Vielä tammikuussa maalailin mielessäni kaunista arkikuvaa. Siinä herään levänneenä, juon aamukahvin ja nautin päivänvalosta. Avaan läppärin keittiönpöydän ääressä ja nautin mahdollisuudesta keskittyä blogiin ajan kanssa, iloiten virtuaalisesta seurastanne. Mutta mitä vielä. Aamuisin nukuttaa niin pirusti, etten voi ymmärtää. Yhdeksän tuntia yöunia kuulostaa minimiltä. Nykyään laitan herätyskellon soimaan vartin yli yhdeksän, etten koko päivää nuokkuisi. Revin itseni väsyneenä sängystä ja kaipaan kahvia, jota ei ole, koska en osaa käyttää kahvikonettamme. Mitä tulee aamupalaan, jääkaappi on yleensä tyhjä. Tänäänkin leipä oli mennyt vanhaksi ja jogurtin jämät liukuivat säälittävänä alas purkin pohjalta. Niin ja se päivänvalo, kysynpähän vain missä? Harmaata, harmaan perään. No okei, onhan valoisampaa kuin yöllä, mutta se aurinko. Kuulostaa tutulta, muttei ole tämänpäiväisiä ihania säteitä lukuun ottamatta viime viikkoina näkynyt. Mitä taas tulee blogiin, uskokaa pois, en pysty keskittymään kotona. Raahaudun sängystä sohvalle ja nukuttaa. Avaan koneen ja selaan aivottomana muiden tuottamaa sisältöä. Yritän ryhdistäytyä, mutta silmäkulmassa muistuttaa pyykit, tiskit ja muut tekemättömät kotityöt olemassaolostaan. Vaikka täytän tiskikonetta hulluna, tuntuu, että seuraavana päivänä saman saisi tehdä uudestaan. Kaksi ihmistä – miten tämä kaaos on mahdollista? Ei nyt ole mennyt ihan nappiin.

Viime viikolla keksin mahdollisen ratkaisun. Haahuilin päivän aivot nollatasolla ja totesin, ettei tästä tule yhtään mitään. Puin päälle, harjasin tukan, nappasin läppärin laukkuun ja lähdin keskustaan. Asettauduin mukavasti kahvilaan, sain päiväkahvini ja vähän välipalaa, kadun arkikuhina antoi energiaa ja yhtäkkiä tuntui, että sain aikaiseksi. Väsymys kaikkosi ja uusi into astui esiin. Nautin hetkestä aina siihen asti, kunnes läppärin akku väsähti – mikä vanhalla koneellani voi käytännössä käydä koska vain. Niinpä nyt on missiona löytää kahvila, jossa on hyvä nettiyhteys (suht helppoa) ja pistoke virtapiuhalle (ei ihan niin helppoa). Lisäksi kahvila saisi olla ratikkamatkan päässä, eikä turhan pieni (saan äkkiä morkkiksen, jos tulee tunne, että vien asiakaspaikkoja sitä akuutimmin tarvitsevilta, joten mitä enemmän tilaa, sitä paremmin voin hukkua joukkoon ilman huonoa omatuntoa). Huomio te etätyötä tai freelance-työtä tekevät, mistä keskustasta löytyy nämä kriteerit täyttävä kiva paikka (josta saa kahvia ja pystyy keskittymään)??

Ps. Yhden melkein kriteerit täyttävän löysin tänään, Café Lasipalatsin, mutta päästäkseen pistokkeeseen kiinni, on turha toivo yrittää hautautua kulmanurkkaan. Muut vaihtoehdot tulevat siis tarpeeseen ja vaihtelu virkistää. Lisäksi hälinää riittää ainakin keskipäivän tunteina.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.