarjous. Jos ei, niin aina tulee asuntoja.

Ehkä teen niin. Tai sitten en vain uskalla tarjota ja jään odottamaan. Vaikeita valintoja.

Hame: Lindex / Neule: Esprit / Laukku: Liebeskind / Nilkkurit: Unisa
Kuvat: Nina, Tunnetila

Vielä joitain vuosia sitten kaapissa oli paljon ihan kivaa, mutta vähän tosi ihanaa. Aloinkin järjestelmällisesti tekemään karsintatyötä ja myös harkitsemaan hankintoja aiempaa pidempään, mikä on kantanut hedelmää. Tänä päivänä vaatteita ja asusteita on vähemmän, mutta enemmän sellaisia, joka kestää aikaa ja käyttöä.

Laukkujen kohdalla tilanne on jo erityisen pitkällä. Viimeiset vähälle käytölle jääneet ja nykyiseen karderobiin sopimattomat vanhat laukkuhankinnat odottelevat parhaillaan uuteen kotiin pääsyä, mutta muutoin tilanne on nyt varsin ideaali omiin tarpeisiin. Toisin sanoen, olen malttanut viivytellä hankintoja ja panostanut niihin monipuolisesti käytettäviin ja ennen kaikkea kauniisti ikääntyviin.

Hetkittäin saattaa tulla impulsiivinen ihastus, mutta pysähdyn kysymään itseltäni, kuinka paljon oikeasti näen kyseistä asustetta käytössä, sopiiko se päivittäiseen käyttöön ja kestääkö laatu varmasti vuosien päähän. Jos vastaus on ollut epäröivä, on se yhtä kuin ei. Niinpä tällä hetkellä tuntuukin, että jokainen kaapistani löytyvä laukku on siellä syystä, ja täyttää kriteerin kivasta ajattomasta ja aidosti monipuoliseen käyttöön istuvasta. Toki vielä ihan pari sellaista tosi vanhaa löytyy, joita en enää tänä päivänä ostaisi, mutta en näe pakottavaa syytä vielä luopuakaan.

Viimeisin täydennys oli tämä LUMIn klassinen musta Alma-laukku. Hankin joitain vuosia sitten pehmeän nahkashopperin Liebeskindiltä, joka on ollut älyttämän kovassa käytössä, ja on toki edelleen, mutta kova arkikäyttö näkyy jo, eikä vuoriton pehmeäpintainen laukku näytä enää hyvällä tahdollakaan skarpilta.

Käyttökertoja sillä on vielä paljon jäljellä, mutta pitkin talvea olen kaivannut työtapaamisiin (ja toki muuhunkin arkikäyttöön) tyylikästä mustaa laukkua. Sellaista, joka nielee sisuksiinsa vähän kaiken, mitä voi kuvitella tarvitsevansa pitkän työpäivän aikana. Olen nirsoillut ehkä suotta, mutta nyt koin, että oli juuri oikea aika tehdä hankinta. En harkinnut valintaa kauaa, mutta toisaalta se täytti kaikki boksit ja oli myös teko omien lemppariyritysten tukemisessa. Laukku on ajaton ja koruton, mutta juuri sellaisia tulee kaikista eniten normiarjessa käytettyä. Olen huomannut, että mitä vähemmän yksityiskohtia ja personallisia elementtejä asusteessa on, sitä monikäyttöisempi ja aikaa kestävämpi se on. Asia, jonka olen oppinut kantapään kautta. Nyt siis enää puuttuu se tavallinen arki, jossa laukkua pääsisi kunnolla käyttämään.

College-paita: Mango / Hame: Postyr / Nilkkurit: Aldo / Laukku: Lumi / Takki: Mango

Hei kaikki kanssakotoilijat! Sain vihdoin menneen parin päivän aikana täydennettyä Zadaan putikkiani, joten jos 2nd hand ostokset innostaa, kannattaa ladat Zadaan appi ja klikata ostoksille.

En tosin ole ihan satavarma miten tuo sovelluksessa perille löytäminen onnistuu, mutta ainakin tuotehausta tuotekortin kautta myyjän kaikkiin kohteisiin. Eli hakemalla esimerkiksi asusteista Carvelaa tai DKNY:tä, pitäisi karsiutua vaihtoehdot riittävän vähiin. Tai sitten voikin nykyään jo onnistua ihan suoraan löytyminen jos ylemmän linkin avaa kännykällä, ehkä? Kertokaa toki jos onnistuu helpommin, niin tiedän sitten jatkossa.

Sovelluksessa voi myös ehdottaa hintaa ja ilman muuta jos joku on kiinnostunut useammasta, voin fiksata summaa, joten kantsii kysyä. Myyntiin tulossa myös tämä Massimo Duttin ruskea nahkalaukku (tosin vasta ensi viikolla, nyt viikonlopun aikana en ehdi syöttämään), ellei sitten joku halua ostaa suoraan (pohjassa pientä kulumaa, muuten hyväkuntoinen). Hinta 55€ (+postit) täällä, sovelluksessa vähän enemmän Zadaan välistä ottamien myyntiprovikoiden takia. LAUKKU MYYTY!

Koodilla AA9019 uudet käyttäjät saavat ilmaisen toimituksen, ja yhteen tilaukseen pystyy lisäämään useamman tuotteen ”lisää tuotteita” -kohdasta ennen tilauksen hyväksymistä. Jos jokin kiinnostaa, muttei omista sovellusta, niin voin toki myydä myös suoraan vähän Zadaassa näkyvää hintaa edullisemmalla.

Tästä siis kaikkiin kohteisiin.